Monien uusi vuosi alkaa lupauksilla suurista elämänmuutoksista. Halutaan tulla parhaaksi versioksi itsestään ja ajatellaan, että sen eteen kuuluukin tehdä uutterasti töitä. Kuinka moni meistä kuitenkaan täysin tietää, mikä se paras versio itsestään sitten on? Monesti nämä uuden vuoden muutosrykäisyt keskittyvätkin enemmän ”pitäisi” ‑ajatteluun, kuin todelliseen haluun. Tavoitteiden asettelu ja omien muutostoiveiden tunnistaminen on tietenkin tärkeää ja hyödyllistä. On kuitenkin hyvä olla valppaana, ettei lipsahda uuden vuoden lupauksissaan turhan ankaraksi ja vaadi itseltään liikaa. Silloin muutosta ohjaa piiska eikä porkkana ja muutos kohti hyvinvointia kääntyy helposti itseään vastaan.
Joskus me saatamme myös pelätä muutosta tai ajatella, että emme saa muuttua. Meillä voi myös olla syvälle juurtuneita uskomuksia siitä, että emme kykene muuttumaan. Kuitenkin meissä kaikissa tapahtuu muutosta joka päivä. Tänään me ymmärrämme maailmasta ja itsestämme taas hitusen verran enemmän kuin eilen ja siksi me muutumme vääjäämättä, vaikka emme päämäärätietoisesti ponnistelisi sen eteen. Me voimme antaa muutoksen tapahtua itsestään tai johtaa meissä tapahtuvaa muutosta tietoisesti. Tärkeää on oppia tunnistamaan itsessään tapahtuva muutos ja suhtautua siihen uteliaasti. Mielestäni on armollinen ajatus, että kaikkea ei tarvitse tekemällä tehdä vaan joskus voi antaa myös ajan tehdä oma tehtävänsä.
Jos ajattelen, että en kykene muuttumaan, voin mennä hetkeksi ajassa taaksepäin ja muistella, minkälainen olin lapsena tai vaikka parikymppisenä. Mitä ajattelin silloin? Mitä osasin? Minkä pohjalta tein valintoja? Pian huomaankin muuttuneeni aika paljon, eikä kaikki muutos suinkaan ole vaatinut suuria lupauksia tai tietoista ponnistelua.
Ajattelen, että sisäisen muutoksen johtamisessa kannattaa vaativuuden sijaan vahvistaa taitoa toivoa itselleen hyvää ja tunnistaa niitä asioita, joita juuri nyt tarvitsee voidakseen hyvin ja tunteakseen tyytyväisyyttä itseensä ja arkeensa. Ankaran tulosasettelun sijaan voisimme vapaammin haaveilla ja antaa mielen kulkea sinne, missä sen on hyvä olla. Silloin voi tulla kirkkaammin näkyviin se, mitä minä oikeasti toivon tältä vuodelta ja miksi.
Itse vierastan suuresti ajatusta ”parhaasta versiosta itsestäni”, koska se ei ole minusta kovin kiinnostava, enkä oikein tiedä mitä se tarkoittaa. Minusta on kiinnostavampaa olla kesken ja sellaisella matkalla, joka muuttuu ja yllättää loppun saakka.
Suosittelen, että luopuisimme parhaan versiomme jahtaamisesta ja pyrkisimmekin olemaan ”ystävällisin versio itsestämme”, koska siitä on pelkkää hyötyä sekä meille, että muille. Uskon, että juurikin maailmassa vallitseva ystävällisyysvaje saa meidät olemaan niin pirun ankaria itsellemme. Jos olemme itsellemme ystävällisiä ja armollisia, viihdymme paremmin nahoissamme ja osaamme myös varmemmin suunnistaa kohti niitä muutoksia, jotka lisäväät tyytyväisyyttämme.
Lempeää vuoden alkua juuri sinulle!
Lämmöllä,
Siiri Korpiniitty
Vastaa