Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen Oman elä­män­sä urhei­li­ja ‑pro­jek­ti

Syys­kuus­sa kir­joi­tin blo­gi­kir­joi­tuk­sen urhei­li­joi­ta koh­taa­vis­ta syö­mis­häi­riöis­tä ja mai­nit­sin Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen pro­jek­tis­ta, jon­ka avul­la pyri­tään aut­ta­maan pulaan jou­tu­nei­ta urhei­li­joi­ta.

Kut­suim­me tam­mi­kuus­sa muu­ta­mia asian­tun­ti­joi­ta pala­ve­riin kans­sam­me ideoi­maan pro­jek­tim­me sisäl­töä. Asian­tun­ti­joit­tem­me jou­kos­sa oli hen­ki­löi­tä, jot­ka ovat itse muka­na urhei­lu­val­men­nuk­ses­sa ja myös hen­ki­löi­tä, joi­den lap­set ovat urhei­lu­val­men­net­ta­via. Saim­me mukaan monen­lai­sia näkö­kul­mia urhei­li­joi­den syö­mi­son­gel­miin ja elä­män­hal­lin­taan liit­ty­vis­tä vai­keuk­sis­ta.

Ryh­mäm­me kiin­nit­ti huo­mio­ta sii­hen, että urhei­li­jan ural­la on muu­ta­mia ongel­ma­koh­tia, jot­ka vaa­ti­vat lähem­pää tar­kas­te­lua ja joi­den hait­ta­vai­ku­tuk­sia voi­sim­me pyr­kiä vähen­tä­mään pro­jek­tim­me puit­teis­sa. Esit­te­len seu­raa­vas­sa muu­ta­man niis­tä.

Jat­ku­va arvioi­ta­va­na ole­mi­nen

Urhei­luun kuu­luu jat­ku­va kovan arvos­te­lun koh­teek­si jou­tu­mi­nen jo nuo­res­ta iäs­tä alkaen, mikä on kenel­le tahan­sa hen­ki­siä voi­mia koet­te­le­vaa. Kri­tiik­kiä tulee niin urhei­lusuo­ri­tuk­sis­ta kuin ulko­näös­tä­kin. Tämä aset­taa urhei­li­jal­le suu­ria pai­nei­ta vas­ta­ta häneen koh­dis­tu­viin odo­tuk­siin. Jos­kus urhei­lu­tu­lok­si­aan paran­ta­maan pyr­ki­vä urhei­li­ja voi saa­da val­men­ta­jal­ta ohjeet laih­dut­taa tai hän voi itse pää­tel­lä laih­dut­ta­mi­sen ede­saut­ta­van suo­ri­tus­ten para­ne­mis­ta ja ulko­näön hyväk­syt­tä­vyyt­tä. Tämä laih­dut­ta­mi­nen voi pahim­mil­laan joh­taa vuo­sien syö­mis­häi­riö­kier­tee­seen. Syö­mis­häi­riö aiheut­taa urhei­li­jal­le mm. lisään­ty­nei­tä urhei­lu­vam­mo­ja ja hidas­taa louk­kaan­tu­mi­sis­ta palau­tu­mis­ta.

Aktii­viur­hei­lu-uran lopet­ta­mi­nen

Toi­si­naan pit­kän urhei­lu-uran jäl­keen urhei­li­ja jäte­tään yksin sel­viy­ty­mään urhei­li­jae­lä­mäs­tä sivii­lie­lä­mään siir­ty­mi­ses­tä. Mones­ti koko ikän­sä urheil­lut hen­ki­lö voi olla hie­man hukas­sa pyr­kies­sään hah­mot­ta­maan kuka hän on jos ei ole enää urhei­li­ja. Iden­ti­teet­ti on voi­nut raken­tua voi­mak­kaas­ti urhei­li­ja­na ole­mi­sen ympä­ril­le ja uran lop­pues­sa voi jää­dä tyh­jän pääl­le. Voi olla vai­ke­aa hah­mot­taa mikä elä­mäs­sä on arvo­kas­ta ilman urhei­lua. Myös jat­ku­van palaut­teen­saa­mi­sen lop­pu­mi­nen, voi aiheut­taa eksy­mi­sen tun­net­ta – mis­tä nyt tie­dän, mil­loin olen teh­nyt riit­tä­väs­ti?

Urhei­lu-ura ja kil­pai­lui­hin val­mis­tau­tu­mi­nen on usein vaa­ti­nut urhei­li­jal­ta mel­kois­ta kes­kit­ty­mis­tä har­joit­te­luun. Täl­löin lähi­pii­ri usein halu­aa tukea urhei­li­jaa hoi­ta­mal­la hänen puo­les­taan kaik­ki juok­se­vat asiat, kuten ruo­an­lai­ton, pyy­kin­pe­sun ja las­ku­jen mak­sun. Kun urhei­lu-ura lop­puu, saat­taa­kin urhei­li­ja löy­tää itsen­sä vail­la elä­mäs­sä sel­viy­ty­mi­sen perus­tai­to­ja, kos­ka kaik­kia asiat on aina teh­ty hänen puo­les­taan. Tämä vai­keut­taa oman pai­kan löy­tä­mis­tä urhei­lun jäl­kei­ses­sä elä­mäs­sä, sil­lä tai­to­jen puut­tees­sa tart­tu­ma­pin­nat ovat vähis­sä. Tämä voi altis­taa enti­sen urhei­li­jan ongel­mil­le, kuten päih­tei­den vää­rin­käy­töl­le ja syö­mis­häi­riöil­le.

Pai­ne teh­dä enem­män kuin jak­sai­si

Toki urhei­lu-ural­la ete­ne­mi­nen vaa­tii pon­nis­te­lu­ja ja har­joi­tuk­siin osal­lis­tu­mis­ta sil­loin­kin, kun ei kau­heas­ti huvit­tai­si. Toi­si­naan kui­ten­kin voi­ton­tah­toi­set val­men­ta­jat ja kun­nian­hi­moi­set van­hem­mat pus­ke­vat urhei­li­jan har­joit­te­le­maan ja kil­pai­le­maan sii­nä mää­rin, että urhei­li­ja väsyy, stres­saan­tuu ja uupuu. Täl­löin ei jää aikaa sai­ras­ta­mi­seen, vaan har­joi­tuk­siin ja kil­pai­lui­hin men­nään lääk­kei­den voi­mal­la puo­li­kun­toi­si­na. Kehon lisäk­si uupuu myös mie­li ja urhei­li­ja voi muut­tua halut­to­mak­si, masen­tu­neek­si ja kes­kit­ty­mis­ky­vyt­tö­mäk­si. Täl­löin kär­sii sekä urhei­lu-ura että muu elä­mä.

Olen ural­la­ni tavan­nut muu­ta­mia urhei­li­joi­ta, jot­ka huo­ma­si­vat syö­mis­häi­riön­sä kehit­ty­neen avuk­si uuvut­ta­vas­ta urhei­lu-uras­ta vapau­tu­mi­sek­si. Val­men­ta­jien ja van­hem­pien odo­tus­ten pai­nees­sa urhei­li­ja ei näh­nyt muu­ta ulos­pää­syä kuri­muk­ses­taan. Tämä ei tie­ten­kään tapah­tu­nut tie­toi­ses­ti, vaan urhei­li­jan mie­len sys­tee­mi rat­kai­si mah­dot­to­man ongel­man täl­lä taval­la.

Urhei­li­joi­den, van­hem­pien ja val­men­ta­jien heik­ko ravit­se­mus­tie­tä­mys

Suo­ma­lai­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa saa­tiin sel­vil­le, että sekä urhei­li­joi­den, val­men­ta­jien että van­hem­pien tie­tä­mys oikean­lai­ses­ta ravin­nos­ta on kes­ki­mää­rin mel­ko heik­koa. Yri­tyk­siä tilan­teen paran­ta­mi­sek­si ollaan useis­sa jouk­kueis­sa teh­ty esi­mer­kik­si hank­ki­mal­la ravit­se­mus­asian­tun­ti­ja puhu­maan urhei­li­joil­le vuo­sit­tain. Täs­tä huo­li­mat­ta vai­kut­taa sil­tä, että valis­tus ei jää mie­leen eivät­kä urhei­li­ja osaa syö­dä niin, että ravit­se­mus tuki­si har­joit­te­lua par­haal­la mah­dol­li­sel­la taval­la. Usein ongel­ma­na on, että urhei­li­ja syö lii­an vähän har­joit­te­lu­mää­rään­sä näh­den ja hänen kehon­sa näl­kiin­tyy. Tämä ennen pit­kää hei­ken­tää suo­ri­tus­ta, palau­tu­mis­ta ja koko­nais­ter­veyt­tä.

Toi­saal­ta vapau­tu­nees­ti uran­sa ajan syö­nyt urhei­li­ja, voi­kin häm­mäs­tel­lä tutun syö­mis­ta­van uuden­lais­ta vai­ku­tus­ta kehon muo­toon uran jäl­keen. Ilman riit­tä­vää ravit­se­mus­tie­tä­mys­tä, urhei­li­jan voi olla vai­ke­aa hah­mot­taa miten syö­mis­tä oli­si hyvä muut­taa har­joit­te­lun vähe­ne­mi­sen myö­tä. Tämä on monil­le se koh­ta, jos­sa syö­mis­häi­riöt saat­ta­vat astua kuvaan.

Miten urhei­li­joi­den tilan­net­ta voi­si aut­taa?

Työ­ryh­mäm­me ajat­te­li, että ongel­ma­koh­tiin voi­si vai­kut­taa muu­ta­maa eri­lais­ta reit­tiä. Yksi reit­ti oli­si val­men­ta­jien ja van­hem­pien tie­toi­sek­si teke­mi­nen kysei­sis­tä ongel­ma­koh­dis­ta ja hei­dän mah­dol­li­suuk­sis­taan ehkäis­tä näi­tä ongel­mia. Tämä tapah­tui­si ole­mas­sa ole­vien kir­jal­lis­ten mate­ri­aa­lien otta­mi­sel­la tehok­kaa­seen käyt­töön sekä laa­ti­mal­la tar­vit­ta­via uusia mate­ri­aa­le­ja. Tie­toa jaet­tai­siin saat­ta­mal­la se osak­si val­men­ta­jien kou­lu­tus­ta ja van­hem­pien ohjaus­ta.

Urhei­li­joil­le itsel­leen tar­jot­tai­siin tie­toa somen kaut­ta väli­tet­tä­vän mate­ri­aa­lin avul­la sekä jär­jes­tä­mäl­lä eri­lai­sia tapah­tu­mia. Myös esim. syr­jäy­ty­mis­vaa­ras­sa ole­vien urhei­li­joi­den tun­nis­ta­mi­nen ja heil­le avun tar­joa­mi­nen hyvis­sä ajoin oli­si tär­keäs­sä roo­lis­sa ongel­mien ennal­taeh­käi­sys­sä.

Pro­jek­tis­sa haluai­sim­me vai­kut­taa mah­dol­li­sim­man monel­la tasol­la, jot­ta muu­tos oli­si mah­dol­li­nen. Toi­vom­me voi­vam­me aloit­taa pro­jek­tin täy­si­mit­tai­se­na vii­meis­tään vuo­den 2019 alus­sa.

Ter­vei­sin,
Pia Char­pen­tier