Ole­mi­sen sie­tä­mät­tö­myys

Nyky­maa­il­mas­sa ole­mi­sen tai­to on monil­la hei­ken­ty­nyt. Luon­tai­nen, syn­nyn­näi­nen ole­mi­sen tai­to on pii­lou­tu­nut jon­ne­kin jat­ku­van teke­mi­sen maa­il­maan. Sitä maa­il­maa värit­tä­vät muun muas­sa har­ras­tuk­set, liik­ku­mi­nen, työ, mat­kus­ta­mi­nen ja jat­ku­va kii­re. Sii­hen maa­il­maan kuu­luu myös ver­tai­lu: Mitä ja miten sinä teit ver­sus mitä ja miten minä tein? Teke­mi­nen pitäi­si joten­kin hioa huip­puun­sa, saa­vut­taa jotain, ja usein jopa mon­ta asi­aa yhtä aikaa. Suo­rit­taa.

Syö­mis­häi­riön yhtey­des­sä teke­mi­nen on koros­tu­nut ja ver­tai­lu on taval­lis­ta. Ole­mi­sen tai­to ei ole vain hei­ken­ty­nyt, se on usein kadon­nut. Sai­ras­tu­nut pyr­kii teke­mi­sil­lään hel­pot­ta­maan olo­aan, hil­jen­tä­mään mie­les­sään jyl­lää­vät ahdis­ta­vat aja­tuk­set ja tun­teet. Ole­mi­nen on siten vaa­ra, jota pitää vält­tää. Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­val­le ole­mi­nen on pelot­ta­vaa. Se on vie­ras­ta, sil­lä se on pysäh­ty­mis­tä het­keen. Se sotii syö­mis­häi­riön sään­tö­jä vas­taan. Se saat­taa tun­tua lais­kuu­del­ta, mikä on syn­neis­tä yksi suu­rim­mis­ta syö­mis­häi­riön mukaan. Ole­mi­nen vää­ris­tyy mie­les­sä usein myös tyl­syy­dek­si. Lisäk­si ole­mi­nen nos­taa esil­le aja­tuk­sia ja tun­tei­ta, jot­ka on voi­nut pysäh­ty­mät­tö­myy­del­lä peit­tää. Ole­mi­nen pakot­taa­kin jos­kus koh­ta­maan myös ne kipeim­mät asiat. Eivät­kö ne kui­ten­kin ole juu­ri nii­tä asioi­ta, jot­ka pitää koh­da­ta, jot­ta voi toi­pua?

Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen osas­to­hoi­don alku­vai­heis­sa van­hem­mat saa­vat usein lap­sel­taan puhe­lui­ta, jois­sa kul­mi­noi­tuu syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neen ole­mi­sen sie­tä­mät­tö­myys. “Tääl­lä ei ole mitään teke­mis­tä. Tääl­lä vain ollaan. Mitään ei pää­se teke­mään. Hake­kaa mut pois, tääl­lä tyl­sis­tyy.” Ole­mi­ses­ta ja teke­mät­tö­myy­des­tä onkin tul­lut sai­ras­tu­neel­le syno­nyy­me­jä. Las­taan kuun­nel­les­saan joku voi ehkä näh­dä mie­les­sään hil­jai­sen huo­pa­tos­su­teh­taan, toi­nen hoi­to­lai­tok­sen, jos­sa istu­taan kiik­ku­tuo­leis­sa hil­jai­sen kel­lon tiki­tyk­sen olles­sa ainoa viri­ke kiik­ku­tuo­lin rau­hal­li­sen hei­jauk­sen lisäk­si. Halu nou­taa lap­sen­sa pois voi kas­vaa suu­rek­si. Ahdis­tus kun kul­kee hel­pos­ti puhe­lin­verk­koa pit­kin ja tart­tuu kuulijaan.Todellisuudessa Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen osas­to­hoi­don aika­na ole­mi­nen on kui­ten­kin usein juu­ri teke­mis­tä, ei siis teke­mät­tö­myyt­tä. Emme ole­ta, että sai­ras­tu­nut pys­tyi­si jat­ku­vas­ti vain ole­maan – kes­kit­ty­mään hen­gi­tyk­seen­sä, ais­ti­mi­seen ja ympä­ris­töön – ole­maan tie­toi­ses­ti läs­nä. Se ei oli­si tar­peen­kaan. Ei tie­ten­kään. Tie­toi­sen läs­nä­olon har­joit­te­mi­nen on toki tär­ke­ää, mut­ta ei jat­ku­vaa. Teke­mi­ses­tä onkin todel­li­suu­des­sa hoi­don alus­sa vain rajat­tu jat­ku­va mene­mi­nen, asioi­den ja elä­män suo­rit­ta­mi­nen, run­sas liik­ku­mi­nen ja kii­re pois.Olemisen hoi­don aika­na ja eri­tyi­ses­ti hoi­don alus­sa voi­si oikeas­taan mää­ri­tel­lä suo­rit­ta­mi­ses­ta vapaak­si ”teke­väi­sek­si ole­mi­sek­si”. Täl­lai­nen ole­mi­nen voi sisäl­tää esi­mer­kik­si yhdes­sä oloa, musiik­kia, elo­ku­via, käsi­töi­tä, lues­ke­lua, kes­kus­te­lua, har­tia­hie­ron­nas­ta naut­ti­mis­ta, kir­joit­ta­mis­ta, pelien pelaa­mis­ta jne. Näi­den näke­mi­nen teke­mi­sek­si ja miel­lyt­tä­väk­si on usein syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neel­le vai­ke­aa. Monien mie­les­tä oli­si tär­keäm­pää esi­mer­kik­si opis­kel­la ja liik­kua– teh­dä jotain jär­ke­vää. Aja­tus­mal­lis­ta nousee­kin usein juu­ri se koke­mus vain ole­mi­ses­ta, teke­mät­tö­myy­des­tä ja tyl­syy­des­tä, joka saa sai­ras­tu­neen soit­ta­maan ahdis­tu­nee­na van­hem­mil­leen tai lähei­sil­leen. Ole­mi­sen ja teke­mi­sen tasa­pai­no onnek­si löy­tyy yleen­sä hoi­don aika­na, joten koke­mus tyl­syy­des­tä ei jat­ku ikui­suut­ta. Tämä on vai­kei­na het­ki­nä hyvä muis­taa. Myös sen ”jär­ke­vän” teke­mi­sen aika koit­taa, kun voi­ma­va­rat sii­hen ovat riit­tä­vät.

Ole­mis­ta voi tar­kas­tel­la vie­lä hie­man filo­so­fi­sem­mas­ta­kin näkö­kul­mas­ta. Filo­so­fi­ses­ti tar­kas­tel­tu­na ole­mi­nen kyt­key­tyy lähei­ses­ti ole­mas­sa oloon tai tar­koit­taa jopa samaa. Kuten aiem­min toin esil­le, syö­mis­häi­riö­tä mää­rit­tää jat­ku­va teke­mi­nen. Pel­kää­kö syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nut siten pysäh­tyes­sään muut­tu­van­sa ole­mat­to­mak­si, kun hän­tä mää­rit­tä­nyt teke­mi­nen estyy? Voi myös olla, että sai­ras­tu­neen mie­les­sä oma ole­mas­sa olo muut­tuu vää­rän tun­tui­sek­si tai kiel­le­tyk­si, kun hän pysäh­tyy ja vain on. Vai saa­ko pysäh­ty­mi­nen sit­ten­kin tun­te­maan, että on ole­mas­sa? Jos­pa jat­ku­va teke­mi­nen onkin ollut kei­no pae­ta omaa ole­mas­sa olo­aan. Moni nimit­täin tuo esil­le syn­kis­sä vesis­sä uides­saan, että haluai­si vain laka­ta olemasta.Olipa vas­taus edel­li­seen mikä tahan­sa, ole­mis­ta pitää kui­ten­kin ope­tel­la. Opet­te­lun myö­tä voi huo­ma­ta, että ole­mi­nen eri muo­dois­saan on täy­sin sal­lit­tua ja tar­peel­lis­ta. Ole­mi­nen on suo­ras­taan vält­tä­mä­tön­tä, jot­ta syö­mis­häi­riös­tä voi paran­tua. Syö­mis­häi­riös­tä voi paran­tua vain kun halu­aa olla ole­mas­sa ja kyke­nee välil­lä vain olla.

Mitä ole­mi­nen sinul­le mer­kit­see? Entä onko ole­mi­nen sinul­le sie­tä­mä­tön­tä vai iha­naa?

Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen