Para­ne­mi­sen vai­heet

Syö­mis­häi­riöi­den kul­ku nou­dat­taa usein mel­ko saman­lais­ta reit­tiä riip­pu­mat­ta sii­tä, mikä syö­mis­häi­riö on kysees­sä. Para­ne­mi­sen vai­heet ovat Sai­rau­den alka­mi­nen, Kuher­rus­vai­he, Kär­si­mys­vai­he, Toi­ve muu­tok­ses­ta, Muu­tos­ten teke­mi­nen ja Para­ne­mi­nen. Vai­hei­den tun­te­mi­nen on hyö­dyl­lis­tä sik­si, että sen avul­la voi arvioi­da, mis­sä vai­hees­sa oma tai lähei­sen sai­raus on ja mitä on vie­lä odo­tet­ta­vis­sa. Tie­tä­mys niis­tä voi myös tuo­da ideoi­ta kuhun­kin vai­hee­seen sopi­vis­ta par­hais­ta toi­min­ta­mal­leis­ta. Kuvai­len seu­raa­vas­sa syö­mis­häi­riöi­den para­ne­mi­sen vai­heet ja poh­din kun­kin vai­heen yhtey­des­sä lyhyes­ti, mitä ne tar­koit­ta­vat hoi­don kan­nal­ta.

Sai­rau­den alka­mi­nen

Syö­mis­häi­riöi­den alka­mi­sen taus­tal­la on jouk­ko yksi­löl­li­siä syi­tä, jois­ta jokai­sel­la sai­ras­tu­val­la on oma eri­tyi­nen kom­bi­naa­tion­sa. Taval­lis­ta on, että lai­huus­häi­riö saa alkun­sa laih­dut­ta­mi­ses­ta tai ihan viat­to­mas­ta halus­ta kor­ja­ta elä­män­ta­po­ja ja vähen­tää epä­ter­veel­li­sik­si aja­tel­tu­ja ruo­kia ruo­ka­va­lios­ta sekä lisä­tä lii­kun­taa. Jos­tain syys­tä, jota ei täy­sin vie­lä tun­ne­ta, tämä hyväs­sä tar­koi­tuk­ses­sa aloi­tet­tu elä­män­ta­po­jen muu­tos alkaa saa­da äärim­mäi­siä muo­to­ja ja muut­tuu lai­huus­häi­riök­si.

Toi­set sai­ras­tu­neet tun­nis­ta­vat tie­tyn het­ken tai ajan­jak­son, jon­ka arve­le­vat lau­kais­seen syö­mis­häi­riön. Täl­lai­sia ovat esi­mer­kik­si kiusa­tuk­si jou­tu­mi­nen, huo­mau­tuk­sen saa­mi­nen kave­reil­ta kehoon liit­tyen tai kou­lu­ter­vey­den­hoi­ta­jan ilmai­se­ma näke­mys laih­dut­ta­mi­sen tar­pees­ta. Jos­kus niin­kin via­ton asia, kuin poi­kays­tä­vän hel­lä vat­san sive­ly, on saa­nut epä­var­muu­den lau­kea­maan ja syö­mis­häi­riön alka­maan.

Toi­set kuvaa­vat iso­jen elä­män­muu­tos­ten ja nii­den aiheut­ta­man tun­ne­haas­tei­den olleen aiheut­ta­mas­sa sai­rau­den puh­kea­mis­ta. Täl­lai­sia voi­vat olla esi­mer­kik­si muut­ta­mi­nen toi­sel­le paik­ka­kun­nal­le joko yksin tai per­heen kans­sa, eroa­mi­nen seu­rus­te­lu­kump­pa­nis­ta, van­hem­pien avio­ero, lähei­sen kuo­le­ma tai muu tilan­ne, jos­ta sel­viä­mi­nen vaa­tii pon­nis­te­lua ja koet­te­lee mie­len jak­sa­mis­ta.

Joil­la­kin on taus­tal­laan trau­maat­ti­sia koke­muk­sia, jot­ka ovat jää­neet kuor­mit­ta­maan miel­tä ja aiheut­ta­vat pit­kä­kes­tois­ta psyyk­kis­tä pahaa oloa. Tapah­tu­mat voi­vat olla ker­ta­luon­tei­sia, kuten esi­mer­kik­si onnet­to­muu­teen jou­tu­mi­nen tai pit­kä­kes­toi­sia, kuten per­hees­sä tapah­tu­van väki­val­lan tai hyväk­si­käy­tön uhrik­si jou­tu­mi­nen. Täl­löin syö­mis­häi­riö­oi­reet voi­vat tar­jou­tua hel­pot­ta­maan het­kel­li­ses­ti mie­len kipua ja tuo­da loh­tua, unoh­dus­ta tai hal­lin­nan­tun­net­ta.

Eri­lai­set sei­kat koke­mus­maa­il­mas­sa siis luo­vat pit­kä­kes­toi­sen pahan olon mie­leen, joka alkaa kuu­mei­ses­ti etsiä kei­noa hel­pot­taa huo­noa voin­tia. Mitä suu­rem­pi hätä ja kipu, sitä epä­toi­voi­sem­pia kei­no­ja mie­li saat­taa kek­siä. Syö­mis­häi­riö­oi­reet ovat eräs kei­no, johon mie­li tur­vau­tuu rat­kais­tak­seen sin­nik­kään psyyk­ki­sen vai­van. Täs­tä alkaa syö­mis­häi­riö, joka voi kes­tää muu­ta­mis­ta kuu­kausis­ta kym­me­niin vuo­siin.

Kuher­rus­vai­he

Sai­rau­den alku­vai­hees­sa sai­ras­tu­nut usein kokee, että oireet tuo­vat hänen elä­mään­sä jotain tär­keäl­lä taval­la hyvää ja että ne aut­ta­vat hän­tä. Esi­mer­kik­si kau­an jat­ku­nut mie­len paha olo saat­taa alkaa vih­doin hel­lit­tää, kun ruo­an ja syö­mi­sen kont­rol­loi­mi­nen tuo uuden­lai­sen tur­val­li­suu­den­tun­teen ja antaa hal­lin­nan koke­muk­sen omaan oloon. Kave­rit ovat saat­ta­neet alkaa ihail­la sola­koi­tu­nut­ta ulko­muo­toa ja kom­men­toi­da kivas­ti. Ihmi­set ovat jopa saat­ta­neet alkaa lähes­tyä ja kiin­nos­tua eri taval­la kuin aiem­min. Pii­naa­va ahdis­tus on voi­nut alkaa väis­tyä mie­len täyt­tyes­sä syö­mi­sen ja lii­kun­nan suun­nit­te­lus­ta sekä toteut­ta­mi­ses­ta. Itse­tun­to saat­taa ensim­mäis­tä ker­taa koho­ta ja tar­jo­ta tun­teen jon­kin­lai­ses­ta omas­ta arvos­ta ja hyväl­lä taval­la elä­mi­ses­tä. Toi­set lai­huus­häi­ri­öön sai­ras­tu­vat koke­vat ilmen­tä­vän­sä oirei­lun­sa avul­la itsel­leen tär­kei­tä arvo­ja, esi­mer­kik­si kulut­ta­mal­la vain vähän ja ole­mal­la vie­mät­tä tilaa ja resurs­se­ja maa­il­mas­ta pie­nuu­ten­sa ja näky­mät­tö­myy­ten­sä ansios­ta.

Ahmi­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­vat saat­ta­vat alku­vai­hees­sa kokea löy­tä­neen­sä Graa­lin mal­jan: voi syö­dä mitä vain ja kom­pen­soi­da teh­dyn teke­mät­tö­mäk­si. Ahmi­mi­nen tun­tuu suloi­sen hel­pot­ta­val­ta, sil­lä sil­loin sai­ras­tu­nut sal­lii itsel­leen ruo­kia, joi­ta muu­ten ei anna itsen­sä syö­dä. Ahmin­nan het­kel­lä maa­il­man mur­heet eivät vai­vaa, vaan voi kes­kit­tyä iha­niin makui­hin ja teks­tuu­rei­hin suus­sa. Se mah­dol­lis­taa pake­ne­mi­sen kai­kes­ta kur­jas­ta ja tar­jo­aa iha­nuut­ta ja loh­tua.

Kos­ka sai­rau­den alku­vai­hees­sa oireis­ta tun­tuu ole­van vain hyö­tyä ja hyviä vai­ku­tuk­sia, ei sai­ras­tu­nut koe taval­li­ses­ti täs­sä vai­hees­sa ole­van­sa lain­kaan sai­ras. Ympä­ris­tön huo­li tilan­tees­ta tun­tuu hänes­tä vain ärsyt­tä­väl­tä ja yli­mi­toi­te­tul­ta asioi­hin puut­tu­mi­sel­ta. Kiin­nos­tus­ta hoi­toon hakeu­tu­mi­seen ei yleen­sä ole, kos­ka sai­ras­tu­nut ei koe, että oli­si mitään, min­kä tar­vit­si­si muut­tua, saa­ti paran­tua.

Täs­sä vai­hees­sa avun­tar­joa­mi­nen ei usein­kaan tuo­ta kum­moi­sia tulok­sia. Ympä­ris­tö voi kui­ten­kin olla valp­paa­na sen suh­teen, että ennen pit­kää oireet alka­vat aiheut­taa tuhoa kehol­le ja mie­lel­le, ja sai­ras­tu­nut alkaa huo­ma­ta näi­tä hai­tal­li­sia vai­ku­tuk­sia. Hait­to­jen ilmaan­tues­sa ympä­ril­lä ole­vat ihmi­set voi­vat aut­taa sai­ras­tu­nut­ta näke­mään nii­den yhtey­den niuk­kaan syö­mi­seen tai ahmi­mi­seen ja oksen­ta­mi­seen. Esi­mer­kik­si jat­ku­va väsy­mys, kiuk­kui­suus ja kär­si­mät­tö­myys ovat usein ensim­mäi­siä merk­ke­jä sii­tä, että kär­si­mys­vai­he alkaa olla käsil­lä.

Kär­si­mys­vai­he

Kun oirei­lua on kes­tä­nyt jon­kin aikaa, alka­vat sen ikä­vät vai­ku­tuk­set tul­la esil­le. Keho alkaa rasit­tua oirei­lus­ta ja alkaa tun­tua kipu­ja, väsy­mys­tä, kes­kit­ty­mis­vai­keuk­sia, heik­koa oloa ja jak­sa­mat­to­muut­ta. Mie­lia­la alkaa usein pai­nua mata­lal­le ja per­heen­jä­se­net ja muut lähei­set alka­vat yhtäk­kiä ärsyt­tää. Per­heen ruo­kai­lu­ti­lan­teet usein muut­tu­vat tais­te­lu­tan­te­reik­si ja muu­ten­kin alkaa olla pal­jon kiuk­kua ilmas­sa.

Usein sai­ras­tu­neet ovat ennen sai­raut­ta olleet rau­hal­li­sia ja muka­vas­ti käyt­täy­ty­viä nuo­ria. Yhtäk­kiä sai­rau­den alet­tua heis­tä tulee­kin huu­ta­via, ovia pais­ko­via hir­mu­ja. Tämä voi kään­tää per­heen tun­nel­man ihan uusil­le aal­lon­pi­tuuk­sil­le ja olla mel­koi­nen shok­ki kai­kil­le ruo­ka­kun­nan jäse­nil­le.

Tämän lisäk­si monen­lai­set epä­var­muu­det ja ahdis­tuk­sen aiheet alka­vat yhä ene­ne­väs­sä mää­rin val­la­ta mie­len. Syö­mi­seen, kehon­ku­vaan ja hal­lin­nan­tun­tee­seen liit­tyen alkaa tul­la epäi­lyk­siä ja pel­ko­ja, jot­ka alka­vat hal­li­ta miel­tä ja aiheut­taa oirei­lun pahe­ne­mis­ta.

Kär­si­mys­vai­hees­sa sai­ras­tu­nut usein toi­voo löy­tä­vän­sä rat­kai­sun oirei­lun paris­ta. Täs­sä vai­hees­sa sai­raut­ta hän ei usein­kaan ole val­mis vie­lä luo­pu­maan oireis­ta ja toi­voo, että paluu kuher­rus­vai­heen iha­nuu­teen oli­si mah­dol­lis­ta. Esil­le tul­leet vai­vat ja ongel­mat tun­tu­vat ikään kuin pie­nel­tä epä­kun­toon mene­mi­sel­tä, jon­ka toi­vo­taan mene­vän pois ja tilan­teen palaa­vaan enti­seen. Sii­hen pyri­tään esi­mer­kik­si kiris­tä­mäl­lä kont­rol­lia, kapeut­ta­mal­la ruo­ka­va­lio­ta tai jol­lain muul­la taval­la, joka Kuher­rus­vai­hees­sa tun­tui teke­vän elä­mäs­tä parem­paa. Mie­li on vie­lä kiin­ni sai­rau­des­sa ja ter­veh­ty­mi­nen tun­tuu kau­kai­sel­ta, pelot­ta­val­ta ja vai­keal­ta.

Kär­si­mys­vai­he on sai­ras­tu­neel­le häm­men­tä­vä, sil­lä oirei­lu tuot­taa edel­leen pal­jon tyy­dy­tys­tä, mut­ta myös hait­to­ja. On vai­ke­aa uskoa, että se toi­min­ta, joka aiem­min tuot­ti hyvää oloa tuot­taa­kin nyt pahaa oloa. Hän pyr­kii pää­se­mään takai­sin tilan­tee­seen, jos­sa oirei­lu sai aikaan hyvää oloa. Tämä ei kui­ten­kaan enää palaa. Keho – ja myös mie­li – on alka­nut vau­rioi­tua, eikä kes­tä oirei­lua enää samal­la taval­la kuin aiem­min. Tämä tulee vähi­tel­len sel­väk­si sai­ras­tu­neel­le ja hän alkaa pala palal­ta hyväk­syä mie­leen­sä pie­niä aja­tuk­sia mah­dol­li­ses­ta oireis­ta luo­pu­mi­ses­ta. Aja­tus hoi­toon mene­mi­ses­tä ei tun­nu enää yhtä mah­dot­to­mal­ta kuin aiem­min. Siir­ty­mi­nen Toi­ve muu­tok­ses­ta ‑vai­hee­seen alkaa.

Toi­ve muu­tok­ses­ta

Täs­sä vai­hees­sa sai­ras­tu­nut alkaa vähi­tel­len hyväk­syä pie­niä aja­tuk­sia sii­tä, että para­ne­mi­nen ehkä kui­ten­kin voi­si olla jol­lain taval­la mah­dol­lis­ta – aina­kin aja­tuk­sen tasol­la. Hänel­lä esiin­tyy vie­lä pal­jon pel­ko­ja para­ne­mi­seen liit­tyen ja roh­keus teh­dä pie­niä har­joi­tuk­sia, joi­den avul­la voi­si kokeil­la sel­vi­tä ilman oirei­ta, on vie­lä mel­ko hei­ve­röi­sis­sä kan­ti­mis­sa. Kui­ten­kin jotain hel­poh­koa voi jo kokeil­la, kuten aiem­min kiel­le­tyn ruo­an palaut­ta­mis­ta takai­sin ruo­ka­va­lioon tai oksen­ta­mat­ta ole­mis­ta jonain hie­man vai­keam­pa­na­kin het­ke­nä. Pie­net kokei­lut voi­vat herät­tää vähän ute­liai­suut­ta, mut­ta oirei­lu usein koe­taan vie­lä kui­ten­kin jon­kin aikaa suloi­sem­pa­na sää­te­ly­kei­no­na kuin mikään muu. Mie­li alkaa kui­ten­kin yhä ene­ne­väs­sä mää­rin ymmär­tää, että ainoa mah­dol­li­nen suun­ta on koh­ti ter­veh­ty­mis­tä ja roh­keus ede­tä tähän suun­taan vähi­tel­len kas­vaa.

Täs­sä vai­hees­sa sai­ras­tu­nut­ta on hyvä run­saas­ti roh­kais­ta ete­ne­mään para­ne­mi­sen polul­la ja mah­dol­li­ses­ti yhdes­sä etsiä kei­no­ja löy­tää yhä enem­män roh­keut­ta luo­pua oireis­ta. Para­ne­mi­seen liit­ty­viä pel­ko­ja on hyvä käy­dä rau­has­sa ja hyväk­sy­väs­ti läpi. Nii­tä voi­vat olla esi­mer­kik­si liho­mi­sen sekä yksin jää­mi­sen ja epä­miel­lyt­tä­väk­si muut­tu­mi­sen pel­ko para­ne­mi­sen myö­tä. Myös pel­ko sii­tä, että pahan olon tul­les­sa ei ole mitään kei­noa, jol­la hel­pot­taa oloa yhtä tehok­kaas­ti kuin oirei­den avul­la. Toi­sia kal­vaa pel­ko sii­tä, että paran­tu­mi­sen jäl­keen muut eivät enää väli­tä eivät­kä huo­maa, kun paha olo tulee ja tar­vit­si­si loh­tua ja tukea. Saat­taa tun­tua, että kukaan ei enää pidä eri­tyi­se­nä, sil­lä joil­le­kin syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­mi­nen voi mer­ki­tä koke­mus­ta ihmi­sar­von kohoa­mi­ses­ta. Pelot ovat monen­lai­sia ja sai­ras­tu­neel­le täy­sin todel­li­sia.

Täs­sä vai­hees­sa sai­ras­tu­nut alkaa taval­li­ses­ti ymmär­tää hoi­don tar­peen ja vähi­tel­len uskal­taa ottaa apua vas­taan. Yhteis­työ hoi­ta­vien hen­ki­löi­den kans­sa onnis­tuu taval­li­ses­ti hyvin ja hoi­to ete­nee kivas­ti, vaik­ka­kin usein mel­ko hitaas­ti. Pel­ko­ja on tär­ke­ää kes­kit­ty­nees­ti yhdes­sä poh­tia, kysee­na­lais­taa, tut­kia ja ymmär­tää. Ne pal­ve­le­vat jotain tär­ke­ää ja niil­lä on tär­keä sano­ma. Sen jäl­keen niis­tä ale­taan vähi­tel­len har­joi­tel­la eroon, mikä puo­les­taan lisää onnis­tu­mi­sen koke­muk­sia ja roh­kai­see ete­ne­mään para­ne­mi­sen polul­la. Täl­löin ale­taan siir­tyä Muu­tos­ten teke­mi­nen ‑vai­hee­seen.

Muu­tos­ten teke­mi­nen

Täs­sä vai­hees­sa roh­keut­ta muu­tos­ten teke­mi­seen alkaa jo löy­tyä eri taval­la kuin aiem­min. Uskal­lus­ta kokeil­la uusia ahdis­tuk­sen­hal­lin­ta­kei­no­ja oirei­lun tilal­le alkaa näkyä yhä useam­min. Sai­ras­tu­nut itse­kin alkaa kek­siä monen­lai­sia hie­no­ja kei­no­ja, joi­den avul­la har­joi­tel­la eroon sai­raut­ta tuke­vis­ta aja­tuk­sis­ta ja toi­min­ta­ta­vois­ta. Hän osal­lis­tuu hoi­toon ja ohjai­lee sitä hyväl­lä taval­la omaa kiin­nos­tus­ta hei­jas­te­le­vaan suun­taan. Vie­lä toki pel­ko­ja esiin­tyy, eikä kaik­ki aina suju kuin tans­si, mut­ta sai­ras­tu­neen mie­li on jo sitou­tu­nut para­ne­mi­seen ja etsii kei­no­ja pääs­tä eteen­päin. Sai­rau­teen liit­ty­vät aja­tuk­set alka­vat tun­tua yhä kau­kai­sem­mil­ta ja näyt­täy­tyä sai­ras­tu­neel­le itsel­leen­kin jopa hul­lu­ku­ri­sil­ta. Van­hat pelot, jot­ka aiem­min lamaut­ti­vat ja sai­vat teke­mään kehol­le sekä mie­lel­le hai­tal­li­sia asioi­ta, tun­tu­vat kau­kai­sil­ta. Sai­ras­tu­nut usein ihmet­te­lee, miten hänen mie­len­sä sai­kin pel­kää­mään asi­aa, jos­sa ei oikeas­ti ole mitään vaa­ral­lis­ta ja jota ei tar­vit­se pelä­tä. Para­ne­mi­nen alkaa tun­tua yhä luon­nol­li­sem­mal­ta ja pelot sen ympä­ril­tä häl­ve­ne­vät lopul­ta koko­naan.

Para­ne­mi­nen

Vaik­ka syö­mis­häi­riöil­lä on huo­no mai­ne, suu­rin osa sai­ras­tu­neis­ta para­nee. Tut­ki­mus­ten mukaan noin 80 % para­nee niin, että pys­ty­vät elä­mään nor­maa­lia elä­mää ja noin 50 % niin, että sai­rau­des­ta ei jää jäl­keä­kään. Hoi­dot kui­ten­kin kehit­ty­vät jat­ku­vas­ti ja itse uskon, että on mah­dol­lis­ta pääs­tä yli 90 % para­ne­mis­lu­ke­miin. Sai­ras­tu­neen ja hoi­ta­van hen­ki­lön hyväl­lä yhteis­työl­lä para­ne­mi­nen pää­see tapah­tu­maan par­haal­la mah­dol­li­sel­la taval­la.

Usein kuu­lee sanot­ta­van, että ”ker­ran sai­ras, aina sai­ras”. Tämä ei kui­ten­kaan pidä paik­kaan­sa. Sai­ras­tu­nut voi itse tär­keäl­lä taval­la aut­taa itse­ään pää­se­mään täy­del­li­seen para­ne­mi­seen. Mitä parem­mak­si hän har­joit­te­lee ter­veyt­tä tuke­vien ahdis­tuk­sen­hal­lin­ta­kei­no­jen käyt­tä­mi­ses­sä, sitä suu­rem­mal­la toden­nä­köi­syy­del­lä hän on tur­vas­sa uudel­leen sai­ras­tu­mi­sel­ta ja sai­rau­den ”hän­tien” vai­ku­tuk­sil­ta. ”Hän­nät” ovat jäl­jel­le jää­nei­tä ahdis­ta­via aja­tuk­sia, jot­ka jon­kin aikaa para­ne­mi­sen jäl­keen vie­lä nouse­vat mie­leen. Mitä pidem­mäl­lä para­ne­mi­ses­sa ollaan, sitä vähem­män vai­ku­tus­ta sai­rau­den­ai­kai­sil­la aja­tuk­sil­la on toi­min­taan, ja lopul­ta ne ovat vain pie­niä ohi­me­ne­viä aja­tuk­sen hai­tu­via, joi­ta tus­kin edes huo­maa.

Useim­mil­la para­ne­mi­sen ede­tes­sä van­hat tutut voi­ma­va­rat alka­vat pala­ta käyt­töön ja elä­mä alkaa tun­tua innos­ta­val­ta ihan itses­tään. On kuin oirei­den väis­ty­mi­nen vapaut­tai­si uinu­mas­sa olleen elä­män ilon, voi­man ja innos­tuk­sen. Ikään kuin värit ja maut palai­si­vat maa­il­maan. Toi­sil­la para­ne­mi­nen voi tuo­da ihan uut­ta voi­maa, jota ei kos­kaan aiem­min ole tun­te­nut. Epä­var­muu­den ja pel­ko­jen vähe­ne­mi­sen myö­tä elä­mäs­sä voi­vat avau­tua ihan uudet mah­dol­li­suu­det.

Vaik­ka para­ne­mi­nen tun­tuu aluk­si kau­kai­sel­ta ja pelot­ta­val­ta, ovat kaik­ki tun­te­ma­ni paran­tu­neet syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­neet ker­to­neet, että ter­vee­nä on kiis­tat­to­mas­ti parem­pi elää kuin sai­raa­na. Vaik­ka tun­tuu, että sai­raus tar­jo­aa tur­vaa ja hel­po­tus­ta, oikeas­ti se tar­jo­aa vain illuusion täs­tä. Oireet eivät oikeas­ti pidä ketään tur­vas­sa eivät­kä auta, vaan ne ainoas­taan tuhoa­vat.

Sii­nä vai­hees­sa, kun itsel­tä puut­tuu näkö­ala para­ne­mi­sen hyö­dyl­li­syy­des­tä, kan­nat­taa luot­taa mui­den paran­tu­nei­den ker­to­muk­siin ja asian­tun­ti­joi­den­kin tie­tä­myk­seen. Vaik­ka para­ne­mi­sen tie oli­si­kin kuop­pai­nen ja tik­kui­nen, se on tär­ke­ää kul­kea lop­puun asti. Voi­si jopa sanoa, että mitä han­ka­lam­pi mat­ka para­ne­mi­seen on, sitä enem­män oppii itses­tään, elä­mäs­tään ja sii­nä sel­viy­ty­mi­ses­tä ja sitä parem­mak­si lop­pue­lä­män­sä pys­tyy raken­ta­maan. Kun syö­mis­häi­riös­tä on sel­vin­nyt, on voit­ta­nut jotain sel­lais­ta, joka kan­taa koko elä­män.  Tien pääs­sä odot­ta­va aar­re ei aina näy pit­käl­le, mut­ta kan­nat­taa luot­taa sii­hen, että siel­lä odot­taa mit­taa­ma­ton aar­re, kun sin­ne pää­see.

Keväi­sin ter­vei­sin,

Pia Char­pen­tier