Sek­su­aa­li­neu­vo­ja­na syö­mis­häi­riö­työs­sä

Olen Tomi Rusi ja olen työs­ken­nel­lyt Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen Kun­tou­tus- ja hoi­to­yk­si­kös­sä hoi­ta­ja­na vuo­des­ta 2016 alkaen. Elo­kuus­sa 2019 läh­din opis­ke­le­maan sek­su­aa­li­neu­vo­jak­si. Kou­lu­tuk­seen hakeu­tu­mi­nen syn­tyi oman tie­don puut­tees­ta sek­su­aa­li­suu­teen liit­ty­vien asioi­den käsit­te­le­mi­ses­tä hoi­dos­sa ja sen saman tie­don tar­pees­ta monien syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nei­den hoi­dos­sa. Usein kes­kus­te­luis­sa on käy­ty läpi aihei­ta, jois­sa minun piti vain nos­taa käte­ni pys­tyyn ja myön­tää, että osaa­mi­se­ni ei rii­tä. Usein käy­tin vapaa­päi­vien lup­poai­kaa tie­don hake­mi­seen, jot­ta seu­raa­va kes­kus­te­lu sujui­si vähän parem­min ja taas pääs­täi­siin mah­dol­li­ses­ti pie­ni askel eteen­päin.

Mitä enem­män näi­hin aihei­siin tör­mä­sin, sitä enem­män huo­ma­sin miten sek­su­aa­li­suus kos­ket­taa mei­dän koko elä­män­kaar­tam­me. Miet­ti­mi­sai­kaa en sen jäl­keen enää tar­vin­nut­kaan. Tämän havain­non jäl­keen hakeu­duin sek­su­aa­li­neu­vo­jan kou­lu­tuk­seen. Nyt olen tätä kir­joit­taes­sa­ni kou­lu­tuk­sen puo­les­sa välis­sä ja hil­jal­leen koen ole­va­ni val­mis ”tule­maan kaa­pis­ta ulos” kou­lu­tuk­sen kans­sa ja käyt­tä­mään oppi­mia­ni työ­ka­lu­ja työs­sä­ni.

Usein tämä tule­va ammat­ti­ni herät­tää häm­men­nys­tä ja ihmi­sil­lä saat­taa aihee­seen liit­ty­vien mie­li­ku­vien vuok­si nous­ta pie­ni puna pos­kil­le ja suus­ta kar­kaa pie­ni epä­us­koi­nen nau­rah­dus. Lopul­ta kysy­tään ”mitä sek­su­aa­li­neu­vo­ja tekee?”. Useim­mi­ten sek­su­aa­li­neu­von­taan hakeu­tuu ihmi­nen, joka tar­vit­see tur­val­li­sen pai­kan ker­toa erit­täin yksi­tyi­sis­tä asiois­taan ja ongel­mis­taan. Onko tämä nor­maa­lia? Olen­ko minä nor­maa­li? Nämä kysy­myk­set nouse­vat esil­le usein kes­kus­te­lu­jen alus­sa. Neu­vo­jan tär­kein teh­tä­vä mie­les­tä­ni on antaa lupa puhua. Ei ole mitään mis­tä ei voi­si tapaa­mi­ses­sa puhua. Neu­vo­ja on val­mis kuun­te­le­maan ja kes­tää kyl­lä kai­ken mitä vas­ta­päi­ses­tä tuo­lis­ta nousee esil­le.

Sek­su­aa­li­neu­von­ta on rat­kai­su­kes­keis­tä ja usein yhtä käsi­tel­tä­vää ongel­maa var­ten vara­taan­kin aikaa yhdes­tä vii­teen tapaa­mis­ker­taa. Neu­vo­jan vas­tuul­la on myös arvioi­da ongel­maa ja ohja­ta ihmi­nen hake­maan apua ongel­maan­sa oikeal­ta tahol­ta, jos pelk­kä neu­von­ta ja esim. vii­si kes­kus­te­lu­ker­taa eivät sel­väs­ti­kään rii­tä ongel­man rat­kai­se­mi­seen.

Sek­su­aa­li­neu­vo­ja antaa tie­toa ja aut­taa ihmis­tä hake­maan oike­aa tie­toa. Neu­vo­jan kans­sa voi esi­mer­kik­si keven­tää sydän­tään pari­suh­tees­ta ja hänel­le voi tuo­da esil­le miel­tä askar­rut­ta­via aja­tuk­sia omas­ta kehos­ta, sek­sie­lä­mäs­tä, suku­puo­les­ta, sek­su­aa­li­suu­des­ta yms. Neu­vo­ja kuun­te­lee tuo­mit­se­mat­ta ja tar­jo­aa asian­tun­te­mus­taan.

Sek­su­aa­li­neu­vo­jat ovat usein eri­kois­tu­neet tiet­tyyn ihmis­ryh­mään. Itse koen ole­va­ni eri­kois­tu­mas­sa syö­mis­häi­riöis­tä kär­si­vien sek­su­aa­li­neu­von­taan, sil­lä muu­ta­man vuo­den osas­to­työ­ni puo­les­ta olen pääs­syt tutus­tu­maan lähem­min syö­mis­häi­riöis­tä kär­si­vien mie­leen, taus­toi­hin ja ihmi­siin sai­rau­den taka­na. Tämä tie­ten­kin antaa minul­le hie­man eri­lai­sen tavan aja­tel­la kaik­kia luen­to­ja ja teh­tä­viä mitä kou­lu­tuk­ses­sa tulee vas­taan. Ennen kuin voin sanoa ole­va­ni eri­kois­tu­nut syö­mis­häi­riös­tä kär­si­vien sek­su­aa­li­neu­von­taan, tar­vit­sen kui­ten­kin vie­lä rop­pa­kau­pal­la kilo­met­re­jä alle.

Mihin syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nut voi­si tar­vi­ta sek­su­aa­li­neu­von­taa? 

Monil­le meil­le on täy­sin sel­vää kei­tä tai mitä olem­me ja kei­tä tai mitä haluam­me. Iden­ti­fioi­dum­me esi­mer­kik­si mie­hik­si tai nai­sik­si, olem­me esi­mer­kik­si hete­ro­sek­su­aa­le­ja tai homo­sek­su­aa­le­ja. Olem­me (aina­kin suh­teel­li­sen) sujut itsem­me ja var­ta­lom­me kans­sa tai aina­kaan se ei ole jat­ku­vas­ti mie­les­säm­me pyö­ri­vä asia.

Suu­rin osa meis­tä on elä­nyt läpi kas­vu­vai­heet, jot­ka ovat muo­kan­neet mei­tä sel­lai­sik­si kuin olem­me. Olem­me saa­neet rau­has­sa tut­kia omaa sek­su­aa­li­suut­tam­me, kokeil­la ja ihme­tel­lä. Olem­me ihas­tu­neet, rakas­tu­neet, pet­ty­neet, elä­neet pari­suh­teis­sa ja koke­neet ero­ja. Olem­me tutus­tu­neet itseem­me itsek­sem­me ja mui­den kans­sa. Huo­man­neet mis­tä nau­tim­me ja mis­tä emme.

Syö­mis­häi­riö on usein vie­nyt aikaa tuol­ta itse­tut­kis­ke­lul­ta ja koke­mus­ten hank­ki­mi­sel­ta. Useat sai­ras­tu­vat nuo­re­na ja toi­pu­vat vas­ta vuo­sien pääs­tä, jol­loin moni kas­vu­vai­he jää sai­rau­den jal­koi­hin. Uusi keho tun­tuu vie­raal­ta ja oire­vä­läh­dyk­set saat­ta­vat vai­keut­taa tämän uuden temp­pe­lin hyväk­sy­mis­tä. Ihmi­nen ei tun­ne kun­nol­la itse­ään, eikä toi­pu­mis­vai­hees­sa­kaan tun­nu sil­tä, että omaa var­ta­loa vie­lä haluai­si tut­kia tai näyt­tää sitä muil­le, eten­kään ilman rih­man­kier­tä­mää suo­ja­na.

Tämä on tilan­ne, jos­sa moni ihmi­nen pyy­tää apua sek­su­aa­li­neu­vo­jal­ta. Yleen­sä ihmi­sil­lä on tie­to hal­lus­sa, kos­ka nyky­ään tie­toa on saa­ta­vil­la hel­pos­ti, mut­ta tär­ke­ää on luvan saa­mi­nen. Saan­ko pitää itses­tä­ni? Saan­ko pitää muis­ta? Saan­ko naut­tia itses­tä­ni tai kump­pa­nis­ta­ni? Ansait­sen­ko minä? Kysy­myk­siä on usein vuo­sien edes­tä. Sit­ten nii­tä poh­di­taan yhdes­sä. Yleen­sä taus­tal­la on pel­koa ja häpe­ää, mut­ta jo niis­tä puhu­mi­nen aut­taa aina­kin alkuun ongel­man rat­kai­se­mi­ses­sa.

Omaan vie­raal­ta tun­tu­vaan kehoon tutus­tu­mis­ta var­ten voi­daan miet­tiä joi­tain har­joi­tuk­sia, joi­ta hen­ki­lö voi teh­dä omal­la ajal­laan. Yhdes­sä poh­dim­me kehos­ta herää­viä aja­tuk­sia ja erit­te­lem­me nii­tä sai­rau­den värit­tä­miin ja itses­tä läh­te­viin huo­liin. Sek­su­aa­li­neu­vo­ja voi aut­taa apua hake­nut­ta hen­ki­löä hyväk­sy­mään, että tie­tyt tar­peet esim. lähei­syy­del­le ovat ole­mas­sa. Neu­von­ta­pro­ses­sis­sa tämä lähin­nä voi­si tar­koit­taa luvan anta­mis­ta ja tar­peis­ta puhu­mis­ta. Moni ihmi­nen tar­vit­see ohjaus­ta esi­mer­kik­si ihmis­suh­teen tai ihan vaan kave­ri­suh­teen raken­ta­mi­seen. Tar­vi­taan roh­kai­sua aloit­teen teke­mi­seen ja itsen­sä esil­le aset­ta­mi­seen. ”Täs­sä minä nyt olen ja pääs­tän jon­kun lähel­le­ni.”

Tätä blo­gi­teks­tiä var­ten haas­tat­te­lin muu­ta­maa toi­pu­nut­ta ja he ker­toi­vat, että oire­vä­läh­dyk­siä esiin­tyy ajoit­tain, mut­ta osa ker­toi suo­raan, että pari­suh­de aut­toi ja aut­taa edel­leen omaan kehoon ja tar­pei­siin tutus­tu­mi­ses­sa ja hyväk­sy­mi­ses­sä. Puhu­mi­nen aut­taa. Tur­val­li­nen kump­pa­ni, joka tie­tää taus­tat ja vai­keu­det, luo tur­val­li­sen ympä­ris­tön, jol­loin kyn­nys pala­ta sai­rau­teen tai toi­mia oire­vä­läh­dys­ten mukai­se­si nousee.

Osa haas­ta­tel­ta­vis­ta oli jo van­hem­pia ja ras­kau­den jäl­kei­nen keho oli­kin ollut erit­täin pelot­ta­va aja­tus, mut­ta lap­sen syn­ty­mä oli saa­nut elä­mään täy­sin uut­ta sisäl­töä.  Ahdis­tus lie­ve­ni jat­ku­vas­ti ja ajoit­tain vai­keu­det pää­si­vät unoh­tu­maan koko­naan. Tie­ten­kään tämä ei tar­koi­ta sitä, että kaik­kien pitäi­si vain väki­sin hakeu­tua pari­suh­tee­seen ja saa­da lap­sia, mut­ta toi­von, että tämä antaa ihmi­sil­le pien­tä kipi­nää sii­hen, että hyvä pari­suh­de ja posi­tii­vi­nen keho­suh­de ovat mah­dol­li­sia saa­vut­taa syö­mis­häi­riö­taus­tas­ta huo­li­mat­ta.

Minul­ta on kysyt­ty: ”Minä olen sai­ras­ta­nut jo niin kau­an, että kan­nat­taa­ko minun edes enää yrit­tää?”. Vas­tauk­se­ni on: ”Kan­nat­taa”. Olen ollut luen­nol­la, jos­sa luen­noit­si­ja oli elä­keiän ylit­tä­nyt sateen­kaa­ri­se­nio­rik­si itse­ään titu­lee­ran­nut hen­ki­lö, joka iloi­ses­ti ker­toi tul­leen­sa ulos kaa­pis­ta vas­ta van­hoil­la päi­vil­lään. Hän oli luo­nut hyvän pari­suh­teen ja ker­toi ole­van­sa nyt onnel­li­nen. Luen­non perim­mäi­nen sano­ma oli, että iki­nä ei ole lii­an myö­häis­tä läh­teä tut­ki­maan omaa sek­su­aa­li­suut­taan ja alkaa etsiä asioi­ta, jot­ka tun­tu­vat hyväl­tä ja teke­vät onnel­li­sek­si.

Mik­si et siis sinä­kin uskal­tai­si läh­teä täl­lai­sel­le tut­ki­mus­mat­kal­le?

Ter­vei­sin,

Tomi Rusi
Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen hoi­ta­ja