Pai­non­nousun sie­tä­mi­nen lai­huus­häi­riös­tä para­ne­mi­sen aika­na

Eräs mer­kit­tä­vim­mis­tä lai­huus­häi­riö­tä yllä­pi­tä­vis­tä oireis­ta on liho­mi­sen pel­ko. Sai­ras­tu­nut liit­tää tie­dos­ta­mat­taan pai­non­nousuun pelot­ta­via mie­li­ku­via epä­miel­lyt­tä­väk­si muut­tu­mi­ses­ta, mui­den hyl­kää­mäk­si jou­tu­mi­ses­ta, lais­kak­si ja saa­mat­to­mak­si muut­tu­mi­ses­ta sekä lopul­li­ses­ta yksin jää­mi­ses­tä. Nämä mie­li­ku­vat saa­vat pai­non­nousun, ruo­an ja syö­mi­sen tun­tu­maan pelot­ta­vil­ta asioil­ta, joi­den seu­rauk­se­na voi tapah­tua jotain pahaa. Tämän vuok­si sai­ras­tu­neel­la nousee usein ahdis­tus pin­taan, kun itseä pitäi­si ravi­ta, mikä tekee syö­mi­ses­tä vai­ke­aa.

Liho­mi­sen pelos­sa käyn­nis­tyy meil­le ihmi­sil­le tyy­pil­li­nen pel­ko­rea­goin­ti­mal­li, jos­sa suun­taam­me suu­ren mää­rän psyyk­kis­tä ener­gi­aa pelä­tyn asian tark­kai­le­mi­seen. Tämän meka­nis­min tar­koi­tuk­se­na on pitää mei­dät tur­vas­sa vaa­ral­ta. Se pyr­kii havait­se­maan ja eli­mi­noi­maan kai­ken, mikä viit­taa pie­neen­kin uhkan läs­nä­oloon. Vas­taa­va tilan­ne syn­tyy hen­ki­löl­le, joka pel­kää käär­mei­tä kuol­lak­seen, mut­ta halu­aa sil­ti men­nä mar­ja­met­sään. Hän huo­maa pian, että jokai­nen kep­pi muis­tut­taa käär­met­tä, sil­lä hänen sys­tee­min­sä on virit­täy­ty­nyt havait­se­maan vaa­ran.

Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­val­le käy samal­la taval­la. Vaa­kaa vah­ties­saan hän arvioi jokai­sen ker­ty­neen gram­man ole­van merk­ki uhkaa­vas­ta liha­vuu­des­ta. Hän tark­kai­lee keho­aan, kokei­lee kädel­lä tun­tu­vat­ko luut edel­leen yhtä sel­väs­ti kuin eilen, tun­nus­te­lee housu­jen löy­syy­sas­tet­ta sekä kehos­sa tun­tu­vaa peh­meyt­tä ja hätään­tyy aina löy­täes­sään asian, jon­ka tul­kit­see mer­kik­si liha­vak­si muut­tu­mi­sen uhas­ta. Hätään­ty­nyt mie­li halu­aa olla var­ma tur­vas­ta, joten se alkaa yleis­tää vaa­ran merk­ke­jä kaik­keen, mikä saat­taa vähän­kin vii­ta­ta vaa­ran ole­mas­sao­loon. Niin­pä sel­lai­set­kin mer­kit, jot­ka eivät miten­kään lii­ty liho­mi­sen, voi­vat saa­da punai­sen lipun ja ne tul­ki­taan mer­kik­si vaa­ran ole­mas­sao­los­ta. Kun nii­tä ale­taan pelois­saan väl­tel­lä, elä­mä hel­pos­ti kapeu­tuu ja mie­lia­la las­kee.

Liho­mi­sen pel­ko liit­tyy syväl­li­sem­mäl­lä tasol­la usein huo­nom­muu­den ja epä­on­nis­tu­mi­sen tun­tei­siin, joi­ta itses­tä koe­taan. Liha­vuu­den pel­ko on usein poh­jim­mil­taan mie­len raken­ta­ma kon­kreet­ti­nen ver­sio sii­tä koke­muk­ses­ta, että ei tule hyväk­sy­tyk­si, ei kel­paa sel­lai­se­na kuin on, ei saa olla oma itsen­sä, tai on arvo­ton ja kel­paa­ma­ton. Liha­vuu­den pel­kää­mi­nen on ikään kuin sel­keä ja rat­kais­ta­vis­sa ole­va ver­sio epä­mää­räi­sem­mäs­tä huo­nom­muu­den ja kel­paa­mat­to­muu­den tun­tees­ta. Mata­la oma­nar­von­tun­ne on huo­mat­ta­vas­ti han­ka­lam­pi ja epä­mää­räi­sem­pi asia saa­da kont­rol­lin alle kuin tun­ne liha­vuu­des­ta.

Sai­ras­tu­nut ei itse usein huo­maa, mis­tä liho­mi­sen pelos­sa on kysy­mys, vaan sokeas­ti yrit­tää lai­huut­ta tavoit­te­le­mal­la lää­ki­tä ongel­maa. Aina tulee kui­ten­kin eteen se seik­ka, että mikään lai­huu­den aste ei ole tar­peek­si, eikä tee hen­ki­lös­tä riit­tä­vän hyväk­syt­tä­vää, arvo­kas­ta tai hyvää omis­sa sil­mis­sään. Aina pitäi­si
olla lai­hem­pi, vaik­ka kuo­le­ma uhkai­si. Tämä joh­tuu sii­tä, että lää­ke on vää­rä. Lai­huus ei kor­jaa tilan­net­ta, kos­ka liha­vuu­den uhka ei kos­kaan poh­jim­mil­taan ollut var­si­nai­nen ongel­ma.

Pai­non­nousun pelos­ta pääs­täk­seen on tär­ke­ää ymmär­tää, että lai­huus ei rat­kai­se sitä ongel­maa, jota sil­lä yri­te­tään rat­kais­ta. Kyse ei ole liho­mi­sen
vaa­ral­li­suu­des­ta, vaan oma­nar­von­tun­teen mata­luu­des­ta. On myös tär­ke­ää ymmär­tää, että ali­pai­noi­suu­des­ta toi­vut­taes­sa pai­non­nousu ei tar­koi­ta
liho­mis­ta. Se tar­koit­taa pai­non nor­ma­li­soi­tu­mis­ta, kehon tasa­pai­non saa­vut­ta­mis­ta ja hyvin­voin­nin mah­dol­lis­tu­mis­ta. Lisäk­si on tär­ke­ää ymmär­tää
var­hai­sen pel­ko­me­ka­nis­min käyn­nis­ty­mi­nen, mikä saa uhkan tur­haan näyt­tä­mään jat­ku­vas­ti vaa­ni­val­ta ja mil­loin tahan­sa yllät­tä­väl­tä vihol­li­sel­ta. Pel­ko­ja
kan­nat­taa siis kysee­na­lais­taa ja pun­ni­ta kriit­ti­ses­ti, sil­lä ahdis­tu­nut ajat­te­lu saa neut­raa­lit­kin asiat tun­tu­maan vaa­ral­li­sil­ta. Kysy itsel­tä­si, ”onko tämä asia oikeas­ti vaa­ral­li­nen, vai onko mie­le­ni pel­ko­sys­tee­mi vain saa­nut minut kuvit­te­le­maan niin?” Yri­tä olla mah­dol­li­sim­man rehel­li­nen vas­tauk­ses­sa­si.

Lai­huus­häi­riön kou­ris­sa kamp­pai­le­va mie­li sanoo, että pai­non­nousu on pahas­ta. Sitä kaut­ta myös syö­mi­nen tun­tuu vaa­ral­li­sel­ta. Kun huo­maa mie­len sano­van näin, on tär­ke­ää muis­taa, että tämä on sai­rau­den luo­ma aja­tus, joka ei ole tot­ta. Tot­ta on se, että pai­non­nousu aut­taa kehoa vah­vis­tu­maan ja voi­maan hyvin sekä mah­dol­lis­taa nor­maa­lin elä­män elä­mi­sen. Aina mie­len nos­taes­sa esiin tämän van­han ”totuu­den”, se kor­va­taan uudel­la totuu­del­la, esi­mer­kik­si: ”Ruo­ka tekee minul­le hyvää” (kek­si omia, sinun tilan­tee­see­si sopi­via lausei­ta). Näin miel­tä har­joi­te­taan rea­goi­maan ruo­kaan uudel­la taval­la. Muu­tos ei tule yhdel­lä eikä kah­del­la ker­ral­la, vaan mie­lel­le ope­te­taan kär­si­väl­li­sil­lä tois­toil­la uusi tapa suh­tau­tua syö­mi­seen ja sii­tä seu­raa­vaan paran­ta­vaan pai­non­nousuun. Mitä useam­min van­han totuu­den kumo­aa, sitä nopeam­min mie­li tot­tuu uuteen totuu­teen.

Pelon työs­tä­mi­sen tehos­ta­mi­sek­si on hyvä myös poh­tia omaa suh­tau­tu­mis­ta itseen. Esi­mer­kik­si psy­ko­te­ra­peu­tin kans­sa voi poh­tia, mik­si liho­mi­nen pelot­taa niin voi­mak­kaas­ti, onko oma arvo ihmi­se­nä todel­la kiin­ni sii­tä, mil­lai­nen kehon muo­to ja pai­no on, mitä kaik­kea liho­mi­sen pelon taus­tal­la on ja mis­tä hai­tal­lis­ten käsi­tys­ten muo­dos­tu­mi­nen on alka­nut. Näin pääs­tään käsik­si nii­hin syvän tason seik­koi­hin, jot­ka estä­vät para­ne­mis­ta edis­ty­mäs­tä ja yllä­pi­tä­vät sai­raut­ta.

Syö­mis­häi­riöis­tä – var­sin­kin nii­den vai­keis­ta muo­dois­ta – para­ne­mi­nen vaa­tii pit­käl­lis­tä ja kär­si­väl­lis­tä työs­ken­te­lyä. Sii­nä jou­tuu teke­mään vai­kei­ta asioi­ta, koh­taa­maan pel­ko­ja ja muut­ta­maan käyt­täy­ty­mis­mal­le­ja. Tämä on vaa­ti­vaa kenel­le tahan­sa. Pil­ven kul­ta­reu­na­na on hen­ki­nen kehit­ty­mi­nen, jon­ka avul­la myö­hem­min elä­mäs­sä sel­vi­ää monen­lai­sis­ta haas­teis­ta, jot­ka ilman tätä koke­mus­ta saat­tai­si­vat tun­tua yli­voi­mai­sil­ta. Para­ne­mi­sen aika­na opit­ta­vat tun­teen­sää­te­ly­kei­not ja itse­tun­te­mus kan­ta­vat pit­käl­le elä­mään.

Syk­syi­sin ter­vei­sin,
Pia Char­pen­tier