Ras­kaus ja syö­mis­häi­riöt

Ras­kaus on kään­teen­te­ke­vää aikaa nai­sen elä­mäs­sä. Se nos­tat­taa pin­taan monen­lai­sia tun­nel­mia, muis­to­ja ja aja­tuk­sia. Kun syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­va tulee ras­kaak­si, on se usein jon­kin­lai­nen kään­ne­koh­ta hänen elä­mäs­sään. Kehon kas­va­mi­nen vau­van vuok­si ja vas­tuun otta­mi­nen toi­sen ihmi­sen elä­mäs­tä tuo­vat par­haim­mil­laan hel­po­tus­ta syö­mis­häi­riön kah­leis­ta. Ne voi­vat myös nos­taa pin­taan kipei­tä tun­nel­mia, jot­ka tar­vit­se­vat huo­mio­ta ja kes­kit­ty­mis­tä.

Usein syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van tul­les­sa ras­kaak­si, hänen para­ne­mi­sen­sa on jo hyväs­sä vai­hees­sa. Täl­löin syö­mis­häi­riö ei enää vai­ku­ta vau­vaan, ras­kau­teen tai syn­ny­tyk­seen. Myös ras­kau­den alet­tua saa­vu­te­tuil­la edis­ty­sas­ke­lil­la koh­ti para­ne­mis­ta on suu­ret posi­tii­vi­set vai­ku­tuk­set ras­kau­den ete­ne­mi­seen.

Toi­si­naan ras­kaus alkaa sai­rau­den olles­sa vie­lä vah­va­na. Usein ras­kaak­si tule­mi­nen on yllä­tys, sil­lä syö­mis­häi­riöi­hin kuu­lu­va kuu­kau­tis­ten puut­tu­mi­nen tai epä­sään­nöl­li­syys saat­taa tuu­dit­taa hen­ki­lön ajat­te­le­maan, ettei ras­kaak­si tule­mis­ta voi tapah­tua tai että sen toden­nä­köi­syys on erit­täin pie­ni. Tut­ki­muk­set ker­to­vat­kin, että noin puo­let syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vien ras­kauk­sis­ta alkaa suun­nit­te­le­mat­to­mas­ti ja heis­tä noin puo­let pää­ty­vät kes­keyt­tä­mään alka­neen ras­kau­den (Bulik ym. 2010). Tämä on aina ras­kas pää­tös, mut­ta jos­kus vai­kean syö­mis­häi­riön kans­sa kamp­pai­le­van tilan­tees­sa se voi olla arme­liain­ta sekä vau­val­le että äidil­le.

Han­ka­lin­ta vau­van kehi­tyk­sen kan­nal­ta on, jos äiti ei pys­ty ravit­se­maan itse­ään riit­tä­väs­ti. Täl­lai­nen tilan­ne voi syn­tyä syö­mis­häi­riön aiheut­ta­man syö­mi­sen vai­keu­den seu­rauk­se­na, mut­ta myös ras­kau­den aiheut­ta­man fyy­si­sen pahoin­voin­nin vuok­si. Tut­ki­mus­ten mukaan eri­tyi­ses­ti lai­huus­häi­riö­tä sai­ras­ta­vil­la ras­kau­teen liit­ty­vä pahoin­voin­ti onkin usein voi­mak­kaam­paa kuin muil­la (Kou­baa ym. 2005; Hoff­man ym. 2011). Tämä voi teh­dä syö­mi­ses­tä eri­tyi­sen haas­ta­vaa.

Lii­an vähäi­nen ravin­non­saan­ti on aina ihmi­sel­le vaka­va asia, mut­ta sikiöl­le se aiheut­taa aivan eri­tyi­siä han­ka­luuk­sia. Ravin­to toi­mii tär­keä­nä raken­nusai­nee­na vau­van kas­vus­sa, sil­lä ilman sitä sikiön kehi­tys voi vaa­ran­tua vaka­vas­ti. Lii­an vähän ravin­toa saa­nut vau­va syn­tyy usein ali­pai­noi­se­na (Kou­baa ym. 2005; Hoff­man ym. 2011, Lin­na 2014).

Syö­mis­häi­riön vai­ku­tuk­ses­ta ras­kau­teen tie­de­tään, että se lisää kes­ken­me­non mah­dol­li­suut­ta eri­tyi­ses­ti lai­huus­häi­riö­tä sai­ras­ta­vil­la, epä­tyy­pil­lis­tä ahmi­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vil­la sekä ahmin­ta­häi­riö­tä (BED) sai­ras­ta­vil­la. Vii­mek­si mai­ni­tuil­la kes­ken­me­non ris­ki on eri­tyi­sen suu­ri, sil­lä se tapah­tuu lähes puo­lil­le BED:iä sai­ras­ta­vis­ta ras­kaak­si tule­vis­ta nai­sis­ta (Lin­na, 2014).

Sii­nä mis­sä syö­mis­häi­riö vai­kut­taa ras­kau­teen, myös ras­kaus vai­kut­taa syö­mis­häi­ri­öön. Monil­la huo­li vau­van ter­vey­des­tä kas­vat­taa roh­keut­ta sie­tää syö­mi­seen liit­ty­vää ahdis­tus­ta sii­nä mää­rin, että nor­maa­li syö­mi­nen voi onnis­tua erit­täin hyvin. Eri­tyi­ses­ti ahmi­mis­häi­riöis­sä ras­kau­den aika­na pois­tu­neet oireet usein myös jää­vät pois. Lai­huus­häi­riöis­sä sen sijaan oireet saat­ta­vat pala­ta ras­kau­den jäl­keen jon­kin ver­ran useam­min (Blais ym. 2000; Rocco ym. 2005).

Tois­ten koh­dal­la ras­kau­del­la voi­kin olla syö­mis­häi­riö­tä vah­vis­ta­va vai­ku­tus. Tut­ki­mus­ten mukaan 22% ras­kaa­na ole­vis­ta syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vis­ta sai­ras­tuu uudel­leen aiem­min sai­ras­ta­maan­sa syö­mis­häi­ri­öön ras­kau­den aika­na. Täs­sä on ilmei­ses­ti kyse sii­tä, että ras­kaus akti­voi syö­mis­häi­riön taus­tal­la ole­via minä- ja kehon­ku­vaan liit­ty­viä pel­ko­ja sii­nä mää­rin, että sai­raus puh­ke­aa uudel­leen. Saat­taa myös olla, että para­ne­mis­pro­ses­sin aika­na ter­veyt­tä tuke­vat ahdis­tuk­sen­hal­lin­ta­kei­not eivät olleet muo­dos­tu­neet niin vah­voik­si, että syö­mis­häi­riö oli­si ollut mah­dol­lis­ta vält­tää ras­kau­den voi­mis­ta­man ahdis­tuk­sen äärel­lä (Kou­baa ym. 2005).

Syö­mis­häi­riön vai­ku­tuk­set eivät vali­tet­ta­vas­ti lopu vau­van syn­ty­mään. Ahmi­mis­häi­riö­tä ja BED:iä sai­ras­ta­vat hen­ki­löt jou­tu­vat koke­maan ras­kau­den jäl­kei­sen masen­nuk­sen ja ahdis­tus­häi­riön kol­me ker­taa useam­min kuin ter­veet äidit. Lai­huus­häi­riös­sä täl­lais­ta vai­ku­tus­ta ei näyt­täi­si tut­ki­mus­ten mukaan ole­van (Mazzeo ym. 2006; Mor­gan ym. 2006). On arvioi­tu, että syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­val­la oli­si jo ennen ras­kaut­ta ter­vei­tä voi­mak­kaam­pi tai­pu­mus masen­nuk­seen ja ahdis­tuk­seen, min­kä vuok­si nämä hel­pos­ti akti­voi­tu­vat ras­kau­den jäl­kei­ses­sä her­käs­sä vai­hees­sa (Ward, 2008).

Syö­mis­häi­riö voi myös vai­kut­taa sii­hen, kuin­ka äiti pys­tyy ruok­ki­maan las­taan. Vau­van ja äidin sym­bioo­si on luon­nos­taan voi­ma­kas ja jos­kus käy niin, että äiti saat­taa kokea vau­van ikään kuin osa­na itse­ään. Syö­mis­häi­riön olles­sa kysees­sä tämä saat­taa toi­si­naan näkyä niin, että äidin pel­ko omas­ta liho­mi­ses­taan siir­tyy myös hänen suh­tau­tu­mi­seen­sa vau­vaan­sa. Äiti saat­taa kokea vau­van pyö­rey­den pelot­ta­va­na ja hänen voi olla vai­ke­aa antaa vau­val­le riit­tä­väs­ti ravin­toa. Hänen saat­taa myös olla vai­ke­aa luo­da ruo­kai­lu­ti­lan­ne luon­te­vak­si ja tur­val­li­sek­si, kos­ka syö­mi­nen tapah­tu­ma­na nos­taa esil­le ahdis­tus­ta (Zer­be, 2008). Tut­ki­muk­sis­sa on havait­tu, että syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vat saat­ta­vat lopet­taa rin­ta­ruo­kin­nan ter­vei­tä aikai­sem­min, eli jo kol­men kuu­kau­den jäl­keen syn­ny­tyk­ses­tä. Tämän arvel­laan liit­ty­vän sii­hen, että äiti kokee ime­tyk­sen vai­kut­ta­van nega­tii­vi­ses­ti hänen kehon­ku­vaan­sa. (Lars­son & Anders­son-Ell­strom 2003).

Vau­van hoi­vaa­mi­sen olen­nai­nen osa on vas­ta­ta vau­van itkuun. Itkul­laan vau­va ilmai­see tar­pei­taan näläs­tä lähei­syy­den tar­pee­seen sekä epä­mu­ka­vuuk­sia, kipua ja avun tar­vet­taan. Vau­vat ovat hyvin eri­lai­sia itkui­suu­des­saan, joten hyvin monen­lai­nen itkui­suus on nor­maa­lia. Myös van­hem­pien kär­si­väl­li­syys ja rau­hal­li­suus itkuun vas­taa­mi­ses­sa vaih­te­lee luon­tai­sen tem­pe­ra­men­tin mukaan. Eräs vau­van itkun tär­keä teh­tä­vä on aiheut­taa van­hem­mas­sa sel­lais­ta ahdis­tus­ta, että hän tekee kaik­ken­sa saa­dak­seen vau­van taas tyy­ty­väi­sek­si ja itkun lop­pu­maan. Näin luon­to pitää huo­len sii­tä, että van­hem­mat tar­joa­vat vau­val­le sen tar­vit­se­maa hoi­vaa. Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vil­la on havait­tu, että vai­kei­den tun­tei­den sie­tä­mi­sen han­ka­luus saat­taa aiheut­taa sen, että äidin on vai­ke­aa kes­tää myös vau­van tun­neil­mauk­sia. Täl­löin saat­taa käy­dä niin, että äiti hätään­tyy ja peläs­tyy vau­van itkua, jol­loin hänen on vai­ke­aa olla tur­val­li­nen ja rau­hoit­ta­va vau­val­le. Vau­van itku voi aiheut­taa hänes­sä tun­teen, että hän ei suo­riu­du van­hem­muu­des­ta riit­tä­vän hyvin tai jopa että hän saat­tai­si päte­mät­tö­myy­del­lään vahin­goit­taa vau­vaa (Zer­be, 2008).

Jos­kus syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van voi olla vai­ke­aa aset­tua aikui­sen roo­liin otta­maan vas­tuu toi­ses­ta ihmi­ses­tä. Tämä saat­taa joh­tua sii­tä, että oma aikuis­tu­mis­pro­ses­si voi olla vie­lä kes­ken. Täl­löin voi olla vai­ke­aa löy­tää tasa­pai­noa vau­van ja omis­ta tar­peis­ta huo­leh­ti­mi­sen välil­lä. Syö­mis­häi­riön olles­sa vai­keas­sa vai­hees­sa, se pyr­kii ohja­maan äidin toi­min­taa ja oirei­luun saat­taa kulua aikaa sekä voi­ma­va­ro­ja, joi­ta tar­vit­tai­siin vau­van hoi­toon. Vau­van tar­pei­den riit­tä­vä huo­mioi­mi­nen voi­kin olla vai­ke­aa äidil­le, jon­ka syö­mis­häi­riö pakot­taa hän­tä käyt­tä­mään pal­jon aikaa oirei­luun (Zer­be, 2008).

Monet syö­mis­häi­riön aiheut­ta­mis­ta haas­teis­ta ras­kau­teen, syn­ny­tyk­seen ja vau­van hoi­vaan ovat onnek­si kui­ten­kin voi­tet­ta­vis­sa, kun sai­ras­ta­va saa riit­tä­väs­ti tukea itsel­leen. Onkin hyvä roh­keas­ti ottaa syö­mis­häi­riö puheek­si neu­vo­las­sa. Pelot ja huo­let on hyvä ottaa esil­le ja kes­kus­tel­la niis­tä avoi­mes­ti. Jos­kus tii­vis­tet­ty tuki voi olla tar­peen ja sitä kan­nat­taa pyy­tää her­käs­ti, sil­lä monet ongel­mat väis­ty­vät nopeas­ti, kun asian­tun­te­vaa apua on riit­tä­väs­ti. Jos pai­non seu­raa­mi­nen aiheut­taa tar­pee­ton­ta huol­ta ja ahdis­tus­ta, voi neu­vo­las­sa sopia, että pun­ni­tus­ten tulos jää vain neu­vo­lan tie­toon. Jos­kus voi olla, että neu­vo­lan tuki ei rii­tä häl­ven­tä­mään ahdis­tus­ta riit­tä­väs­ti. Täl­löin on hyvä lisä­tä tuki­jouk­koi­hin syö­mis­häi­riöt osaa­va ammat­ti­lai­nen, jon­ka kans­sa voi käy­dä läpi ahdis­tus­ta nos­tat­ta­via seik­ko­ja ja har­joi­tel­la tasaa­maan tun­tei­ta ter­veyt­tä tuke­val­la taval­la.

Useim­mat ovat hyvin tie­toi­sia syö­mis­häi­riön aiheut­ta­mis­ta ris­keis­tä vau­val­le ja pys­ty­vät siir­tä­mään oirei­lun syr­jään niin, että vau­va pää­see tur­val­li­ses­ti maa­il­maan. Monil­le ras­kaus tar­jo­aa­kin täy­sin uuden posi­tii­vi­sen koke­muk­sen kehon suu­re­ne­mi­ses­ta, joka nyt tar­koit­taa­kin iha­nan uuden ihmi­sen tule­mis­ta maa­il­maan eikä muut­tu­mis­ta huo­nok­si tai epä­miel­lyt­tä­väk­si, kuten syö­mis­häi­riö taval­li­ses­ti pai­non nouse­mi­sen mää­rit­tää. Vau­van syn­ty­män ihme koros­tuu ja nai­sen kehon kyky tuot­taa maa­il­maan uusi ihmi­nen luo aivan uuden ihai­lun­täy­tei­sen asen­teen kehoa koh­taan.

Vau­van tule­mi­nen on kai­kil­le suu­ri ja mul­lis­ta­va asia. Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­val­la se voi aset­taa elä­män arvot uuteen jär­jes­tyk­seen. Uusi pie­ni ihmi­nen koe­taan­kin maa­il­man iha­nim­pa­na asia­na ja kehon kur­veis­ta mureh­ti­mi­nen aset­tuu kuin itses­tään taka-alal­le. Se ei enää tun­nu tär­keäl­tä, sil­lä elä­män kes­ki­pis­teek­si on tul­lut jotain niin pal­jon arvok­kaam­paa.

Mil­lai­sek­si sinä koit ras­kausa­jan? Mitä syö­mis­häi­riöl­le­si tapah­tui sil­loin? Miten itse neu­voi­sit ras­kaak­si tule­vaa hen­ki­löä, joka sai­ras­taa syö­mis­häi­riö­tä?

Kesäi­sin ter­vei­sin,
Pia Char­pen­tier

Läh­teet:

Blais MA, Bec­ker AE, Burwell RA, Flo­res AT, Nuss­baum KM, Greenwood DN, et al. Preg­nancy: outco­me and impact on symp­to­ma­to­lo­gy in a cohort of eating-disor­de­red women. Int J Eat Disord 2000;27:140–9.

Bulik CM, Hoff­man ER, Von Hol­le A, Tor­ger­sen L, Stol­ten­bergn C, Reich­born-Kjen­ne­rud T (2010). Unplan­ned Preg­nancy in Ano­rexia Ner­vo­sa. Obs­tet­ric Gyneco­lo­gy 116: 1136–1140.

Hoff­man ER, Zerwas SC, Bulik CM (2011). Repro­duc­ti­ve issues in ano­rexia ner­vo­sa. Expert Review of Ostet­ric Gyneco­lo­gy 6:403–414.

Kou­baa, Häll­ström, Lind­holm, Hirsch­berg (2005). Preg­nancy and neo­na­tal outco­mes in women with eating disor­ders. Obs­tet­ric Gyneco­lo­gy 105:255–260.

Lars­son G, Anders­son-Ell­ström A. (2003). Expe­riences of preg­nancy-rela­ted bodys­ha­pec­han­ge­sand ofbreast-fee­din­ginwo­menwit­ha­his­to­ry of eating disor­ders. Eur Eat Disord Rev 11:116–24.

Lin­na M (2014). Repro­duc­ti­ve and psyc­ho­lo­gical outco­mes of eating disor­ders. Väi­tös­kir­ja. Hel­sin­gin yli­opis­to. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/44778/linna_dissertation.pdf?sequence=1
Mazzeo SE, Slof.Op’t Landt MC, Jones I, Mitc­hell K, Kend­ler KS, Nea­le MC, Aggen SH, Bulik CM (2006). Associa­tions among post­par­tum depres­sion, eating disor­ders, and per­fec­tio­nism in a popu­la­tion-based sample of adult women. Inter­na­tio­nal Jour­nal of EAting Disor­ders 39:202–211.

Mor­gan JF, Lacey JH, Chung E. (2006). Risk of post­na­tal depres­sion, miscar­ria­ge and pre­term birth in buli­mia ner­vo­sa: ret­ros­pec­ti­ve cont­rol­led stu­dy. Psyc­ho­som Med 68:487–92.

Rocco PL, Orbi­tel­lo B, Peri­ni L, Pera V, Cia­no RP, Bale­strie­ri M. (2005). Effects of preg­nancy on eating atti­tu­des and disor­ders: a pros­pec­ti­ve stu­dy. J Psyc­ho­som Res 59:175–9.

Ward VB (2008). Eating disor­ders in preg­nancy. Brit­tish Medical Jour­nal 336:93–6.
Zer­be Kj (2008). Inte­gra­ted treat­ment of eating disor­ders. Bey­ond body bet­rayed. Nor­ton, New York. s. 182–184.