Vuosi 2019 saatiin hetki sitten päätökseen ja nyt on vuoden 2020 aika. Uuden vuoden kunniaksi haastattelin Kuntoutus- ja hoitoyksikön asukkaita. Kysyin heiltä millaisia toiveita heillä on uudelle vuodelle ja millaisia toiveita tai terveisiä he haluaisivat lähettää ammattilaisille, läheisille, toisille syömishäiriöön sairastuneille tai muille ihmisille.
Itselle esitetyissä toiveissa nousi esille toipuminen tai toipumisen edistyminen sekä kyky selviytyä vaikeista hetkistä. Yksi asukkaamme toi esille toivovansa, että vuonna 2020 hän todella pääsisi syömishäiriöstä irti. Toinen kertoi toivovansa tai oikeastaan tietävänsä, että kykenee selviämään tästä vuodesta. Yksi toi esille, että jos elämässä tulisi vaikeita hetkiä vastaan, hän selviäisi niistä tipahtamatta täysin vaikeuksien kaninkoloon, koska osaisi hyödyntää oppimiaan taitoja.
Ammattilaisilta asukkaamme toivoivat parempaa ymmärrystä syömishäiriöistä ja niiden vakavuudesta. Kaikissa maissa olisi hyvä ymmärtää, millaista hoitoa syömishäiriöihin sairastuneet tarvitsevat ja ymmärtää se, että syömishäiriö on samalla tavalla hoitoa vaativa sairaus, kuin monet somaattiset sairaudetkin. On tärkeää ymmärtää, että toipuminen ei tapahdu hetkessä, vaan vaatii paljon aikaa ja energiaa.
Lisäksi ammattilaisilta toivottiin enemmän kykyä asettua potilaan asemaan. Syömishäiriöistä saa nykyään paljon tietoa, mutta kirjoista ei voi oppia samalla tavalla empaattista kohtaamista, ihminen ihmiselle keskustelua. Jokainen tulisi kohdata yksilönä ja pyrkiä näkemään juuri yksilön tarpeet ja tunteet oireiden takana. Ammattilaisten ei tulisi tehdä näkyvien oireiden perusteella oletuksia siitä, mihin sairastunut pystyy tai ei pysty. Jos toinen sairastunut on pystynyt johonkin asiaan, ei toinen siihen välttämättä pysty. Asukkaat toivat esille olevansa yksilöitä, eivät vain ryhmä ihmisiä, joilla on jokin tietty sairaus.
Syömishäiriökeskukselta asukkaamme toivoivat sitä, että henkilökunta loisi arkeen jotain sisältöä silloin, kun siinä ei ole mitään. Spontaanit asiat tuovat sisältöä ja valmistavat osaston ulkopuoliseen elämään. Teoriaosaaminen on hyvää, mutta teorian soveltaminen käytäntöön ei aina ole mahdollista tai toimivaa. Tervettä kritiikkiä on hyvä käyttää ja kokeilla uusia asioita. Välillä henkilökunnan on hyvä pysähtyä kysymään, mitä voisimme tehdä paremmin ja miten voisimme saada asukkaamme voimaan paremmin. Hoitokeinojen tai uusien toimintatapojen toimivuutta ei voi tietää ennen kuin niitä on kokeiltu. Aina voi palata takaisin vanhaan, jos uusi kokeilu ei ollutkaan toimiva ratkaisu. Vaikka hoidossa onkin yleisiä sääntöjä, on myös hyvä muistaa yksilöllisyys hoidossa ja muistuttaa siitä myös asukkaita. Ehdotettiinpa hoitajillemme myös sitä, että he viettäisivät päivän potilaana, jotta ymmärrys osaston arjen herättämistä tunteista voisi kehittyä.
Myös koulumaailmaan toivottiin lisää ymmärrystä sekä keskustelua syömishäiriöistä. Syömishäiriö on raskas sairaus, josta toipuminen vaatii aikaa ja voimavaroja. Olisikin hyvä, että kouluissa ymmärrettäisiin paremmin, että joskus koulu on keskeytettävä väliaikaisesti, jotta voimavarat riittäisivät toipumiseen. Myös opetuksessa, esimerkiksi terveystiedon tunneilla, voisi tuoda syömishäiriöitä syvemmin esille. Syömishäiriöistä jää väärä kuva, jos kouluissa opetetaan vain, että anoreksiaa sairastava on laiha ja bulimiaa sairastava oksentaa.
Läheisilleen asukkaamme lähettivät sekä kiitoksia että toiveita. Läheisiä kiiteltiin siitä, että he ovat jaksaneet kulkea rinnalla ja tukea sairastunutta toipumisessa. Läheisille esitettiin toive siitä, että he olisivat halukkaita ymmärtämään ja tukemaan. Päätä ei saisi pistää pensaaseen tai ajatella, että asia on niin raskas, ettei siihen kykene suuntaamaan voimavaroja. Sairastuneen asemaan olisi hyvä yrittää asettua itsekin, jotta syömishäiriötä voisi ymmärtää. Asukkaamme toivoivat, että läheiset pystyisivät tukemaan sairastunutta laajemmin, kuin kysymällä vain esimerkiksi oireilusta. Tärkeää olisi puhua asioista ja tunteista oireiden taustalla sekä siitä, miten läheinen voi tukea ja auttaa ennaltaehkäisemään takapakkeja toipumisessa.
Asukkaillamme oli myös toiveita ja terveisiä yleisesti ihmisille. Olisi hyvä, jos mielenterveyden ongelmista voitaisiin puhua enemmän. Ymmärtävämpi ilmapiiri helpottaisi oman tilanteen selittämistä. Myös ennakkoluuloista olisi tärkeää päästää irti. Yleisesti vieläkin tuntuu olevan sellainen ajatus, että vain laihoilla voi olla syömishäiriö. Toiveissa oli, että ihmiset eivät tekisi johtopäätöksiä vain näkemänsä perusteella, vaan asioista keskusteltaisiin enemmän. Asukkaamme tiedostivat sen, että syömishäiriöiden ymmärtäminen voi olla vaikeaa, jos lähipiirissä ei ole ketään, joka on sairastunut syömishäiriöön. Ymmärryksen lisääntyminen auttaisi kuitenkin valtavasti niissä tilanteissa, jos joku läheinen tai tuttava sairastuu syömishäiriöön.
Lopuksi välitän myös asukkaidemme terveiset muille syömishäiriöön sairastuneille:
”Jos sinulla on mahdollisuus päästä hoitoon ja saada toipuminen vauhtiin, tartu tilaisuuteen! Yritä löytää asioita, jotka motivoivat sinua toipumaan ja pidä niistä kiinni! ”
Toivottavasti asukkaidemme terveiset tavoittavat mahdollisimman monta lukijaa ja heidän toiveensa toteutuisivat. Hyvää Uutta Vuotta 2020 kaikille Omenatuvan seuraajille!
Asukkaidemme puolesta ystävällisin terveisin,
Venla Eronen
Vastaa