Ver­tais­tu­ki syö­mis­häi­riös­tä toi­vut­taes­sa

Ver­tais­tu­ki mää­ri­tel­lään useil­la eri tavoil­la. Ylei­ses­ti ver­tais­tuel­la kui­ten­kin tar­koi­te­taan tukea, jos­sa saman­kal­tai­ses­sa elä­män­ti­lan­tees­sa tai samo­ja ongel­mia koh­dan­neet ihmi­set anta­vat tukea toi­sil­leen tai ovat tuen saa­ji­na. Ver­tais­tu­ki on siten vas­ta­vuo­rois­ta ja se perus­tuu hen­ki­löi­den omiin koke­muk­siin.

Syö­mis­häi­riöi­den hoi­dos­sa ver­tais­tu­ki on tär­keä osa-alue. Kun­tou­tus- ja hoi­to­yk­si­kön asuk­kaat koki­vat sen aut­ta­neen itse­ään pal­jon. Haas­tat­te­lin hei­tä sii­tä, mil­lai­sek­si he ver­tais­tuen koke­vat ja mitä se heil­le mer­kit­see. Täs­sä hei­dän aja­tuk­si­aan:

Ver­tais­tu­ki on ymmär­rys­tä

Ver­tais­tues­ta saa pal­jon voi­maa, sil­lä toi­nen ymmär­tää toi­sen syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van koke­muk­sia. Jo puo­les­ta sanas­ta toi­nen voi ymmär­tää mitä toi­nen tar­koit­taa, joten sai­rau­den ja omien tun­te­mus­ten kou­ke­roi­ta ei tar­vit­se yleen­sä selit­tää. Muil­le ihmi­sil­le oman tilan­teen selit­tä­mi­nen on yleen­sä huo­mat­ta­vas­ti vai­keam­paa ja selit­tä­mi­nen­kään ei aina saa tois­ta ymmär­tä­mään. On hel­pot­ta­vaa tul­la ymmär­re­tyk­si.

Syö­mis­häi­riön aiheut­ta­ma ahdis­tus on kai­kil­le tut­tua. Sik­si toi­sen oirei­ta­kin on hel­pom­pi ymmär­tää. Ymmär­rys tuo muka­naan myös sen, että tois­ta ei tar­vit­se syy­tel­lä tai tuo­mi­ta. Ymmär­rys myös sii­tä, miten omat oireet voi­vat vai­kut­taa mui­den oloon, voi aut­taa itseä työs­ken­te­le­mään oireis­ta eroon.

Ver­tais­tu­ki on läs­nä­oloa ja tun­tei­den sal­li­mis­ta

Yksin­ker­tai­sim­mil­laan ver­tais­tu­ki on läs­nä­oloa. Se, että toi­nen tulee vie­reen ja vaik­ka jut­te­lee, kysyy mikä on hätä­nä ja loh­dut­taa, voi aut­taa todel­la pal­jon. Jos­kus jo pelk­kä toi­sen läs­nä­olo aut­taa, vaik­ka mis­tään ei puhut­tai­si­kaan. Tun­teet saa­vat näkyä ilman, että muut kaik­koai­si­vat ympä­ril­tä. Ver­tais­tues­sa tär­ke­ää onkin, että toi­sen tun­teil­le anne­taan tilaa, ne sal­li­taan eikä niis­tä tuo­mi­ta.

Ver­tais­tu­ki on yhteis­tä sitou­tu­mis­ta ja yhdes­sä teke­mis­tä

Toi­sil­ta voi saa­da mer­kit­tä­vää apua yhtei­ses­tä sitou­tu­mi­ses­ta ja yhdes­sä teke­mi­ses­tä. Haas­teet on pal­jon hel­pom­pi koh­da­ta, kun ne ote­taan yhdes­sä vas­taan ja sitou­du­taan nii­hin. Yhdes­sä voi men­nä esi­mer­kik­si syö­mään väli­pa­lan päi­vä­lo­man aika­na ja sel­vi­tä sii­tä yhdes­sä toi­nen tois­taan tukien. On tär­ke­ää, että kukaan ei sano esi­mer­kik­si päi­vä­lo­mal­la, ”hei, en mä syö­kään, mut­ta älkää ker­to­ko hoi­ta­jil­le”. Myös se aut­taa koh­ta­maan ja työs­tä­mään omia hen­ki­lö­koh­tai­sia haas­tei­ta, kun tie­tää, että toi­set­kin sitou­tu­vat työs­tä­mään omi­aan. Tois­ten moti­vaa­tios­ta saa vir­taa myös omaan moti­vaa­tioon.
Ver­tais­tu­ki on kan­nus­tus­ta, vink­ke­jä ja uusia näkö­kul­mia

Ver­tais­tu­ki on roh­kai­se­via sano­ja ja vih­jei­tä. 

Kun itse jän­nit­tää tai pel­kää jotain uut­ta asi­aa, oli­pa se sit­ten ensim­mäi­nen koti­lo­ma tai vaik­ka lou­nas­ruo­kai­lu ravin­to­las­sa, voi toi­sen kan­nus­tus lei­ka­ta pelol­ta sii­vet. Toi­nen voi ker­toa, että sama asia pelot­ti itseä­kin aikoi­naan, mut­ta sii­tä kyl­lä sel­vi­si. Toi­nen voi myös antaa vink­ke­jä sii­hen, mis­sä ja miten jotain uut­ta haas­tet­ta voi kokeil­la.

Toi­sel­ta voi myös saa­da kon­kreet­ti­sia kei­no­ja, miten jon­kin asian kans­sa voi sel­vi­tä. Kei­not voi­vat olla sel­lai­sia, joi­ta itse ei oli­si osan­nut edes etsiä. Näh­des­sään kon­kreet­ti­ses­ti sen, että joku on jos­tain hyö­ty­nyt, halu­aa sitä kei­noa itse­kin kokeil­la. Ver­tais­tues­sa koke­mus­ten jaka­mi­sel­la onkin iso mer­ki­tys. Toi­sen koke­muk­sis­ta voi saa­da itsel­leen pal­jon uusia näkö­kul­mia.

Toi­nen voi myös jos­kus ker­toa, mil­tä toi­sen toi­min­ta muis­ta näyt­tää. Avoi­men kes­kus­te­lun kaut­ta voi havah­tua omaan toi­min­taan­sa, jota ei vält­tä­mät­tä muu­ten oli­si edes huo­man­nut­kaan. Sil­loin saa uusia aja­tuk­sia sii­tä, mil­lai­sia muu­tok­sia koh­ti oli­si hyvä työs­ken­nel­lä.

Ver­tais­tu­ki saa tun­te­maan, että ei ole­kaan niin outo, kuin on aja­tel­lut

Moni on ollut oman sai­rau­ten­sa kans­sa kovin yksin. Omat aja­tuk­set ja tun­teet ovat tun­tu­neet oudoil­ta, mis­tä on tul­lut hel­pos­ti tun­ne, että on ihan ”friik­ki”. Ver­tais­tuen kaut­ta havah­tuu huo­maa­maan, että muil­la saat­taa olla ihan saman­lai­sia aja­tuk­sia ja koke­muk­sia. Se hel­pot­taa omaa oloa. ”En ole­kaan ihan outo, mua voi ymmär­tää”.

Ver­tais­tu­ki luo toi­voa

Mui­den toi­pu­mi­sen ete­ne­mi­ses­tä saa toi­voa myös sii­hen, että voi­si itse jos­kus toi­pua. Eri­tyi­ses­ti syö­mis­häi­riös­tä jo toi­pu­nei­den koh­taa­mi­nen luo toi­voa. Vaik­ka hoi­ta­jat aina sano­vat­kin, että syö­mis­häi­riös­tä toi­pu­mi­nen on mah­dol­lis­ta, on toi­pu­mi­seen usko­mi­nen hel­pom­paa, kun näkee oikeas­ti sel­lai­sen ihmi­sen, joka on jo toi­pu­nut.

Mil­lais­ta ver­tais­tu­kea sinä olet saa­nut tai anta­nut? Mil­lai­sen ver­tais­tuen olet koke­nut hyö­dyl­li­sek­si?

Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen

Ps. Ome­na­tu­van yllä­pi­to lomai­lee 11.4.2018 asti. Mah­dol­li­siin kom­ment­tei­hin ei tuo­na aika­na vält­tä­mät­tä rea­goi­da.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *