Usein kysyt­tyä – Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van ruo­kai­lu­jen tuke­mi­nen

Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sel­ta kysy­tään usein, kuin­ka van­hem­mat voi­si­vat tukea syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nut­ta las­taan ruo­kai­luis­sa. En ole itse kos­kaan ollut tuke­mas­sa läheis­tä ruo­kai­luis­sa, vaan kaik­ki koke­muk­se­ni poh­jaa työ­hö­ni Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­ses­sa. Uskon kui­ten­kin, että monet kei­nois­tam­me on suo­raan siir­ret­tä­vis­sä myös kotiin. Kuvaan täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa nii­tä kei­no­ja, joi­ta voi­daan hyö­dyn­tää sil­loin, kun syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nut tar­vit­see aina jon­kun vie­rel­leen ruo­kai­luis­sa. Kir­joi­tus on mel­ko pit­kä, mut­ta ajat­te­lin tämän tär­keän aiheen ansait­se­van rei­lus­ti pals­ta­ti­laa, sil­lä se on mel­ko vie­ras monil­le.

1. Yhtei­nen ja sosi­aa­li­nen ruo­kai­lu­ti­lan­ne

Tär­kein kul­ma­ki­vi ruo­kai­luis­sa tuke­mi­sel­le on mie­les­tä­ni tämä: Ruo­kai­lu­ti­lan­teen tuli­si olla yhtei­nen. Syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neen on usein erit­täin vai­kea luot­taa sii­hen, että syö­mi­nen on tur­val­lis­ta, jos kukaan ei syö hänen kans­saan yhtä aikaa samaa ruo­kaa ja riit­tä­viä annok­sia. Ennen mui­den kei­no­jen hyö­dyn­tä­mis­tä oli­si­kin tär­ke­ää, että per­hees­sä sitou­du­taan syö­mään sai­ras­tu­neen kans­sa yhtä aikaa. Jos tämä ei toteu­du, ovat muut kei­not arvio­ni mukaan aina­kin syö­mis­häi­riön vai­keis­sa vai­heis­sa riit­tä­mät­tö­miä. Vähin­tään yhden ihmi­sen tuli­si syö­dä aina sai­ras­tu­neen kans­sa. Tämä on kui­ten­kin koh­ta, mikä koke­muk­se­ni mukaan voi tun­tua per­heis­tä haas­ta­val­ta ja pelot­ta­val­ta­kin. Se vaa­tii usein aika­tau­lut­ta­mis­ta ja jos­kus omien­kin ruo­ka­tot­tu­mus­ten muut­ta­mis­ta. Laih­du­tus­val­mis­tei­den syö­mi­nen syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neen vie­res­sä aiheut­taa taval­li­ses­ti sai­ras­tu­neel­le tur­val­li­suu­den tun­teen rik­kou­tu­mi­sen ja voi hidas­taa hänen para­ne­mis­taan.

Osal­le syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­vis­ta ren­non ilma­pii­rin luo­mi­nen ruo­kai­lu­ti­lan­tee­seen

voi myös aut­taa. Jutel­laan esi­mer­kik­si yhdes­sä samal­la nii­tä näi­tä ruo­kai­luun liit­ty­mät­tö­miä muka­via asioi­ta. Ren­tout­ta­va musiik­ki voi soi­da taus­tal­la. Jos­kus voi samal­la kat­soa tele­vi­sio­ta, jos sai­ras­tu­nut tar­vit­see kei­no­ja siir­tää huo­mion­sa ruo­kai­luis­ta pois. On kui­ten­kin hyvä, että tätä kei­noa ei käy­te­tä lii­kaa. Jos­sain vai­hees­sa toi­pu­mi­nen vaa­tii nimit­täin sitä, että syö­mi­nen onnis­tuu myös tie­toi­sem­min ilman huo­mion muu­al­le siir­tä­mis­tä. Alun haas­tei­den kans­sa, TV voi kui­ten­kin tar­jo­ta hyvän kei­non ren­tou­tua riit­tä­väs­ti, jot­ta syö­mi­nen onnis­tuu.

2. Syö­mis­häi­riön äänen vai­men­ta­mi­nen: Ulkois­ta­mi­nen ja vas­tuun pois otta­mi­nen

Ren­to ja sosi­aa­li­nen ilma­pii­ri voi jos­kus jo rat­kais­ta usei­ta syö­mi­seen liit­ty­viä haas­tei­ta. Usein se ei kui­ten­kaan yksi­nään rii­tä, sil­lä syö­mis­häi­riön ääni on niin voi­ma­kas. Ruo­kai­luis­sa tuke­van hen­ki­lön oli­si­kin hyvä sil­loin pys­tyä vai­men­ta­maan tuo­ta ään­tä. Äänen vai­men­ta­mi­sek­si voi esi­mer­kik­si vapaut­taa sai­ras­tu­nut ruo­kai­lui­hin liit­ty­vien valin­to­jen teke­mi­ses­tä eli ottaa hänel­tä pois vas­tuun taak­ka. Toi­nen vaih­toeh­to on käyt­tää ns. ulkois­ta­mis­tek­niik­kaa. Kuvaan näi­tä kei­no­ja alla tar­kem­min.

Ulkois­ta­mis­tek­niik­ka tar­koit­taa, että sai­ras­tu­nut­ta aute­taan ymmär­tä­mään, että hän ja syö­mis­häi­riö eivät ole sama asia. Sai­raut­ta voi aja­tel­la vaik­ka­pa loi­se­na, joka aiheut­taa sai­ras­tu­nees­sa monen­lai­sia han­ka­lia tun­tei­ta ja saa käyt­täy­ty­mään vahin­gol­li­sel­la taval­la. Tämä ei tee ihmi­ses­tä syyl­lis­tä tai pahaa, hänel­lä vain täl­lä het­kel­lä on sai­raus, joka aiheut­taa näi­tä asioi­ta. Ulkois­ta­mi­seen liit­tyy myös syö­mis­häi­riön aiheut­ta­mien minuu­teen liit­ty­vien hai­tal­lis­ten usko­mus­ten lem­pe­ää, mut­ta jämäk­kää kor­jaa­mis­ta. Nega­tii­vis­ten usko­mus­ten tul­les­sa esil­le, voi­daan muis­tut­taa, että syö­mis­häi­riö aiheut­taa synk­kiä tun­nel­mia, mut­ta että ne ovat vain aja­tuk­sia eikä nii­tä kan­na­ta uskoa.

Monet koke­vat ulkois­ta­mi­sen hel­pot­ta­va­na, mut­ta toi­set eivät koe sitä omak­seen. Ulkois­ta­mis­tek­niik­kaa käy­tet­täes­sä onkin kuun­nel­ta­va tar­kas­ti, miten sai­ras­tu­nut ottaa ulkois­ta­mi­sen vas­taan. Jos se saa ahdis­tu­maan voi­mak­kaas­ti, sitä ei kan­na­ta hyö­dyn­tää ruo­kai­lu­ti­lan­tees­sa. Ulkois­ta­mi­nen kan­nat­taa sil­loin jät­tää ammat­ti­lai­sen toteu­tet­ta­vak­si, sil­lä ulkois­ta­mi­nen on yleen­sä ahdis­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta usein tar­peel­lis­ta, jot­ta toi­pu­va pys­tyy luo­pu­maan syö­mis­häi­riön muok­kaa­mas­ta iden­ti­tee­tis­tä ja raken­ta­maan uuden ter­veen iden­ti­tee­tin.

Vas­tuun pois otta­mi­nen puo­les­taan on sitä, että sai­ras­tu­nut saa kei­non sanoa syö­mis­häi­riöl­le, että ei voi­nut itse vai­kut­taa tilan­tee­seen, vaan joku toi­nen päät­ti hänen syö­mi­ses­tään. Täl­löin pään sisäl­lä kai­ku­vat syö­mis­häi­riön syy­tök­set eivät pää­se estä­mään syö­mis­tä. Vas­tuun pois otta­mi­nen sai­ras­tu­neel­ta on myös sitä, että sai­ras­tu­neen ei anne­ta syö­mis­häi­riön vai­keis­sa vai­heis­sa teh­dä valin­to­ja ruu­an tai ruu­an mää­rän suh­teen. Täl­löin sai­ras­tu­nut vapau­tuu ikui­sis­ta neu­vot­te­luis­ta sai­rau­ten­sa kans­sa sii­tä, ottaa­ko vai eikö ja kuin­ka pää­si­si vähen­tä­mään ruo­ka­mää­rää. Van­hem­mat valit­se­vat ruu­at kuun­te­le­mat­ta syö­mis­häi­riön toi­vei­ta esim. vähä­ka­lo­ri­suu­des­ta, ras­vat­to­muu­des­ta tai niin sano­tuis­ta tur­va­ruu­is­ta. Van­hem­mat myös annos­te­le­vat ruu­an sai­ras­tu­neel­le nou­dat­taen tar­kas­ti ravit­se­mus­te­ra­peu­tin kans­sa laa­dit­tua ate­ria­suun­ni­tel­maa, ei yli eikä ali. Vaik­ka tämä voi välil­lä tun­tua vai­keal­ta, on se lopul­ta sai­ras­tu­neel­le hel­pom­paa ja sel­keäm­pää, kun jat­ku­va pään sisäi­nen dia­lo­gi jää pois.

Ulkois­ta­mi­ses­sa ja vas­tuun pois otta­mi­ses­sa voi esi­mer­kik­si hyö­dyn­tää seu­raa­vien kal­tai­sia lausei­ta:

”Syö­mis­häi­riö saa sinut ajat­te­le­maan, että olet paha/et saa syödä/et ole ansain­nut ruo­kaa, mut­ta se ei ole tot­ta. Syö­mis­häi­riö valeh­te­lee sinul­le. Se on kei­no, jol­la syö­mis­häi­riö yrit­tää kiusa­ta ja hal­li­ta sinua.”

”Nyt kuu­los­taa sil­tä, että syö­mis­häi­riö puhuu. Me emme voin kuun­nel­la syö­mis­häi­riö­tä, kos­ka se tah­too sinul­le pahaa.”

”Voit ker­toa syö­mis­häi­riöl­le, että sinul­la ei ollut vaih­toeh­to­ja, sil­lä minä pää­tin syö­mi­ses­tä­si. Minä kan­nan täs­tä vas­tuun.”

”Jos syö­mis­häi­riö sai­si päät­tää, se ei söi­si mitään. Sik­si minä pää­tän täs­tä asias­ta.”

”Kuu­los­taa nyt sil­tä, että syö­mis­häi­riö yrit­tää teh­dä kom­pro­mis­se­ja, jot­ka oikeas­ti täh­tää­vät sii­hen, että söi­sit vähem­män. Me emme voi teh­dä kom­pro­mis­se­ja syö­mis­häi­riön kans­sa, kos­ka se ei ole sinul­le hyväk­si. Sik­si sinun on syö­tä­vä kaik­ki. Se on sinun par­haak­se­si ja täy­sin tur­val­lis­ta.”

Sopi­vien lausei­den löy­tä­mi­sek­si, on ruo­kai­luis­sa tuke­van hen­ki­lön kuun­nel­ta­va mitä syö­mis­häi­riö puhuu. Syö­mis­häi­riön äänen vai­men­ta­mi­nen ulkois­ta­mi­sen ja vas­tuun oton kei­noin toi­mii sil­loin, kun lauseet toi­mi­vat vas­ti­nee­na juu­ri sii­hen puhee­seen, mitä syö­mis­häi­riö tuot­taa eri­tyi­ses­ti ruo­kai­lu­ti­lan­tees­sa. Syö­mis­häi­riön puheen ymmär­tä­mi­sek­si, voi sai­ras­tu­nut­ta pyy­tää kuvai­le­maan syö­mis­häi­riön ään­tä ja syö­mis­häi­riön hah­moa­kin, jos sai­ras­tu­nut sel­lai­sen tun­nis­taa. Näin ruo­kai­lus­sa tuke­va hen­ki­lö saa parem­man käsi­tyk­sen, mil­lais­ta ään­tä yrit­tää vai­men­taa. Ään­tä vas­tus­ta­via lausei­ta voi suun­ni­tel­la yhdes­sä sai­ras­tu­neen kans­sa, jot­ta niis­tä muo­dos­tuu mah­dol­li­sim­man tehok­kai­ta. Samal­la se voi aut­taa sai­ras­tu­nut­ta itse­ään erot­ta­maan syö­mis­häi­riö omas­ta minuu­des­ta.

3. Psy­koe­du­kaa­tio

Psy­koe­du­kaa­tio ruo­kai­lu­jen tuke­na on sitä, että sai­ras­tu­neel­le ker­ro­taan, mik­si hän tar­vit­see ruo­kaa ja juu­ri sel­lais­ta ruo­kaa, mitä on tar­jol­la. Samal­la se on kehon fysio­lo­gis­ten reak­tioi­den ja tun­tei­den kuvaa­mis­ta. Psy­koe­du­kaa­tio­kin on hyvä koh­dis­taa vas­ti­neek­si syö­mis­häi­riön puhee­seen. Täs­sä esi­merk­ke­jä psy­koe­du­kaa­tios­ta:

”Kaik­kien ihmis­ten täy­tyy syö­dä. Kukaan ei pysy hen­gis­sä ilman ravin­toa. Kenen­kään keho ei ole täs­sä poik­keus. Ei siis sinun­kaan.”

”Aivot, sil­mät, lihak­set ja nive­let tar­vit­se­vat ras­vaa toi­miak­seen kun­nol­la.”

”Syö­mis­häi­riö on saa­nut sisäe­li­me­si kutis­tu­maan. Ravin­to kor­jaa sisäe­li­miä­si.”

”Syö­mis­häi­riö on sot­ke­nut nälän ja kyl­läi­syy­den koke­muk­sia­si. Nii­hin ei voi täs­sä koh­das­sa luot­taa.”

”Ruo­kai­lu­vä­lien on hyvä olla sään­nöl­li­set, sil­lä kova näl­kä on vies­ti sii­tä, että syöt lii­an myö­hään. Sään­nöl­li­nen syö­mi­nen ehkäi­see myös ahmi­mis­koh­tauk­sia.”

”Ali­ra­vit­se­mus joh­taa sii­hen, että aja­tuk­se­si jumiu­tu­vat. Ravit­se­mus­ti­lan kor­jaan­tu­mi­nen vähen­tää noi­ta jume­ja ja olo­si hel­pot­tuu.”

”Her­kut kuu­lu­vat ter­veel­li­seen ruo­ka­va­lioon. Ne tuo­vat ter­vet­tä jous­ta­vuut­ta syö­mi­see­si. Her­kut­te­lu ei ole sama asia kuin ahmi­mi­nen.”

”Syö­mis­häi­riön vuok­si sinul­la on vita­mii­nien ja kiven­näi­sai­nei­den puu­tok­sia ja koet olo­si väsy­neek­si sen vuok­si. Moni­puo­li­nen syö­mi­nen kor­jaa noi­ta puu­tok­sia ja saa keho­si toi­mi­maan parem­min. Vita­mii­nit ja kiven­näi­sai­neet suo­jaa­vat kehoa­si ja vai­kut­ta­vat myös aineen­vaih­dun­nan sää­te­lyyn.”

”Huo­maan, että sinua pelot­taa hii­li­hy­draat­tien syö­mi­nen. Hii­li­hy­draa­tit ovat kui­ten­kin tär­kei­tä jak­sa­mi­se­si kan­nal­ta. Ne eivät ole sinul­le vaa­ral­li­sia.”

”Tar­vit­set enem­män nes­tei­tä, jot­ta vat­sa­si voi toi­mia kun­nol­la.”

”Kevyt­tuot­teet eivät ole sinul­le hyväk­si, kos­ka sinun pitäi­si syö­dä nii­tä enem­män, jot­ta ravit­se­mus­ti­la­si voi­si kor­jaan­tua. Huo­maan, että tämä­kin mää­rä ruo­kaa tun­tuu sinus­ta vai­keal­ta, joten ruu­an mää­rän lisää­mi­nen ei var­mas­ti hel­pot­tai­si oloa­si täs­sä koh­taa.”

4. Ruo­kai­lu­jen val­vo­mi­nen

Jot­ta ano­rek­si­aa sai­ras­ta­va pys­tyy syö­mään sel­lai­sen mää­rän ruo­kaa, että hänen toi­pu­mi­sen­sa pää­see ete­ne­mään, hän tar­vit­see toi­sen ihmi­sen huo­leh­ti­maan sii­tä, että ano­rek­sia ei pää­se mää­rit­tä­mään syö­tyä ruo­ka­mää­rää. Itsek­seen syö­des­sään sai­ras­tu­neen tulee aina syö­tyä vähem­män kuin toi­sen tukies­sa hänen ruo­kai­lu­aan. Ruo­kai­lu­jen val­von­ta saa olla tark­kaa alus­sa, mut­ta sitä keven­ne­tään asteit­tain syö­mi­sen alkaes­sa sujua parem­min. Ruo­kai­lu­jen val­vo­mi­nen vaa­tii valp­paut­ta. Val­vo­mi­sen kul­ma­ki­vi on se, että kaik­ki ruo­ka syö­dään. Kom­pro­mis­se­ja ei tuli­si teh­dä. Kom­ment­ti ”Kun­han syöt edes tuon” on kuin lupaus, että ruo­kaa saa jät­tää ja merk­ki sii­tä, että ate­ria­suun­ni­tel­mas­sa on jous­ton varaa. Lopul­ta sai­ras­tu­neel­le on tur­val­li­sem­paa, että hän tie­tää, mitä hänel­tä odo­te­taan. Kom­pro­mis­sit lisää­vät­kin vain epä­var­muut­ta ja tar­joa­vat mah­dol­li­suu­den sai­rau­den yllä­pi­dol­le. Tämä on erit­täin tär­keä ymmär­tää!

Eri­tyi­ses­ti ano­rek­sias­sa on jat­ku­va pyr­ki­mys vähen­tää syö­dyn ruu­an mää­rää. Sik­si ruo­kai­lua tuke­van hen­ki­lön tulee val­voa, että ruo­ka todel­la menee suu­hun. Syö­mis­häi­riö voi saa­da sai­ras­tu­neen pii­lot­ta­maan ruo­kaa val­vo­van sil­män vält­täes­sä mil­loin hihaan, mil­loin lat­tial­le tai vaik­ka­pa ser­vet­tiin. Vaik­ka ravit­se­mus­ti­lan kor­jaan­tu­mi­sen kan­nal­ta kyse oli­si lähes mer­ki­tyk­set­tö­mäs­tä vähen­nyk­ses­tä, on sil­lä psyy­kel­le suu­ri mer­ki­tys. Pie­ni­kin vähen­tä­mi­ses­sä onnis­tu­mi­nen yllä­pi­tää syö­mis­häi­riö­tä. Samas­ta syys­tä ruo­kai­lu­ja val­voes­sa tulee seu­ra­ta, että lau­ta­sel­le ei jää ruo­kaa esi­mer­kik­si siten, että kas­ti­ke on levi­tel­ty­nä lau­ta­sel­le tai juo­ma­la­siin jää pie­ni tilk­ka vaik­ka­pa mai­toa. Mar­ga­rii­nit­kin siir­ty­vät hel­pos­ti sor­miin tai vaik­ka­pa vaat­tei­siin, jos sii­hen ei kiin­ni­tä huo­mio­ta. Lat­tial­le tipu­te­tut ruu­an­pa­lat pitää­kin kor­va­taan samal­la mää­räl­lä samaa ruo­kaa, hihoi­hin pyyh­kiy­ty­nyt mar­ga­rii­nin mää­rä lisä­tään lei­väl­le takai­sin. Samoin esi­mer­kik­si sei­näl­le hei­tet­tyä hedel­mä­kiis­se­liä ei saa pääs­tä vaih­ta­maan vaik­ka­pa ome­naan, vaan sai­ras­tu­neel­le anne­taan uusi, saman­ko­koi­nen annos samaa kiis­se­liä.

Syö­mi­sen val­vo­mis­ta on myös se, että sai­ras­tu­nut ei itse pää­se annos­te­le­maan annok­si­aan. Sai­ras­tu­neen pyyn­nöis­tä huo­li­mat­ta ruo­kia ei myös­kään tule läh­teä vaih­ta­maan hel­pom­piin eikä ruu­an oike­aa mää­rää läh­de­tä kevyin perus­tein tar­kis­ta­maan eli mit­taa­maan lau­ta­sel­le annos­tel­tua ruo­kaa uudel­leen. Syö­mis­häi­riön oiree­na on usein se, että annos näyt­tää mie­les­sä isom­mal­ta kuin se on. Lau­ta­sel­le jo annos­tel­tu­jen annos­ten uudel­leen mit­taa­mi­nen voi yllä­pi­tää sitä aja­tus­ta, että ruu­an annos­tel­lee­seen hen­ki­löön ei voi luot­taa. Luot­ta­muk­sen raken­ta­mi­nen taas on eri­tyi­sen tär­ke­ää syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van tuke­mi­ses­sa. Mikä­li itse kui­ten­kin olet todel­la sitä miel­tä, että annos ei ole ate­ria­suun­ni­tel­man mukai­nen (lau­ta­sel­la on esim. arvio­si mukaan 3 dl ruo­kaa ate­ria­suun­ni­te­mas­sa mai­ni­tun 2 dl:n sijaan), niin sil­loin voit mita­ta sen uudel­leen ja var­mis­taa, että annos on todel­la annos­tel­tu ate­ria­suun­ni­tel­man mukai­ses­ti. Muis­ta kui­ten­kin, ettet jätä syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nut­ta yksin sik­si ajak­si, mut­ta älä pääs­tä hän­tä tark­kai­le­maan annos­te­lua­kaan, sil­lä sii­nä on kyse kont­rol­lis­ta, jos­ta tuli­si pyr­kiä eroon.

5. Syö­mis­ta­po­jen ohjaa­mi­nen

Syö­mis­häi­riö vai­kut­taa usein myös syö­mis­ta­poi­hin. Ruo­kai­lu voi täyt­tyä ritu­aa­leis­ta ja rutii­neis­ta, joi­ta useim­pia ohjaa jon­kin­lai­nen syö­mis­häi­riön aiheut­ta­ma usko­mus, joil­la on myös tai­pu­mus pitää syö­mis­häi­riö­tä yllä. Sik­si jos­sain vai­hees­sa ruo­kai­lu­jen tuke­mi­ses­sa tar­vi­taan myös syö­mis­ta­po­jen ohjaa­mis­ta. Syö­mis­ta­po­jen ohjaa­mi­seen on hyvä siir­tyä vii­meis­tään sii­nä vai­hees­sa, kun jokai­sen ate­rian syö­mi­nen lop­puun ei ole enää yhtä tais­te­lua, mut­ta oirei­ta voi alkaa sanoit­taa toki jo aiem­min­kin.

Yksi ylei­nen oire on se, että syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nut pilk­koo kai­ken ruu­an erit­täin pie­nik­si paloik­si. Tapa hidas­taa syö­mis­tä koh­tuut­to­mas­ti, mut­ta sil­lä on myös psy­ko­lo­gi­ses­ti syö­mis­ko­ke­mus­ta vää­ris­tä­vä vai­ku­tus. Kun sai­ras­tu­nut jou­tuu lait­ta­maan haa­ru­kan tai lusi­kan useam­min suu­hun­sa, saa hän vir­heel­li­sen koke­muk­sen, että hän oli­si syö­nyt pal­jon tai, että hän siten pys­tyy joten­kin kont­rol­loi­maan syö­dyn ruu­an vai­ku­tuk­sia. Sik­si ruo­kai­luis­sa onkin hyvä tukea lem­peän jämä­käs­ti otta­maan isom­pia haa­ru­kal­li­sia, lusi­kal­li­sia tai hauk­kauk­sia ker­ral­la.

Hyvin taval­lis­ta on myös se, että sai­ras­tu­nut syö ruo­kaa lau­ta­sel­ta aina tie­tys­sä jär­jes­tyk­ses­sä. Usein sai­ras­tu­nut aloit­taa kyl­mis­tä tai tur­val­li­sik­si koke­mis­taan ruo­ka­kom­po­nen­teis­ta, kuten salaa­tis­ta ja jät­tää läm­pi­män ruu­an tai vai­keik­si koke­man­sa ruo­ka­kom­po­nen­tit vii­mei­sik­si. Taus­tal­la voi olla laih­du­tus­oh­jeis­ta tut­tu vink­ki, että ensin täy­te­tään vat­sa kevyem­mäl­lä ravin­nol­la, jot­ta ener­gia­pi­toi­sem­paa ravin­toa ei jak­sai­si syö­dä niin pal­jon. Taus­tal­la voi olla myös aja­tus, että ruo­ka on hel­pom­pi sal­lia itsel­le, jos se ei ole mau­kas­ta. Sik­si esi­mer­kik­si läm­min ruo­ka jää vii­mei­sek­si, jot­ta se ei enää jääh­dyt­ty­ään mais­tui­si niin hyväl­tä. Nämä ovat­kin siten koh­tia, jois­sa sai­ras­tu­neel­le on hyvä antaa ohjaus­ta ja kes­kus­tel­la nii­den mer­ki­tyk­ses­tä toi­pu­mi­sel­le.

Ruu­an sekoit­ta­mi­nen yhdek­si mös­sök­si voi myös olla yksi oire, var­sin­kin syö­mis­häi­riöis­sä, jois­sa yhte­nä oiree­na on oksen­ta­mi­nen. Mös­sök­si sekoit­ta­mi­nen voi pal­vel­la myös samaa ruu­an nau­tit­ta­vuu­den vähen­tä­mis­tä, joten sii­hen­kin on hyvä puut­tua lem­peän jämä­käs­ti. Samoin jos maus­tei­den tai suo­lan käy­tös­sä ilme­nee esi­mer­kik­si sel­vää ruu­an pilaa­mi­seen täh­tää­vää toi­min­taa, on sii­hen hyvä puut­tua.

Syö­mis­ta­po­jen ohjaa­mi­seen voi kuu­lua myös pures­ke­le­mi­sen ja nie­lai­se­mi­sen ohjaa­mi­nen. Jos pien­tä suu­pa­laa pitää pures­kel­la lukui­sia ker­to­ja, on kyse oirees­ta, joka myös ikä­väl­lä taval­la hidas­taa ruo­kai­lua. Sai­ras­tu­nut­ta voi lem­peäs­ti raja­ta pures­ke­lus­sa ja kehot­taa nie­lai­se­maan suu­pa­la. Toi­saal­ta osal­la voi olla pyr­ki­mys syö­dä ruo­ka lähes pures­ke­le­mat­ta isoi­ne suu­pa­loi­neen, jol­loin hän vält­tää ruu­an mais­ta­mi­sen ja pake­nee ahdis­ta­val­ta tun­tu­vaa ruo­kai­lu­ti­lan­net­ta. Täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa onkin hyvä kan­nus­taa pures­ke­le­maan huo­lel­li­sem­min.

Ylei­ses­ti ruo­kai­luis­sa oli­si hyvä pyr­kiä sii­hen, että ruo­kai­lu näyt­tää ”nor­maa­lil­ta” ilman kum­mal­li­sia ja pakon­omai­sia ritu­aa­le­ja, kuten lei­vän kier­tä­mis­tä (eli ensin lei­väs­tä syö­dään reu­nat kaut­taal­taan ja ede­tään lei­vän kes­kus­taa koh­ti lei­pää kädes­sä kier­rät­täen), ruu­an lii­kut­te­lua lau­ta­sel­la pai­kas­ta toi­seen, hidas­te­lua tai syö­mis­tä sei­saal­taan. Sai­ras­tu­nut voi usein sanoa, että tämä on se tapa, miten olen aina tot­tu­nut syö­mään. Hyvä perus­sään­tö kui­ten­kin on se, että mikä­li kyse ei ole oirees­ta, pys­tyy toi­sen­lai­sia syö­mis­ta­po­ja aina­kin kokei­le­maan ilman ahdis­tus­ta. Ritu­aa­lien taka­na on usein ihmeel­li­siä ja maa­gi­sil­ta­kin kuu­los­ta­via aja­tus­mal­le­ja, jol­loin ritu­aa­lien mukai­ses­ti syö­mi­nen hel­pos­ti mah­dol­lis­taa noi­den aja­tus­mal­lien yllä­pi­don. Sik­si nii­hin on hyvä puut­tua. On myös hyvä muis­taa, että esi­mer­kik­si 6‑vuotiaan tapa syö­dä on todel­la voi­nut olla saman­kal­tais­ta, mut­ta esi­mer­kik­si 17-vuo­ti­aa­na sii­hen tapaan ei ole enää tar­koi­tus pala­ta.

6. Fyy­si­nen kon­tak­ti ja rau­hoit­ta­va puhe

Ruo­kai­lu­ti­lan­ne voi olla fyy­si­ses­ti sai­ras­tu­neel­le ras­kas koke­mus. Ahdis­tus voi saa­da lihak­set jän­nit­ty­mään ja kehon vapi­se­maan. Lähei­sen fyy­si­nen läs­nä­olo ja kon­tak­ti voi hel­pot­taa tilan­net­ta. Istu­mi­nen sai­ras­tu­neen vie­res­sä kos­ke­tuse­täi­syy­del­lä voi rau­hoit­taa tilan­net­ta. Sai­ras­tu­neel­ta voi kysyä, saa­ko hän­tä silit­tää esi­mer­kik­si olka­pääs­tä tai seläs­tä. Jos­kus pie­nem­pi­kin kon­tak­ti voi jo aut­taa. Vie­res­sä istues­sa jalat voi hie­man kos­ket­taa toi­si­aan. Kädel­lä voi myös yrit­tää rau­hoit­taa levot­to­mas­ti täri­se­viä jal­ko­ja, jos sai­ras­tu­nut hyväk­syy kos­ke­tuk­sen. Kat­se­kon­tak­tia kan­nat­taa sää­del­lä sen mukaan, miten sai­ras­tu­nut sen kes­tää.

Jos­kus ruo­kai­lu­ti­lan­ne on sai­ras­tu­neel­le niin pelot­ta­va, että hän yrit­tää pae­ta ruo­kai­lu­ti­lan­tees­ta. Sil­loin on hyvä ensin pyy­tää lem­peän napa­kas­ti sai­ras­tu­nut­ta palaa­maan tilan­tee­seen. Mikä­li tämä ei rii­tä, voi sai­ras­tu­neen ohja­ta takai­sin ruo­ka­pöy­dän ääreen kevyel­lä ja tur­val­li­sel­la otteel­la, esi­mer­kik­si har­tiois­ta ruo­ka­pöy­dän ääreen takai­sin ohja­ten.

Sai­ras­tu­neel­le on myös hyvä puhua lem­pe­ään ja rahoit­ta­vaan sävyyn:

”Ei mitään hätää, olen täs­sä sinua var­ten.”

”Huo­maan, että sinua pelot­taa, mut­ta pää­set täs­tä eteen­päin. Minä autan sinua sel­viä­mään.”

”Kul­ta­se­ni, sinä sel­viät täs­tä. Mitään pahaa ei tapah­du sinul­le tai muil­le vaik­ka syöt­kin.”

7. Syöt­tä­mi­nen

Syöt­tä­mi­nen on kei­nois­ta vii­mei­nen, jota voi hyö­dyn­tää, mikä­li muut kei­not eivät ole olleet riit­tä­viä. Tär­kein­tä kui­ten­kin on ymmär­tää, että väki­sin ei tule syöt­tää. Lusik­kaa ei voi pakot­taa väki­sin huu­lien läpi suu­hun, mikä­li sai­ras­tu­nut ei avaa suu­taan. Se oli­si useim­mil­le sai­ras­tu­neis­ta erit­täin trau­ma­ti­soi­vaa.

Ennen syöt­tä­mis­tä voi vie­lä yrit­tää ”syöt­tää” niin sano­tus­ti sanal­li­ses­ti:

”Ota haa­ruk­ka käteen. Ota ruo­kaa haa­ruk­kaan (voit sanoa, mitä sai­ras­tu­nut ottaa lau­ta­sel­ta, esim. ota haa­ruk­kaan rii­siä ja kas­ti­ket­ta). Nos­ta haa­ruk­ka huu­lil­le ja avaa suu. Lai­ta haa­ruk­ka suu­hun. Pures­ke­le ja nie­lai­se. Ota ruo­kaa haa­ruk­kaan…”

Mikä­li sanal­li­nen syöt­tä­mi­nen aut­taa alkuun, mut­ta sai­ras­tu­nut ei pys­ty­kään nos­ta­maan esi­mer­kik­si haa­ruk­kaa suu­hun­sa, voi haa­ru­kan nos­ta­mis­ta tukea kevyes­ti omal­la sor­mel­la haa­ru­kan alta. Sanal­lis­ta syöt­tä­mis­tä voi hyö­dyn­tää myös keven­ne­tys­ti eli alun jäl­keen voi kokeil­la vähen­tää ohjaa­mis­ta ja nyö­kyt­tää esi­mer­kik­si pää­tään mer­kik­si jat­kaa ruo­kai­lua tai voi sanoa ”jat­ka vain”.

Jos­kus kui­ten­kin voi olla tar­ve todel­la syöt­tää. Sil­loin on hyvä ker­toa syöt­tä­mi­ses­tä kysy­myk­sen tai totea­muk­sen muo­dos­sa:

”Oli­si­ko sinul­le hel­pom­paa, jos minä syöt­täi­sin sinua?”

”Nyt näyt­tää, että tämä tilan­ne on sinul­le niin pelot­ta­va, että tar­vit­set minun apua­ni. Minä syö­tän sinua nyt.”

Älä säi­käh­dä, mikä­li sai­ras­tu­nut sanoo ”ei”. Totea, että ette voi nyt kuun­nel­la syö­mis­häi­riö­tä ja aloi­ta syöt­tä­mi­nen lem­peäs­ti muis­taen kui­ten­kin, ettet voi syöt­tää väki­sin. Ker­ro syöt­täes­sä­si mitä teet seu­raa­vak­si ja kan­nus­ta sai­ras­tu­nut­ta avaa­maan suun­sa ja nie­lai­se­maan. Kuun­te­le sai­ras­tu­neen tah­tia hie­man, mut­ta älä läh­de lii­kaa mukaan syö­mis­häi­ri­öön. Älä siis pit­ki­tä hitaas­ti ruo­kai­le­van syöt­tä­mis­ti­lan­net­ta yhtään, mikä­li sai­ras­tu­nut pys­tyy syö­mään nopeam­min.

Älä myös­kään läh­de lii­kaa kuun­te­le­maan sai­raut­ta. Älä siis nou­da­ta syö­mis­häi­riön sane­le­maa kaa­vaa esim. ruo­ka-ainei­den syö­mi­sen jär­jes­tyk­ses­tä ja suu­pa­lo­jen lii­an pie­nik­si pilk­ko­mis­ta, ellei se ole täy­sin vält­tä­mä­tön­tä, jot­ta sai­ras­tu­nut pää­si­si syö­mi­ses­sä alkuun. Mikä­li jou­dut kui­ten­kin kuun­te­le­maan hie­man sai­raut­ta alkuun pääs­täk­sen­ne, pyri luo­pu­maan niis­tä suu­pa­la suu­pa­lal­ta. Tue sai­ras­tu­nut­ta samal­la lem­peäs­ti puhuen ja esi­mer­kik­si olka­pää­tä silit­täen, mikä­li se sai­ras­tu­nut­ta aut­taa. Kysy välil­lä kyke­ni­si­kö sai­ras­tu­nut jat­ka­maan itse syö­mis­tä. Voit myös antaa sai­ras­tu­neel­le välil­lä pie­niä tau­ko­ja, jol­loin syöt omaa ruo­kaa­si.

8. Lopuk­si

Ruo­kai­lu­ja tukies­sa on hyvä muis­taa, että syö­mis­häi­riö sot­kee sai­ras­tu­neen tie­don vas­taa­not­ta­mis- ja pro­ses­soin­ti­ky­kyä. Sik­si monia asioi­ta jou­tuu tois­ta­maan usein, jot­ta ker­rot­tu läpäi­see pelon raken­ta­man muu­rin ja sai­ras­tu­nut pys­tyy kuu­le­maan ja muis­ta­maan vies­tin. Sai­ras­tu­neen reak­tiot voi­vat olla myös pelot­ta­via, raju­ja, tur­haut­ta­via tai ane­le­via, mut­ta ruo­kai­luis­sa tukies­sa tuli­si pysyä rau­hal­li­se­na ja kär­si­väl­li­se­nä sekä kes­tää sai­ras­tu­neen tun­ne­pur­kauk­set säi­käh­tä­mät­tä ja suut­tu­mat­ta. Pro­ses­si on aikaa vie­vä, mut­ta joh­don­mu­kai­sel­la, jämä­käl­lä ja lem­peäl­lä otteel­la, ruo­kai­lu­ti­lan­teet alka­vat pik­ku­hil­jaa hel­pot­taa.

Ruo­kai­lu­jen jäl­keen on myös hyvä viet­tää aikaa yhdes­sä, jot­ta sai­ras­tu­nut voi saa­da tukea ruo­kai­lu­jen jäl­kei­seen ahdis­tu­nei­suu­teen­sa ja toi­saal­ta, että oireet eivät ota heti val­taa syö­mi­sen vuok­si. Tuek­si voi riit­tää yhdes­sä vie­tet­ty peli­het­ki tai muu muka­va rau­hal­li­nen yhdes­sä olo. Kes­kus­te­lu­kin voi olla tar­peen. Pää­asia on, että sai­ras­tu­nut ei jää yksin ahdis­ta­vien aja­tus­ten­sa kans­sa eikä saa tilai­suut­ta läh­teä heti kom­pen­soi­maan syö­tyä ruo­kaa taval­la tai toi­sel­la.

Täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa kuva­tuis­ta kei­nois­ta tuli­si löy­tää ne kei­not, jot­ka par­hai­ten kenen­kin tilan­tee­seen sopi­vat. Ensim­mäis­tä ja nel­jät­tä kei­noa lukuun otta­mat­ta, kaik­kia kei­no­ja ei suin­kaan ole tar­peen aina hyö­dyn­tää. Perus­sään­tö on mie­les­tä­ni se, että kei­no­ja ei kan­na­ta käyt­tää lii­kaa sil­loin, jos sai­ras­tu­nut pär­jää pie­nem­mäl­lä­kin tuel­la.

Mil­lai­sia hyvik­si havait­se­mia­si kei­no­ja ruo­kai­lu­jen tuke­mi­ses­sa sinä olet havain­nut?

Ystä­väl­li­sin ter­vei­sin,

Ven­la Ero­nen