Taas­ko pitää olla paras ver­sio itses­tään?

Monien uusi vuo­si alkaa lupauk­sil­la suu­ris­ta elä­män­muu­tok­sis­ta. Halu­taan tul­la par­haak­si ver­siok­si itses­tään ja aja­tel­laan, että sen eteen kuu­luu­kin teh­dä uut­te­ras­ti töi­tä. Kuin­ka moni meis­tä kui­ten­kaan täy­sin tie­tää, mikä se paras ver­sio itses­tään sit­ten on? Mones­ti nämä uuden vuo­den muu­tos­ry­käi­syt kes­kit­ty­vät­kin enem­män ”pitäi­si” ‑ajat­te­luun, kuin todel­li­seen haluun.  Tavoit­tei­den aset­te­lu ja omien muu­tos­toi­vei­den tun­nis­ta­mi­nen on tie­ten­kin tär­ke­ää ja hyö­dyl­lis­tä. On kui­ten­kin hyvä olla valp­paa­na, ettei lip­sah­da uuden vuo­den lupauk­sis­saan tur­han anka­rak­si ja vaa­di itsel­tään lii­kaa. Sil­loin muu­tos­ta ohjaa piis­ka eikä pork­ka­na ja muu­tos koh­ti hyvin­voin­tia kään­tyy hel­pos­ti itse­ään vas­taan.   

Jos­kus me saa­tam­me myös pelä­tä muu­tos­ta tai aja­tel­la, että emme saa muut­tua. Meil­lä voi myös olla syväl­le juur­tu­nei­ta usko­muk­sia sii­tä, että emme kyke­ne muut­tu­maan. Kui­ten­kin meis­sä kai­kis­sa tapah­tuu muu­tos­ta joka päi­vä. Tänään me ymmär­räm­me maa­il­mas­ta ja itses­täm­me taas hitusen ver­ran enem­män kuin eilen ja sik­si me muu­tum­me vää­jää­mät­tä, vaik­ka emme pää­mää­rä­tie­toi­ses­ti pon­nis­te­li­si sen eteen. Me voim­me antaa muu­tok­sen tapah­tua itses­tään tai joh­taa meis­sä tapah­tu­vaa muu­tos­ta tie­toi­ses­ti. Tär­ke­ää on oppia tun­nis­ta­maan itses­sään tapah­tu­va muu­tos ja suh­tau­tua sii­hen ute­li­aas­ti. Mie­les­tä­ni on armol­li­nen aja­tus, että kaik­kea ei tar­vit­se teke­mäl­lä teh­dä vaan jos­kus voi antaa myös ajan teh­dä oma teh­tä­vän­sä. 

Jos ajat­te­len, että en kyke­ne muut­tu­maan, voin men­nä het­kek­si ajas­sa taak­se­päin ja muis­tel­la, min­kä­lai­nen olin lap­se­na tai vaik­ka pari­kymp­pi­se­nä. Mitä ajat­te­lin sil­loin? Mitä osa­sin? Min­kä poh­jal­ta tein valin­to­ja? Pian huo­maan­kin muut­tu­nee­ni aika pal­jon, eikä kaik­ki muu­tos suin­kaan ole vaa­ti­nut suu­ria lupauk­sia tai tie­tois­ta pon­nis­te­lua. 

Ajat­te­len, että sisäi­sen muu­tok­sen joh­ta­mi­ses­sa kan­nat­taa vaa­ti­vuu­den sijaan vah­vis­taa tai­toa toi­voa itsel­leen hyvää ja tun­nis­taa nii­tä asioi­ta, joi­ta juu­ri nyt tar­vit­see voi­dak­seen hyvin ja tun­teak­seen tyy­ty­väi­syyt­tä itseen­sä ja arkeen­sa. Anka­ran tulos­a­set­te­lun sijaan voi­sim­me vapaam­min haa­veil­la ja antaa mie­len kul­kea sin­ne, mis­sä sen on hyvä olla. Sil­loin voi tul­la kirk­kaam­min näky­viin se, mitä minä oikeas­ti toi­von täl­tä vuo­del­ta ja mik­si. 

Itse vie­ras­tan suu­res­ti aja­tus­ta ”par­haas­ta ver­sios­ta itses­tä­ni”, kos­ka se ei ole minus­ta kovin kiin­nos­ta­va, enkä oikein tie­dä mitä se tar­koit­taa. Minus­ta on kiin­nos­ta­vam­paa olla kes­ken ja sel­lai­sel­la mat­kal­la, joka muut­tuu ja yllät­tää lop­pun saak­ka. 

Suo­sit­te­len, että luo­pui­sim­me par­haan ver­siom­me jah­taa­mi­ses­ta ja pyr­ki­sim­me­kin ole­maan ”ystä­väl­li­sin ver­sio itses­täm­me”, kos­ka sii­tä on pelk­kää hyö­tyä sekä meil­le, että muil­le. Uskon, että juu­ri­kin maa­il­mas­sa val­lit­se­va ystä­väl­li­syys­va­je saa mei­dät ole­maan niin pirun anka­ria itsel­lem­me. Jos olem­me itsel­lem­me ystä­väl­li­siä ja armol­li­sia, viih­dym­me parem­min nahois­sam­me ja osaam­me myös var­mem­min suun­nis­taa koh­ti nii­tä muu­tok­sia, jot­ka lisä­väät tyy­ty­väi­syyt­täm­me. 

Lem­pe­ää vuo­den alkua juu­ri sinul­le!

Läm­möl­lä, 

Sii­ri Kor­pi­niit­ty