Para­ne­mi­nen – kuin­ka kau­an on vie­lä toi­voa?

Pit­kä­ai­kai­sen lai­huus­häi­riön hoi­dos­ta puhut­taes­sa nousee esil­le sään­nöl­li­sin välia­join aja­tus hoi­dos­ta, jos­sa ei tavoi­tel­la para­ne­mis­ta. Aja­tuk­se­na on aut­taa sai­ras­tu­nut­ta löy­tä­mään kei­no elää sai­rau­ten­sa kans­sa mah­dol­li­sim­man täy­si­pai­nois­ta elä­mää. Syk­syl­lä Hel­sin­gis­sä pide­tys­sä poh­jois­mai­ses­sa kongres­sis­sa kuul­tiin ruot­sa­lai­ses­ta EIRA-kli­ni­kas­ta, jos­sa hoi­de­taan pit­kään sai­ras­ta­nei­ta syö­mis­häi­riö­po­ti­lai­ta ilman para­ne­mis­ta­voi­tet­ta.

Täl­lai­sen hoi­don mie­lek­kyys tulee sii­tä, että sai­ras­tu­nut­ta ei pai­nos­te­ta muu­tok­siin, jot­ka hän kokee lii­an vai­keik­si. Hänel­le anne­taan rau­ha vali­ta omat toi­min­ta­ta­pan­sa ja hän­tä tue­taan niis­sä sen mukaan mitä hän halu­aa. Sai­ras­tu­neen omat toi­veet ja tar­peet ohjaa­vat hoi­toa täy­sin. Itse pidän täl­lai­ses­ta lem­peäs­tä asen­tees­ta ja sai­ras­tu­neen kuun­te­le­mi­seen perus­tu­vas­ta lähes­ty­mis­ta­vas­ta.

Kui­ten­kin aja­tus luo­vut­ta­mi­ses­ta para­ne­mi­sen suh­teen on itsel­le­ni vie­ras. Olen todel­la mon­ta ker­taa näh­nyt, kuin­ka toi­vot­to­mal­ta näyt­tä­nyt tilan­ne saa­daan kor­jat­tua ja elä­mä aset­tu­maan uomiin­sa, enkä sik­si osaa näh­dä luo­vut­ta­mis­ta rat­kai­su­na. Mah­dot­to­man tun­tui­ses­ta tavoit­tees­ta on tul­lut mah­dol­li­nen, kun ollaan jak­set­tu sit­keäs­ti työs­ken­nel­lä vai­keim­pien­kin paik­ko­jen yli eikä olla luo­vu­tet­tu. Kun on inves­toi­tu riit­tä­väs­ti aikaa sekä kär­si­väl­li­syyt­tä ja annet­tu riit­tä­vän tii­vis­tä hoi­toa, tulok­siin on pääs­ty useim­mis­sa tapauk­sis­sa.

Ilah­duin­kin kovas­ti, kun hil­jat­tain jul­kais­tiin tut­ki­mus, jos­sa todet­tiin lai­huus­häi­riös­tä para­ne­mi­sen ole­van toden­nä­köis­tä vie­lä pit­kän­kin sai­ras­ta­mi­sen jäl­keen. Tut­ki­muk­ses­sa seu­rat­tiin yli 200 syö­mis­häi­riön vuok­si hoi­dos­sa ollut­ta hen­ki­löä yli kak­si­kym­men­tä vuot­ta. Näin pit­kät seu­ran­ta­tut­ki­muk­set ovat erit­täin har­vi­nai­sia, mikä tekee tut­ki­muk­ses­ta sitä­kin kiin­toi­sam­man. Aineis­ton keruu toteu­tet­tiin 9 vuo­den kulut­tua hoi­don alka­mi­ses­ta sekä 20–25 vuo­den kulut­tua uudel­leen.

Yhdek­sän vuo­den koh­dal­la 31,4% lai­huus­häi­riö­tä sai­ras­ta­neis­ta oli paran­tu­nut ja 68,2% ahmi­mis­häi­riöi­sis­tä. 22 vuo­den jäl­keen lai­huus­häi­riös­tä paran­tu­nei­den mää­rä oli tuplaan­tu­nut 62,8 pro­sent­tiin. Eli vie­lä sel­lai­sen­kin ajan jäl­keen, jol­loin sai­ras­tu­neen tilan­net­ta usein ale­taan pitää kroo­nis­tu­nee­na ja muut­tu­mat­to­ma­na, paran­tu­nei­den mää­rä vie­lä kak­sin­ker­tais­tui. Ahmi­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­nei­den paran­tu­nei­den mää­rä oli täs­sä aineis­tos­sa pysy­nyt sama­na seu­ran­ta-aiko­jen välil­lä. Tut­ki­jat päät­te­li­vät tulok­sis­ta, että ahmi­mis­häi­riös­tä paran­nu­taan aikai­sem­min, mut­ta lai­huus­häi­riös­tä para­ne­mi­nen voi tapah­tua vie­lä pit­kän­kin ajan kulut­tua.

Tut­ki­musai­neis­ton kerää­mi­nen oli aloi­tet­tu vuon­na 1987, jol­loin syö­mis­häi­riöi­den hoi­don kehit­tä­mi­nen oli vie­lä alku­tai­pa­leel­laan. Ehkä tulok­set oli­si­vat vie­lä­kin roh­kai­se­vam­mat, jos vas­taa­vaa tie­toa saa­tai­siin nykyi­sin käy­tös­sä ole­van tie­don ja hoi­to­me­ne­tel­mien sovel­ta­mi­ses­ta syö­mis­häi­riöi­den hoi­dos­sa?

Minus­ta tämä tut­ki­mus­tu­los luo toi­voa pit­kään­kin sai­ras­ta­neil­le ja vies­tit­tää sel­keäs­ti, että sit­keim­män­kään sai­rau­den kou­ris­sa ei kan­na­ta luo­vut­taa. Osal­la sai­ras­tu­neis­ta para­ne­mi­sen pol­ku vain on monen­lai­sis­ta syis­tä pit­kä, mut­ta lopul­ta tien pääs­sä odot­taa hel­po­tus, elä­mä, pal­kin­to. Jat­ke­taan siis pon­nis­te­lua, pide­tään kiin­ni toi­vos­ta eikä luo­vu­te­ta.

Ter­vei­sin,
Pia Char­pen­tier

3 vastausta artikkeliin “Para­ne­mi­nen – kuin­ka kau­an on vie­lä toi­voa?”

  1. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Iha­na lukea että joku ammat­ti­lai­nen uskoo ja pitää toi­voa yllä; ei luo­vu­te­ta. Luo­vut­ta­jat eivät edes yri­tä, onnis­tu­jat yrit­tä­vät vaik­ka voi­vat epä­on­nis­tua. mut­ta epä­on­nis­tua voi vain jos ei yri­tä. toi­vot­to­muus on itsel­lä­ni läs­nä, 12vuotta ano­rek­si­aa, pak­ko­hoi­to­jak­so, 2kokovuorokausiosastojaksoa, 3päiväosastojaksoa, kai­ken­lai­set tera­piat ja toi­min­ta­te­ra­piat; sanot­tiin kaik­ki kokeil­tu. Nyt olen yksin eikä tukea ja hoi­toa ole. Aika toi­vo­ton­ta siis. pitäi­si yksin sel­vi­tä mut­ta onko se mah­dol­lis­ta? Mis­tä sai­si toi­von­ki­pi­nän kun kukaan ei usko eikä siten itse­kään oikein usko. Kun on saa­nut itsel­leen kroo­ni­kon epä­toi­voi­sen tapauk­sen lei­man. Haluan paran­tua, mut­ta tämän takia en oikein koe ole­va­ni sen arvoi­nen. “kun kaik­ki on kokeil­tu”- ääni kai­kuu kor­vis­sa.

  2. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Hei Pia,
    Kii­tos Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen, myös minä paran­nuin täy­sin pit­käs­tä ja toi­vot­to­mal­ta tun­tu­nees­ta syö­mis­häi­riös­tä aika­naan. Jat­ka­kaa hyvää työ­tä ja kaik­kea hyvää <3.
    -eli­sewin

  3. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Entä kun buli­mia on kes­tä­nyt sen 20 vuot­ta? Onko sil­loin aika luo­vut­taa na hyväk­syä, että näin minul­la?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *