Jou­lu­lah­jak­si myö­tä­tun­to

Lähei­sem­me koh­da­tes­sa vai­kean tilan­teen elä­mäs­sään useim­pien meis­tä on help­poa tun­tea myö­tä­tun­toa hän­tä koh­taan. Loh­du­tus, läm­min kat­se ja halaus tule­vat kuin itses­tään. Toi­vom­me hänel­le voi­maa kes­tää vas­toin­käy­mi­nen ja pyrim­me aut­ta­maan hän­tä kai­kil­la osaa­mil­lam­me tavoil­la. Haluam­me hänen pää­se­vän tasa­pai­noon mah­dol­li­sim­man pian ja teem­me hänen olon­sa hel­pot­ta­mi­sek­si kai­ken min­kä osaam­me.

Entä­pä sit­ten kun itse jou­dum­me pulaan tai kun joku koh­te­lee mei­tä kur­jas­ti tai elä­mä heit­tää eteem­me odot­ta­mat­to­man kier­re­pal­lon? Mones­ti alam­me syyt­tää itseäm­me, koem­me huo­nom­muut­ta tai ehkä jopa ajat­te­lem­me ansain­neem­me osak­sem­me osu­neen onnet­to­man sat­tu­man. Syn­kis­sä tun­nel­mis­sa rea­goim­me usein teke­mäl­lä asioi­ta, jot­ka lopul­ta vain pahen­ta­vat oloam­me. Saa­tam­me esi­mer­kik­si lait­taa syö­mi­sem­me täy­sin sekai­sin, tur­vau­tua alko­ho­liin, vetäy­tyä yksi­näi­syy­teen, kidut­taa itseäm­me lii­al­li­sel­la lii­kun­nal­la tai palaut­taa mie­leem­me kaik­ki iki­nä meil­le sat­tu­neet kama­luu­det ja kyl­peä nii­den myr­kyl­li­sis­sä lie­mis­sä.

Mis­tä­hän joh­tuu, että itse­ään koh­taan on niin vai­ke­aa osoit­taa myö­tä­tun­toa sil­loin­kin, kun elä­mä on todel­la mul­lis­ta­nut maa­il­mam­me ja vie­nyt poh­jan pois kai­kel­ta? Onko ehkä suo­ma­lai­seen kult­tuu­riin kuu­lu­va ”kel onni on, se onnen kät­ke­köön” ‑men­ta­li­teet­ti osal­taan opet­ta­nut meil­le, että itsen­sä hyväk­si asioi­den teke­mi­nen on itse­käs­tä, oma­hy­väis­tä ja pahek­sut­ta­vaa? Ajat­te­lem­me­ko­han sen sijaan itsen­sä kuris­sa pitä­mi­sen ja ajoit­tai­sen ran­kai­se­mi­sen kas­vat­ta­van luon­net­ta ja vah­vis­ta­van miel­tä ja ole­van muu­ten­kin joten­kin oikein?

Ehkä oma osan­sa on lap­suu­tem­me ympä­ris­tön kult­tuu­ris­sa. Ne asiat, jot­ka tär­keät aikui­set ja auk­to­ri­teet­ti­hah­mot meil­le kas­vu­vuo­si­nam­me opet­ta­vat omal­la käy­tök­sel­lään, sanoil­laan sekä asen­teil­laan, jää­vät mie­leem­me elä­mään totuuk­si­na. Jos mei­tä on hädän het­kel­lä usein moi­tit­tu, vähä­tel­ty, kri­ti­soi­tu, pahek­sut­tu tai jätet­ty yksin sel­viy­ty­mään, olem­me oppi­neet, että emme ansait­se hei­kol­la het­kel­lä läm­pöä emme­kä myö­tä­tun­toa. Täs­tä voi seu­ra­ta, että kiusaan­num­me jon­kun tar­jo­tes­sa loh­tua hädän het­kel­lä, emme­kä osaa­kaan enää ottaa tar­jot­tua loh­tua vas­taan.

Jos­kus tun­tuu vai­keal­ta yrit­tää jäl­jit­tää logiik­kaa, jon­ka poh­jal­ta olem­me aiko­jen saa­tos­sa pää­ty­neet ajat­te­le­maan, että paha onkin hyväk­si ja hyvä pahak­si. Ehkä oli­si aika kysee­na­lais­taa näi­tä mie­lis­säm­me vah­vas­ti elä­viä totuuk­sia, joi­ta nou­dat­taes­sam­me teem­me huo­maa­mat­ta elä­mäs­täm­me kur­jem­paa kuin sen tar­vit­si­si olla.

Aikui­si­na­han meil­lä on vapaus vali­ta, miten asen­noi­dum­me asioi­hin. Jos jos­sain mie­len peru­koil­la tun­tuu epä­loo­gi­sel­ta kurit­taa itse­ään tilan­tees­sa, jos­sa toi­sel­le ihmi­sel­le mie­li­hy­vin tar­joai­si hel­lyyt­tä ja hyviä asioi­ta, on mah­dol­lis­ta alkaa har­joi­tel­la ihan uuden­lais­ta toi­min­ta­ta­paa. Voit oppia uuden toi­min­ta­ta­van otta­mal­la nel­jä askel­ta.

Ensim­mäi­nen askel on huo­ma­ta mie­len epä­loo­gi­suus ja ymmär­tää, että itsel­le kuu­luu sama myö­tä­tun­to, jota auto­maat­ti­ses­ti osoit­tai­si toi­sel­le.

Toi­nen askel on saa­da kun­non tun­tu­ma sii­hen, mil­tä myö­tä­tun­non koke­mi­nen tun­tuu. Tätä voi tun­nus­tel­la esi­mer­kik­si kuvit­te­le­mal­la eteen­sä itsel­le rak­kaim­man ihmi­sen tai vaik­ka­pa lem­mi­kin ja muis­tel­la hän­tä han­ka­las­sa tilan­tees­sa. Sit­ten voi palaut­taa mie­leen mil­tä myö­tä­tun­to ja lem­peys hän­tä koh­taan tuol­loin tun­tui.

Kol­mas askel on kokeil­la suun­na­ta tuo samai­nen myö­tä­tun­to itseä koh­taan ja tar­kas­tel­la, yrit­tää­kö mie­li jol­lain taval­la estää myö­tä­tun­non koh­dis­tu­mi­sen itseen. Yrit­tää­kö se vähä­tel­lä sitä sano­mal­la ”tuo nyt on ihan kuk­kua, tur­haa nut­tu­ra­päi­den höpi­nää”? Pel­kää­kö se, että myö­tä­tun­nos­ta on hait­taa ”jos istun täs­sä ole­mas­sa tyy­ty­väi­nen itsee­ni, sit­ten­hän lak­kaan yrit­tä­mäs­tä ja kaik­ki kehi­tys pysäh­tyy”? Arve­lee­ko se, että et ansait­se sitä ”ihan outoa… ei tuo minul­le kuu­lu”? Uskoo­ko se, että myö­tä­tun­to tekee sinus­ta hei­kon ”pitää pus­kea vaan ja kes­tää kaik­ki. Ihan tur­haa rui­kut­ta­mis­ta ja pai­jaa­mis­ta”? Lai­ta tar­kas­ti mer­kil­le kuin­ka mie­le­si yrit­tää ”suo­jel­la” sinua myö­tä­tun­nol­ta. Tar­kas­te­le sit­ten näi­tä seli­tyk­siä ja kat­so saat­ko jäl­ji­tet­tyä mis­tä nämä usko­muk­set (”totuu­det”) ovat saa­neet alkun­sa.

Nel­jäs askel on har­joi­tel­la yhä uudel­leen myö­tä­tun­non suun­taa­mis­ta itseä koh­taan. Myö­tä­tun­toa voi suun­na­ta myös sitä koh­taan, että mie­li yrit­tää ”suo­jel­la” sinua myö­tä­tun­nol­ta. Mie­li pyr­kii aina pysy­mään van­has­sa ja toteut­ta­maan oppi­mi­aan auto­maat­ti­sik­si aja­tuk­sik­si vuo­sien tois­ton seu­rauk­se­na muut­tu­nei­ta ”totuuk­si­aan”. Näi­den auto­maa­tioi­den uudel­lee­noh­jel­moin­ti vaa­tii har­joit­te­lua ja tois­toa.

Kun olet har­joi­tel­lut jon­kin aikaa, huo­maat, että myö­tä­tun­toi­set aja­tuk­set alka­vat vähi­tel­len tun­tua luon­te­vil­ta. Saa­tat myös huo­ma­ta mer­kit­tä­vän muu­tok­sen mie­lia­las­sa­si. Kun myö­tä­tun­to­har­joit­te­lun seu­rauk­se­na olet vähem­män kriit­ti­nen ja anka­ra itsel­le­si, ylei­nen voin­ti­si ja mie­le­si ilma­pii­ri alka­vat kohen­tua.

Me kaik­ki ansait­sem­me myö­tä­tun­toa. Sitä on iha­naa saa­da muil­ta, mut­ta muut eivät aina ole läs­nä tar­joa­mas­sa sitä meil­le. Emme­kä aina osaa ottaa sitä vas­taan muil­ta. Lisäk­si itsem­me sät­ti­mi­nen ja arvos­te­le­mi­nen masen­taa mei­dät sekä aiheut­taa monen­lai­sia psyyk­ki­siä ongel­mia. Tämän vuok­si on tär­ke­ää ope­tel­la tun­te­maan itse­ään koh­taan myö­tä­tun­toa. Se lisää oma­va­rai­suut­ta myö­tä­tun­non suh­teen, jol­loin se on aina käy­tet­tä­vis­sä, kun elä­mä menee han­ka­lak­si. Lisäk­si se vah­vis­taa hen­kis­tä hyvin­voin­tia ja itse­tun­toa.

Jos­pa tänä jou­lu­na antai­sim­me kaik­ki itsel­lem­me tämän par­haan mah­dol­li­sen lah­jan? Sii­tä voi ammen­taa vuo­si­kausia ja sii­tä naut­ti­vat kaik­ki lähei­sem­me­kin, sil­lä onnel­li­si­na tuom­me hyvin­voin­tia myös muil­le. Sujau­ta Ome­na­tu­van myö­tä­tun­to­kort­ti vaik­ka kir­je­kuo­reen ja anna se jou­lu­lah­jak­si itsel­le­si tai hänel­le, joka mie­les­tä­si kai­pai­si itseen koh­dis­tu­vaa myö­tä­tun­toa.

Tulos­tet­ta­van tai vaik­ka­pa säh­kö­pos­tit­se lähe­tet­tä­vän myö­tä­tun­to­kor­tin löy­dät tääl­tä.

Rau­hai­saa jou­lun­ai­kaa toi­vot­taa,
Pia Char­pen­tier