Syö­mis­häi­riöt ja kuor­mit­ta­va pitäi­si-ajat­te­lu

Ystä­vä­ni sanoi minul­le taan­noin: ”Mun elä­mäs­sä oli aiem­min sel­keä suun­ta. Mul­la oli kaik­ki suun­ni­tel­tu­na. Tie­sin, mitä haluan.  En kui­ten­kaan ollut onnel­li­nen. Nyt mun elä­mäs­sä ei ole suun­taa enkä tie­dä tule­vas­ta mitään, mut­ta olen onnel­li­sem­pi kuin kos­kaan.”

Pysäh­dyin miet­ti­mään asi­aa. Miten ihmi­nen voi olla onnel­li­sem­pi, kun elä­mäl­tä puut­tuu sel­keä suun­ta? Aika­ni asi­aa mutus­tel­tua­ni oival­sin, että kyse on vapau­des­ta, kont­rol­lis­ta luo­pu­mi­ses­ta ja täs­sä het­kes­sä elä­mi­ses­tä. Ystä­vä­ni lausah­dus ei var­mas­ti­kaan tar­koit­ta­nut sitä, että mitään ei voi suun­ni­tel­la, vaan sitä, että on vapaa ”minun pitäi­si” –ajat­te­lus­ta. Vapaus tar­koit­taa sitä, että ei tar­vit­se hokea itsel­leen koko ajan, että pitäi­si olla esi­mer­kik­si ahke­ram­pi, kau­niim­pi, ural­laan eteen­päin kii­tä­vä, itse­ään jat­ku­vas­ti kehit­tä­vä ja aikan­sa tehok­kaam­min käyt­tä­vä täy­del­li­syys.

Pitäi­si-ajat­te­lu käy pit­kän pääl­le ras­kaak­si. Se vie huo­mion kai­kis­ta niis­tä asioi­ta, jot­ka ovat hyvin jo nyt. Se estää usein huo­maa­mas­ta, kuin­ka ahke­ra, kau­nis, ural­laan eteen­päin mene­vä, itse­ään kehit­tä­vä ja aikan­sa tehok­kaas­ti käyt­tä­vä hyvä ihmi­nen on jo nyt. Se estää hel­pos­ti ilon pie­nis­tä het­kis­tä. Se tukah­dut­taa spon­taa­ni­suu­den, sil­lä se estää tart­tu­mas­ta elä­män eteen tuo­miin yllät­tä­viin mah­dol­li­suuk­siin, jos ne eivät sovi ihmi­sen itsel­leen teke­mään elä­män­suun­ni­tel­maan. Pahim­mil­laan pitäi­si-ajat­te­lu estää toi­mi­mas­ta omaa hyvin­voin­tia edis­tä­väl­lä taval­la, kos­ka tavoit­teet ovat niin suu­ria ja kei­no­ja tai voi­mia nii­den saa­vut­ta­mi­sek­si ei ole. Sen sijaan, että ihmi­nen edis­täi­si omaa hyvin­voin­ti­aan täs­sä het­kes­sä, vaik­ka vain ihan pie­nil­lä teoil­la, ihmi­nen kes­kit­tyy­kin kuun­te­le­maan mie­len­sä nega­tii­vi­sia pitäi­si-moit­tei­ta.

Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van pää on usein täyn­nä koh­tuut­to­mia pitäi­si-aja­tuk­sia. Elä­mä on usein suun­ni­tel­tu niin val­miik­si, että jokai­nen poik­kea­ma suun­ni­tel­mas­ta nos­taa pin­taan suun­nat­to­man ahdis­tuk­sen. Toi­pu­mi­sel­le voi olla vai­kea antaa aikaa, kos­ka toi­pu­mis­työ vie aikaa elä­män­suun­ni­tel­man aska­reil­ta. Kaik­ki muu pait­si oma ter­veys menee etusi­jal­le, sil­lä syö­mis­häi­riö on tai­ta­va uskot­te­le­maan, että lopul­ta sen kans­sa voi saa­vut­taa kaik­ki pää­mää­rät. Syö­mis­häi­riö tois­taa jat­ku­vas­ti, että ihmi­sen pitäi­si toi­mia sai­rau­den mukaan, kos­ka nyt hän on vain huo­no ja sää­lit­tä­vä ihmi­sen raa­ki­le. Todel­li­suu­des­sa syö­mis­häi­riön pitäi­si-vaa­ti­muk­set vain lisään­ty­vät, eikä nii­tä voi kos­kaan täy­sin saa­vut­taa.

Pitäi­si-ajat­te­lun muka­naan tuo­ma kont­rol­loin­ti on siis kes­kei­ses­sä ase­mas­sa monen syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van arjes­sa ja tule­vai­suu­den hah­mot­ta­mi­ses­sa. Jokai­nen tai lähes jokai­nen teko on pyr­ki­mys pääs­tä kor­keal­le ase­tet­tui­hin vaa­ti­muk­siin. Päi­vä­ryt­mi on muo­dos­tu­nut vaa­ti­mus­ten mukai­sek­si. Sai­ras­tu­nut kont­rol­loi itse­ään ja lähes kaik­kea, jot­ta mikään ei estäi­si pitäi­si-vaa­ti­muk­siin vas­taa­mis­ta.

Todel­li­suu­des­sa kukaan ei kui­ten­kaan voi kont­rol­loi­da kaik­kea. Elä­mäs­sä ja arjes­sa sat­tuu ja tapah­tuu itses­tä riip­pu­mat­to­mia asioi­ta. Aika­tau­lut muut­tu­vat, kau­pas­ta onkin lop­pu­nut jokin tiet­ty lei­pä, ei saa­kaan halua­maan­sa opis­ke­lu­paik­kaa, tut­ta­va tulee­kin yllät­täen vie­rai­lul­le, sää ei ole­kaan sitä mitä ennus­tet­tiin tai itsel­le tulee­kin fluns­sa. Lis­ta on lopu­ton. Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­va kau­his­tuu näis­tä yllä­tyk­sis­tä.

Miten pitäi­si-ajat­te­lus­ta sit­ten voi­si luo­pua? Osas­to­hoi­dos­sa yksi kei­no on tar­jo­ta syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­val­le vapaa­ta jat­ku­vas­ta kau­kai­sen tule­vai­suu­den suun­nit­te­lus­ta. Hoi­don alus­sa kes­ki­ty­tään ter­veh­ty­mi­seen. Toi­pu­val­la on lupa olla ja unoh­taa het­kek­si elä­män­suun­ni­tel­mat. Hänen ei var­si­nai­ses­ti tar­vit­se olla vas­tuus­sa juu­ri mis­tään. Saman­ai­kai­ses­ti hoi­to­hen­ki­lö­kun­ta vah­vis­taa puheil­laan ja toi­min­ta­ta­voil­laan, että toi­pu­va on hyvä ilman jat­ku­vaa täy­del­li­syy­teen pyr­ki­mys­tä­kin. Itse­tun­non vah­vis­tu­mi­nen on yksi kes­kei­sim­mis­tä pitäi­si-ajat­te­lua kar­si­vis­ta teki­jöis­tä.

Myös mind­ful­ness eli tie­toi­nen hyväk­sy­vän läs­nä­olon tai­to aut­taa pääs­tä­mään irti pitäi­si-ajat­te­lus­ta. Tule­vai­suu­den sijaan huo­mio kiin­nit­tyy tähän het­keen. Ihmi­nen oppii huo­maa­maan mie­leen­sä lipu­vat pitäi­si-aja­tuk­set, mut­ta samal­la kyke­nee ole­maan tart­tu­mat­ta nii­hin tuo­mit­se­vas­ti ja itse­ään syyl­lis­täen. Mind­ful­ness voi aut­taa teke­mään hyvin­voin­ti­te­ko­ja täs­sä het­kes­sä.

Yksi kei­no pitäi­si-ajat­te­lus­ta irti pääs­tä­mi­seen on myös suun­ni­tel­mien teke­mi­nen toi­vei­den ja itsel­le mie­lek­käi­den mah­dol­li­suuk­sien näkö­kul­mas­ta. Toi­pu­vaa aute­taan tun­nis­ta­maan omat todel­li­set arvon­sa, jot­ka eivät nouse syö­mis­häi­riön vaa­ti­muk­sis­ta – ”minun pitäi­si”- aja­tuk­set muu­te­taan vähi­tel­len ”minä haluan” ‑aja­tuk­sik­si. Ajan kans­sa jat­ku­van elä­män kont­rol­loin­nin rin­nal­le alkaa nous­ta uusien mah­dol­li­suuk­sien näke­mis­tä ja elä­mää voi taas alkaa suun­ni­tel­la uudel­la taval­la ilman koh­tuut­to­mia vaa­ti­muk­sia. Kun aiem­min toi­pu­va on esi­mer­kik­si aja­tel­lut, ”minun pitäi­si mat­kus­taa enem­män ja näh­dä maa­il­maa”, niin nyt aja­tus voi­kin olla ”minä haluan mat­kus­taa ja näh­dä maa­il­maa”. Jäl­kim­mäi­nen aja­tus on huo­mat­ta­vas­ti mie­lek­kääm­pi ja tuot­taa enem­män hyvin­voin­tia. Sii­nä haa­veil­laan ja toteu­te­taan haa­vei­ta mie­lek­kääl­lä taval­la. Ensim­mäi­ses­sä puo­les­taan syyl­lis­te­tään itseä, ja mikä­li jos­kus maa­il­mal­la mat­kaa­mi­nen toteu­tuu­kin, niin reis­suis­ta tulee hel­pos­ti vain vaa­ti­mus­ten mukai­sia suo­ri­tuk­sia.

Mah­dol­li­suuk­sien näke­mi­sen val­la­tes­sa sijaa pitäi­si-ajat­te­lul­ta, voi ihmi­nen lopul­ta pää­tyä tilan­tee­seen, jota ystä­vä­ni kuva­si. Onnel­li­suus muo­dos­tuu­kin mah­dol­li­suuk­sis­ta, ei luk­koon lyö­dyis­tä jous­ta­mat­to­mis­ta suun­ni­tel­mis­ta. Pitäi­si-aja­tuk­sis­ta luo­pu­mi­nen avaa uusia ovia tule­vai­suu­teen – tule­vai­suu­teen, jos­ta haa­vei­lee aidos­ti ja jon­ka voi myös saa­vut­taa.

Mil­lais­ta pitäi­si-ajat­te­lua sinä itses­sä­si tun­nis­tat? Miten olet pääs­syt sii­tä irti?

Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen