Para­ne­mi­sen haas­tee­na autet­ta­vak­si aset­tu­mi­nen

Useim­mil­le meis­tä on tiuk­ka paik­ka, kun jou­dum­me aloit­te­li­jan roo­liin opet­te­le­maan uusia asioi­ta. Jou­dum­me sie­tä­mään epä­on­nis­tu­mis­ta ja sitä, että emme ole (aina­kaan heti) hyviä sii­nä mitä teem­me. Syö­mis­häi­riöis­tä para­ne­mi­ses­sa jou­tuu usein tör­mää­mään sii­hen, että muut tie­tä­vät parem­min ja jopa mää­räi­le­vät mitä saa teh­dä, miten syö­dä ja miten elää. Tämä tun­tuu hel­pos­ti itse­mää­rää­mi­soi­keu­teen puut­tu­mi­sel­ta ja sitä voi olla ras­kas­ta sie­tää.

Eri­tyi­ses­ti syö­mis­häi­riöi­den osas­to­hoi­dos­sa tämä koros­tuu, sil­lä siel­lä jou­tuu elä­mään yhtei­sön sään­nöil­lä. Muut mää­rää­vät mil­loin syö­dään, mil­loin pää­see ves­saan ja mil­loin ulkoi­le­maan. Halu pääs­tä takai­sin oman elä­män her­rak­si nousee täl­löin usein suu­rek­si, mut­ta omaan varaan jou­tues­saan huo­maa syö­mis­häi­riön nopeas­ti alka­van ohjail­la toi­min­taa hai­tal­li­sel­la taval­la.

Täs­sä tilan­tees­sa vaa­di­taan kykyä aset­tua oppi­jan ase­maan ja het­kek­si luo­pua tar­pees­ta itse ohjail­la elä­mään­sä. Useim­pien ihmis­ten on vai­ke­aa myön­tää, että he eivät pär­jää. Eri­tyi­ses­ti sel­lai­set hen­ki­löt, joil­le elä­mä on opet­ta­nut, että heik­kous ei ole hyväk­syt­tä­vää ja itse on pär­jät­tä­vä, koke­vat autet­ta­vak­si
aset­tu­mi­sen han­ka­la­na. Vaka­vas­ta syö­mis­häi­riös­tä paran­nut­taes­sa ollaan kui­ten­kin sel­lai­sen tilan­teen edes­sä, mis­sä omas­sa varas­sa ei pär­jä­tä, vaan
tar­vi­taan uusien sel­viy­ty­mis­kei­no­jen opet­te­lua toi­sen ohjauk­ses­sa. Täs­sä tilan­tees­sa mie­li ei osaa itse­näi­ses­ti hyö­dyn­tää kei­no­ja, jot­ka aidos­ti
aut­ta­vat, vaan tur­vau­tuu pakon­omai­ses­ti hai­tal­li­siin sai­rau­den kei­noi­hin.

On tär­ke­ää muis­taa, että autet­ta­vak­si aset­tu­mi­nen sil­loin, kun ei itse pys­ty aut­ta­maan itse­ään, osoit­taa vii­saut­ta ja vah­vuut­ta. Se ei ole merk­ki heik­kou­des­ta, vaan päin­vas­toin. Tar­vi­taan suur­ta vah­vuut­ta myön­tää, ettei pär­jää ja vas­taa­not­taa apua sil­loin­kin, kun se edel­lyt­tää pelot­ta­vien ja ahdis­ta­vien asioi­den teke­mis­tä. On tär­ke­ää näh­dä itsen­sä vah­va­na ja roh­kea­na vas­taa­not­taes­saan apua ja ymmär­tää autet­ta­vak­si aset­tu­mi­sen suu­ri arvo para­ne­mi­sel­le.

Sii­nä voi aut­taa myös sen muis­ta­mi­nen, että tilan­ne on väliai­kai­nen ja täh­tää sii­hen, että kyky elää omaa elä­mää itse­näi­ses­ti, tur­val­li­ses­ti ja ter­veyt­tä tuke­val­la taval­la saa­vu­te­taan mah­dol­li­sim­man nopeas­ti. Eli avun sal­li­mi­nen ja hoi­don vas­taa­not­ta­mi­nen aut­ta­vat pää­se­mään juu­ri sii­hen tavoit­tee­seen, jota sai­ras­tu­nut kipeäs­ti itse­kin halu­aa: pääs­tä elä­mään omil­la ehdoil­laan hyvää ja mie­le­käs­tä elä­mää.

Vai­kei­na het­ki­nä voi suun­na­ta kat­seen tule­vai­suu­teen ja muis­taa, että ”kun nyt jak­san tämän ja opet­te­len tar­vit­ta­vat tai­dot pär­jä­täk­se­ni itse, pää­sen pian teke­mään tah­to­mia­ni ja kai­paa­mia­ni asioi­ta”. Mitä ahke­ram­min uusia tai­to­ja opet­te­lee, sitä nopeam­min ne on mah­dol­lis­ta omak­sua, ne auto­ma­ti­soi­tu­vat sekä mah­dol­lis­ta­vat itse­näi­sen elä­män elä­mi­sen tur­vas­sa ja ter­vee­nä.

On hyvä myös olla tie­toi­nen uuden oppi­mi­sen haus­kuu­des­ta. Kun huo­maa sel­viy­ty­vän­sä aiem­paa nopeam­min pet­ty­myk­sis­tä ja taju­aa, ettei epä­on­nis­tu­mi­sen jäl­keen tar­vit­se­kaan enää ran­gais­ta itseä ja vajo­ta huo­nom­muu­den tun­tei­siin, val­taa mie­len mah­ta­va onnis­tu­mi­sen ja edis­ty­mi­sen tun­ne.  Myös syö­mi­nen alkaa yleen­sä sujua ilman pel­koa ja hätää. Samal­la elä­män laa­tu para­nee mer­kit­tä­väs­ti monil­la osa-alueil­la, eikä elä­mää tar­vit­see enää pelä­tä. Tämä tuot­taa mah­ta­van mää­rän iloa sekä onnis­tu­mi­sen tun­net­ta ja innos­taa jat­ka­maan eteen­päin yhä vaa­ti­vam­pien haas­tei­den äärel­le.

Kat­seen pitä­mi­nen pal­kin­nos­sa vai­kei­na het­ki­nä aut­taa sel­viy­ty­mään han­ka­lis­ta­kin tilan­teis­ta ja muis­ta­maan, että ”kun nyt vain jak­san kes­kit­tyä tähän ja teh­dä sen mah­dol­li­sim­man hyvin, pää­sen eteen­päin ja omaan tavoit­tee­see­ni”. Tilan­ne on hie­man saman­kal­tai­nen kuin kou­lus­sa opis­kel­les­sa. Useim­mat opin­to-ohjel­mat sisäl­tä­vät aihei­ta, jot­ka eivät ole niin muka­via, mut­ta ne täy­tyy kui­ten­kin suo­rit­taa, jot­ta pää­see val­mis­tu­maan halua­maan­sa ammat­tiin.

Para­ne­mi­sen aika­na on tär­ke­ää myös olla kär­si­väl­li­nen itse­ään koh­taan ja sie­tää myö­tä­tun­toi­ses­ti se, että välil­lä epä­on­nis­tu­taan. Ihmi­sil­lä on usein tai­pu­mus olla itsel­leen kovia ja anka­ria sil­loin, kun he eni­ten tar­vit­si­si­vat myö­tä­tun­toa, hel­lyyt­tä ja hoi­vaa. Autat itseä­si tär­keäl­lä taval­la, jos pidät­täy­dyt kri­ti­soi­mas­ta ja hauk­ku­mas­ta itseä­si sil­loin, kun asiat ovat vai­keal­la tolal­la ja olet pet­ty­nyt itsee­si. Kehi­tä mie­le­si varas­toon muu­ta­ma hyvä roh­kai­sun sana, jol­la voit loh­dut­taa itseä­si vai­kea­na het­ke­nä. Sel­lai­sia voi­si­vat olla esi­mer­kik­si ”riit­tää, kun yri­tän par­haa­ni”, ”uuden opet­te­le­mi­seen kuu­luu pie­net
epä­on­nis­tu­mi­set aina välil­lä”, ”pääs­tän irti epä­on­nis­tu­mi­ses­ta­ni ja jat­kan eteen­päin”, ”tämä on ras­kas pro­ses­si, joten on ymmär­ret­tä­vää, että välil­lä
kiu­kut­taa”.

Uuden oppi­jak­si ja autet­ta­vak­si aset­tu­mi­sen tai­to on tär­keä syö­mis­häi­riös­tä para­ne­val­le. Sen muis­ta­mi­nen ja voi­ma­va­ro­jen panos­ta­mi­nen sii­hen aut­ta­vat pää­se­mään nopeas­ti itse­näi­seen elä­mään kiin­ni. Itse­näi­nen elä­mä on antoi­sin­ta ja kes­tä­vim­mäl­lä poh­jal­la sii­nä vai­hees­sa, kun tai­dot ja voi­mat riit­tä­vät arjen elä­mi­seen taval­la, joka tukee mie­len ja kehon hyvin­voin­tia. Para­ne­mi­se­si olles­sa vie­lä kes­ken, panos­ta siis voi­ma­va­ra­si uusien sel­viy­ty­mis­kei­no­jen oppi­mi­seen sekä hoi­don ja tuen vas­taa­not­ta­mi­seen. Näin pää­set nopeim­min elä­mään juu­ri sel­lais­ta elä­mää, jota kai­paat ja haluat itsel­le­si.

Mil­lai­sia
koke­muk­sia sinul­la on hoi­don vas­taa­not­ta­mi­sen vai­keu­den voit­ta­mi­ses­ta?

Syys­ter­vei­sin,
Pia Char­pen­tier