Arvo­kas yksin­kin

Hel­mi­kuus­sa kau­pat täyt­ty­vät vaa­lean­pu­nai­sis­ta suklaa­rasiois­ta, ilma­pal­lois­ta ja nal­le­kar­huis­ta. Sosi­aa­li­sen median kuvas­tos­sa pus­sail­laan ja kilis­tel­lään. Ystä­vän­päi­väl­lä halu­taan muis­taa lähei­siä ja kat­soa maa­il­maa het­ken aikaa vaa­lean­pu­nais­ten lasien läpi. Ystä­vän­päi­vä on myös kump­pa­nil­le louk­kaan­tu­mi­sen kul­ta-aikaa ja kau­pal­lis­ten mark­ki­noi­den juh­la­päi­vä.

Kai­kil­le ystä­vän­päi­vä ei kui­ten­kaan ole läm­min ja pör­röi­nen, vaan monel­le se voi myös aiheut­taa kipei­tä yksi­näi­syy­den ja arvot­to­muu­den tun­tei­ta sekä oman elä­män­sä mer­ki­tyk­sel­li­syy­den kysee­na­lais­ta­mis­ta.

Eri­lai­set romant­ti­set nar­ra­tii­vit luo­vat meil­le usko­muk­sen rakas­tu­mi­ses­ta elä­män täyt­ty­myk­se­nä ja perim­mäi­se­nä pää­mää­rä­nä. Suin­kaan kaik­ki eivät kui­ten­kaan rakas­tu tai aloi­ta pari­suh­det­ta koko elä­män­sä aika­na. Aina se ei ole ihmi­sen oma valin­ta vaan yksin elä­mi­seen voi liit­tyä suur­ta surua ja kai­paus­ta, pet­ty­mys­tä­kin. Yksin elä­mi­seen voi liit­tyä monen­lai­sia aja­tuk­sia omas­ta kel­paa­mat­to­muu­des­ta sekä koke­mus epä­on­nis­tu­mi­ses­ta. Kaik­ki pari­suh­teet eivät myös­kään jat­ku onnel­li­si­na kuo­le­maan saak­ka, vaan elä­män var­rel­le voi mah­tua pit­kiä­kin yksin elet­ty­jä aiko­ja pari­suh­tei­den välis­sä tai nii­den jäl­keen.

Ystä­vän­päi­vä voi olla myös äärim­mäi­sen kivu­lias päi­vä hänel­le, joka ei saa yhtä­kään pink­kiä kort­tia tai sydä­mil­lä höys­tet­tyä what­sapp-vies­tiä. Ystä­vän­päi­vä­nä ystä­vät­tö­män ihmi­sen yksi­näi­syy­den koke­mus voi olla murs­kaa­va. Toi­ve ystä­väs­tä voi olla suu­ri, mut­ta syys­tä tai toi­ses­ta on sydä­nys­tä­vä jää­nyt löy­tä­mät­tä. Eri­lai­set kiusaa­mis­ko­ke­muk­set ja ulko­puo­lel­le jää­mi­set ovat voi­neet jät­tää arpia itse­tun­toon ja uskoon omiin mah­dol­li­suuk­siin muo­dos­taa lähei­siä suh­tei­ta.

Nämä yksi­näi­syy­den, arvot­to­muu­den ja epä­on­nis­tu­mi­sen tun­teet voi­vat myös ava­ta oven syö­mis­häi­riöl­le, joka ystä­vän valea­sus­sa astuu sisään aut­ta­maan vai­kei­den tun­tei­den kans­sa samal­la usko­tel­len, että arvot­to­muus on itse aiheu­tet­tua ja ansait­tua. Syö­mis­häi­riö kun tup­paa ole­maan sel­lai­nen ystä­vä, joka mie­lel­lään omii ihmi­sen itsel­leen ja uskoo pit­kiin tur­va­vä­lei­hin ihmis­suh­teis­sa.

Onko yksin elä­vän ihmi­sen elä­mä kui­ten­kaan tosia­sial­li­ses­ti vähem­män onnis­tu­nut tai arvo­kas, kuin kump­pa­nin kans­sa elä­vän tai hänen, joka elää ystä­vä­po­ru­kan ympä­röi­mä­nä? Vai oli­si­ko hyvän elä­män nar­ra­tii­via ken­ties aika päi­vit­tää? Näi­den kysy­mys­ten tar­kas­te­lu on usein vas­taa­no­tol­la­ni käy­tä­vien kes­kus­te­lui­den yti­mes­sä. Mones­ti syö­mis­häi­riös­tä toi­pu­mi­nen vaa­tii oman elä­män­ta­ri­nan uudel­leenbrän­däyk­sen. Se on ete­ne­mis­tä pie­nin aske­lin koh­ti myö­tä­tun­toi­sem­paa suh­det­ta itseen­sä ja omaan tari­naan­sa sekä tari­nan jat­ka­mi­sen hal­tuun­ot­toa.

Nyt hel­mi­kuun alus­sa haluan­kin kan­nus­taa ihan jokais­ta meis­tä (olem­me sit­ten joko yksi­näi­siä susia tai sosi­aa­li­sia per­ho­sia) ole­maan ensi­si­jai­ses­ti sydä­nys­tä­viä itsel­lem­me. Kan­nus­tan jokais­ta anta­maan arvoa omal­le elä­mäl­le, ymmär­rys­tä omil­le kivuil­le ja hel­lää huo­mio­ta itsel­le. Jokai­nen meis­tä on yhtä arvo­kas. Oma­na itse­nään. Yksin­kin.

Läm­möl­lä

Sii­ri Kor­pi­niit­ty