Some ja syö­mis­häi­riö osa 1 — Mihin voi luot­taa?

Sosi­aa­li­nen media ja sii­hen liit­ty­vät ilmiöt nos­te­taan usein pää­e­päil­ty­jen aitioon, kun etsi­tään syyl­li­siä häi­riin­ty­neen syö­mi­sen ja syö­mis­häi­riöi­den lisään­ty­mi­sel­le. Vaik­ka sosi­aa­li­sen median käyt­tö ei mis­sään nimes­sä ole yksis­tään syy­pää näi­hin, saat­taa se joil­la­kin ihmi­sil­lä pahen­taa jo ole­mas­sa ole­via syö­mis­häi­riön oirei­ta sekä itse­ään kos­ke­via hai­tal­li­sia usko­muk­sia.

Sosi­aa­li­nen media on todel­la uusi asia ihmis­kun­nan his­to­rias­sa emme­kä var­mas­ti vie­lä aavis­ta­kaan, mil­lai­sia vai­ku­tuk­sia sil­lä voi pit­käs­sä juok­sus­sa olla koko­nai­siin suku­pol­viin. Tai no, aavis­tus meil­lä tun­tuu ole­van ja se aavis­tus ei ole eri­tyi­sen hyvä. Itse­kin luu­haan somea­lus­toil­la sekä työk­se­ni että vapaa-ajal­la eikä se minul­le­kaan var­maan tee aina kovin hyvää. Kui­ten­kin juu­ri sii­tä syys­tä keh­taan röyh­keäs­ti väit­tää ymmär­tä­vä­ni, mis­tä huo­let somen hai­tal­li­suu­des­ta kum­pua­vat.

Ennen kuin alan rän­tä­tä somen vaa­rois­ta, haluan kui­ten­kin tode­ta, että kuten suu­rin osa maa­il­man asiois­ta, myös­kään tämä asia ei ole yksi­se­lit­tei­nen tai mus­ta­val­koi­nen. Ei suin­kaan. Some on tuo­nut muka­naan myös tosi pal­jon hyvää! Some ei ole myös­kään todel­li­ses­ta elä­mäs­tä irral­li­nen kon­struk­tio, vaan ihmis­ten luo­ma ja ihmis­ten yllä­pi­tä­mä. Siten se on myös ihmis­ten ohjat­ta­vis­sa ja muu­tet­ta­vis­sa sekä toi­vot­ta­vas­ti jonain päi­vä­nä myös parem­min hal­lit­ta­vis­sa esi­mer­kik­si lain­sää­dän­nön kei­noin.

Täs­sä blo­gi­sar­jas­sa en kui­ten­kaan mene sen syvem­min somen posi­tii­vi­siin puo­liin vaan haluan nos­taa esiin pari someen liit­ty­vää ilmiö­tä, joil­la tun­tuu sel­keäs­ti ole­van syö­mis­häi­riön oirei­ta ruok­ki­va vai­ku­tus. 

Sanot­ta­koon tähän alkuun vie­lä, että sosi­aa­li­sen median tuo­miin ilmiöi­hin liit­ty­vät huo­let eivät ole vain mei­dän lan­ka­pu­he­li­men kans­sa kas­va­nei­den boo­me­rei­den jupi­naa, vaan nämä ilmiöt ovat toden tot­ta vii­kot­tain läs­nä myös vas­taa­no­tol­la­ni syö­mis­häi­riös­tä toi­pu­vien nuor­ten ja nuor­ten aikuis­ten kans­sa käy­dyis­sä kes­kus­te­luis­sa. Täs­sä teks­tis­sä esit­te­le­mä­ni huo­miot nouse­vat siis omis­ta havain­nois­ta­ni ja poh­din­nois­ta­ni eivät­kä ole tie­teel­lis­tä tie­toa. Täl­lä lauseel­la sain­kin teh­tyä itsel­le­ni aasin­sil­lan ensim­mäi­seen huo­lee­ni, nimit­täin tie­don hake­mi­seen sosi­aa­li­ses­ta medias­ta.

Mikä on tie­toa?

Tör­mään työs­sä­ni mel­ko usein sii­hen, että esi­mer­kik­si ravit­se­muk­ses­ta, lii­kun­nas­ta tai ter­vey­des­tä saa­te­taan etsiä tie­toa sosi­aa­li­ses­ta medias­ta ilman riit­tä­vää läh­de­kri­tiik­kiä. Ja vaik­ka tie­toa ei var­si­nai­ses­ti etsit­täi­si, niin sosi­aa­li­sen median sisäl­löt saa­te­taan omak­sua tie­to­na vaik­ka ne eivät perus­tui­si tut­kit­tuun fak­taan. Se että jul­kai­sus­sa lukee esim ”Four facts about..jotain jotain”, ei tee sisäl­lös­tä vie­lä oikeas­ti fak­taa. Sosi­aa­li­sen medi­aan lähes­tul­koon kuka vaan voi kir­joit­taa lähes­tul­koon mitä vaan. Tie­to­na omak­sut­tu hölyn­pö­ly saat­taa vah­vis­taa esi­mer­kik­si syö­mis­häi­riö­aja­tuk­sia ja vää­ris­tää pahas­ti­kin omaa käsi­tys­tä vaik­ka sii­tä, mikä on ter­vel­lis­tä ja mikä ei.

Jos­kus mie­tin, että ovat­ko tie­to ja totuus koke­mas­sa inflaa­tio­ta moder­nis­sa infor­maa­tion maa­il­mas­sa, jos­sa tun­tuu ole­van hyväk­syt­tyä vali­ta fii­lik­sen poh­jal­ta ne asiat joi­hin uskoo ja joi­hin ei usko. Sen valin­nan mukai­ses­ti voi sit­ten vapaas­ti ker­toa sosi­aa­li­ses­sa medias­sa näke­myk­si­ään, joi­ta toi­set sit­ten joko usko­vat tai eivät usko. 

Tänä päi­vä­nä lie­nee­kin tar­peen palaut­taa mie­leen lukion filo­so­fian tun­neil­ta tut­tu klas­si­nen tie­don mää­ri­tel­mä ”tie­to on hyvin perus­tel­tu tosi usko­mus”. Hyväk­si perus­te­luk­si ei rii­tä se, että jon­kun asian on kuul­lut somes­sa. (Toim.huom. Lap­se­ni ker­toi minul­le innois­saan kebab-eläi­mes­tä kuul­tu­aan You­Tu­bes­sa että kebab-eläin on oikea eläin.)

Tie­teen filo­so­fias­sa ero­te­taan myös käsit­teet tie­to ja infor­maa­tio. Infor­maa­tio ero­aa tie­dos­ta siten, että se voi olla myös epä­tot­ta. Ja täl­lais­ta infor­maa­tio­ta (disin­for­maa­tio­ta ja misin­for­maa­tio­ta) on sosi­aa­li­nen media vali­tet­ta­vas­ti pul­lol­laan. Suo­jel­lak­seen itse­ään har­haan­joh­ta­val­ta potas­kal­ta on siis myös sosi­aa­li­ses­sa medias­sa hyö­dyl­lis­tä olla kriit­ti­nen ja tar­kis­taa, mil­tä tie­to­poh­jal­ta eri sisäl­lön­tuot­ta­jat asioi­ta ker­to­vat.

Eri­tyi­ses­ti ter­vey­teen liit­ty­vän tie­don äärel­lä kan­nat­taa olla tark­ka­na ja var­mis­taa, että kysei­sen jul­kai­sun taus­tal­la on sel­lai­nen taho, jon­ka asian­tun­ti­juu­teen voi luot­taa. Näi­tä­kin taho­ja onnek­si on myös somes­sa! Aina siis kan­nat­taa tse­ka­ta, mikä pul­ju some­si­säl­lön takaa pal­jas­tuu ja onko siel­lä töis­sä kou­lu­tet­tu­ja ammat­ti­lai­sia. Esi­mer­kik­si oman päte­vyy­te­ni voi näp­pä­räs­ti tar­kis­taa Jul­ki­Ter­hi­kis­tä ja miet­tiä, että tuo tus­kin on onnis­tu­nut valeh­te­le­maan tie­tään ammat­ti­kor­kea­kou­lus­ta läpi.

On ihan fik­sua ja sal­lit­tua pen­koa tie­toa myös suo­sik­ku­tu­bet­ta­jan­sa tai someinfluens­se­rin kou­lu­tus­taus­tas­ta ja arvoi­da, min­kä­lai­seen tie­toon hän poh­jaa omat näke­myk­sen­sä. Jos sisäl­lön­tuot­ta­jan amma­til­li­ses­ta taus­tas­ta ei löy­dy mitään tie­toa, kan­nat­taa suh­tau­tua tie­don puut­tu­mi­seen varoi­tus­merk­ki­nä ja kat­soa hen­ki­lön tuot­ta­maa sisäl­töä varauk­sel­la. Sisäl­lön­tuot­ta­jal­ta voi myös suo­raan kysyä, mikä hänen kou­lu­tuk­sen­sa on ja mihin läh­tei­siin hän perus­taa väit­tä­män­sä.

Syö­mis­häi­riöl­lä tup­paa jos­kus myös ole­maan sel­lai­nen tapa, että se sekä valit­see että tul­kit­see infor­maa­tio­ta omien näke­mys­ten­sä poh­jal­ta. Syö­mis­häi­riön näke­mys ruu­as­ta, lii­kun­nas­ta tai ter­vey­des­tä on mel­koi­sen eri­koi­nen ja mel­koi­sen kau­ka­na tosi­asiois­ta. Mikään ei myös­kään estä esi­mer­kik­si vai­ke­aa syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­vaa ihmis­tä teke­mäs­tä sosi­aa­li­seen medi­aan sisäl­tö­jä näi­den näke­mys­ten poh­jal­ta. Sai­rau­den vakuut­ta­ma­na nämä näke­myk­set saa­te­taan esit­tää totuu­te­na, mikä usein saa jul­kai­sun äärel­le pää­ty­neen kat­so­jan (esi­mer­kik­si toi­sen syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van ihmi­sen) vähin­tään­kin ahdis­tu­maan rökä­le­mäi­ses­ti.

Sen lisäk­si, että emme aina voi luot­taa luke­maam­me teks­tiin tai kuu­le­maam­me puhee­seen, emme aina voi myös­kään luot­taa sii­hen, mitä somes­sa näem­me. Eri­lai­set filt­te­rit ja kuvan­muok­kaus­oh­jel­mat mah­dol­lis­ta­vat omien kuvien tuu­naa­mi­sen luke­mat­to­mil­la eri­lai­sil­la tavoil­la, joi­den jäl­keä voi olla vai­kea edes tun­nis­taa kuvan­muok­kauk­sek­si. Kan­nat­taa­ko mei­dän  ver­ra­ta itseäm­me sel­lai­seen kuvas­toon, joka ei vält­tä­mät­tä lain­kaan vas­taa todel­li­suut­ta?

Täs­tä pää­sem­me­kin seu­raa­vaan vaa­ran paik­kaan eli ver­tai­luun, jos­ta kir­joi­tan lisää blo­gi­sar­jan seu­raa­vas­sa osas­sa.  

Kevä­tau­rin­koi­sin ter­vei­sin

Sii­ri Kor­pi­niit­ty