Istuminen tappaa, suola on vaarallista, sokeri on haitallista! Kuulostaako tutulta? Terveyssuositukset vilahtelevat lööpeissä. Niiltä on vaikea välttyä. Mieleen voi hiipiä ajatuksia, että kylläpä teen kaiken väärin. Istuin juuri koko päivän kokouksissa, söin kiireessä suolaista pikaruokaa ja nautin siihen vielä perään sokerilla kyllästetyn kakkupalan.

Rajoittamiseen keskittyvät terveysohjeet tuntuvat usein unohtavan psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tai ainakin luovat helposti kuvan, että noudattamalla terveysohjeita saa takuuvarmasti hyvän olon ja terveen elämän. Kukapa meistä ei olisi nähnyt sellaisia lööppejä, jossa joku kertoo, kuinka täydellinen hyvä olo muutti mieleen pysyäkseen, kun elämäntavat joutuivat remonttiin.
Kun elämästä tulee kieltojen värittämää, on hyvän olon saavuttaminen melko vaikeaa. Jyrkät ja usein pelottelevat terveyslööpit eivät yleensä ota huomioon sitä, että on myös ongelmallista, jos ihminen alkaa uskoa niiden mukaan elämisen olevan ainoa oikea tapa toimia ja tehdä valintoja. Silloin väsyneenä ei uskalla istahtaa. Suolaa ei uskalla käyttää ollenkaan, vaikka suolaakin tarvitaan. Sokeri joutuu täysin pannaan, vaikka herkuista nauttimisellekin on paikkansa. Lipsahdukset johtavat helposti itsesyytöksiin.
Joustamaton 100 prosenttinen ohjeiden noudattaminen on hyvin tuttua syömishäiriöiden yhteydessä. Syömishäiriö nappaa suositukset helposti työkaluikseen. Säännöistä ja kielloista tulee keinoja, jolla syömishäiriö rankaisee ja sättii kantajaansa. Lenkille on lähdettävä ja ruoka-aineita karsittava, jotta pään saisi edes hetkeksi hiljaiseksi moitteilta.
Syömishäiriö on kuitenkin lopulta melko valikoiva sen suhteen mitä suosituksia se antaa sairastuneen noudattaa. Syömishäiriö saa sairastuneen jättämään huomiotta kaikki sellaiset suositukset, jotka uhkaavat syömishäiriön olemassaoloa. Tällaisia ovat esimerkiksi riittävän unen ja hyvien rasvojen tarve.
Ei ole myöskään tavatonta, että sairastuneen läheiset tukevat suositusten mukaisia toimintatapoja. Läheiset saattavat esimerkiksi ihmetellä, miksi syömishäiriöiden hoidossa kannustetaan toipuvaa istumaan rennosti sohvalla eikä esimerkiksi selkä suorana ryhdikkäästi, jos on kerta pakko istua. Heidän voi myös olla vaikea ymmärtää, miksi toipuvan on hyvä syödä myös sokeria sisältäviä herkkuja. Monet hoidossa käytetyt menetelmät voivat tuntua heistä järjettömiltä ja ajatuksiin voi läheisilläkin hiipiä pelkoja, että hoidon tavoitteena on tehdä toipuvasta laiska sohvaperuna, joka mutustaa sipsejä päivästä toiseen.
Haastaisin kuitenkin kaikkia pohtimaan seuraavaa: Kun ensi kerran haluat sanoa, että istuminen tappaa tai istuessa tulee pitää selkä ryhdikkäänä, kysy itseltäsi, mitä ohjeen jatkuva noudattaminen tekee psyykkiselle terveydelle. Löytyykö onni ja hyvä olo? Tai kun haluat todeta, että sokeria ja suolaa ei tule käyttää, niin voisitkin miettiä, mitä täysi kielto tekee sosiaaliselle elämälle. Onko se todella onnistumisen merkki, kun isoäidin 80-vuotis syntymäpäivillä kieltäydyt isoäidin hartaasti ja rakkaudella leipomasta kakusta ja juustosarvista tai kun et lähde ystäväsi kutsumana ravintolaan syömään koska – ”sokeri ja suola, ymmärräthän”?
Terveyssuositusten vastaisten toimintatapojen omaksuminen onkin nähdäkseni välttämätöntä, jotta syömishäiriöstä voi toipua. Kyse ei ole siitä, että terveyssuositukset pitäisi lopullisesti unohtaa ja niiden mukaisesti ei voisi enää koskaan toimia. Kyse on joustavuuden löytämisestä, mustavalkoisesta ajattelusta luopumisesta ja syömishäiriön käskyjen vastustamisesta. Kyse on siitä, että toipuva oppii tekemään valintoja joustavasti sekä kehon että mielen tarpeita kuunnellen. Kyse on rennommasta elämästä. Kyse on kokonaisvaltaisemmasta hyvinvoinnissa, johon kuuluu myös se, että elämästä voi nauttia vaihtelevasti sohvalla loikoillen, lenkillä höyryten, sokerilla tai ilman ja suolaisesti tai suolattomasti. Ehdottomuus ei ole hyvinvointiteko!
Terveisin,
Venla Eronen
Vastaa