Kategoria: toivo

  • Sel­viy­ty­jän tari­na (osa 1)

    Olin tei­ni-iäs­sä, juu­ri sii­nä kriit­ti­ses­sä 14–15-vuoden iäs­sä, kun ano­rek­sia­peik­ko astui elä­mää­ni. Olen aina ollut lii­kun­nal­li­nen, jon­ka takia jal­ka­ni oli­vat suh­teel­li­sen lihak­sik­kaat. Täs­tä vedin sen joh­to­pää­tök­sen, että jal­ka­ni ovat pak­sut ja pitää alkaa laih­dut­taa, ihan vähän edes, se “kuu­lui­sa” muu­ta­ma kilo. Pik­ku­hil­jaa ruo­ka­mää­rä­ni vähe­ni ja ruo­ka­va­lio­ni supis­tui ole­mat­to­miin. Kaik­ki her­kut oli­vat ehdot­to­mas­ti kiel­let­ty­jen lis­tal­la eikä nii­den…

  • Para­ne­mi­nen – kuin­ka kau­an on vie­lä toi­voa?

    Pit­kä­ai­kai­sen lai­huus­häi­riön hoi­dos­ta puhut­taes­sa nousee esil­le sään­nöl­li­sin välia­join aja­tus hoi­dos­ta, jos­sa ei tavoi­tel­la para­ne­mis­ta. Aja­tuk­se­na on aut­taa sai­ras­tu­nut­ta löy­tä­mään kei­no elää sai­rau­ten­sa kans­sa mah­dol­li­sim­man täy­si­pai­nois­ta elä­mää. Syk­syl­lä Hel­sin­gis­sä pide­tys­sä poh­jois­mai­ses­sa kongres­sis­sa kuul­tiin ruot­sa­lai­ses­ta EIRA-kli­ni­kas­ta, jos­sa hoi­de­taan pit­kään sai­ras­ta­nei­ta syö­mis­häi­riö­po­ti­lai­ta ilman para­ne­mis­ta­voi­tet­ta. Täl­lai­sen hoi­don mie­lek­kyys tulee sii­tä, että sai­ras­tu­nut­ta ei pai­nos­te­ta muu­tok­siin, jot­ka hän kokee lii­an…