Stres­si jou­lu­blo­gis­ta – Mitä jos vain toi­vot­tai­sin­kin armol­lis­ta jou­lua!

Itsel­le­ni jou­lu on ollut läpi elä­mä­ni se kai­kis­ta tär­kein ja rak­kain juh­la. Koko jou­lu­kuu menee yleen­sä joten­kin jou­lu­hu­mun voi­mal­la, vaik­ka vuo­den pimein aika muu­ten mei­naa mie­len pääl­tä ottaa­kin. Osit­tain ehkä sik­si on vai­kea myö­täe­lää sitä, miten jot­kut syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vat jou­lun koke­vat.

Huo­ma­sin jo mar­ras­kuus­sa, kuin­ka stres­si alkoi hii­piä Ome­na­tu­van jou­lun blo­giai­heen ideoi­mi­ses­ta. Jou­lu­kir­joi­tuk­sen teke­mi­nen on tun­tu­nut koko Ome­na­tu­van lyhyen his­to­rian aika­na kai­kis­ta vai­keim­mal­ta. Ikään kuin koko jou­lustres­si kul­mi­noi­tui­si minul­la yhteen blo­gi­kir­joi­tuk­seen. Sik­si yleen­sä olen­kin varo­vas­ti pyy­tä­nyt Piaa kir­joit­ta­maan jou­lus­ta. Tänä vuon­na blo­gi­ryt­mi­tys kui­ten­kin meni niin, että nyt minun tuli tart­tua här­kää sar­vis­ta.

Kyse­lin epä­toi­voi­se­na ideoi­ta asuk­kail­tam­me ja kol­le­goil­ta­ni. Ideoi­ta tipah­te­li, mut­ta huo­ma­sin var­sin pian ole­va­ni umpi­ku­jas­sa nii­den kans­sa. Teks­teis­tä ei oikein tul­lut mitään. Nii­tä lukies­sa tuli olo, että lähes­tyn aihet­ta joko lii­an nega­tii­vi­ses­ta näkö­kul­mas­ta, sai­raus­kes­kei­ses­ti tai sit­ten niis­tä pais­toi läpi se, että en kyke­ne oikeas­ti ymmär­tä­mään syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vien koke­muk­sia ja aja­tuk­sia jou­lus­ta. Romu­kop­paan len­si aina­kin nel­jä kir­joi­tuk­sen tyn­kää.

Pää­tin ottaa ideoin­nin tuek­si hie­man has­sun lähes­ty­mis­ta­van. Tur­hau­tu­nee­na aiheen löy­ty­mi­sen vai­keu­des­ta, kuun­te­lin jou­lu­lau­lu­ja ja lues­ke­lin samal­la syö­mis­häi­riöi­tä sai­ras­ta­vien ja mui­den­kin net­ti­kes­kus­te­lu­ja. Kul­kuset, kul­kuset rie­muin helk­käi­lee… Miten sel­viät­te jou­lus­ta? Miten hui­jaan suku­lai­sia tilan­tees­ta­ni? Pet­te­ri puna­kuo­no oli poro nimel­tään… Nyt jo pelot­taa kaik­ki se ruo­ka­mää­rä, min­kä tulen ahmi­maan. Pitäi­si vaan vält­tää sor­tu­mas­ta sii­hen suklaa­seen. Jou­lu­maa­han mat­ka­mies jo moni tie­tä kysyy… Vas­ta­han edel­li­ses­tä jou­lus­ta on sel­vit­ty, taas sama tou­hu edes­sä.

Joten­kin tuos­sa yhtey­des­sä syn­tyi aja­tus sii­tä, että jou­luun ase­te­taan pal­jon odo­tuk­sia, toi­vei­ta, pai­nei­ta ja jos­kus myös pel­ko­ja, sil­lä jou­lun lähes­ty­mi­sen mer­keil­tä on mel­ko vai­kea vält­tyä. Osa aset­taa odo­tuk­sia, toi­vei­ta, pai­nei­ta tai pel­ko­ja ehkä sik­si, että jou­lul­la on ollut tär­keä ase­ma per­heen yhtei­se­nä hen­gäh­dys­tau­ko­na, toi­set sik­si, että jou­lu pus­kee joka tuu­tis­ta, kol­man­net jos­tain muus­ta syys­tä. Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vis­ta osal­la taas on koke­muk­se­ni mukaan nega­tii­vi­sia aja­tuk­sia  ja muis­to­ja jou­lu­ruu­is­ta ja ehkä rii­dois­ta läheis­ten kans­sa. Monil­la meil­lä on siis jon­kin­lai­nen pai­ne jou­lus­ta taval­la tai toi­sel­la. Kun jou­luun lada­taan pal­jon ener­gi­aa ja odo­tuk­sia jo enna­kol­ta, on ris­ki­nä, että jou­lun saa­pues­sa rau­hoit­tu­mi­nen ja naut­ti­mi­nen onkin vai­ke­aa. Stres­si pur­kau­tuu juu­ri sii­nä het­kes­sä, kun jou­lu­ruu­at nos­te­taan pöy­tään ja on aika käy­dä istu­maan.

Omal­ta osal­ta­ni pää­tin stres­sin vält­tä­mi­sek­si hie­man rau­hoit­tua blo­giai­heen suh­teen. Hei, minä voin olla armol­li­nen itsel­le­ni ja samal­la toi­vot­ta­vas­ti myös sääs­tää Ome­na­tu­van luki­jat lauseil­ta, jois­ta huo­kuu se, että ne on väki­sin puris­tet­tu. En halua väit­tää mitään tiet­tyä kenen­kään jou­lus­ta, kos­ka koke­muk­sia jou­luis­ta on yhtä mon­ta kuin ihmi­siä­kin. En halua sanoa, että näin se kuul­kaas menee syö­mis­häi­riöi­den yhtey­des­sä, sil­lä totuus on se, että yhtään sel­lais­ta jou­lua en ole sivus­ta seu­ran­nut. Se mitä osas­tol­la näem­me ennen jou­lua, ei ker­ro minul­le riit­tä­vän hyvin, mitä siel­lä kodeis­sa lopul­ta tapah­tuu ja miten tilan­teet koe­taan. Enkä minä van­nou­tu­nee­na jou­luih­mi­se­nä voi vain saa­da kiin­ni sii­tä, kuin­ka jou­lu voi olla jol­le­kin jopa vuo­den pahin­ta aikaa. Siten minun on myös aika vai­kea antaa nii­tä vink­ke­jä, miten jou­lus­ta sel­vi­ää.

Haluai­sin­kin näin jou­lun alla vain tode­ta, että Ome­na­tu­van kir­joit­ta­ja­na en halua luo­da yhtään lisää kenel­le­kään pai­nei­ta jou­luun. Jou­lus­ta on lupa teh­dä oman näköi­sen­sä, naut­tia sii­tä tai olla naut­ti­mat­ta. Ja jos se on se syö­mis­häi­riö, mikä sitä jou­lui­loa naker­taa, niin sil­loin­kin haluan toi­vot­taa stres­si­tön­tä ja armol­lis­ta jou­lua. Olit­pa sit­ten mis­sä tahan­sa vai­hees­sa syö­mis­häi­riön tai toi­pu­mi­sen suh­teen, niin muis­ta, että aika on armol­li­nen, vaik­ka et itse pys­tyi­si­kään ole­maan itsel­le­si armol­li­nen. Aika ei pysäh­dy, jou­lu kes­tää lopul­ta kui­ten­kin vain het­ken ver­ran. Jos et täl­lä het­kel­lä pys­ty jou­lus­ta naut­ti­maan, niin tule­vai­suu­des­sa voit kui­ten­kin taas löy­tää jou­lun ilon. Uudet parem­mat muis­tot voi­vat olla edes­sä. Toi­pu­mi­nen on mah­dol­lis­ta!

Stres­si­tön­tä ja armol­lis­ta jou­lun aikaa kai­kil­le Ome­na­tu­van seu­raa­jil­le!

Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen