Kun tun­teet hyök­kää­vät kimp­puun

Kaik­ki tie­däm­me mil­lais­ta on, kun ”kup­pi menee nurin” tai ”pää räjäh­tää”. Tapah­tuu jotain, mikä saa mie­lem­me aivan sekai­sin. Tämän tun­ne­kuo­hun val­las­sa tulem­me sit­ten teh­neek­si tai sano­neek­si jotain, mitä myö­hem­min kat­ke­ras­ti kadum­me. Toi­si­naan kuo­hu voi jää­dä pääl­le päi­vä­kausik­si ja pus­kea mie­lia­lan lat­tian­ra­jaan.

Tyy­pil­lis­tä on, että kuo­hah­duk­sen tapah­tues­sa emme itse edes oikein huo­maa mitä meis­sä tar­kal­leen tapah­tui. Tie­däm­me vain, että joku sanoi tai teki jotain tai mie­leem­me tuli aja­tus tai muis­to, jon­ka jäl­keen vain pimah­ti. Mie­lem­me alkaa pyö­ri­tel­lä eri­lai­sia ske­naa­rioi­ta, jois­sa kos­tam­me mei­tä lou­kan­neel­le hen­ki­löl­le sano­mal­la jotain nase­vaa ja veret sei­saut­ta­vaa tai muis­te­lem­me kaik­kia nii­tä ker­to­ja, jol­loin olem­me saa­neet saman­lais­ta koh­te­lua osak­sem­me. Vihan tun­ne mie­les­sä vain yltyy ja koem­me ole­vam­me tun­ne­kuo­hun armoil­la.

Tämä on esi­merk­ki ”putoa­mi­ses­ta” tun­tee­seen. Toi­set kut­su­vat sitä tun­tee­seen iden­ti­fioi­tu­mi­sek­si. Point­ti­na on, että tun­teem­me sokai­see mei­dät ja vai­kut­taa havain­noin­ti- ja ajat­te­lu­ky­kyym­me niin, että hah­mo­tam­me kai­ken vain tuon tun­teen kaut­ta. Näem­me esi­mer­kik­si viham­me koh­tee­na ole­van ihmi­sen yksi­no­maan paha­na, kun taas rau­hal­li­se­na het­ke­nä pys­tym­me näke­mään laa­jem­min ja tajuam­me, että tuos­sa hen­ki­lös­sä on myös hyviä puo­lia. Ken­ties jopa ymmär­räm­me empaat­ti­ses­ti mik­si hän tuli sano­neek­si louk­kaa­vat sanan­sa.

Fysio­lo­gi­ses­ti tun­ne­kuo­hu näkyy aivois­sa man­te­li­tu­mak­keen (tun­ne­kes­kus) akti­vi­tee­tin nousu­na ja aivo­kuo­ren (ajat­te­lu­ky­ky) akti­vi­tee­tin saman­ai­kai­se­na madal­tu­mi­se­na. Se tar­koit­taa, että voi­mak­kaan tun­teen val­las­sa olles­sam­me emme pys­ty ajat­te­le­maan sel­keäs­ti. Aivom­me toi­mi­vat niin. Tun­ne ylös, ajat­te­lu alas.

Syö­mis­häi­riöis­sä on tyy­pil­lis­tä, että louk­kauk­sen koet­tu­aan hen­ki­lö kään­tää­kin vihan itse­ään koh­taan. Toi­sen ihmi­sen vihaa­mi­nen tun­tuu lii­an uhkaa­val­ta, joten mie­len on tur­val­li­sin­ta kana­voi­da viha hen­ki­löä itse­ään vas­taan. Kun jon­kun muun mie­li täyt­tyy ”Minä kyl­lä näy­tän sil­le keh­ve­lin puu­pääl­le tai­vaan mer­kit” ‑tyyp­pi­sil­lä aja­tuk­sil­la, syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van mie­li täyt­tyy­kin ”Olen ällöt­tä­vä, enkä kel­paa mihin­kään. Oli­si paras­ta kuol­la” ‑tyyp­pi­sil­lä aja­tuk­sil­la.

Suun­tau­tui viha sit­ten ulos tai sisään­päin tär­kein­tä oli­si ymmär­tää, että kyse on mie­len ja kehon auto­maat­ti­ses­ta reak­tio­kom­bi­naa­tios­ta, joka usein ei ole suh­tees­sa tapah­tu­nee­seen asi­aan.

Ja tämä on se vai­kea asia.

Joku saat­tai­si aja­tel­la: ”Miten niin ei ole suh­tees­sa tapah­tu­nee­seen asi­aan? Tuo junt­ti­han juu­ri teki tör­keäs­ti. On päi­vän sel­vää, että koko sot­ku on hänen syy­tään. Hän aiheut­ti minul­le tämän pahan mie­len ja sen vuok­si hänen on kär­sit­tä­vä tai pyy­det­tä­vä anteek­si. Muu­ten vihaan hän­tä lop­pue­lä­mä­ni.”

Todel­li­suus on kui­ten­kin mut­kik­kaam­pi. Nimit­täin todel­li­suu­des­sa tuon hen­ki­lön sanat akti­voi­vat meis­sä muis­ton tilan­tees­ta tai ajas­ta, jol­loin meil­le tär­keä hen­ki­lö on teh­nyt tai sano­nut jotain saman­kal­tais­ta. Esi­mer­kik­si pal­jon hyl­kää­mis­tä, vähät­te­lyä tai alis­ta­mis­ta lap­se­na koke­nut hen­ki­lö menee hel­pos­ti pois tolal­taan saman­kal­tais­ten tapah­tu­mien seu­rauk­se­na nyky­päi­vä­nä. Esi­mer­kik­si arvos­tel­luk­si tule­mi­nen voi täl­lai­sel­le hen­ki­löl­le mer­ki­tä vies­tiä sii­tä, että hän on täy­sin epä­on­nis­tu­nut ihmi­se­nä. Tur­val­li­suut­ta ja rak­kaut­ta lap­se­na koke­nut saat­tai­si tode­ta, että ”tuo ei ollut asial­lis­ta”, mut­ta hänen sisäi­nen tasa­pai­non­sa ei hor­jah­tai­si nois­ta pahois­ta sanois­ta. Arvos­tel­luk­si tule­mi­nen saat­tai­si hänel­le mer­ki­tä ter­ve­tul­lut­ta tilai­suut­ta kehit­tyä.

Men­nei­syy­tem­me siis mää­rää kuin­ka mie­lem­me sys­tee­mi kuu­lee ja ymmär­tää mui­den vies­tit. Tur­vat­to­mal­le hen­ki­löl­le arvos­te­lu voi olla sama kuin sel­kä­sau­na, toi­sel­le se voi olla ter­ve­tul­lut ohjaus.

Tätä siis tar­koit­taa, että reak­tio ei ole suh­tees­sa tapah­tu­nee­seen asi­aan. Reak­tio on suh­tees­sa men­nei­syy­tem­me koke­muk­siin ja sii­hen, kuin­ka nuo koke­muk­set ovat muo­kan­neet miel­täm­me ja maa­il­man­ku­vaam­me.

Pahan asian sano­nut tai teh­nyt hen­ki­lö ei yleen­sä tie­dä mil­lai­nen on toi­sen hen­ki­lön mie­len sys­tee­mi, joka hänen vies­tin­sä tul­kit­see. Sik­si toi­sen kivu­lias reak­tio voi tul­la täy­sin yllä­tyk­se­nä. Sitä voi olla jopa vai­kea ymmär­tää.

No mitä sil­le voi teh­dä? Jos mie­lem­me rea­goi mel­ko ran­do­mis­ti meil­le tapah­tu­viin asioi­hin, mitä sil­lä tie­dol­la tekee?

Hyvä kysy­mys.

Kun tämän tie­dos­taa, voi teh­dä pal­jon­kin. Tär­kein vai­ku­tus on, että tun­ne­kuo­hus­ta pää­see nopeam­min eroon. Eli tun­tei­den armoil­la ei tar­vit­se enää viet­tää päi­vä­kausia. Tun­ne­kuo­hun pois­tues­sa ajat­te­lu­ky­ky palau­tuu nor­maa­lik­si ja on mah­dol­lis­ta rea­goi­da har­ki­ten ja raken­ta­vas­ti tapah­tu­nee­seen asi­aan. Eli reak­tiot, jot­ka myö­hem­min kadut­ta­vat ja nolot­ta­vat, jää­vät vähäi­sem­mik­si. Kai­ken tämän seu­rauk­se­na ylei­nen hyvin­voin­ti kohe­nee.

Jut­tu on kui­ten­kin se, että tämä vaa­tii tai­toa. Tai­toa, joka on jokai­sen opit­ta­vis­sa. Mitä enem­män har­joit­te­lee, sitä pikem­min tulee mes­ta­rik­si.

Eli mitä voi­si alkaa har­joi­tel­la seu­raa­van tun­ne­kuo­hun tul­les­sa? Esi­mer­kik­si näi­tä:

1. Tun­ne­kuo­hun tul­les­sa, muis­tu­ta itsel­le­si, että tämä on mie­le­si sys­tee­min auto­maat­ti­nen reak­tio. Reak­tio joh­tuu sii­tä, että tapah­tu­ma on akti­voi­nut kipeän muis­ton men­nei­syy­des­tä­si. Tämä muis­tu­tus aut­taa sinua nouse­maan pois tun­ne­kuo­hun syö­ve­reis­tä akti­voi­mal­la laa­jem­man näkö­kul­man.
2. Kun mie­le­si alkaa pyö­ri­tel­lä syy­tök­siä ja vihai­sia aja­tuk­sia tois­ta tai itseä­si koh­taan, kat­kai­se aja­tus­ket­ju alkuun­sa. Näi­den aja­tus­ten sal­li­mi­nen voi­mis­taa tun­tee­seen uppoa­mis­ta ja pit­kit­tää tun­teen kivu­liai­suu­den kes­toa. Kat­kai­se­mi­sen voi teh­dä esi­mer­kik­si siir­tä­mäl­lä huo­mion johon­kin kon­kreet­ti­seen asi­aan, esi­mer­kik­si ohia­ja­vien punais­ten auto­jen luku­mää­rään tai vaik­ka­pa sudo­ku-ruu­duk­koon.
3. Kun aja­tuk­set mei­naa­vat pala­ta (ja ne tule­vat teke­mään sen mon­ta ker­taa), siir­rä huo­mio­si rau­hal­li­ses­ti takai­sin valit­se­maa­si asi­aan. Sano, itsel­le­si esi­mer­kik­si ”en halua voi­mis­taa pahaa oloa­ni, joten en anna näi­den aja­tus­ten val­la­ta miel­tä­ni”.
4. Rau­hoi­ta mie­le­si esi­mer­kik­si kes­kit­ty­mäl­lä hen­gi­tyk­see­si las­ke­mal­la hen­gi­tyk­siä yhdes­tä kym­me­neen ja sit­ten takai­sin kym­me­nes­tä yhteen. Tee tämä muu­ta­man ker­ran, kun­nes huo­maat hie­man rau­hoit­tu­nee­si.
5. Pää­tä sit­ten mitä haluat tilan­tees­sa teh­dä. Omaa hyvin voin­tia­si par­hai­ten tuke­vat rat­kai­sut voi­vat olla esi­mer­kik­si a) oman reak­tion rau­hal­li­nen ja rehel­li­nen selit­tä­mi­nen toi­sel­le (”minul­le tulee kur­ja olo, kun sanot/teet noin”) b) toi­sen kom­men­tin jät­tä­mi­nen omaan arvoon­sa c) tilan­tees­ta pois­tu­mi­nen.

Mil­lai­sia kei­no­ja sinä olet löy­tä­nyt tun­ne­kuo­hu­jen voit­ta­mi­sek­si?

Ter­vei­sin,
Pia Char­pen­tier