Kyky unelmoida on yksi ihmismielen ihmeellisyyksistä. Kun kasvamme ja mielikuvituksemme kehittyy, opimme kuvittelemaan mielessämme erilaisia asioita, myös sellaisia asioita ja tapahtumia, jotka eivät ole totta ollenkaan. Pystymme kuvittelmaan vaikka balettipukuisen hevosen, jolla on hauen pää. (Ja äskeistä lausetta lukiessasi sinä juuri kuvittelit balettipukuista hevosta, jolla on hauen pää.) Mielikuvituksessa lähes kaikki on mahdollista.
Tämän oivallettuamme alamme kuvitella tapahtumia, joiden toivoisimme käyvän toteen, koska siitä tulee meille hyvä mieli. Kenties olet joskus kuvitellut löytäväsi aarteen tai saavasi suudelman ihastukseltasi. Kun huomaamme, että haaveissamme voi tapahtua mitä vaan, haaveemme saattavat kasvaa vaikka lottovoitoiksi tai maailmantähteydeksi. Ja sehän on ihanaa — vaikka unelma ei koskaan kävisikään toteen. Miksi se sitten on ihanaa, vaikka se ei koskaan toteutuisi? Ensinnäkin siksi, koska on jo lähtökohtaisesti fantastista, että mielemme pysytyy moiseen. Ja toisekseen siksi, että haaveet — jopa ne hupsuimmatkin — paljastavat meille niitä tunteita, joita haluaisimme tuntea ja sitä kautta ne voivat ohjata valintoja, joita teemme arjen maailmassa.
Joskus haaveilun tielle voi kuitenkin alkaa tulla erilaisia esteitä. Saatamme alkaa ajatella, että unelmointi olisi jotenkin väärin tai haitallista. ”Lakkaa haaveilemasta ja toimi!” Omiin unelmiin voi alkaa tunkeutua ilonpilaajia, jotka haluavat muistuttaa elämän realiteeteista. Usein nämä ilonpilaaja-ajatukset ovat myös oman mielemme tuotteita, uskomuksia. Joskus voi olla, että emme anna itsellemme lupaa unelmoida, koska emme halua tuntea pettymystä totetumattomista haaveista. ”Pessimisti ei pety”. Tämä on sinänsä itseä suojeleva ja siten myös myötätuntoinen strategia. Mutta silti soisin, että ne asiat, jotka eivät reaalimaailmassa välttämättä toteutuisi, saisivat kuitenkin toteutua unelmissa.
Ympäröivä yhteiskunta ja erilaiset roolimme siinä asettavat meille sääntöjä ja rajoja ‑halusimme tai emme. Erilaiset elämäntilanteet ja esimerkiksi sairaudet asettavat meille myös rajoja ja saattavat vaikuttaa ajatteluumme ja siten myös unelmiimme. Syömishäiriö esimerkiksi tuo mukanaan omat rajansa ja sääntönsä eikä se ankaruudessaan anna unelmoinnille juurikaan arvoa tai sijaa. Ehkä unelmointi on monille syömishäiriötä sairastaville vaikeaa juuri siksi, että sen villi ja vapaa, rajattomien mahdollisuuksien maailma voi tuntua sairaudesta myös vieraalta ja uhkaavalta. Eräskin ihana ihminen kerran kuvasi vastaanotollani asiaa niin, että ”syömishäiriö peitti unelmat alleen.” Toipumisen edetessä nuo unelmat saatiin kuitenkin taas näkyviin ja avuksi ohjaamaan tulevia valintoja.
Haaveet, unelmat ja onnelliset mielikuvat antavat mielelle mahdollisuuden ottaa taukoa suorittamisen ja rationaalisen ajattelun maailmasta. Unelmissa mieli voi liihottaa vapaasti sinne, minne haluaa, ja pysähtyä valitsemaansa kohtaan nauttimaan, rauhoittumaan tai inspiroitumaan. Unelmiin kätkeytyvät usein ne tunteet, joita toivoisimme lisää, joita suorastaan janoamme. Ja vaikka unelmat eivät olisikaan aina saavutettavia, niiden pajastamat toiveet ja tunteet voivat hyvinkin olla. Tärkeää on, että emme hukkaa yhteyttä näihin tunteisiin unohtamalla tai kieltämällä haaveilua itseltämme. Haavekuvissa voimme myös turvallisesti harjoitella hyvien tunteiden tuntemista. Hyvän toivominen itselleen on tärkeä taito, jota tarvitaan myös syömishäiriöstä toipumiseen. Haaveilemalla voi vahvistaa tätä taitoa ja samalla opetella irrottamaan vapaata unelmointia estävistä ajatuksista.
Lämmollä
Siiri Korpiniitty
Vastaa