Hil­jen­ty­mi­sen mah­ta­va voi­ma

Olin jou­lu­kuun alus­sa mind­ful­ness-pio­nee­rin, Lee­na Pen­na­sen, Hil­jai­suu­den ret­rii­tis­sä. Ret­riit­ti kes­ti kol­me päi­vää, joi­den aika­na teim­me aamus­ta iltaan eri­lai­sia medi­taa­tio­har­joi­tuk­sia. Täy­des­sä hil­jai­suu­des­sa. Mei­tä oli ehkä noin 30, emme­kä ret­rii­tin kes­täes­sä puhu­neet kes­ke­näm­me, emme edes kat­so­neet toi­siam­me — ollak­sem­me häi­rit­se­mät­tä tois­tem­me tilaa. Sään­töi­hin kuu­lui myös, että kän­ny­kät pysyi­vät lau­kus­sa, kir­jo­ja ei luet­tu eikä muis­tiin­pa­no­ja kir­joi­tel­tu. Tar­koi­tus oli vain olla itsen­sä kans­sa, läs­nä täs­sä het­kes­sä.

Olen ollut Lee­nan eri pitui­sil­la ret­rii­teil­lä usean ker­ran aikai­sem­min­kin. Koke­muk­se­ni on ollut, että vii­meis­tään toi­sen päi­vän ilta­päi­vä­nä mie­le­ni alkaa hil­jen­tyä ja las­keu­dun iha­naan hil­jai­seen mie­len pum­pu­liin, jos­sa läs­nä on vain vah­va tie­to sii­tä, että kaik­ki asiat ovat lopul­ta hyvin. Täy­del­li­ses­ti. Juu­ri niin kuin nii­den kuu­luu­kin olla. Ole­muk­se­ni ren­tou­tuu ja nau­tin hil­jai­suu­des­ta ja nyky­het­kes­sä läs­nä ole­mi­ses­ta.

Täl­lä ker­ral­la asiat kui­ten­kin meni­vät­kin ihan toi­sin. Mie­le­ni pysyi erit­täin aktii­vi­se­na koko ret­rii­tin ajan. Mitään pum­pu­liin las­keu­tu­mis­ta ei tul­lut. Mie­le­ni kar­ka­si jat­ku­vas­ti, mil­loin mihin­kin. Välil­lä se lui­kah­ti kel­jui­hin jut­tui­hin, välil­lä neut­raa­lei­hin ja välil­lä suo­ras­taan muka­viin ja viih­dyt­tä­viin asioi­hin. Aina kun olin palaut­ta­nut huo­mio­ni hen­gi­tyk­seen huo­mat­tua­ni se karan­neen, löy­sin itse­ni uudel­leen aja­tus­te­ni syö­ve­reis­tä – uudel­leen ja uudel­leen ja uudel­leen. Ensim­mäi­se­nä päi­vä­nä vie­lä uskoin tilan­teen rau­hoit­tu­van vii­meis­tään seu­raa­va­na päi­vä­nä ja kär­si­väl­li­sen ystä­väl­li­ses­ti palau­tin aina huo­mio­ni takai­sin hen­gi­tyk­see­ni.

Mie­le­ni oli sen ver­ran vilk­kaal­la tuu­lel­la, että pelk­kä perin­tei­nen: ”huo­maa mihin huo­mio­si meni, nimeä se ja palau­ta se hen­gi­tyk­see­si” ei oikein tun­tu­nut hoi­ta­van hom­maa, sil­lä mie­le­ni saat­toi kui­ten­kin jää­dä kiin­ni aja­tuk­seen. Tote­sin tar­vit­se­va­ni jotain ”tehok­kaam­paa”. Niin­pä kek­sin, että lähe­tän aja­tuk­sen ilo­tu­li­tuk­se­na tai­vaal­le mie­li­ku­vas­sa­ni ja nau­tin kau­niis­ta valos­hows­ta, joka seu­ra­si jokais­ta aja­tuk­sen irti pääs­tä­mis­tä. Samal­la annoin itse­ni tul­la tie­toi­sek­si kevey­des­tä, joka seu­ra­si aja­tuk­sen irti pääs­tä­mis­tä. Se tun­tui ren­tou­tu­mi­se­na vat­sa­ni alu­eel­la.

Läh­ties­sään ilo­tu­li­tus­ra­ket­ti­ni sanoi joka ker­ran ”tsuh!” ja sit­ten seu­ra­si upea valo­tai­de­teos mie­le­ni tai­vaal­la. Tämä oli aivan erin­omai­sen teho­kas­ta. Aja­tus­ten kar­kaa­mi­ses­ta ja nii­den palaut­ta­mi­ses­ta seu­ra­si nyt aina jotain iha­naa. Lähet­te­lin raket­te­ja­ni mie­le­ni tai­vaal­le niin ahke­ras­ti, että lopul­ta pelk­kä ”tsuh!” ‑sana hoi­ti hom­man ja huo­mio­ni pala­si hen­gi­tyk­see­ni.

Kun seu­raa­va päi­vä saa­pui, lähet­te­lin edel­leen ilo­tu­li­tus­ra­ket­te­ja­ni joka välis­sä. Ilta­päi­väl­lä odo­tin jo ole­va­ni iha­nas­sa pum­pu­lis­sa, mut­ta sitä ei saa­pu­nut­kaan. Lähet­te­lin vain ahke­ras­ti raket­te­ja­ni. Kun aja­tus, jos­ta irrot­tau­duin oli iha­na, hei­tin vie­lä len­to­suu­kon ja hymyn rake­tin perään. Aika kului ja rake­tit sin­koi­li­vat. Huo­ma­sin, että tämän ker­tai­nen anti­ni ret­rii­tis­tä ei tai­da­kaan olla pum­pu­li­ko­ke­mus vaan irrot­tau­tu­mi­nen ker­ta toi­sen­sa jäl­keen. Se oli kuin jump­paa. ”oho, uppo­sin aja­tuk­seen. Tsuh! Ahh! Oho. Tsuh! Ahh. Oho. Tsuh! Ahh!” Ja niin edel­leen. Sii­nä minun ret­riit­ti­ni.

Olin niin tot­tu­nut sii­hen, että ret­rii­tin jäl­keen maa­il­ma on hil­jaa, kaik­ki on hyvin ja sit­ten noin 4 päi­vän kulut­tua maa­il­ma on taas val­loit­ta­nut pää­ni ja täy­del­li­nen rau­ha on hai­kea muis­to vain. Päi­vit­täi­set mind­ful­ness-har­joi­tuk­set palaut­ta­vat koke­muk­se­ni rau­has­ta het­kek­si ja pie­net pysäh­ty­mi­set päi­vän mit­taan palaut­ta­vat kes­kit­ty­mi­se­ni. Tätä odo­tin. Nyt kun tämä ei näyt­tä­nyt toteu­tu­van, en oikein tien­nyt mitä odot­taa.

Välit­tö­mäs­ti ret­rii­tin jäl­keen huo­ma­sin, että palaa­mi­nen maa­il­man menoon oli ihan sau­ma­ton­ta. Pum­pu­lis­ta oli aina jon­kin ver­ran mat­kaa ja maa­il­ma tun­tui hie­man koval­ta. Nyt ei ollut mitään kyn­nys­tä, sil­lä olo­ti­la­ni ei ollut mer­kit­tä­väs­ti muut­tu­nut. Ensim­mäi­nen aja­tuk­se­ni oli, että jäi­kö­hän täs­tä mitään käteen. Ret­riit­ti­ni oli men­nyt ihan jum­pak­si. Ei pum­pu­lia.

Seu­raa­va­na aamu­na, kun tou­hui­lin aamu­tou­hu­ja­ni ennen työ­hön läh­töä, huo­ma­sin mie­le­ni ole­van hil­jai­nen. Ei stres­saa­via aja­tuk­sia töis­tä eikä mis­tään muus­ta­kaan. Tuu­ma­sin, että mah­ta­vaa. Mie­le­ni siis onnis­tui kui­ten­kin rau­hoit­tu­maan, vaik­ka en ollut­kaan pääs­syt pum­pu­liin. Mie­len­kiin­tois­ta. Kun ensim­mäi­set kuor­mit­ta­vat aja­tuk­set mei­na­si­vat tul­la mie­lee­ni – Tsuh! ja aja­tuk­se­ni rau­hoit­tu­vat välit­tö­mäs­ti. Ohoh! Tämä sii­tä siis jäi käteen! Kyky rau­hoit­taa aja­tuk­se­ni.

Kyky oli ehti­nyt kol­men päi­vän aika­na lähes auto­ma­ti­soi­tua. Ei ollut lain­kaan vai­ke­aa ohja­ta sitä, mihin aja­tuse­ner­gi­aan­sa tuh­laa. Jos huo­ma­sin mie­le­ni askar­te­le­van jon­kin älyt­tö­myy­den kim­pus­sa, pääs­tin aja­tuk­ses­ta irti, tsu­hau­tin sen tai­vaal­le ja palau­tin huo­mio­ni takai­sin tähän het­keen. Yhtäk­kiä koin­kin saa­nee­ni aivan mah­ta­van lah­jan sii­nä, kun mie­le­ni ei rau­hoit­tu­nut­kaan ja sain ylel­li­set kol­me koko­nais­ta päi­vää tree­na­ta tätä yhtä tai­toa.

Nyt ret­rii­tis­tä on kulu­nut pari kuu­kaut­ta ja tsu­haut­te­len edel­leen ahke­ras­ti. Uuden vuo­den ilo­tu­li­tuk­sis­ta otin ins­pi­raa­tio­ta tsu­haut­te­luu­ni ja nyt nau­tin vie­lä­kin kau­niim­mis­ta valoe­lä­myk­sis­tä mie­le­ni sisäl­lä.

Tari­nan ope­tus: kos­kaan ei tie­dä mis­sä aar­re pii­lee. Se voi löy­tyä aivan yllät­tä­väs­tä pai­kas­ta ja jos­kus (ehkä jopa usein – jos sil­le antaa mah­dol­li­suu­den) juu­ri siel­tä mihin et oli­si edes halun­nut kat­soa. Mie­li siis avoi­mek­si ja aina raken­ta­maan paras peli niil­lä kor­teil­la, jot­ka kul­loin­kin osu­vat käteen.

Tari­nan toi­nen ope­tus: Mind­ful­ness rocks! Kan­nat­taa ope­tel­la – se muut­taa koko elä­män.

Ter­vei­sin,
Pia Char­pen­tier

PS. Ome­na­tu­van yllä­pi­to lomai­lee 11.4.2018 asti. Mah­dol­li­siin kom­ment­tei­hin ei tuo­na aika­na vält­tä­mät­tä rea­goi­da. Jul­kai­su­ja tulee kui­ten­kin tut­tuun tapaan 2 x kk.