Some ja syö­mis­häi­riö osa 2 — Kan­nat­taa­ko ver­tail­la?

Niin kau­an kuin ihmi­siä on ollut enem­män kuin yksi, on maa­il­mas­sa ollut ver­tai­lua. Ihmi­set ver­taa­vat itse­ään ja omai­suut­taan toi­siin ihmi­siin ja hei­dän omai­suu­teen­sa tut­kail­lak­seen paik­kaan­sa lau­mas­sa. Kel­paan­ko? Olen­ko arvo­kas? Menee­kö mul­la hyvin? Arki­sim­mil­laan ver­tai­lu toi­siin voi olla ihan har­mi­ton­ta, jos­kus hyö­dyl­lis­tä­kin (muu­ten emme oli­si teh­neet sitä kaut­ta aiko­jen). Toi­sen menes­tyk­ses­tä voi esi­mer­kik­si ammen­taa itsel­leen ins­pi­raa­tio­ta. Hai­tal­li­sek­si ver­tai­lu muut­tuu sil­loin, jos se saa mei­dät käyt­täy­ty­mään vahin­goit­ta­vas­ti joko itseäm­me tai toi­sia koh­taan.

Vain ident­ti­set kak­so­set voi­vat olla mel­ko­lail­la saman näköi­siä ja saman kokoi­sia. Sii­nä se. Kaik­ki muut ihmi­set ovat pel­käs­tään itsen­sä näköi­siä ja itsen­sä kokoi­sia. Sen ihmet­te­ly, että ”mä näy­tän täl­tä ja sä näy­tät tol­ta” voi olla sik­si ymmär­ret­tä­väs­ti ihan mie­len­kiin­tois­ta, mikä­li sii­hen ei lii­ty arvot­ta­via ulot­tu­vuuk­sia. Heti, jos ver­tai­luun tulee sel­lai­sia sävy­jä, että toi­nen on jotain enem­män tai vähem­män kuin toi­nen, käyn­nis­tyy aja­tus, että jon­kun pitäi­si muut­tua. Sil­loin saa­tam­me alkaa hyök­kää­mään omaa gee­ni­pe­ri­määm­me vas­taan kuin Don Qui­jo­te Manc­ha­lai­nen tuu­li­myl­lyn kimp­puun.

Hur­jim­pia esi­merk­ke­jä vaa­ral­li­ses­ta ver­tai­lus­ta on Pro Ana ‑ilmiö eli vas­taa­no­tol­la­ni käy­dyis­sä kes­kus­te­luis­sa tut­ta­val­li­ses­ti ”Pro Anai­lu”. Pro Anat ovat lai­huus­läi­riö­tä ihan­noi­via ja sii­hen kan­nus­ta­via ihmi­siä, joil­la hyvin toden­nä­köi­ses­ti itsel­lään on vai­kea lai­huus­häi­riö, mut­ta jot­ka eivät sitä vält­tä­mät­tä miel­lä tai tun­nis­ta hen­gen­vaa­ral­li­sek­si sai­rau­dek­si. Hen­keä uhkaa­va lai­huus on heil­le tavoi­te ja ihan­ne. Ano­rek­sia on heil­le elä­män­ta­pa. Alkuun oli Pro Ana ‑net­ti­si­vu­ja, joi­ta pyrit­tiin kit­ke­mään pois. Sit­ten Pro Ana siir­tyi blo­gei­hin ja siel­tä kes­kus­te­lu­foo­ru­meil­le ja lopul­ta sosi­aa­li­seen medi­aan. Kuin kame­leont­ti, tämä ilmiö onnis­tuu solut­tau­tu­maan uusiin ympä­ris­töi­hin.

Pro Anai­luun kuu­luu hai­tal­lis­ten laih­du­tus­vink­kien jaka­mi­nen ja suo­ra laih­dut­ta­mi­seen kan­nus­ta­mi­nen esi­mer­kik­si ”thinspiration”-kuvien avul­la. Jos ihmi­nen, jol­la on jo val­miik­si vai­ke­aa syö­mi­sen, lii­kun­nan tai kehon­ku­van kans­sa pää­tyy täl­lai­sen kuvas­ton äärel­le, voi­vat seu­rauk­set olla tuhoi­sat.

Somea­lus­to­jen algo­rit­mi oppii nopeas­ti tun­nis­ta­maan sen, mis­tä käyt­tä­jä on kiin­nos­tu­nut. Pro Ana ‑hen­ki­sis­sä jul­kai­suis­sa har­vem­min käy­te­tään tänä päi­vä­nä suo­raan ano­rek­si­aan kan­nus­ta­via tun­nis­tei­ta tai edes sano­ja ”ano­rek­sia” tai ”laih­dut­ta­mi­nen”, kos­ka hait­taa aiheut­ta­via sisäl­tö­jä pyri­tään put­saa­maan pois. Sen sijaan jul­kai­suis­sa saa­te­taan käyt­tää esi­mer­kik­si toi­pu­mi­seen (”reco­ve­ry”), ruo­kaan, ruo­ka­va­lioon tai lii­kun­taan viit­taa­via häsh­tä­ge­jä. Jos ihmi­nen on näis­tä tee­mois­ta jo val­miik­si kiin­nos­tu­nut, ei usein kulu aikaa­kaan, kun some­fee­diin alkaa tul­via sisäl­tö­jä, jois­sa ihan­noi­daan niuk­ko­ja ruo­ka-annok­sia tai tie­tyn muo­toi­sia rei­siä.

Somen täyt­ty­mi­nen näis­tä kuvis­ta hel­pos­ti vää­ris­tää käsi­tys­tä ympä­röi­väs­tä todel­li­suu­des­ta ja aiheut­taa syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­val­le voi­ma­kas­ta ahdis­tus­ta, jos­ta voi seu­ra­ta juu­ri sitä oirei­lua, johon nämä sisäl­löt kat­so­jaan­sa tuup­pi­vat.

Onko mitään teh­tä­vis­sä?

Tois­tai­sek­si näyt­tää sil­tä, että somen sisäl­tö on sen var­ti­joi­ta ove­lam­pi ja mie­len­ter­vey­teen hai­tal­li­ses­ti vai­kut­ta­va mate­ri­aa­li onnis­tuu löy­tä­mään tien­sä puhe­lin­ten ruu­duil­le. Meil­lä on ihmis­kun­ta­na iso haas­te rat­kais­ta­va­na sii­nä, miten onnis­tui­sim­me suo­je­le­maan itseäm­me itsel­täm­me itse kehit­tä­mäs­säm­me sys­tee­mis­sä. Näi­tä rat­kai­su­ja odo­tel­les­sa voim­me kui­ten­kin onnek­si teh­dä monia asioi­ta ter­vey­tem­me tur­vaa­mi­sek­si!

Tär­kein teko on ope­tel­la tie­dos­ta­maan, mil­lä taval­la some vai­kut­taa omaan voin­tiin. Min­kä­lai­sia aja­tuk­sia ja tun­tei­ta eri­lai­set sisäl­löt tai kes­kus­te­lut minus­sa herät­tä­vät? Min­kä­lai­nen sisäl­tö saa minut ahdis­tu­maan ja min­kä­lai­ses­ta sisäl­lös­tä saan iloa tai voi­maa? Mitä some minul­le antaa ja mitä se minul­ta ottaa? Samal­la taval­la, kuin tie­toi­suus­tai­to­ja voi ope­tel­la ”tosie­lä­mäs­sä”, voi nii­tä ope­tel­la myös sosi­aa­li­ses­sa medias­sa.

Tar­kas­te­le­mal­la itses­säm­me tapah­tu­via asioi­ta tie­toi­ses­ti, saa­tam­me esi­mer­kik­si huo­ma­ta, jos somes­ta pois­sa pysy­mi­nen onkin meil­le vai­ke­aa. Sil­loin voi miet­tiä, olen­ko ehkä jää­nyt ”kouk­kuun” joi­hin­kin sisäl­töi­hin ja hakeu­dun­ko sisäl­tö­jen äärel­le hyvin auto­maat­ti­ses­ti tai pakot­ta­vas­ta tar­pees­ta.  Huo­no­jen uutis­ten maa­il­mas­sa saat­taa huo­les­tu­mi­seen tai­pu­vai­nen ihmi­nen esi­mer­kik­si alkaa tar­peet­to­mal­la tihey­del­lä selaa­maan ankei­ta ja ahdis­ta­via sisäl­tö­jä (doomsc­rol­laa­maan), jol­loin oma ahdis­tu­nei­suus tup­paa yleen­sä lisään­ty­mään. Täl­lais­ta huo­ma­tes­saan on eri­tyi­sen tär­ke­ää ope­tel­la pitä­mään tau­ko­ja ja tar­vit­taes­sa pyy­tää sii­hen apua.

Ver­tai­lun ja tie­don haa­li­mi­sen taus­tal­la on usein jalo pyr­ki­mys pitää itses­tään huol­ta. Huo­len­pi­to voi kui­ten­kin kään­tyä pää­lael­leen, jos sitä teh­dään ter­vey­del­le hai­tal­li­sil­la kei­noil­la. Pyr­ki­mys pitää itses­tään huol­ta sisäl­tää kui­ten­kin myö­tä­tun­toi­sen ja itse­ään arvos­ta­van sävyn, jota voi kul­ti­voi­da ja kas­vat­taa. Tule­mal­la tie­toi­sek­si sii­tä, miten oma toi­min­ta vai­kut­taa omiin fii­lik­siin ja aja­tuk­siin ja toi­sin­päin, voi vii­saam­min vali­ta ne kei­not, joil­la itse­ään hoi­vaa ja pitää tur­vas­sa.

Myös tur­va­tai­to­ja voi ope­tel­la esi­mer­kik­si pii­lot­ta­mal­la ja ilmian­ta­mal­la hai­tal­li­sik­si tun­nis­ta­mi­aan sisäl­tö­jä. On myös jär­ke­vää laka­ta seu­raa­mas­ta sel­lai­sia sisäl­lön­tuot­ta­jia, jot­ka saa­vat pahal­le mie­lel­le. Sisäl­lön kura­toi­mi­sen avul­la voim­me vai­kut­taa sii­hen, min­kä­lai­nen maa­il­ma ruu­duil­lem­me avau­tuu. Voim­me kysyä itsel­täm­me, mitä haluan tänään näh­dä ja mitä en.

Tai entä­pä, jos het­kek­si sul­ki­sin­kin koko too­san ja läh­ti­sin met­sään tai kah­vil­le? Voi­sin­ko näh­dä siel­lä jotain kau­nis­ta ja kiin­nos­ta­vaa?

Kevä­tau­rin­koi­sin ter­vei­sin

Sii­ri Kor­pi­niit­ty