Aikui­nen sai­ras­taa (Osa 1): Aikui­nen osas­to­hoi­dos­sa

Syö­mis­häi­riöt miel­le­tään hel­pos­ti vain nuor­ten sai­rauk­sik­si. Todel­li­suu­des­sa syö­mis­häi­riö ei kat­so ikää. Aikui­sia ja jopa ikään­ty­nei­tä syö­mis­häi­riöi­tä sai­ras­ta­via on usei­ta. Ome­na­tu­pa on saa­nut pal­jon toi­vei­ta kir­joit­taa aikuis­ten syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vien hoi­dos­ta ja yli­pään­sä aikuis­ten syö­mis­häi­riöis­tä. Tänään tuo­hon toi­vee­seen vas­ta­taan kir­joi­tus­sar­jan ensim­mäi­sel­lä osal­la. Miten aikui­sen osas­to­hoi­to ero­aa nuor­ten hoi­dos­ta? Mil­lai­sia asioi­ta aikuis­ten koh­dal­la tulee huo­mioi­da osas­to­hoi­dos­sa?

Aikui­sen taus­ta­ti­lan­teen ja tar­pei­den huo­mioi­mi­nen

Kun aikui­nen tulee osas­to­hoi­toon, on hänen tilan­teen­sa usein var­sin eri­lai­nen, kuin nuo­rem­mil­la. Hänel­lä on ehkä oma asun­to, asun­to­lai­na, työ, pari­suh­de tai oma per­he. Vaih­toeh­toi­ses­ti tai yhtä aikaa taus­tal­la voi olla pit­kä sai­raus­his­to­ria lukui­si­ne hoi­to­jak­soi­neen, muis­to­ja toi­pu­mi­ses­ta ja voin­nin uudel­leen huo­no­ne­mi­ses­ta – pet­ty­myk­siä itseen ja elä­mään. Jokai­sen läh­tö­koh­dat onkin aina huo­mioi­ta­va yksi­löl­li­ses­ti hoi­toa raken­net­taes­sa. Toi­vo toi­pu­mi­seen voi olla monil­la hukas­sa. Tär­ke­ää onkin heti ymmär­tää, että kukaan iäs­tään ja sai­raus­his­to­rias­taan huo­li­mat­ta ei ole toi­vo­ton tapaus.

Hoi­don ja kun­tou­tuk­sen kes­kei­set tee­mat syö­mi­sen ja syö­mis­häi­ri­öön liit­ty­vien oirei­den lisäk­si nouse­vat aina jokai­sen hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta tar­peis­ta ja elä­män­his­to­rias­ta. Aikui­sen koh­dal­la kes­kei­siä tee­mo­ja voi­vat olla esi­mer­kik­si pari­suh­tees­sa omien tar­pei­den esil­le tuo­mi­nen, sek­su­aa­li­ses­sa elä­mäs­sä koh­da­tut toi­veet, halut ja pelot, työ­elä­mäs­sä omien voi­ma­va­ro­jen tun­nis­ta­mi­nen ja roh­keus ter­vee­seen itsek­kyy­teen. Myös haa­ve per­heen perus­ta­mi­ses­ta voi olla vah­vas­ti pin­nal­la, vaik­ka omat voi­ma­va­rat eivät sii­hen vie­lä riit­täi­si­kään. Joil­la­kin toki voi lap­sia jo olla­kin, joten sil­loin van­hem­muu­teen liit­ty­vät tee­mat voi­vat nous­ta kes­kei­sik­si.

Aikui­sel­la yhte­nä kes­kei­se­nä tee­ma­na hoi­dos­sa ja kun­tou­tuk­ses­sa voi olla pari­suh­de ja sii­nä omien tar­pei­den esil­le tuo­mi­nen.

Nuo­ris­ta poi­ke­ten, omaa aikuis­ta elä­mää elä­nei­den koh­dal­la hoi­don aika­na ei vält­tä­mät­tä tar­vit­se har­joi­tel­la miten arkis­ta elä­mää pyö­ri­te­tään. Moni hoi­toon tule­va aikui­nen osaa jo esi­mer­kik­si mak­saa las­kun­sa, pes­tä pyyk­kin­sä ja asioi­da vaik­ka pan­kis­sa. Mikä­li syö­mis­häi­riö ei näi­hin ole vai­kut­ta­nut, niin nii­hin ei tar­vit­se hoi­don aika­na suun­na­ta niin pal­jon huo­mio­ta, kuin itse­näis­ty­mis­pro­ses­sin­sa alku­tai­pa­leel­la ole­vien nuor­ten tai nuor­ten aikuis­ten koh­dal­la.

Jos­kus toi­pu­van itse­näi­syy­den kehit­ty­mi­nen, vaik­ka hän aikui­nen oli­si­kin, vaa­tii hoi­dol­li­sis­ta syis­tä lap­suu­den per­heen rajaa­mis­ta yhteis­tuu­min hoi­don ulko­puo­lel­le. Ei ole tava­ton­ta, että aikui­sen toi­pu­jan per­he yrit­tää edel­leen teh­dä kaik­ki rat­kai­sut toi­pu­jan puo­les­ta, jol­loin toi­pu­van kyky kan­taa itse vas­tuu­ta itses­tään ja elä­mäs­tään ei kehi­ty. Täl­lai­nen suun­ni­tel­tu irrot­tau­tu­mi­nen on oma pro­ses­sin­sa ja usein var­sin kivu­lias­kin, mut­ta toi­si­naan vält­tä­mä­tön toi­pu­mi­sen kan­nal­ta. Täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa aikui­sen hoi­don ja kun­tou­tuk­sen sisäl­löt saat­ta­vat olla saman­kal­tai­sia kuin nuo­ril­la. Aikui­nen voi­kin jou­tua opet­te­le­maan itse­näi­sen, vas­tuul­li­sen aikui­sen tai­to­ja, jot­ka iäs­tä huo­li­mat­ta ovat jää­neet kehit­ty­mät­tä. Myös pit­kä sai­ras­ta­mis­his­to­ria on voi­nut estää aikui­suu­teen ”siir­ty­mis­tä”.

Aikui­sen tuki­verk­ko

Nuor­ten koh­dal­la on yleen­sä suo­si­tel­ta­vaa, että van­hem­mat (ja sisa­ret­kin) ovat tii­viis­ti hoi­dos­sa muka­na. Aikuis­ten koh­dal­la tilan­ne on huo­mat­ta­vas­ti moni­ta­hoi­sem­pi. Ylei­ses­ti ottaen on hyvä, että sai­ras­tu­neel­la on jon­kin­lai­nen tuki­verk­ko hoi­don tuke­na. Joil­la­kin tuki­verk­ko voi muo­dos­tua van­hem­mis­ta tai sisa­ruk­sis­ta, toi­sel­la puo­li­sos­ta ja ehkä omas­ta per­hees­tä ja kol­man­nel­la lähei­sis­tä ystä­vis­tä. Tuki­ver­kon muka­nao­lo hoi­dos­sa riip­puu jokai­sen omas­ta tilan­tees­ta. Tuki­ver­kon vah­vis­ta­mi­sek­si voi­daan jär­jes­tää per­he­ta­paa­mi­sia omien van­hem­pien ja sisa­rus­ten kans­sa, pari­ta­paa­mi­sia oman puo­li­son kans­sa, yhteis­te­ra­pi­aa tai ystä­vä voi vaik­ka­pa olla muka­na hoi­don suunnittelussa.Joskus joku tuki­ver­kos­ta voi myös tar­vi­ta tukea omien voi­ma­va­ro­jen vahvistamiseen.On tär­ke­ää, että tuki­verk­ko ymmär­tää syö­mis­häi­riöi­tä ja hoi­don perus­pe­ri­aat­tei­ta. Ymmär­rys lisää tuki­ver­kon kykyä tukea sai­ras­tu­nut­ta toi­pu­mi­sen kai­kis­sa vai­heis­sa.

Vali­tet­ta­van usein tilan­ne on kui­ten­kin se, että tuki­verk­koa ei ole tai sai­ras­ta­nut ei halua mui­ta ihmi­siä hoi­ton­sa tuek­si. Taus­tal­la voi olla rii­to­ja per­heen kans­sa, vii­mei­sin­tä yri­tys­tä ”riuh­tais­ta” itsen­sä irti per­hees­tä ja olla itse­näi­nen, sol­muun men­nei­tä ihmis­suh­tei­ta, yksi­näi­syyt­tä tai läheis­ten ymmär­tä­mät­tö­myyt­tä. Tuki­ver­kon puu­te on eri­tyi­nen haas­te, kun toi­pu­va läh­tee kokei­le­maan ensim­mäi­siä ker­to­ja omia voi­ma­va­ro­jaan osas­ton ulko­puo­lel­le, esim. hoi­dol­lis­ten koti­lo­mien aika­na.

Usein ensim­mäis­ten koti­lo­mien aika­na itse­näi­nen ruo­kai­lu on monil­le haas­te, jos hoi­dos­sa muka­na ole­vaa tuki­verk­koa ei ole. Toi­pu­van voi olla vai­ke­aa käy­dä kau­pas­sa, teh­dä ruo­kaa ja syö­dä yksi­nään syö­mis­häi­riö­tä kuun­te­le­mat­ta. Itse­näi­sil­le koti­lo­mil­le mene­vien aikuis­ten koh­dal­la ensim­mäis­ten koti­lo­mien ruo­kai­lu­ja jou­du­taan­kin suun­nit­te­le­maan todel­la tar­kas­ti. Joi­den­kin koh­dal­la se tar­koit­taa tii­vis­tä yhtey­den­pi­toa osas­tol­ta koti­lo­man aika­na. Hen­ki­lö­kun­ta soit­taa esim. sovit­tui­na ruo­ka-aikoi­na ja puhe­lin­kes­kus­te­lu jat­kuu koko ate­rian ajan. Jos­kus sovi­taan etu­kä­teen, että ate­riat oste­taan val­mii­na kau­pas­ta tai, että ate­riat syö­dään ravin­to­las­sa. Hen­ki­lö­kun­ta voi jou­tua kont­rol­loi­maan ate­rioi­ta tar­kem­min, kun kukaan ei ole tuke­mas­sa toi­pu­vaa koti­lo­man ruo­kai­luis­sa. Kont­rol­lin kei­no­ja ovat mm. ate­rioi­den valo­ku­vaa­mi­nen, yksi­tyis­koh­tai­nen ruo­ka­päi­vä­kir­ja ja ruo­kaos­tos­ten kuit­tien tar­kis­ta­mi­nen, vaik­ka­kaan näi­den avul­la ei pääs­tä var­muu­teen, että ate­riat tule­vat todel­la syö­dyk­si. Tuki­ver­kon puut­tues­sa koti­lo­mien mää­rä onkin alkuun monil­la vähäi­sem­pi, kuin heil­lä, joil­la tuki on saa­ta­vil­la. Myös ensim­mäis­ten koti­lo­mien ajan­koh­ta voi hie­man myö­häs­tyä tavan­omai­ses­ta. Osas­tol­la on ensin saa­vu­tet­ta­va tilan­ne, että omat voi­ma­va­rat kan­ta­vat loman yli ja koti­lo­ma edis­tää siten toi­pu­mis­ta.

Jos­kus tilan­ne on myös se, että aikui­nen kiel­tää yhtey­den­pi­don lähei­siin­sä, mut­ta käy kui­ten­kin läheis­ten­sä luo­na koti­lo­mil­laan. Täl­lai­nen tilan­ne joh­taa vali­tet­ta­van usein ris­ti­rii­toi­hin läheis­ten kans­sa. Lähei­set, jot­ka eivät ole olleet hoi­dos­sa muka­na, saat­ta­vat ymmär­tä­mät­tö­myyt­tään toi­mia siten, että sai­ras­tu­neen on vai­kea olla. Var­hai­ses­sa vai­hees­sa toi­pu­val­le esi­te­tyt kysy­myk­set esi­mer­kik­si työ­elä­mään palaa­mi­ses­ta, ihmet­te­lyt syö­mis­häi­riös­tä ja osas­to­hoi­don käy­tän­teis­tä saat­ta­vat osua arkaan paik­kaan. Tämän tyyp­pi­set haas­teet oli­si­vat suu­rel­ta osin väl­tet­tä­vis­sä, mikä­li hen­ki­lö­kun­nan yhtey­den­pi­to lähei­siin oli­si tii­vis­tä ja ymmär­rys­tä lisää­vää.

Yksi­näi­syy­teen ajau­tu­neil­la toi­pu­jil­la tuki­ver­kon haas­teet ovat usein kai­kis­ta suu­rim­mat. Yksi­näi­syy­den rat­kai­se­mi­nen ei ole hel­poim­min rat­kais­ta­vis­sa ole­va ongel­ma. Hoi­don aika­na aikui­nen­kin voi siten tar­vi­ta tukea ihmis­suh­tei­den löy­tä­mi­seen ja muo­dos­ta­mi­seen. Apu­kei­noi­na täs­sä voi toi­mia osas­ton yhtei­sö tai vaik­ka­pa hoi­don aika­na löy­ty­vä uusi har­ras­tus. Monien koh­dal­la kes­kei­sek­si nousee sosi­aa­li­sen roh­keu­den vah­vis­ta­mi­nen, mikä onkin usein yksi kes­kei­nen tee­ma toi­pu­mis­pro­ses­sis­sa.

Yksi­näi­syys voi olla haas­te toi­pu­mi­sel­le. Hoi­don aika­na voi­kin saa­da tukea ihmis­suh­tei­den löy­tä­mi­seen.

Aikui­se­na nuor­ten jou­kos­sa

Mones­ti osas­to­hoi­toon tule­va aikui­nen saat­taa miet­tiä, että miten­kö­hän hän sel­vi­ää osas­tol­la, jos­sa enem­mis­tö on ehkä nuo­ria. Ome­na­tu­val­ta­kin on kysyt­ty, että onko osas­to­hoi­to suun­ni­tel­tu vain nuo­ril­le? Olen huo­man­nut, että monien koh­dal­la jän­ni­tys kato­aa var­sin nopeas­ti. Osas­ton yhtei­sös­sä iän mer­ki­tys häl­ve­nee. Nuo­rin saat­taa ystä­vys­tyä van­him­man kans­sa tai van­hin saat­taa löy­tää ymmär­rys­tä omaan his­to­ri­aan­sa nuo­rem­pia seu­raa­mal­la. On tot­ta, että aikuis­ta saat­taa välil­lä häi­ri­tä nuo­rem­pien nuo­ruu­teen liit­ty­vät ”kyp­sy­mät­tö­myy­det”, mut­ta hoi­don aika­na yleen­sä muut asiat ovat pal­jon enem­män pin­nal­la. Omaan toi­pu­mi­seen kes­kit­ty­mi­nen vie ison osan huo­mios­ta.

Osas­ton ryh­mät suun­ni­tel­laan aina koko yhtei­sön tar­pei­ta huo­mioi­den. Esi­mer­kik­si kes­kus­te­lu­jen tee­mat ja vaik­ka­pa fysio­te­ra­pia paneu­tu­vat ikää pal­jon mer­kit­tä­vim­piin aihei­siin. Monet syö­mis­häi­riön tuo­mat haas­teet kun tup­paa­vat ole­maan saman­lai­sia niin nuo­ril­la kuin aikui­sil­la­kin. Oma­hoi­ta­ja­kes­kus­te­luis­sa ja omas­sa tera­pias­sa pää­see toki paneu­tu­maan juu­ri oman ikä­ta­son mukai­siin tee­moi­hin syväl­li­sem­min.

Arjes­sa toi­mies­sa nuo­rem­pien ikä voi olla jos­kus rajoi­te aikui­sen näkö­kul­mas­ta. Täl­lai­nen tilan­ne on esi­mer­kik­si osas­tol­la yhdes­sä kat­sot­ta­van elo­ku­van valit­se­mi­nen. Jos osas­tol­la on esi­mer­kik­si 13-vuo­tias nuo­ri, niin on sel­vää, että K‑18 elo­ku­vat eivät kuu­lu vaih­toeh­toi­hin. Har­vem­min täl­lai­ses­ta mitään ylit­se­pää­se­mät­tö­miä ongel­mia kui­ten­kaan muo­dos­tuu. Var­maa kui­ten­kin on, että oli­pa osas­tol­la min­kä ikäi­siä asuk­kai­ta tahan­sa, niin yhtei­sös­sä elä­mi­nen tuo omat ilon­sa ja haas­teen­sa. Yhtei­sös­tä saa usein voi­maa ja haas­tei­den rat­ko­mi­nen taas aut­taa usein vähen­tä­mään juu­ri nii­tä syö­mis­häi­ri­öön usein kyt­key­ty­viä sosi­aa­li­sen kans­sa­toi­mi­mi­sen pel­ko­ja ja vai­keuk­sia. Yksi­löl­li­nen hoi­to yhtei­sös­sä toi­mi­mi­sen peli­sään­nöil­lä on yksi kes­kei­sis­tä toi­pu­mis­ta kan­nat­te­le­vis­ta teki­jöis­tä osas­to­hoi­don aika­na.

Aikui­se­na koh­ti omaa elä­mää

Osas­to­hoi­don aika­na tulee aina tar­kas­tel­la mil­lai­seen ympä­ris­töön ja mihin elä­män­ti­lan­tee­seen toi­pu­va palaa tai siir­tyy hoi­don loput­tua. Monet nuo­ret palaa­vat kotiin per­heen luo. Aikui­sen ja nuor­ten aikuis­ten koh­dal­la tilan­teet ovat huo­mat­ta­vas­ti vaih­te­le­vam­pia. Yksi palaa omaan asun­toon asu­maan itsek­seen tai etsii itsel­leen jos­kus ensim­mäis­tä ker­taa oman asun­non. Toi­sel­la on ollut pari­suh­de koko hoi­don ajan ja osas­to­hoi­don lop­pues­sa paluu oman kul­lan luo on suun­ni­tel­mis­sa. Jol­la­kin tilan­ne voi olla se, että iäs­tä huo­li­mat­ta muut­to tovik­si omien van­hem­pien luok­se on jär­ke­vää, jot­ta osas­ton ulko­puo­li­sen elä­män saa aloit­taa tur­va­tus­ti. Jokai­sen koh­dal­la toi­mi­vin rat­kai­su on etsit­tä­vä yhdes­sä. Paluu­ta tai siir­ty­mis­tä omaan elä­mään suun­ni­tel­laan mah­dol­li­ses­ti myös tuki­ver­kon kans­sa yhdes­sä. Toki myös avo­hoi­don ja tera­pian tar­ve ja jat­ko­ku­viot kar­toi­te­taan.

Kun nuor­ten koh­dal­la mie­ti­tään kou­luun palaa­mis­ta tai uusien opin­to­jen aloit­ta­mis­ta, aikuis­ten koh­dal­la joku ehkä palaa töi­hin tai etsii uuden työ­pai­kan. Työ­nan­ta­jan kans­sa voi jos­kus jou­tua neu­vot­te­le­maan työ­hön palaa­mis­ta ja työs­sä jak­sa­mis­ta edis­tä­vis­tä kei­nois­ta. Kol­mas huo­maa jo ehkä hoi­don aika­na, että on opis­kel­lut ja teh­nyt töi­tä sel­lai­sel­la alal­la, mikä ei täy­tä­kään omia toi­vei­ta ja kiin­nos­tuk­sia. Elä­mä­nar­vot kun saat­ta­vat men­nä hoi­don aika­na uusik­si. On myös tilan­tei­ta, että pit­kä sai­raus­his­to­ria on joh­ta­nut sii­hen, että kou­lu­tus­ta tai työ­tä ei ole. Opis­ke­lu­mah­dol­li­suuk­sien tai amma­til­li­sen kun­tou­tuk­sen vaih­toeh­to­ja on näis­sä tilan­teis­sa pun­nit­ta­va. Hoi­don aika­na vah­vis­tu­nut toi­min­ta­ky­ky ei auto­maat­ti­ses­ti siir­ry työ­ky­kyyn, joten joku voi tar­vi­ta tukea työ­elä­män peli­sään­tö­jen ymmär­tä­mi­seen, työ­elä­män aika­tau­lu­jen ja hek­ti­syy­den kans­sa sel­viä­mi­seen tai vaik­ka­pa työn­ha­kuun. Nämä sei­kat ovat­kin tar­vit­taes­sa kun­tou­tuk­sen sisäl­tö­jä jo osas­to­hoi­don aika­na.

On myös täy­sin mah­dol­lis­ta, että osas­to­hoi­don jäl­keen ei tar­vit­se kii­reh­tiä ”yhteis­kun­nan jäse­nek­si” tule­mi­ses­sa. Monet tar­vit­se­vat aikaa­it­seen­sä tutus­tu­mi­seen mah­dol­li­ses­ti pit­kän ja vai­kean sai­ras­ta­mis­his­to­rian jäl­keen. Elä­mä omin aske­lin ilman syö­mis­häi­riö­tä voi olla uut­ta ja jän­nit­tä­vää. Toki tutus­tu­mis­ta tapah­tuu jo hoi­don aika­na, mut­ta hoi­don pituu­des­ta riip­pu­mat­ta hoi­don ja oman elä­män jat­ka­mi­nen osas­ton ulko­puo­lel­la on aina erään­lai­nen nivel­vai­he, joka vaa­tii totut­te­lua ja omien voi­ma­va­ro­jen tes­taa­mis­ta, vaik­ka mitään lai­tos­tu­mis­ta ei oli­si­kaan taus­tal­la. Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen osas­to­hoi­to sisäl­tää aina kun­tou­tus­jak­son, jos­sa tämä omaan elä­mään siir­ty­mi­nen huo­mioi­daan ja mie­ti­tään. Uusia tai­to­ja har­joi­tel­laan jo hoi­dos­sa, vaik­ka ne eivät var­si­nai­ses­ti syö­mis­häi­ri­öön liit­tyi­si­kään. Elä­män­hal­lin­ta on kes­kei­nen osa pysy­vän para­ne­mi­sen näkö­kul­mas­ta, sik­si sii­hen paneu­du­taan jo koko­vuo­ro­kau­ti­sen osas­to­hoi­don aika­na oli­pa kysees­sä sit­ten nuo­ri tai aikui­nen.

Elä­mä omin aske­lin ilman syö­mis­häi­riö­tä voi tun­tua alkuun ihmeel­li­sel­tä. Tar­vit­taes­sa uuteen elä­mään tot­tu­mi­sel­le on hyvä antaa hie­man aikaa.

Mil­lai­sia asioi­ta sinus­ta aikuis­ten koh­dal­la tuli­si huo­mioi­da osas­to­hoi­toa raken­net­taes­sa?

Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen