Kil­tin tytön tau­ti?

Moni­muo­toi­nen totuus sit­keän mie­li­ku­van taka­na

Osal­lis­tuin loka­kuus­sa poi­kien keho­suh­teen käsit­te­lyyn pureu­tu­van RESET- pojat ja kehot ‑hank­keen webi­naa­riin. Han­ket­ta koor­di­noi A‑klinikkasäätiö ja se toteu­te­taan yhteis­työs­sä Syö­mis­häi­riö­lii­ton ja Hel­sin­gin Poi­kien Talon kans­sa. Webi­naa­rin puheen­vuo­rot vah­vis­ti­vat monia omia käsi­tyk­siä­ni syö­mis­häi­riön esiin­ty­vyy­des­tä pojil­la ja mie­hil­lä. Puheen­vuo­rot herät­ti­vät myös pal­jon uusia aja­tuk­sia ja tar­peen kir­joit­taa auki poh­din­to­ja­ni syö­mis­häi­riön  ilme­ne­mi­ses­tä ja tun­nis­ta­mi­sen haas­teis­ta. 

Syö­mis­häi­riö miel­le­tään ylei­ses­ti kil­tin tytön tau­dik­si. Tau­dik­si, johon sai­ras­tu­vat nuo­ruusi­käi­set, itseen­sä kriit­ti­ses­ti suh­tau­tu­vat, tun­nol­li­set suo­rit­ta­jat. Syö­mis­häi­riö on kyl­lä myös sitä, mut­ta totuus tämän yksin­ker­tais­te­tun mie­li­ku­van taka­na on kui­ten­kin pal­jon laa­jem­pi. Kun moni­mut­kais­ta asi­aa sovi­te­taan lii­an yksin­ker­tai­seen muot­tiin, jää muo­tin ulko­puo­lel­le lii­kaa. Näin käy myös syö­mis­häi­riöi­den koh­dal­la, jois­ta tun­nis­ta­mat­ta jää jat­ku­vas­ti lii­an pal­jon. Tun­nis­ta­mat­ta jää­mi­nen myös tar­koit­taa hoi­don ulko­puo­lel­le jää­mis­tä. Tämä taas yllä­pi­tää yksiu­lot­teis­ta mie­li­ku­vaa sai­ras­tu­neis­ta, kun moni­muo­toi­nen kir­jo apua tar­vit­se­via jää sekä hoi­don että tui­ki­tär­keän ja tie­toa lisää­vän syö­mis­häi­riö­tut­ki­muk­sen ulko­puo­lel­le.

Ris­ki sai­ras­tua ei kat­so suku­puol­ta tai ikää

RESET- webi­naa­ris­sa kehi­tysp­sy­ko­lo­gian dosent­ti Ras­mus Iso­maa esit­ti tut­ki­mus­tie­toa syö­mis­häi­riöi­den esiin­ty­mi­ses­tä eri suku­puo­lil­la. Tut­ki­mus­tu­lok­set vah­vis­ta­vat oman työ­ni anta­maa koke­mus­ta sii­tä, ettei syö­mis­häi­riö suin­kaan kos­ke pel­käs­tään tyt­tö­jä, vaan sai­ras­tua voi kuka tahan­sa suku­puo­les­ta riip­pu­mat­ta. Meil­lä syö­mis­häi­riöi­den paris­sa työs­ken­te­le­vil­lä näyt­täi­si ole­van jaet­tu tun­tu­ma sii­tä, että iso osa syö­mis­häi­riöis­tä jää edel­leen tun­nis­ta­mat­ta.  Esi­mer­kik­si juu­ri poi­kia jää lii­an pal­jon hoi­don ulko­puo­lel­le, mikä saat­taa yllä­pi­tää ja tuot­taa sel­lais­ta tut­ki­mus­näyt­töä, joka ei vas­taa­kaan kovin tar­kas­ti val­lit­se­vaa todel­li­suut­ta. 

Syö­mis­häi­riön tun­nis­ta­mis­ta han­ka­loit­taa sai­raut­ta kos­ke­vien ste­reo­tyyp­pis­ten mie­li­ku­vien lisäk­si mie­li­ku­vis­ta aiheu­tu­va stig­ma. Sit­keä mie­li­ku­va kil­tin tytön tau­dis­ta voi estää edes juo­lah­ta­mas­ta mie­leen, että esi­mer­kik­si pojal­la tai aikui­sel­la mie­hel­lä voi­si olla syö­mis­häi­riö. Sil­loin tun­nis­ta­mi­seen joh­ta­vat tär­keät kysy­myk­set jää­vät esit­tä­mät­tä.

Mie­li­ku­vas­ta aiheu­tu­va stig­ma voi myös estää ihmi­siä itse otta­mas­ta ongel­mi­aan puheek­si lei­maan­tu­mi­sen ja häpeän pelos­sa. On vai­kea hakea hoi­toa sel­lai­seen pul­maan, joka “ei kos­ke sinua”. Hoi­toon hakeu­tu­mis­ta voi estää pel­ko sii­tä, että oma kär­si­mys tuli­si vähä­tel­lyk­si tai ohi­te­tuk­si ter­vey­den­huol­los­sa. Voi olla myös vai­kea itse tun­nis­taa sai­raut­ta omal­la koh­dal­laan, jos ajat­te­lee syö­mis­häi­riön kos­ke­van vain toi­sen suku­puo­len tai ikä­ryh­män edus­ta­jia. 

Aja­tus sii­tä, että sai­raus kos­ki­si vain nuo­ruusi­käi­siä, joh­taa myös har­haan ja vai­keut­taa tun­nis­ta­mis­ta. Syö­mis­häi­ri­öön voi sai­ras­tua myös aikui­se­na, esi­mer­kik­si muut­tu­van elä­män­ti­lan­teen tai poik­keuk­sel­lis­ta psyyk­kis­tä kuor­mi­tus­ta aiheut­ta­van tapah­tu­man seu­rauk­se­na. Jos­kus syö­mis­häi­riö­tä on sai­ras­tet­tu jo pit­kään, mut­ta hen­ki­lö havah­tuu ammat­tia­vun tar­pee­seen vas­ta myö­hem­mäl­lä iäl­lä.

Iso­maa esit­ti myös tark­ka­nä­köi­sen havain­non sii­tä, ettei ole ole­mas­sa erik­seen tyt­tö­jen ja poi­kien syö­mis­häi­riö­tä vaan sai­rau­del­la voi olla eri­lai­sia ilme­ne­mis­muo­to­ja suku­puo­les­ta riip­puen. Näin olem­me itse­kin huo­man­neet Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen arjes­sa. Ilme­ne­mis­muo­dot eivät kui­ten­kaan lii­ty pel­käs­tään suku­puo­leen itses­sään tai tyt­tö ‑ja poi­ka­kult­tuu­rin eri­tyis­piir­tei­siin vaan sai­rau­den mer­ki­tyk­seen yksi­löl­li­ses­sä kon­teks­tis­sa.

Klii­ni­sen koke­muk­sen poh­jal­ta haluan myös nos­taa esiin, ettei Syö­mis­häi­riö kos­ke vain tyt­tö­jä ja nai­sia tai poi­kia ja mie­hiä vaan kaik­kia suku­puo­lia. Muun­su­ku­puo­li­sil­la, trans­su­ku­puo­li­sil­la tai suku­puo­li-iden­tit­teet­ti­ään poh­ti­vil­la syö­mis­häi­riö voi liit­tyä bio­lo­gi­sen kehon ja suku­puo­li-iden­ti­tee­tin väli­seen ris­ti­rii­taan tai se voi esi­mer­kik­si antaa kont­rol­lin tun­net­ta elä­män­ti­lan­tees­sa, johon liit­tyy pal­jon stres­siä ja epä­var­muut­ta.

Eri­lai­set keho­pai­neet – eri­lai­nen ilme­ne­mis­muo­to

Poi­kien koh­dal­la syö­mis­häi­riö on usein vähän eri­nä­köi­nen, kuin tytöil­lä, mikä vai­keut­taa sai­rau­den tun­nis­ta­mis­ta. Poi­kien ja mies­ten koh­dal­la syö­mis­häi­riö ilme­nee enem­män lihas­ten kas­vat­ta­mi­sen kuin lai­huu­den tavoit­te­lun muo­dos­sa. Tämä on hel­pos­ti ymmär­ret­tä­vis­sä, jos tar­kas­te­lee lähem­min viih­de­teol­li­suu­den ja sosi­aa­li­sen median mies­ku­vas­toa. Jo pit­kään mie­hi­nen ulko­nä­köi­han­ne on ollut super­san­ka­ri­mai­nen, lihak­si­kas, pit­kä, rin­nas­ta kar­va­ton mut­ta pääs­tä tuu­hea yli-ihmis­mäi­nen hah­mo. Pai­dat­to­mat, pul­lis­te­le­vat ylä­var­ta­lot aiheut­ta­vat epäinh­mil­li­siä pai­nei­ta sekä kuvan kat­so­jil­le, että kuvat­ta­val­le. 

Val­tao­sa meis­tä ihmi­sis­tä sopii luon­nos­taan hyvin huo­nos­ti val­lit­se­vien kau­neusi­han­tei­den muot­tiin. Suu­rim­mal­le osal­le pojis­ta täy­del­li­nen six­päk­ki on uto­pi­aa ja oma pei­li­ku­va herät­tää mie­les­sä kysy­myk­sen: Kel­paan­ko täl­lai­se­na? Pojil­la ulko­nä­kö­pai­neet ja itse­tun­non kysy­myk­set voi­vat joh­taa pakon­omai­seen tree­naa­mi­seen “täy­del­li­sen” san­ka­ri­var­ta­lon toi­vos­sa. Six­päk­kiä ja leve­ää har­tia­lin­jaa hae­taan punt­ti­sa­leil­ta ja pro­teii­ni­jau­heis­ta, äärim­mil­lään jopa ano­bo­lis­ten ste­roi­dien avul­la. Ruo­ka­va­lio­ta pyri­tään sää­tä­mään sel­lai­sek­si, että se tukee lihas­ten kas­vua ja ras­va­pro­sen­tin pie­nuut­ta. Tree­naa­mi­seen sidot­tu ruo­ka­va­lio voi olla hyvin­kin kapeu­tu­nut­ta tai orto­rek­tis­ta (pakon­omai­nen tar­ve syö­dä mah­dol­li­sim­man ter­veel­li­ses­ti). 

Jos huo­li oman kehon lihak­sik­kuu­den riit­tä­mät­tö­myy­des­tä on yli­ko­ros­tu­nut­ta ja lihas­ten kas­vat­ta­mi­nen on pakon­omais­ta, voi kyse olla lihas­dys­mor­fias­ta, joka on yksi ruu­miin­ku­va­häi­riön ala­muo­to. Ruo­ka­va­lion kapeu­tu­mi­nen ja jous­ta­mat­to­muus sekä lii­al­li­nen tree­naa­mi­nen levon kus­tan­nuk­sel­la alka­vat vähi­tel­len naker­taa sekä fyy­sis­tä että psyyk­kis­tä ter­veyt­tä. Lihas­mas­san kas­vat­ta­mi­sel­le omis­tau­tu­mi­nen voi myös mer­kit­tä­väs­ti kapeut­taa sosi­aa­lis­ta elä­mää. 

Lihas­dys­mor­fias­sa ja orto­rek­ti­ses­sa ruo­ka­suh­tees­sa varo­mer­kit näky­vät kui­ten­kin ulos­päin hitaam­min kuin esi­mer­kik­si lai­huus­häi­riös­sä. Lihas­mas­sa pai­naa, jol­loin pelk­kä pai­no ei vält­tä­mät­tä anna aihet­ta huo­leen. Pin­nan alla voi kui­ten­kin kyteä tree­naa­mi­seen, ulko­nä­köön ja ruo­kaan kes­kit­ty­viä pak­koa­ja­tuk­sia ja ‑oirei­ta, itse­tun­non hor­ju­mis­ta, mie­lia­lan las­kua ja ahdis­tus­ta. Kos­ka kär­si­mys ei vält­tä­mät­tä näy ulos­päin, on paras tapa sel­vit­tää hen­ki­lön voin­tia kysy­mäl­lä hänel­tä suo­raan: ”Miten voit?”

Kuin­ka usein tulee kysyt­tyä aktii­vi­ses­ti tree­naa­val­ta pojal­ta tai mie­hel­tä “Mitä ajat­te­let kehos­ta­si?”, “Mitä ajat­te­let ruu­as­ta?”, tai “Miten itse­tun­to­si voi?”. Täl­lai­set tee­mat ovat har­mil­li­sen har­voin mies­ten puku­huo­ne­pu­hees­sa esil­lä. Tun­teis­ta puhu­mi­sen kult­tuu­ri istuu huo­nos­ti toi­min­ta­san­ka­ri­ku­vas­toon. Tämä ei suin­kaan tar­koi­ta, ettei­vät­kö pojat oli­si ihan yhtä lail­la tun­te­via olen­to­ja kuin mui­den suku­puol­ten edus­ta­jat. Tun­teis­ta puhu­mi­nen voi poi­kien ympä­ris­tös­sä olla kui­ten­kin vai­keam­paa herk­kyy­den stig­man pelos­sa. Täs­sä asias­sa on tul­tu pal­jon eteen­päin poi­ka­kult­tuu­rin his­to­ri­aan pei­la­ten, mut­ta työ­tä on vie­lä pal­jon teh­tä­vä­nä.

Toi­min­ta­san­ka­ri-ihan­teen ulkoi­nen tavoit­te­lu voi olla yhtä raas­ta­vaa ja elä­män­laa­tua hei­ken­tä­vää kuin ano­rek­ti­nen nään­nyt­tä­mi­nen. Useat toi­min­ta­san­ka­ri­hah­moik­si itsen­sä tree­nan­neet näyt­te­li­jät ovat jul­ki­suu­des­sa ker­to­neet roo­liin val­mis­tau­tu­mi­sen aiheut­ta­mas­ta fyy­si­ses­tä ja hen­ki­ses­tä kär­si­myk­ses­tä sekä anka­ran kehon muok­kauk­sen hai­tal­li­ses­ta vai­ku­tuk­ses­ta elä­män­laa­tuun ja kehon­ku­vaan. Amma­tik­seen keho­aan muok­kaa­vil­la hen­ki­löil­lä on käy­tös­sään huip­pu­ta­son taus­ta­jou­kot per­so­nal trai­ne­ris­ta kok­kiin. Nor­miar­jes­sa samo­jen tulos­ten eteen uuras­ta­mi­nen on äärim­mäi­sen työ­läs­tä ja voi aiheut­taa tar­peet­to­mia riit­tä­mät­tö­myy­den ja epä­on­nis­tu­mi­sen tun­tei­ta, jot­ka yhdis­tet­ty­nä ruo­kai­lun muu­tok­siin saat­ta­vat altis­taa syö­mis­häi­riön puh­kea­mi­sel­le. 

Mus­ke­li-ihan­teen lisäk­si popu­laa­ri­kult­tuu­rin ilmiöis­tä löy­tyy myös pal­jon lai­huu­teen ja pie­ni­ko­koi­suu­teen kan­nus­ta­via vies­teä, jot­ka kos­ket­ta­vat myös poi­kia. Riu­tu­van tai­tei­li­jan ihan­ne elää edel­leen vah­va­na rock-ske­nes­sä. Itse huo­maan poh­ti­va­ni huo­les­tu­neel­la mie­len­kiin­nol­la myös K‑pop:in (ete­lä­ko­rea­lai­nen popu­laa­ri­musiik­ki) myö­tä ran­tau­tu­vaa ulko­nä­köi­han­net­ta. Nap­paa­vat­ko suo­ma­lai­set pojat uudek­si ihan­teek­seen K‑popin silo­tel­lun sym­met­rian? Eri­lais­ten keho­jen diver­si­teet­ti lois­taa pois­sao­lol­laan K‑popin kuvas­tos­sa ja tämä kos­kee sekä poi­ka- että tyt­töbän­de­jä. Toki tähän on todet­ta­va, että olen seu­ran­nut K‑popin ilmiöi­tä vain pin­nal­li­ses­ti ja sivus­ta kurk­kien “nolon äidin” roo­lis­ta käsin. 

Koh­ti tehok­kaam­paa tun­nis­ta­mis­ta

Kun syö­mis­häi­riöi­tä on monen­lai­sia ja jokai­nen sai­ras­tu­nut on yksi­löl­li­nen itsen­sä omi­ne eri­tyis­piir­tei­neen, on syö­mis­häi­riön ilme­ne­mis­muo­to­jen kir­jo kir­ja­vam­pi, kuin osaam­me äkki­sel­täään edes aja­tel­la. Var­sin­kin sil­loin, jos mie­li­ku­viam­me ohjaa­vat kapeat ste­reo­ty­piat, jää näkö­alam­me syö­mis­häi­riöi­hin tur­han mus­ta­val­koi­sek­si. 

Yksi askel syö­mis­häi­riön tehok­kaam­paan tun­nis­ta­mi­seen on tie­toi­suu­den vah­vis­ta­mi­nen sai­rau­den eri­lai­sis­ta ime­ne­mis­mo­dois­ta eri suku­puol­ten koh­dal­la ja eri ikä­vai­heis­sa. Kui­ten­kin on tär­keä muis­taa, että mie­hil­lä syö­mis­häi­riö­oi­reet voi­vat olla myös hyvin saman­kal­tai­sia kuin nai­sil­la ja sil­ti­kin ne jää­vät useam­min huo­maa­mat­ta. Pojil­la esiin­tyy myös lai­huus­häi­riö­tä, buli­mi­aa, ahmin­ta­häi­riö­tä ja ARFID:ia. Esi­mer­kik­si ahmin­ta­häi­riö näyt­täi­si koke­muk­sen valos­sa ilme­ne­vän mel­ko saman­lai­se­na sekä mie­hil­lä, että nai­sil­la ja häi­ri­öön myös usein sai­ras­tu­taan tai avun tar­pee­seen havah­du­taan vas­ta aikui­siäl­lä. 

Syö­mis­häi­riö ei siis tosi­aan ole vain “kil­tin tytön tau­ti”. Suku­puo­lio­le­tus ei sai­si ohja­ta häi­riön tun­nis­ta­mis­ta tai tun­nis­ta­mat­ta jää­mis­tä. Syö­mi­seen ja kehoon liit­ty­viä huo­le­nai­hei­ta oli­si syy­tä kysyä ter­vey­den­huol­los­sa her­kem­min rajaa­mat­ta ketään kar­toi­tuk­sen ulko­puo­lel­le ole­tus­ten ja mie­li­ku­vien perus­teel­la. Laa­jem­mal­la kar­toi­tuk­sel­la voi­si tun­nis­ta­mi­nen ja hoi­toon ohjaus tehos­tua. Tämän myö­tä yhä usem­pi syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­va pää­si­si myös tut­ki­muk­sen pii­riin, jol­loin syö­mis­häi­riöi­den moni­muo­toi­suu­des­ta saa­tai­siin lisää tie­teel­lis­tä näyt­töä klii­nis­ten havai­to­jen tuek­si. Tie­teel­li­sen näy­tön lisään­ty­mi­nen taas antai­si arvo­kas­ta apua ste­reo­ty­pioi­den ja nii­hin liit­ty­vän stig­man mur­ta­mi­seen. 

Ihan­teel­li­ses­sa maa­il­mas­sa kaik­kien suku­puol­ten kai­ken ikäi­sil­lä edus­ta­jil­la oli­si yhtä­läi­set mah­dol­li­suu­det puhua vai­keuk­sis­taan ja saa­da nii­hin tar­vit­taes­sa ammat­tia­pua. Jot­ta syö­mis­häi­riö­tä opit­tai­siin tehok­kaam­min tun­nis­ta­maan myös poi­kien ja mies­ten koh­dal­la on mei­dän ensin syy­tä tun­nis­taa ja tar­kas­tel­la kriit­ti­ses­ti omia mie­li­ku­viam­me sekä syö­mis­häi­riös­tä että suku­puo­les­ta. Tämän tar­kas­te­lun soi­si tapah­tu­van sekä yksi­lö­ta­sol­la että yhteis­kun­nal­li­ses­sa kes­kus­te­lus­sa.  Juu­ri täs­tä syys­tä eri­lai­set tie­toa ja ymmär­rys­tä lisää­vät hank­keet, kuten RESET-han­ke, ovat kul­lan arvoi­sia stig­man mur­ta­jia.   

Min­kä­lai­sia aja­tuk­sia nämä poh­din­nat sinus­sa herät­tä­vät? Min­kä­lai­sia mie­li­ku­via sinul­la on syö­mis­häi­riöis­tä ja nii­den yhtey­des­tä suku­puo­leen?

Sii­ri Kor­pi­niit­ty 

Syö­mis­häi­riö­kes­kus