Nega­tii­vi­nen ajat­te­lu voi asua arjes­sam­me lähes huo­maa­mat­to­mas­ti

Huo­ma­sin yhte­nä päi­vä­nä moit­ti­va­ni itseä­ni täy­sin jär­jet­tö­mäs­tä syys­tä. Otin aja­tuk­sis­sa­ni neu­le­ta­kin yltä­ni, vaik­ka minul­la ei ollut sii­hen mitään tar­vet­ta. Tuos­sa het­kes­sä sanoin itsel­le­ni ääneen ”höl­mö Ven­la”. Sanat lausut­tua­ni tajusin moit­ti­mi­sen jär­jet­tö­myy­den. Yri­tin pai­ka­ta sitä itsel­le­ni. Menin pei­lin eteen ja sanoin itsel­le­ni ”ei Ven­la, et ole höl­mö. Type­rä kun noin ajat­te­lit.”. Dadam ja hup­sis­ta. Tein siis itse­syyt­te­lyä myös sil­loin, kun yri­tin kor­ja­ta sitä.

Esi­merk­ki kuvas­taa mie­les­tä­ni hyvin sitä, miten hel­pos­ti ihmi­nen voi puhua itsel­leen ikä­vään sävyyn lähes huo­maa­mat­to­mas­ti. Omas­sa esi­mer­kis­sä­ni neu­le­ta­kin rii­su­mi­ses­ta, kukaan muu tus­kin oli­si huo­man­nut mitään moi­tit­ta­vaa. Mik­si siis ensim­mäi­nen mie­lee­ni tule­va asia itses­tä­ni oli, että olen höl­mö, ja kun tajusin asian jär­jet­tö­myy­den, kor­ja­sin sen aja­tuk­sel­la omas­ta type­ryy­des­tä­ni. Oli­sin­ko aja­tel­lut ystä­väs­tä­ni noin? En oli­si.

Havain­to­ni sai minut kiin­nit­tä­mään huo­mio­ta omaan nega­tii­vi­seen ajat­te­luu­ni. Pää­tin teh­dä tut­ki­mus­mat­kan sii­hen, miten her­käs­ti itsen­sä sät­ti­mi­nen voi elää omas­sa arjes­sa­ni. Aloin tar­kas­tel­la, kuin­ka usein arjes­sa sor­run itse­ni sät­ti­mi­seen ja mil­lai­sis­sa asiois­sa. Kir­ja­sin huo­mioi­ta vii­kon ajan ylös. Täs­sä huo­mioi­de­ni sal­doa:

1. Pää­tin pais­taa rans­ka­lai­sia. Mei­na­sin lait­taa lei­vin­pa­pe­ri­rul­lan aja­tuk­sis­sa­ni jää­kaap­piin. Sanoin itsel­le­ni mie­les­sä­ni ”idioot­ti”. Käs­kin itseä­ni anka­raan sävyyn kes­kit­ty­mään.
2. Kaa­doin jäi­set mar­jat vahin­gos­sa suo­raan aamu­puu­ron jouk­koon, vaik­ka tar­koi­tuk­se­ni oli ensin sulat­taa nii­tä hie­man. Sanoin mie­les­sä­ni itsel­le­ni ”mikä ihme sinua oikein vai­vaa? Kes­ki­ty!”. Ok, tämä ei ehkä ollut niin paha itses­sään, mut­ta sit­ten ajat­te­lin, että menee­kö­hän koko päi­vä pilal­le, jos olen näin kes­kit­ty­mis­ky­vy­tön. Kevyt kaa­osa­jat­te­lu mei­na­si läh­teä pyö­ri­mään ihan huo­maa­mat­to­mas­ti.
3. Asun­to­ni kai­pa­si sii­vous­ta. Minua väsyt­ti ja ei huvit­ta­nut sii­vo­ta, joten pää­tin kat­soa tele­vi­sio­ta. Samal­la ajat­te­lin, että kyl­lä nyt on lais­kuus hui­pus­saan. Sii­vo­sin asun­to­ni seu­raa­va­na päi­vä­nä, kun vireys­ti­la­ni oli parem­pi, mut­ta huo­ma­sin samal­la ajat­te­le­va­ni, että sitä saa mitä tilaa. Jos oli­sin eilen sii­von­nut, niin oli­sin voi­nut tänään teh­dä jotain mie­lui­sam­paa. Itsen­sä sät­ti­mis­tä tuo­kin oli siis taval­laan.
4. Sain yhden Ome­na­tu­van blo­gi­kir­joi­tuk­sen val­miik­si, mut­ta lukies­sa­ni ajat­te­lin sen ole­van nega­tii­vi­nen, hie­man kel­vo­ton ja epä­mää­räi­nen. Jut­te­lin Pia Char­pen­tie­rin kans­sa kir­joi­tuk­ses­ta. Pia sanoi, että hänes­tä se oli kiva, eikä hän huo­man­nut sii­nä muu­ta kor­jat­ta­vaa, kuin yhden kir­joi­tus­vir­heen. Sil­ti jäin miet­ti­mään, miten kir­joi­tus­ta voi­si vie­lä vähän paran­taa. Jon­kin­lai­nen armot­to­muus ja per­fek­tio­nis­mi hyp­pä­si­vät siis hyvän palaut­teen­kin jäl­keen kuvaan.
5. Vies­tit­te­lin itsel­le­ni lähei­sen ihmi­sen kans­sa. Lähei­se­ni ymmär­si vies­tin ehkä hie­man vää­rin, mut­ta ajat­te­lin, että minua hävet­tää oikais­ta vää­rin­kä­si­tys. Tosi noloa, Ven­la hei! 

Vii­si huo­mio­ta vii­kos­sa. En ole var­ma sain­ko itse­ni kiin­ni aina kai­kis­sa het­kis­sä, mut­ta huo­mio­ni osoit­ta­vat minul­le, miten pie­nis­tä asioi­ta sitä voi itse­ään moit­tia. Jos haja­mie­li­syyk­sis­sä tapah­tu­nut säh­läi­ly, väsy­mys, oma työn­jäl­ki ja kom­mu­ni­koin­nis­sa tapah­tu­vat tiplut saa­vat itse­kriit­ti­syy­den jo oras­ta­maan, niin mitä sil­loin tapah­tuu, kun elä­mäs­sä tulee vas­taan oikein iso moka. En suo­ras­taan halua edes aja­tel­la, mil­lai­nen syyt­te­lyn kehä sil­loin itsel­lä­ni läh­ti­si pyö­ri­mään. Aika on jo onnek­se­ni kul­lan­nut isoim­pien mokie­ni jäl­kei­set tun­ne­ryö­py­tyk­set. Pää­tin kui­ten­kin, että nyt kun tie­dos­tan itse­ni sät­ti­mi­sen, niin haluan teh­dä asial­le jotain.

Ensim­mäi­nen aske­lee­ni oli muo­ka­ta nega­tii­vi­set moit­tee­ni posi­tii­vi­sik­si aja­tuk­sik­si. Tämä oli­si var­mas­ti hyvä teh­dä sii­nä het­kes­sä, kun huo­maa moit­ti­van­sa itseä, mut­ta itse tein tämän nyt har­joi­tuk­sen vuok­si noil­le vii­del­le huo­miol­le­ni yhdes­tä vii­kos­ta. Täs­sä sal­doa:

1. Jokai­nen on jos­kus aja­tuk­sis­saan ja haja­mie­li­nen. Se on täy­sin nor­maa­lia. Tie­dän, että lei­vin­pa­pe­ri kuu­luu muu­al­le kuin jää­kaap­piin, haja­mie­li­syys ei tee minus­ta idioot­tia.
2. Itsea­sias­sa jäi­sis­tä mar­jois­ta ei ollut mitään hait­taa, kos­ka puu­ro oli niin kuu­maa. Koko päi­vä ei mene pilal­le, jos aamul­la kii­rees­sä vähän sähel­tää. 
3. On hyvä kuun­nel­la omaa jak­sa­mis­taan. Väsy­nee­nä on lupa levä­tä. 
4. Kir­joi­tuk­se­ni on riit­tä­vän hyvä. Ei tar­vit­se olla täy­del­li­nen. Pia­kin antoi sil­le vih­re­ää valoa. Kyl­lä Pia oli­si sano­nut suo­raan, jos oli­si pitä­nyt kir­joi­tus­ta­ni huo­no­na.
5. Sii­nä ei ole mitään noloa, jos kor­jaa vää­ri­nym­mär­ryk­sen. Vies­tit­te­lyyn perus­tu­vas­sa kom­mu­ni­kaa­tios­sa vää­ri­nym­mär­ryk­siä syn­tyy hel­pos­ti puo­lin ja toi­sin. Myös kas­vok­kain tapah­tu­vas­sa kom­mu­ni­kaa­tios­sa voi ymmär­tää toi­sen vää­rin. Se on täy­sin nor­maa­li sosi­aa­li­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen liit­ty­vä ilmiö.

Posi­tii­vi­seen muo­toon muo­ka­tut aja­tuk­se­ni voi tii­vis­tää esi­mer­kik­si seu­raa­van­lai­sik­si:

1. Jokai­nen on jos­kus aja­tuk­sis­saan ja haja­mie­li­nen. Se on inhi­mil­lis­tä.
2. Yksi vir­he ei pilaa koko päi­vää.
3. Väsy­nee­nä on lupa levä­tä.
4. Ei tar­vit­se olla täy­del­li­nen.
5. Vää­ri­nym­mär­ryk­set kuu­lu­vat elä­mään. Vää­ri­nym­mär­ryk­set saa oikais­ta.

Uskon, että nämä pel­kis­te­tyt aja­tuk­set ovat mel­ko yleis­pä­te­viä useim­piin omiin tilan­tei­sii­ni, kun koen tar­vet­ta moit­tia itseä­ni. Seu­raa­va aske­lee­ni onkin tois­taa näi­tä aja­tuk­sia aina tar­vit­taes­sa usei­ta ker­to­ja, vaik­ka en nii­hin uskoi­si­kaan.  Samal­la minun on hyvä pyr­kiä kes­keyt­tä­mään kiel­tei­sen mie­len ujut­ta­mia posi­tii­vi­sen ajat­te­lun kom­pas­tus­ki­viä, kuten ”yksi vir­he ei pilaa koko päi­vää, mut­ta tämä oli kyl­lä niin iso moka, että kyl­lä se tai­taa kai­ken pila­ta” sekä itse­ni sät­ti­mis­tä itse­ni sät­ti­mi­ses­tä, kuten tein neu­le­ta­kin rii­su­mi­sen yhtey­des­sä.

Uskon, että en ole ainoa joka sor­tuu ajat­te­le­maan kiel­tei­ses­ti itses­tään lähes huo­maa­mat­to­mas­ti. Itse aion aina­kin jat­kaa kiel­tei­sen ajat­te­lun nujer­rus­työ­tä, sil­lä en kai­paa sen tuo­maa taak­kaa arkee­ni. Pahim­mil­laan jat­ku­va itsen­sä moit­ti­mi­nen voi joh­taa sii­hen, että alkaa oikeas­ti uskoa ole­van­sa huo­no ihmi­nen. Omis­ta aja­tuk­sis­ta tulee todel­li­suus, jon­ka uskoo ole­van sosi­aa­li­ses­ti yhtei­ses­ti jaet­tu. Näin tapah­tuu hel­pos­ti aina­kin syö­mis­häi­riöi­den yhtey­des­sä, mut­ta uskon, että monet ovat sil­le alt­tii­ta. Mikä­li tun­nis­tat itses­sä­si tai­pu­mus­ta sät­tiä itseä­si ihan vaik­ka vain arki­sis­sa asiois­sa ja tilan­teis­sa, niin suo­sit­te­len sinua­kin kiin­nit­tä­mään sii­hen huo­mio­ta. Aja­tus­ten muut­ta­mi­nen posi­tii­vi­seen muo­toon on yksi kei­no etsiä kor­jaus­ta tilan­tee­seen. Lisää apua saa itse­myö­tä­tun­non tai­dos­ta, mis­tä voit lukea lisää Pia Char­pen­tie­rin kir­joi­tuk­ses­ta tääl­tä.

Ollaan itsel­lem­me armol­li­sia! Muka­vaa syk­syä seu­raa­jil­le!

Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen