Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen osas­to­hoi­don kehit­ty­mi­nen ajan saa­tos­sa (osa 2)

Tam­mi­kuun alus­sa Ome­na­tu­vas­sa jul­kais­tiin kir­joi­tus, joka käsit­te­li Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen osas­to­hoi­don kehit­ty­mis­tä hoi­toi­deo­lo­gian ja arjen hoi­to­työn yhteen­so­vit­ta­mi­sen, hen­ki­lö­kun­nan kehit­ty­mi­sen ja hoi­to­mal­lin kehit­ty­mi­sen näkö­kul­mis­ta. Täs­sä kir­joi­tuk­sen toi­ses­sa osas­sa kuvaan kehit­ty­mi­ses­tä seu­ran­nei­ta muu­tok­sia kon­kreet­ti­sem­min. Lopuk­si myös poh­din tule­vai­suu­den kehit­tä­mis­nä­ky­miä. Käy­tän­teem­me ovat muut­tu­neet monin pai­koin vuo­sien saa­tos­sa. Käy­tän­tei­tä muu­te­taan var­sin usein tar­peen mukaan. Täs­sä kuvaan nyt ehkä nii­tä kai­kis­ta suu­rim­pia muu­tok­sia eli sel­lai­sia mit­kä ovat pää­ty­neet myös hoi­to­mal­liim­me. Apua tähän toi­seen­kin kir­joi­tuk­seen sain osas­ton­hoi­ta­jiem­me haas­tat­te­lus­ta.

Ruo­kai­lui­hin on tul­lut usei­ta­kin muu­tok­sia vuo­sien aika­na. Aikoi­naan Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­ses­sa poti­laan ei tar­vin­nut syö­dä kaik­kea ate­ria­suun­ni­tel­maan­sa mer­kit­tyä, jos hän ei sii­hen kyen­nyt. Nyky­ään Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­ses­sa on käy­tän­ne, että kaik­ki ruo­ka pitää syö­dä. Olem­me huo­man­neet tämän lin­jauk­sen nopeut­ta­van toi­pu­mis­ta, sil­lä se ei jätä syö­mis­häi­riöl­le val­taa päät­tää syö­mi­ses­tä. Moni poti­las onkin tuo­nut esil­le, kuin­ka tie­to sii­tä, että kaik­ki pitää syö­dä, on tuo­nut heil­le tur­vaa, vaik­ka se ahdis­ta­val­ta usein tun­tuu­kin. Poti­lai­ta tun­tuu myös hel­pot­ta­van se aja­tus, että käy­tän­ne on yhtei­nen. Sil­loin hänen ei tar­vit­se miet­tiä sitä, että voi­si­ko­han tuon hoi­ta­jan seu­ras­sa jät­tää osan syö­mät­tä eikä toi­saal­ta sitä­kään, että sitou­tuu­ko­han toi­nen poti­las samaan asi­aan. Muu­tos ei kui­ten­kaan ollut mis­sään nimes­sä help­po ja hen­ki­lö­kun­ta jou­tui har­joit­te­le­maan pal­jon uusia kei­no­ja ruo­kai­lu­jen tuke­mi­seen sekä oman kär­si­väl­li­syy­ten­sä säi­lyt­tä­mi­seen.

Oma­hoi­ta­ja­työs­ken­te­lyym­me teim­me ison muu­tok­sen vajaa kym­me­nen vuot­ta sit­ten. Aikoi­naan poti­laal­la oli nimet­ty kol­men hoi­ta­jan oma­hoi­ta­ja­tii­mi, jois­sa hoi­ta­jal­la oli paik­kan­sa joko 1. hoi­ta­ja­na, 2. hoi­ta­ja­na tai 3. hoi­ta­ja­na. 1. hoi­ta­jan roo­li oli suu­ri, sil­lä hän oli pää­sään­töi­ses­ti se, joka poti­laan kans­sa yhdes­sä koor­di­noi poti­laan hoi­toa ja muut hoi­ta­jat otti­vat vas­tuu­ta sil­loin, kun 1. hoi­ta­ja ei ollut pai­kal­la. Poti­laat kiin­tyi­vät usein 1. hoi­ta­jaan­sa eni­ten ja koki­vat hel­pos­ti, että 2. ja 3. hoi­ta­ja eivät väli­tä hänes­tä niin pal­jon. 1. hoi­ta­jal­le vas­tuu oli myös tur­han suu­ri ja ris­ki­nä oli, että 1. hoi­ta­ja uupui. 3. Hoi­ta­ja taas hoi­ti poti­las­taan sen ver­ran har­voin, että kun­nol­li­sen ja luot­ta­muk­sel­li­sen hoi­to­suh­teen muo­dos­ta­mi­nen oli vai­ke­aa. Nyky­ään poti­laal­la on 2–4 oma­hoi­ta­jaa, jot­ka jaka­vat vas­tuun yhtei­ses­ti. Muu­tos ei ollut help­po, sil­lä van­haan tot­tu­neet poti­laat koki­vat alkuun, että eivät tie­dä kenel­le asiois­taan puhui­si­vat ja hoi­ta­jat eivät alus­sa tien­neet, miten vas­tuun­sa jakai­si­vat. Nyt näin jäl­ki­kä­teen tar­kas­tel­tu­na muu­tos on kui­ten­kin ollut hyvä. Sekä poti­laat että hoi­ta­jat ovat hyö­ty­neet sii­tä. Poti­laan hoi­to ei ole niin sidok­sis­sa yhteen hoi­ta­jaan ja hoi­to­ryh­mien työ­mää­rä on tasa­pai­noi­sem­pi.

Yksi suu­ri muu­tos, joka ravis­te­li yllät­täen enem­män hen­ki­lö­kun­taa kuin poti­lai­tam­me, oli osas­ton ulko-ovien lukit­se­mi­nen. Aikoi­naan ovem­me oli­vat auki ja poti­laat kar­ka­si­vat­kin osas­tol­ta tihe­ään tah­tiin ahdis­tuk­sen­sa val­las­sa. Ovien lukit­se­mi­ses­ta käy­tiin suu­ri hen­ki­lö­kun­taa kuo­hut­ta­va kes­kus­te­lu. Osa oli vah­vas­ti lukit­se­mis­ta vas­taan, sil­lä he koki­vat sen poti­laan itse­mää­rää­mi­soi­keut­ta lii­kaa rajoit­ta­va­na, vaik­ka Syö­mis­häi­riö­kes­kus oli­kin saa­nut viran­omai­sil­ta luvan ovien lukit­se­mi­seen. Lopul­ta ovien lukit­se­mi­nen kui­ten­kin toteu­tet­tiin. Poti­laat eivät sii­hen eri­tyi­sem­min rea­goi­neet. Ovien lukit­se­mi­nen rau­hoit­ti tilan­net­ta ja loi­kin poti­lail­le uuden­lais­ta tur­vaa. Ahdis­tuk­seen oli­kin haet­ta­va apua muu­toin kuin kar­kaa­mal­la. Spon­taa­ne­ja ja har­kit­se­mat­to­mia hoi­don kes­key­tyk­siä tulee nyky­ään siten myös vähem­män. Uskon, että ovien lukit­se­mi­nen onkin vai­kut­ta­nut poti­lai­den toi­pu­mi­seen enem­män kuin osa­sim­me aikoi­naan odot­taa­kaan.

Myös wc- ja suih­ku­huo­nei­den ovet lukit­tiin vajaa kym­me­nen vuot­ta sit­ten. Nyt näin jäl­ki­kä­teen mie­tit­ty­nä tun­tuu jopa hie­man has­sul­ta, että wc- ja suih­ku­ti­loi­hin on saat­ta­nut pääs­tä salaa livah­ta­maan, vaik­ka toki sitä yri­tim­me­kin val­voa eri­tyi­ses­ti ruo­kai­lu­jen jäl­keen. Osal­la asuk­kais­tam­me oli myös sovit­tu, että he käy­vät wc:ssä val­vo­tus­ti, mut­ta kos­ka ovet oli­vat auki, ei wc:n käyt­töä pys­ty­nyt val­vo­maan täy­sin koko ajan. Wc- ja suih­ku­huo­nei­den lukit­se­mi­ses­ta käy­tiin aikoi­naan myös mel­ko suu­ri ja hie­man tun­tei­ta kuu­men­ta­va kes­kus­te­lu hen­ki­lö­kun­nan kes­ken, mut­ta muu­tos on ollut hyvä. Kai­kil­le poti­lail­lem­me wc- ja suih­ku­ti­lo­jen lukit­se­mi­nen ei tie­ten­kään oli­si tar­peen, mut­ta usein kui­ten­kin on.

Muis­tan, että har­kit­sim­me aikoi­naan sitä, että wc:n ja suih­ku­huo­nei­den ovet oli­si­vat lukos­sa vain sel­lai­si­na aika­kausi­na, kun osas­to­hoi­dos­sa on sel­lai­sia poti­lai­ta, joi­den vuok­si niin tuli­si teh­dä. Luo­vuim­me kui­ten­kin täs­tä aja­tuk­ses­ta, kos­ka emme halun­neet, että kukaan poti­las jou­tui­si asian vuok­si mui­den poti­lai­den syyt­te­le­vän sor­men alle. Lisäk­si tie­dos­tim­me syö­mis­häi­riön sala­ka­va­luu­den. Poti­laan oireet voi­vat pysyä pit­kään pii­los­sa ilman, että kukaan saa niis­tä tie­toa. Tämän vuok­si ovet lukit­tiin ensin tun­nik­si ruo­kai­lu­jen jäl­keen ja myö­hem­min koko­naan, kun kun­tou­tus- ja hoi­to­yk­sik­kö muut­ti uusiin toi­min­nal­lem­me var­ta vas­ten suun­ni­tel­tui­hin tiloi­hin.

Uusien tilo­jen myö­tä lisä­sim­me myös yhtei­söl­li­syyt­tä lisää­vän ele­men­tin hoi­to­mal­liim­me. Aikoi­naan ruo­kai­lu­jen jäl­keen oli aina jokin ryh­mä, mut­ta nopeam­min syö­neet asuk­kaat saat­toi­vat sii­tä huo­li­mat­ta ehtiä het­kek­si livah­ta­maan omiin huo­nei­siin­sa ahdis­ta­vi­ne aja­tuk­si­neen. Hoi­ta­jat eivät voi­neet miten­kään antaa tukea kai­kil­le yhtä aikaa ruo­kai­lu­jen jäl­keen. Niin­pä uusis­sa tilois­sam­me otim­me käyt­töön käy­tän­teen, että ruo­kai­lu­jen jäl­keen vie­täm­me yhdes­sä aikaa olo­huo­nees­sa. Yhdes­sä­olo voi vie­dä aja­tuk­sia muu­al­le ja toi­saal­ta se hie­man vähen­tää väli­tön­tä oirei­lua ruo­kai­lun jäl­keen. Toki välil­lä poti­lais­ta osa tar­vit­see het­ken hen­ki­lö­koh­tais­ta tukea ruo­kai­lu­jen jäl­keen, mut­ta usein yhdes­sä­olo riit­tää jo rau­hoit­ta­maan oloa. Muu­tos ei ollut mis­sään nimes­sä help­po ja kuu­lem­me sitä vas­taan välil­lä vie­lä­kin vas­ta­lausei­ta. Koen kui­ten­kin, että se on vähen­tä­nyt pal­jon ruo­kai­lu­jen jäl­keis­tä ahdis­tus­ta ja vah­vis­ta­nut poti­lai­den ryh­mäy­ty­mis­tä.

Yhtei­söl­li­syy­den edis­tä­mis­tä lisää­vä muu­tos on myös muut­ta­nut hoi­ta­jien toi­min­taa pik­ku­hil­jaa. Alus­sa hoi­ta­jat usein jakoi­vat, kuka menee olo­huo­nee­seen viet­tä­mään aikaa poti­lai­den kans­sa. Nyky­ään olo­huo­nees­sa oles­ke­le­vat pää­sään­töi­ses­ti kaik­ki hoi­ta­jat, mikä­li heil­lä vain on sii­hen mah­dol­li­suus. Asuk­kai­den kans­sa asioi­den teke­mi­nen yhdes­sä, muu­toin­kin kuin syö­mis­häi­riön hoi­toon liit­tyen, on lisään­ty­nyt ja olo­huo­nees­sa onkin nyky­ään usein var­sin muka­va tun­nel­ma. Hoi­ta­jien per­soo­nat­kin pää­se­vät parem­min ren­nos­sa ilma­pii­ris­sä näky­viin. On myös hyvä huo­ma­ta, kuin­ka hoi­ta­jien viet­tä­mä aika olo­huo­nees­sa antaa hyvää esi­merk­kiä sii­tä, että ren­tous on ruo­kai­lu­jen jäl­keen sal­lit­tua. Lisäk­si olo­huo­nees­sa käy­dään usein  myös mie­len­kiin­toi­sia ja aja­tuk­sia herät­tä­viä kes­kus­te­lu­ja koko yhtei­sön voi­min. Tee­moi­na vilah­te­le­vat muun muas­sa yhteis­kun­nal­li­set asiat sekä asuk­kai­dem­me koke­muk­set ja kuvauk­set syö­mis­häi­riön hoi­dos­ta ja syö­mis­häi­riöis­tä. Asuk­kaam­me vah­vis­ta­vat­kin yhteis­kes­kus­te­luis­saan jat­ku­vas­ti hen­ki­lö­kun­nan ymmär­rys­tä syö­mis­häi­riöis­tä.

Kon­kreet­ti­sia muu­tok­sia on tul­lut myös päi­vä­po­ti­luu­teen. Itse­näi­sen asu­mi­sen vai­he on yhä useam­min osa täy­si-ikäis­ten poti­lai­dem­me hoi­toa. Syö­mis­häi­riö­kes­kus vuo­kraa pidem­mäl­lä hoi­dos­sa ole­val­le poti­laal­le asun­non. Poti­las käy sit­ten sovi­tus­ti osas­tol­la tai hoi­ta­jat käy­vät hänen luo­naan koti­käyn­nil­lä. Tämä on ede­saut­ta­nut hoi­don vai­heit­tais­ta päät­ty­mis­tä. Poti­las ei tipah­da täy­den osas­to­hoi­don suo­jis­ta yllät­täen.

Päi­vä­po­ti­luu­den käy­tän­teet­kin ovat kehit­ty­neet. Muun muas­sa ruu­an­lait­to itse­näi­ses­ti on osa päi­vä­po­ti­luut­ta niin omas­sa asun­nos­sa kuin osas­tol­la käy­des­sä­kin ja nyky­ään yhä useam­min jo ennen päi­vä­po­ti­las­vai­het­ta muul­loin­kin kuin keit­tiö­ryh­mäs­sä. Hen­ki­lö­kun­ta tukee poti­lai­ta kok­kaa­maan sel­lais­ta arkis­ta ruo­kaa, jon­ka lait­ta­mi­seen ei mene lii­an pal­jon aikaa ja jol­lais­ta poti­las voi­si hyvin koka­ta myös hoi­don päät­ty­mi­sen jäl­keen. Toki hie­nom­mil­le­kin ate­rioil­le on paik­kan­sa, mut­ta joka ker­ta ei ole jär­ke­vää koka­ta sitä kai­kis­ta aikaa vie­vin­tä ja hie­noin­ta ruo­kaa. Päi­vä­po­ti­luu­den ja hoi­to­päi­vään kuu­lu­vien sisäl­tö­jen kehit­tä­mi­nen on edel­leen ja tule­vai­suu­des­sa­kin kehit­tä­mi­sen koh­tee­na.

Tule­vai­suus tuo var­mas­ti eteem­me myös mui­ta uusia kehit­tä­mis­tar­pei­ta. Yksi usein tun­nis­ta­mam­me kehit­tä­mis­koh­de on osas­ton hoi­to­lin­jauk­set ja sään­nöt. Syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nei­den hoi­to vaa­tii usein sel­kei­tä raa­me­ja, jot­ta syö­mis­häi­riö ei onnis­tu löy­tä­mään sel­lai­sia por­saan­rei­kiä, joi­den avul­la oirei­lun ja sai­rau­den yllä­pi­don voi­si mah­dol­lis­taa. Sik­si mei­dän tulee kehit­tää hoi­toa jat­ku­vas­ti ja puut­tua epä­koh­tiin. Täs­sä on kui­ten­kin sel­lai­nen vaa­ra, että uusia sään­tö­jä muo­dos­tuu niin pal­jon, että nii­tä ei pys­ty kukaan hal­lit­se­maan. Yksi kes­kei­nen kehit­tä­mis­koh­ta onkin sii­nä, että osaam­me tun­nis­taa sel­lai­set raa­mit, jot­ka on hyvä vie­dä hoi­to­mal­liin ja erot­taa niis­tä ne, joi­ta ei tar­vit­se juur­rut­taa pysy­vik­si toi­min­ta­ta­voik­si.

Usein arjen hoi­to­työ­tä teh­des­sä tulee tun­ne, että johon­kin koh­taan tar­vit­see jon­kun uuden lin­jauk­sen ja samal­la kui­ten­kin lin­jauk­sia on jo lii­kaa. Samal­la sään­tö­jä ei haluai­si joka viik­ko­kaan muut­taa. Sään­tö­jen jat­ku­val­la muut­ta­mi­sel­la voi olla se var­jo­puo­li, että nii­den väliai­kai­nen käyt­töön­ot­to nos­taa hel­pos­ti yhden poti­laan mui­den syyt­te­lyn koh­teek­si. Jou­dum­me­kin jat­ku­vas­ti poh­ti­maan yksi­löl­li­syy­den ja yhtei­söl­li­syy­den reu­naeh­to­ja. Onko tämä yksi asia hyvä yhdel­le ja hai­tal­li­nen muil­le tai onko yhtei­sön etu hai­tak­si yhdel­le? Yksi­löl­li­sen hoi­to­mal­lin kehit­tä­mi­nen yhtei­söl­li­sis­tä näkö­kul­mis­ta onkin var­mas­ti sel­lai­nen osa-alue, jota jou­dum­me vie­lä moneen ottee­seen hoi­to­mal­liam­me kehit­täes­säm­me huo­mioi­maan.

Olem­me myös tun­nis­ta­neet sel­lai­sia poti­lai­ta, jot­ka tar­vit­se­vat erit­täin tii­vis­tä tukea, mut­ta joil­le osas­to­hoi­to ei ole hyvä vaih­toeh­to. Koti­hoi­don kehit­ty­mi­nen voi­kin olla yksi tule­vai­suu­den uusi pal­ve­lu­muo­to, jon­ka aloit­ta­mi­sek­si ei vält­tä­mät­tä tar­vit­se ensin jak­soa osas­tol­la. Täs­sä on kui­ten­kin vie­lä pal­jon kehit­tä­mis­koh­tia, joi­ta jou­dum­me miet­ti­mään ennen kuin täl­lais­ta pal­ve­lua pys­tym­me laa­jem­min tar­joa­maan.

Yhteis­kun­nan näkö­kul­mas­ta tar­kas­tel­tu­na tule­vai­suu­des­sa saa­tam­me jou­tua miet­ti­mään hoi­to­ket­ju­jem­me sijoit­tu­mis­ta laa­jem­min osa­na sosi­aa­li- ja ter­vey­sa­lan pal­ve­lu­tar­jon­taa. Sosi­aa­li- ja ter­vey­sa­la on nyt val­ta­kun­nal­li­ses­ti uudis­tu­mas­sa ja mei­dän on var­mas­ti pysyt­tä­vä muu­tok­ses­sa muka­na. Toi­vom­me, että tule­vat muu­tok­set hel­pot­ta­vat avun saa­mis­ta syö­mis­häi­riöi­hin myös niis­sä tilan­teis­sa, kun lyhyet osas­to­hoi­dot ja avo­hoi­dot eivät ole syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neel­le riit­tä­viä.

Ter­vei­sin,

Ven­la Ero­nen

PS. Ome­na­tu­van yllä­pi­to lomai­lee 11.4.2018 asti. Mah­dol­li­siin kom­ment­tei­hin ei tuo­na aika­na vält­tä­mät­tä rea­goi­da. Jul­kai­su­ja tulee kui­ten­kin tut­tuun tapaan 2 x kk.