Aja­tuk­sia ano­rek­sias­ta ja kilt­tey­des­tä

Osal­lis­tuin taan­noin osas­ton­hoi­ta­jiem­me jär­jes­tä­mään läheis­ten ryh­mään. Olin ryh­mäs­sä kuun­te­le­mas­sa, mil­lai­sia aihei­ta lähei­set nos­ta­vat esil­le syö­mis­häi­riöis­tä puhut­taes­sa. Ryh­män aika­na kes­kus­te­lus­ta nousi ikään kuin sivu­juon­tee­na mie­lee­ni aihe, jos­ta halusin kir­joit­taa: Kilt­teys – ano­rek­sia kilt­tien ihmis­ten sai­rau­te­na. Tuos­sa sanon­nas­sa on itsel­le­ni muu­ta­ma kor­viin kolah­ta­va koh­ta: Mitä kilt­tey­del­lä tar­koi­te­taan ja mik­si kilt­teys kolah­taa kor­viin ikään kuin nega­tii­vi­se­na asia­na täs­sä yhtey­des­sä? Pitäi­si­kö kilt­tey­des­tä joten­kin ope­tel­la eroon?

Sana­kir­jas­sa kilt­tey­del­le anne­taan syno­nyy­meik­si sovin­nol­li­suus, ystä­väl­li­syys ja hyvä­sy­dä­mi­syys. Kil­tin syno­nyy­me­ja ovat puo­les­taan koh­te­lias, ystä­väl­li­nen, huo­maa­vai­nen, kiva, sym­paat­ti­nen, hyvän­tah­toi­nen, lem­peä, hert­tai­nen, hyveel­li­nen, hyvä, oikeu­den­mu­kai­nen, kun­nia­kas, rehel­li­nen ja rei­lu. Näil­lä on mie­les­tä­ni var­sin posi­tii­vi­nen sävy. Mis­sä koh­taa nega­tii­vi­nen sävy siis ilmaan­tuu, kun puhu­taan kilt­tey­des­tä ano­rek­sian yhtey­des­sä?

Itse olen kau­an aja­tel­lut, että osal­la ano­rek­si­aan sai­ras­tu­neis­ta kilt­teys on ikään kuin men­nyt lii­an pit­käl­le. Heis­tä on tul­lut yli­kilt­te­jä tai lii­an kilt­te­jä. Ano­rek­sia voi sil­loin toi­mia erään­lai­se­na kei­no­na pyris­tel­lä lii­al­li­ses­ta kilt­tey­des­tä eroon. Nyt kun aloin asi­aa pyö­ri­tel­lä mie­les­sä­ni, tulin kui­ten­kin toi­siin aatok­siin. Mie­les­tä­ni ei ole ole­mas­sa lii­al­lis­ta kilt­teyt­tä. On vain kyvyt­tö­myyt­tä jol­lain muul­la alu­eel­la.

Ongel­ma muo­dos­tuu­kin mie­les­tä­ni sii­tä, jos saman­ai­kai­ses­ti ihmi­sel­tä puut­tuu riit­tä­vä itsear­vos­tus, roh­keus tai kei­not ilmais­ta omia tun­tei­taan ja aset­taa omia rajo­ja tai, jos kil­tin toi­min­nan taka­na on jat­ku­vaa syyl­li­syyt­tä, häpe­ää, pel­koa hylä­tyk­si tule­mi­ses­ta tai muil­le elä­mis­tä hei­tä miel­lyt­tääk­seen. Ulos­päin täl­lai­sen ihmi­sen toi­min­ta voi vai­kut­taa lii­al­li­sel­ta kilt­tey­del­tä, mut­ta mie­les­tä­ni kyse on kui­ten­kin jos­tain aivan muus­ta. Ano­rek­si­aan sai­ras­tu­neel­la on vain puut­teel­li­set kyvyt suo­ja­ta ja arvos­taa itse­ään sekä olla kilt­ti itsel­leen, jol­loin kilt­tey­des­tä voi osal­taan tul­la taak­ka. Sil­loin ris­ki sii­hen, että muut ihmi­set käyt­tä­vät hyväk­seen hänen kilt­teyt­tään, kas­vaa. Täs­sä onkin var­maan se syy, mik­si kilt­teys saa hel­pos­ti nega­tii­vi­sen sävyn.

Entä onko ano­rek­si­aan sai­ras­tu­nut sit­ten aina se kilt­ti ihmi­nen? Vas­tai­sin tähän, että on ja ei. Jokai­nen on yksi­löl­li­nen ihmi­nen, niin myös ano­rek­si­aa sai­ras­ta­vat. Kilt­teys on omi­nai­suus, joka on useim­mis­sa ihmi­sis­sä sisä­syn­tyis­tä. Kukaan ei tie­ten­kään ole jat­ku­vas­ti kilt­ti – olem­me­han ihmi­siä – mut­ta läh­tö­koh­tai­ses­ti ajat­te­len, että kilt­tey­des­sä on kyse enem­män ihmi­syy­teen ja evo­luu­tion näkö­kul­mas­ta lajin säi­ly­mi­seen liit­ty­väs­tä piir­tees­tä, kuin johon­kin sai­rau­teen liit­ty­väs­tä nega­tii­vi­ses­ta asias­ta.

Itse siis aina­kin haluai­sin unoh­taa aja­tuk­sen ”lii­al­li­nen kilt­teys sai­ras­tut­taa”. Tämä aja­tus tulee usein vas­taan, kun kilt­tey­des­tä jos­sain kir­joi­te­taan. Ano­rek­sian syn­tyyn vai­kut­ta­vat usein monet asiat, mut­ta kilt­teys yksi­nään ei aina­kaan ole sai­rau­den taus­tal­la. Koen myös, että ano­rek­sias­ta toi­pu­mi­nen ei vaa­di kilt­tey­des­tä luo­pu­mis­ta. Kilt­ti saa olla vie­lä toi­vut­tu­aan­kin.

Jot­ta kilt­teys voi saa­da sen arvoi­sen ase­man – mikä sil­le mie­les­tä­ni kuu­luu – hoi­don aika­na tuli­si käsi­tel­lä mui­den asioi­den ohel­la itsear­vos­tus­ta, tun­tei­den ilmai­sua, omien rajo­jen aset­ta­mis­ta, syyl­li­syyt­tä, häpe­ää, hyl­kää­mi­sen pel­koa ja oikeut­ta elää omaa ja oman­lais­ta elä­mää. Itsear­vos­tuk­seen liit­tyy se, että itse­ään saa kuun­nel­la. Toi­pues­saan ano­rek­si­aa sai­ras­ta­va huo­maa, että omil­la­kin tar­peil­la, tun­teil­la ja aja­tuk­sil­la on arvoa.

Ope­tel­les­saan kuun­te­le­maan itse­ään, toi­pu­van kilt­teys saat­taa ajoit­tain rakoil­la. Sitä ei tar­vit­se säi­käh­tää. Se on nor­maa­lia ja aut­taa jos­kus yli­lyön­tien­kin kaut­ta lopul­ta aset­ta­maan omat rajat ja ker­to­maan tar­peis­taan.  Sitä kaut­ta toi­pu­va ei tule elä­mäs­sä niin hel­pos­ti hyväk­si käy­te­tyk­si, esi­mer­kik­si ihmis­suh­teis­sa tai työ­elä­mäs­sä. Lopul­ta hän voi säi­lyt­tää kilt­tey­teen liit­ty­vät myön­tei­set omi­nais­piir­teen­sä ja saa­vut­taa nii­den avul­la elä­mäs­sä pal­jon hyvää niin itsel­le kuin muil­le­kin. Samal­la hän oppii ole­maan itsel­leen armol­li­nen, jos ja kun kilt­teys rakoi­lee – Toi­sin sanoen hän oppii ole­maan vii­mein­kin kilt­ti myös itsel­leen.

Mitä miel­tä sinä olet? Voi­ko ano­rek­si­aan tai johon­kin muu­hun syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nut olla lii­an kilt­ti?

Ystä­väl­li­sin ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen

Ps. Kii­tos teil­le läheis­ten ryh­mään osal­lis­tu­neet van­hem­mat! Sain monia ajat­te­le­mi­sen arvoi­sia aihei­ta☺