Hoi­ta­ja nuo­ruu­den kehi­tys­tä tuke­vis­sa roo­leis­sa

Syö­mis­häi­riöi­tä sai­ras­ta­vien nuor­ten paris­sa työs­ken­te­le­vil­lä hoi­ta­jil­la on monen­lai­sia roo­le­ja, jot­ka ovat erit­täin tär­kei­tä nuo­ruu­den kehi­tyk­sen kan­nal­ta, mut­ta jot­ka ensi sil­mäyk­sel­lä voi­vat kuu­los­taa kysee­na­lai­sil­ta tai kum­mal­li­sil­ta. Hoi­ta­ja voi toi­mia van­hem­paa, sisa­rus­ta, kave­ria ja ihas­tuk­sen koh­det­ta muis­tut­ta­vis­sa roo­leis­sa nuo­ren osas­to­hoi­don aika­na. Hoi­ta­ja on toki aina ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lai­nen ja siten nou­dat­taa ter­vey­den­huol­lon ammat­tieet­ti­siä ohjei­ta ja pitää suh­teen amma­til­li­sel­la tasol­la. (Tääl­tä voit lukea sai­raan­hoi­ta­jam­me Sii­rin aja­tuk­sia amma­til­li­suu­des­ta.) Roo­lit tulee­kin näh­dä enem­män todel­li­suu­den pei­lei­nä – pei­lei­nä, joi­den avul­la nuo­ri voi saa­da koke­muk­sia sii­tä, mitä todel­li­nen elä­mä osas­ton ulko­puo­lel­la voi olla, oppia eri­lai­sis­sa ihmis­suh­teis­sa toi­mi­mis­ta ja jat­kaa nuo­ruu­den kehi­tys­tään. Täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa tar­kas­te­len näi­tä ei niin perin­tei­ses­ti hoi­toa­laan yhdis­tet­ty­jä roo­le­ja ja nii­den mer­ki­tys­tä syö­mis­häi­riöi­tä sai­ras­ta­vien nuor­ten osas­to­hoi­dos­sa.

Van­hem­pi

Nuo­ri muo­dos­taa usein hoi­ta­jaan­sa vah­van kiin­ty­mys­suh­teen, joka jäl­jit­te­lee vah­vas­ti suh­det­ta, jon­ka hän muo­dos­tai­si johon­kin tur­val­li­seen aikui­seen hoi­don ulko­puo­lel­la. 
Hoi­ta­jan teh­tä­vä ei ole kor­va­ta van­hem­pia. Sitä paik­kaa kukaan muu ei tie­ten­kään voi ottaa. Van­hem­muut­ta jäl­jit­te­le­vän roo­lin mer­ki­tys kui­ten­kin kas­vaa syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neen nuo­ren koh­dal­la, kos­ka nuo­ri voi jou­tua pit­kän osas­to­hoi­don aika­na jos­sain mää­rin eroon omis­ta van­hem­mis­taan. Hoi­to­ta­hon onkin siten osit­tain pai­kat­ta­va tuo­ta eroa ja tar­jot­ta­va nuo­rel­le ympä­ris­tö, jos­sa nuo­ri voi kas­vaa ja kehit­tyä koh­ti aikuis­tu­mis­ta.

Jos­kus hoi­toon tule­van nuo­ren per­heo­lot ovat myös voi­neet olla sel­lai­set, että nuo­ren on täy­ty­nyt sel­vi­tä itse­näi­ses­ti lii­an var­hain ilman riit­tä­viä itse­näi­syy­teen tar­vit­ta­via tai­to­ja ja tur­val­lis­ta ympä­ris­töä, jos­sa tai­to­ja voi­si oppia. Sil­loin nuo­rel­le on tar­jot­ta­va kor­jaa­va koke­mus tur­val­li­ses­ta ja välit­tä­väs­tä aikui­ses­ta. Jo yksi­kin välit­tä­vä aikui­nen voi olla rat­kai­se­va nuo­ruu­den kehi­tyk­sen tuke­mi­ses­sa ja toi­saal­ta sii­nä, että nuo­ri voi kokea itsen­sä tär­keäk­si ja välit­tä­mi­sen arvoi­sek­si nyky­het­kes­sä sekä myö­hem­min aikui­suu­des­sa.

Hoi­ta­jan on olta­va tur­val­li­nen aikui­nen, joka osoit­taa tar­vit­taes­sa välit­tä­mi­sen­sä myös aset­ta­mal­la rajo­ja. Syö­mis­häi­riöi­den yhtey­des­sä rajo­jen aset­ta­mi­nen on usein oirei­lun rajaa­mis­ta, mut­ta toki välil­lä myös perin­tei­sem­pää van­hem­pien­kin teh­tä­vään kuu­lu­vaa ylei­sen tur­val­li­suu­den takaa­mis­ta. Rajaa­mi­nen saat­taa nos­taa nuo­res­sa saman­kal­tai­sia vihan tai kiu­kun tun­tei­ta, joi­ta nuo­ri nor­maa­lis­ti kokee nuo­ruu­des­saan van­hem­pi­aan koh­taan. Hoi­ta­ja voi­kin olla nuo­rel­le toi­ses­sa het­kes­sä täy­del­li­nen type­rys, mut­ta toi­ses­sa het­kes­sä jo se tär­keä aikui­nen, jol­ta nuo­ri kai­paa välit­tä­mis­tä ja hoi­vaa­mis­ta. Nuo­ren pitää saa­da kapi­noi­da sään­tö­jä ja nor­me­ja vas­taan pel­kää­mät­tä sitä, että hoi­ta­ja hyl­kää hänet.

Toi­saal­ta hoi­ta­ja on aut­ta­mas­sa nuor­ta oppi­maan sel­lai­sia tai­to­ja, joi­ta hän tar­vit­see itse­näis­tyäk­seen. Hän tukee nuo­ren itse­näis­tä ja omien arvo­jen mukais­ta pää­tök­sen­te­koa aina kun se on mah­dol­lis­ta. Tar­vit­taes­sa hoi­ta­ja on myös opas­ta­mas­sa esi­mer­kik­si raha-asioi­den hoi­ta­mis­ta, kodin­hoi­toa tai vaik­ka viras­tois­sa asioi­mis­ta. Fyy­si­nen kehit­ty­mi­nen voi myös olla nuo­rel­le häm­men­tä­vää, joten hoi­ta­jan on olta­va myös täs­sä tuke­na ja osat­ta­va ottaa nuo­ruu­den kehi­tyk­sen asioi­ta puheek­si. Toi­saal­ta hoi­ta­jan tulee olla sen­si­tii­vi­nen, kuun­te­le­va ja välit­tä­vä, kun nuo­ri itse ottaa puheek­si näi­tä asioi­ta usein aras­tel­len tai jopa häpeil­len.

Sisa­rus

Hoi­don aika­na nuo­ri jakaa usein koke­muk­si­aan lap­suu­des­taan ja per­hees­tään hoi­ta­jan kans­sa. Tämän vuok­si hoi­ta­jas­ta voi muo­dos­tua hen­ki­lö, joka aina­kin osit­tain myö­täe­lää tuon koke­muk­sen, vaik­ka hoi­ta­ja ei sitä var­si­nai­ses­ti ole­kaan ollut koke­mas­sa. Tämän vuok­si hoi­ta­jan roo­li voi muis­tut­taa sisa­ruk­sen roo­lia. Nuo­ri ehkä tah­too jakaa joi­tain asioi­taan taval­la, joka muis­tut­taa sisa­rus­suh­tei­den tapaa. Jae­tut asiat voi­vat olla sel­lai­sia, joi­ta nuo­ri ei vält­tä­mät­tä jakai­si van­hem­pien­sa eikä edes ystä­vien­sä kans­sa. Hoi­ta­ja sisa­ruk­sen roo­lis­sa on tär­keä, sil­lä usein nuo­rel­le on tär­ke­ää se, että hän löy­tää jon­kun jon­ka kans­sa koke­muk­sia omas­ta per­hees­tä ja lap­suu­des­ta voi jakaa. Iso­si­sa­ruk­sen tavoin hoi­ta­ja voi olla ymmär­tä­vä, mut­ta samal­la uusia näkö­kul­mia esil­le nos­ta­va.

Toi­saal­ta nuo­ri voi ihail­la hoi­ta­jaa, kuten ehkä ihai­li­si van­hem­paa sisa­rus­taan, ja toi­voo, että hoi­ta­ja näyt­täi­si mal­lia elä­mäs­tä iso­si­sa­ruk­sen tavoin. Hoi­ta­jan teh­tä­vä onkin toi­mia erään­lai­se­na esi­merk­ki­nä. Täl­lai­nen koke­mus voi olla nuo­rel­le erit­täin tär­keä, kos­ka kai­kil­la ei ole omaa sisa­rus­ta tai yhteys omaan sisa­ruk­seen voi olla hei­ken­ty­nyt syö­mis­häi­riön ja osas­to­hoi­don vuok­si.

Kave­ri

Hoi­ta­jas­ta voi muo­dos­tua nuo­rel­le myös kave­rin kal­tai­nen ihmi­nen – ihmi­nen, jon­ka kans­sa asioi­ta voi jakaa, joka kan­nus­taa vai­keuk­sien edes­sä ja jon­ka kans­sa voi teh­dä myös jotain kivaa. Vapaa-ajan toi­min­taan osal­lis­tu­mi­nen voi esi­mer­kik­si tun­tua mie­lek­kääm­mäl­tä, kun toi­nen ihmi­nen on sii­nä muka­na. Vaik­ka hoi­ta­ja ei voi kos­kaan olla nuo­ren todel­li­nen ystä­vä, voi hoi­ta­jan seu­ra ja läs­nä­olo luo­da kor­vaa­van koke­muk­sen var­sin­kin sil­loin, kun omia ystä­viä tai kave­rei­ta ei ole. Hoi­ta­jan kans­sa nuo­ri voi­kin har­joi­tel­la nii­tä vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­ja, joi­ta hän tar­vit­see kave­ri- ja ystä­vyys­suh­teis­saan ja nii­tä hank­kiak­seen.

Toi­saal­ta suh­de hoi­ta­jaan voi edus­taa saman­lais­ta van­hem­mis­ta etään­ty­mis­tä, jota taval­li­ses­ti nuo­ri har­joit­te­lee tii­vis­tä­mäl­lä suh­tei­taan ystä­viin­sä. Hoi­ta­jan teh­tä­vä onkin edis­tää tuo­ta kehi­tys­tä tuo­den kui­ten­kin samal­la esil­le van­hem­pien mer­ki­tys­tä nuo­ren elä­mäs­sä.

Nuo­ri voi tun­tea myös saman­kal­tais­ta mus­ta­suk­kai­suut­ta hoi­ta­jas­taan, kuin mitä hän koki­si, jos hänen paras ystä­vän­sä viet­täi­si­kin päi­vän­sä toi­sen ystä­vän kans­sa. Nuo­ri voi­kin kokea hylä­tyk­si tule­mi­sen tun­tei­ta hoi­ta­jan viet­täes­sä aikaa jon­kun toi­sen osas­tol­la hoi­dos­sa ole­van kans­sa. Tämä on var­sin ylei­nen reak­tio hoi­don aika­na, mut­ta sekin on hyvä näh­dä osa­na nor­maa­lia nuo­ruu­den kehi­tys­tä. Nuo­ri tar­vit­see hoi­ta­jal­taan tukea sel­vi­täk­seen hylä­tyk­si tule­mi­sen koke­muk­sen­sa kans­sa. Hoi­ta­jan tulee tuo­da esil­le, että hän ei ole nuor­ta hyl­kää­mäs­sä, vaik­ka joi­na­kin päi­vi­nä antai­si­kin aikaan­sa enem­män jol­le­kin toi­sel­le.

Ihas­tuk­sen koh­de

Monil­la nuo­ril­la kehi­tyk­seen kuu­luu ihas­tu­mi­nen ihmi­siin, joi­den kans­sa he eivät voi todel­li­suu­des­sa muo­dos­taa romant­tis­ta ja/tai sek­su­aa­lis­ta suh­det­ta. Täl­lai­sia ovat esi­mer­kik­si ido­lit ja opet­ta­jat. Ja jos­kus siten myös hoi­ta­jat. Hoi­ta­ja ei tie­ten­kään tie­ten tah­toen pyri saa­maan poti­lai­taan ihas­tu­maan itseen­sä, mut­ta syö­mis­häi­riös­tä toi­pues­saan nuo­ri ihas­tuu hoi­ta­jaan­sa kui­ten­kin yllät­tä­vän usein. Sitä ei pidä mis­sään nimes­sä säi­käh­tää. Hoi­ta­ja voi olla tur­val­li­nen yksi­puo­li­sen kau­ko­rak­kau­den koh­de.

Syö­mis­häi­riö sot­kee usein nor­maa­lia nuo­ruu­den kehi­tys­tä, joten jos­sain mie­les­sä nämä ihas­tu­mi­set on hyvä näh­dä nor­maa­lei­na nuo­ruu­den kehi­tyk­sen ilmen­ty­mi­nä. Hoi­ta­jal­ta vaa­di­taan täs­sä koh­taan kui­ten­kin kykyä ottaa nämä poti­laan tun­teet vas­taan amma­til­li­ses­ti ja lem­peäs­ti rajat aset­taen.  Samal­la hoi­ta­jan tulee aut­taa nuor­ta huo­maa­maan, että ihas­tu­mi­ses­sa ei ole mitään hävet­tä­vää. Hoi­ta­ja voi käsi­tel­lä ihas­tu­mis­ta nuo­ren kans­sa ja tukea siten sitä, että nuo­ri voi joku päi­vä ihas­tua koh­tee­seen, jon­ka voi myös saa­vut­taa.

Se mil­lai­sia roo­le­ja hoi­ta­jal­le muo­dos­tuu, on riip­pu­vai­nen hoi­to­suh­tees­ta, hoi­ta­jan omas­ta per­soo­nas­ta ja jos­kus myös suku­puo­les­ta ja iäs­tä. Kaik­ki hoi­ta­jat eivät ole kai­kil­le nuo­ril­la kai­kis­sa näis­sä roo­leis­sa tai eivät vält­tä­mät­tä edus­ta nuo­rel­le mitään roo­le­ja näis­tä. On kui­ten­kin tär­ke­ää, että nuo­ri voi löy­tää tar­pei­den­sa mukaan hoi­ta­jis­ta ne hen­ki­löt, jot­ka hänel­le voi­vat edus­taa näi­den roo­lien pei­le­jä. Näin nuo­ri voi jat­kaa syö­mis­häi­riön vuok­si kes­ken jää­nyt­tä kehi­tys­tään ja sit­ten kun se aika koit­taa, pala­ta omaan ikä­ta­son­sa ja kehi­tyk­sen­sä mukai­seen elä­mään osas­ton ulko­puo­lel­le. Hoi­ta­ja on saa­nut kun­nian olla mat­kas­sa muka­na eri­lai­sia roo­le­ja ilmen­tä­vä­nä kans­sa­kul­ki­ja­na.

Mil­lai­sia koke­muk­sia sinul­la on hoi­ta­jien roo­leis­ta? Mitä mui­ta täl­lai­sia roo­le­ja näki­sit tar­peel­li­sek­si hoi­ta­jal­le syö­mis­häi­riöi­den hoi­don yhtey­des­sä?

Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen