Miet­tei­tä tun­tei­den näyt­tä­mi­ses­tä ja amma­til­li­suu­des­ta syö­mis­häi­riö­po­ti­lai­den hoi­dos­sa

Tun­tei­den poh­ti­mi­nen on meil­le Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen työn­te­ki­jöil­le joka­päi­väis­tä puu­haa. Useim­mi­ten näi­den poh­din­to­jen yti­mes­sä ovat poti­lai­den tun­teet ja nii­den käsit­te­lyn tuke­mi­nen toi­pu­mis­työs­sä. Kui­ten­kin päi­vit­täin tulee työs­ken­nel­tyä myös omien tun­tei­den­sa kans­sa, ovat­han tun­teet myös hoi­ta­val­la hen­ki­löl­lä läs­nä joka het­kes­sä.

Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­ses­sa hoi­to kes­tää usein monia kuu­kausia ja mat­ka poti­laan rin­nal­la on usein pit­kä ja inten­sii­vi­nen. On siis luon­nol­lis­ta, että mat­kal­le mah­tuu myös tilan­tei­ta, jois­sa hoi­ta­jan­kin tun­teet näyt­täy­ty­vät ja tule­vat tar­kas­tel­ta­vik­si. Huo­maan usein poh­ti­va­ni, mil­lai­nen tun­tei­den näyt­tä­mi­nen on amma­til­lis­ta syö­mis­häi­riö­po­ti­lai­den hoi­dos­sa, var­sin­kin kun poti­lais­ta tulee työn­te­ki­jöil­le var­sin lähei­siä pit­kän hoi­don aika­na. Poh­din­kin usein miten ja mil­loin voin hoi­ta­ja­na näyt­tää tun­tei­ta­ni rik­ko­mat­ta amma­til­li­suu­den rajo­ja.

On ole­mas­sa pal­jon näke­myk­siä sii­tä saa­ko hoi­ta­va hen­ki­lö näyt­tää tun­tei­taan poti­las­työs­sä. Itse ajat­te­len tun­tei­den näyt­tä­mi­sen tai­don ole­van mer­kit­tä­vä osa amma­til­li­suut­ta. Koros­tan täs­sä sanaa tai­to. Uskon myös sii­hen, että voim­me olla omia per­soo­niam­me työ­pai­kal­la ja hyö­dyn­tää per­soo­nal­li­suut­tam­me aut­ta­mi­sen väli­nee­nä. Psy­kiat­ri­ses­sa hoi­to­työs­sä emme voi pii­lou­tua instru­ment­tien suo­jiin vaan työ­tä teh­dään oman per­soo­nan varas­sa ja omien tun­tei­den kaut­ta. Hoi­dol­li­ses­sa koh­taa­mi­ses­sa tun­teet ovat aina vuo­ro­vai­ku­tuk­sen väli­nei­tä. Omien tun­tei­den ja käyt­täy­ty­mi­sen sää­te­ly ovat vält­tä­mät­tö­miä tai­to­ja hoi­ta­val­le työn­te­ki­jäl­le. Työm­me­hän on hyvin pit­käl­ti poti­laan tuke­mis­ta juu­ri näi­den tai­to­jen har­joit­te­lus­sa.

Ajat­te­len, että hoi­ta­jan tai­to sää­del­lä tun­tei­taan mah­dol­lis­taa tur­val­li­sen hoi­to­suh­teen syn­ty­mi­sen. Aito, välit­tä­vä ja tur­val­li­nen hoi­to­suh­de luo poti­laal­le hyvän poh­jan oman sai­rau­den tut­ki­mi­sel­le ja sai­rau­des­ta toi­pu­mi­sel­le. Luot­ta­muk­sen ja tur­val­li­suu­den tun­teen raken­tu­mi­nen vaa­tii sen, että poti­las tun­tee hoi­ta­jan tavan teh­dä työ­tä eikä jou­du arvai­le­maan hoi­ta­jan motii­ve­ja tai pel­kää­mään tämän reak­tioi­ta. Välil­lä hoi­to­suh­tees­sa koh­da­taan haas­ta­via tilan­tei­ta, jois­sa vai­keil­ta tun­teil­ta ei väl­ty­tä. Täl­lai­sia ovat esi­mer­kik­si het­ket, jol­loin jou­dum­me aset­ta­maan oirei­lul­ta suo­jaa­via rajo­ja. Näis­sä tilan­teis­sa poti­las saat­taa kokea pet­ty­mys­tä ja kiuk­kua tai teh­dä sai­rau­des­taan läh­töi­sin vää­rän tul­kin­nan hoi­ta­jan tar­koi­tus­pe­ris­tä tai tun­teis­ta poti­las­ta koh­taan. Sil­loin on tär­ke­ää, että vas­taam­me näi­hin poti­laan mie­les­sä herän­nei­siin kysy­myk­siin rehel­li­ses­ti, mut­ta kui­ten­kin siten, että poti­las ei pel­kää mei­dän jou­tu­van tun­tei­dem­me ryö­py­tyk­seen.

Luot­ta­muk­sen myö­tä poti­las uskal­taa näyt­tää kipun­sa pel­kää­mät­tä suut­tu­mus­ta, ran­gais­tuk­sia tai hyl­kää­mis­tä. Luot­ta­muk­sen säi­ly­mi­sen kan­nal­ta on rat­kai­se­vaa, että rajaa­mis­ti­lan­teis­sa poti­las kuu­lee lin­jaus­ten taka­na ole­vat hoi­dol­li­set perus­te­lut ja vies­tin sii­tä, että toi­min­nan läh­tö­koh­dat ovat aina poti­laan toi­pu­mi­sen tuke­mi­ses­sa. Poti­laan tulee voi­da tur­val­li­ses­ti ilmais­ta kiel­tei­siä tun­tei­taan osas­tol­la. Nii­den ilmai­sua ja käsit­te­lyä raken­ta­val­la taval­la hän voi har­joi­tel­la hyvän hoi­to­suh­teen tur­vin. Hoi­ta­van hen­ki­lön ammat­ti­tai­toa on näi­den tun­tei­den vas­taa­not­ta­mi­nen ja poti­laan aut­ta­mi­nen tun­tei­den­sa kans­sa sel­viy­ty­mi­ses­sä sekä uusien tai­to­jen opet­te­lus­sa.

Osas­to­työs­sä emme tie­ten­kään ole vain kiu­kun, surun tai pet­ty­myk­sen tun­tei­den kans­sa teke­mi­sis­sä, vaan mukaan mah­tuu myös pal­jon jaet­tua iloa, onnis­tu­mi­sen tun­net­ta ja lii­ku­tus­ta. Myös näi­den tun­tei­den koh­taa­mi­nen vaa­tii hoi­ta­val­ta hen­ki­löl­tä kykyä sää­del­lä myö­täe­lä­mi­sen volyy­mia. Koke­muk­se­ni mukaan ne het­ket voi­vat olla hyvin­kin hoi­dol­li­sia, jol­loin poti­laan kans­sa nau­re­taan yhdes­sä niin, että vat­saan kos­kee. Myös ne het­ket, jol­loin poti­las näkee hoi­ta­jan lii­ku­tuk­sen kyy­ne­leen kar­kaa­van pos­kel­le kes­ken kes­kus­te­lun voi­vat par­haim­mil­laan antaa poti­laal­le vies­tin: olen arvo­kas, tun­teil­la­ni on väliä. Näis­sä het­kis­sä on kui­ten­kin hoi­ta­van hen­ki­lön ammat­ti­tai­dol­la suu­ri mer­ki­tys, jot­ta poti­las ei esi­mer­kik­si ala suo­jel­la tai tar­peet­to­mas­ti miel­lyt­tää hoi­ta­jaan­sa. Tun­teis­ta ja hoi­to­ti­lan­teis­sa herää­vis­tä tun­ne­reak­tiois­ta on hyvä puhua ääneen.

Kun poh­di­taan amma­til­li­suut­ta, puhu­taan usein etäi­syy­den sää­te­lys­tä. Itse käy­tän mie­luum­min käsi­tet­tä ”lähei­syy­den sää­te­ly”, kos­ka sii­nä on mie­les­tä­ni posi­tii­vi­sem­pi soin­ti. Voim­me puhua myös emo­tio­naa­li­sen väli­mat­kan sää­te­lys­tä. Tämä on sel­lai­nen aihe, jota poh­dim­me yhä uudes­taan ja uudes­taan sekä ryh­mä­työ­noh­jauk­sis­sa että omis­sa yksi­lö­työ­noh­jauk­sis­sam­me. Täs­tä aihees­ta kes­kus­te­len myös pal­jon aina, kun ohjaan opis­ke­li­joi­ta. Pyrin sanoit­ta­maan tätä käsi­tet­tä myös poti­lail­le, jos lähei­syy­teen liit­ty­vät kysy­myk­set askar­rut­ta­vat poti­las­ta hoi­to­suh­tees­sa. Mikä­li hoi­ta­ja sää­te­lee lähei­syy­den lii­an kau­kai­sek­si ja ei näy­tä riit­tä­väs­ti tun­tei­taan, saat­taa poti­laal­le syn­tyä tun­ne, ettei hoi­ta­va hen­ki­lö väli­tä. Toi­seen suun­taan huo­nos­ti sää­del­ty­nä, poti­las voi kokea suh­teen­sa hoi­ta­jaan tur­vat­to­mak­si, kos­ka hoi­ta­jas­ta on tul­lut lii­an lähei­nen. Jos­kus vai­keim­mis­ta asiois­ta on hel­pom­pi puhua ihmi­sel­le, joka ei ole kai­kis­ta lähei­sin.

Lähei­syy­den sää­te­le­mi­sen tai­to on hyvin mer­kit­tä­vä niin poti­laan hyvin­voin­nin, kuin hoi­ta­van hen­ki­lön jak­sa­mi­sen kan­nal­ta. Onnis­tu­neen hoi­to­suh­teen kan­nal­ta on tär­ke­ää, että hoi­ta­va hen­ki­lö on ammat­ti­lai­sen roo­lis­sa — ei lähei­sen, vaik­ka hoi­don aika­na lähei­sik­si tul­laan­kin. Amma­til­li­nen suh­tau­tu­mi­nen ei sul­je pois aitoa välit­tä­mis­tä, vaan nime­no­maan on sitä. Hyvä emo­tio­naa­li­nen väli­mat­ka on sel­lai­nen, jos­sa omil­le tun­teil­le on tilaa ja täs­sä tilas­sa tun­tei­ta voi tar­kas­tel­la tie­toi­ses­ti ja kuun­nel­la nii­den kan­ta­mia tär­kei­tä vies­te­jä poti­laan tun­teis­ta ja voin­nis­ta. Ammat­ti­tai­toi­nen hoi­ta­ja osaa erot­taa omat tun­teen­sa poti­laan tun­teis­ta ja varoa ettei­vät poti­laan tun­teet livah­da ”ihon alle”.

Ammat­ti­lai­si­na edus­tam­me poti­lail­le aut­ta­jan lisäk­si myös ter­veyt­tä ja meil­lä on suu­ri vas­tuu sii­tä min­kä­lais­ta esi­merk­kiä näy­täm­me. Tämä kos­kee niin esi­merk­ki­ruo­kai­lu­ja kuin esi­merk­kiäm­me raken­ta­vas­ta vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta. Poti­laal­le voi olla myös hyvin hoi­dol­lis­ta näh­dä hoi­ta­jan esi­merk­ki­mo­kai­lua tai esi­merk­ki­ren­tou­tu­mis­ta ja näh­dä, että hoi­ta­ja osaa näis­sä het­kis­sä myös sal­lia omat tun­teen­sa. Näyt­tä­mäl­lä inhi­mil­li­siä piir­tei­täm­me annam­me tär­keim­män vies­tin: Olen ihmi­nen sii­nä mis­sä sinä­kin. Oman jak­sa­mi­sem­me ja amma­til­li­suu­tem­me suo­jaa­mi­sek­si mei­dän tulee kui­ten­kin olla hyvin tie­toi­sia toi­min­nas­tam­me ja hakea sopi­van tun­tui­set rajat myös sii­hen, kuin­ka pal­jon itses­täm­me ker­rom­me ja annam­me.

Kun hoi­taa ihmis­tä koh­taa­mi­sen ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sen kei­noin, ei omaa ihmi­syyt­tään voi kät­keä tai naa­mioi­da koko­naan. Tun­teet ja per­soo­na saa­vat näkyä ja olla osa hoi­ta­van hen­ki­lön työ­ka­lu­pak­kia syö­mis­häi­riö­po­ti­lai­den hoi­dos­sa. Hoi­ta­jal­la on kui­ten­kin vas­tuul­li­nen teh­tä­vä sää­del­lä hoi­to­suh­tee­seen amma­til­li­set rajat ja huo­leh­tia omis­ta tun­ne­tai­dois­taan oman jak­sa­mi­sen­sa sekä tulok­sel­li­sen hoi­to­työn tur­vaa­mi­sek­si.

Mitä miel­tä sinä olet? Miten hoi­ta­jan tulee sää­del­lä lähei­syyt­tään poti­laan kans­sa? Entä saa­ko hoi­ta­ja näyt­tää tun­tei­taan ja per­soo­naan­sa työs­sään poti­lai­den kans­sa?

Ter­vei­sin,
Sii­ri Kor­pi­niit­ty

sai­raan­hoi­ta­ja (AMK)
Syö­mis­häi­riö­kes­kus
Kun­tou­tus- ja hoi­to­yk­sik­kö

PS. Ome­na­tu­van yllä­pi­to lomai­lee 11.4.2018 asti. Mah­dol­li­siin kom­ment­tei­hin ei tuo­na aika­na vält­tä­mät­tä rea­goi­da. Jul­kai­su­ja tulee kui­ten­kin tut­tuun tapaan 2 x kk.

4 vastausta artikkeliin “Miet­tei­tä tun­tei­den näyt­tä­mi­ses­tä ja amma­til­li­suu­des­ta syö­mis­häi­riö­po­ti­lai­den hoi­dos­sa”

  1. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Min­kä ammat­ti­kun­tien edus­ta­jia hoi­to­tii­miin­ne kuu­luu? Terv. Syö­mis­häi­riöi­den paris­sa työs­ken­te­lys­tä haa­vei­le­va 🙂

  2. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Lää­kä­ri, sai­raan­hoi­ta­ja, lähi­hoi­ta­ja, ravit­se­mus­te­ra­peut­ti, fysio­te­ra­peut­ti

  3. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Mis­sä toi­min­ta­te­ra­peut­ti?

  4. Syömishäiriökeskus avatar

    Hei! Lisäi­sin vie­lä lis­taan sosi­aa­li­työn­te­ki­jän sekä toi­min­ta­te­ra­peu­tin. Olen itse toi­min­ta­te­ra­peut­ti, mut­ta en työs­ken­te­le var­si­nai­ses­ti toi­min­ta­te­ra­peut­ti­na, vaan osa­na hoi­to­tii­miä tuo­den toki toi­min­ta­te­ra­pian ja eri­tyi­ses­ti kuntoutuksen/kuntoutumisen näkö­kul­mia esil­le työ­ryh­mäs­säm­me.

    Ter­vei­sin,

    Ven­la Ero­nen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *