Syö­mis­häi­riös­tä toi­pu­mi­sen vii­mei­set haas­teet ja vai­heet

Syö­mis­häi­riö muo­dos­taan riip­pu­mat­ta aiheut­taa sai­ras­tu­neel­le kär­si­mys­tä, mut­ta kär­si­myk­ses­tä huo­li­mat­ta muu­tok­sen teke­mi­nen omin avuin ei yleen­sä onnis­tu. Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­va tar­vit­see­kin usein tii­vis­tä tukea muu­tok­sen teke­mi­seen syö­mi­ses­sään ja pääs­tääk­seen irti myös muis­ta syö­mis­häi­riön ulos­päin näky­vis­tä oireis­ta. Mut­ta mil­lai­sia mui­ta haas­tei­ta toi­pu­mi­ses­saan toi­pu­va usein koh­taa, kun syö­mi­nen alkaa olla jo kun­nos­sa, pai­no on jo kor­jaan­tu­nut (aina­kin niis­sä yhteyk­sis­sä, kun syö­mis­häi­riö on joh­ta­nut ali­pai­noon) ja muut­kin oireet ovat jo pit­käl­ti saa­tu karis­tet­tua? Entä mikä mer­ki­tys näi­den haas­tei­den onnis­tu­neel­la rat­kai­se­mi­sel­la on lopul­li­seen toi­pu­mi­seen ja koko lop­pu elä­mään?

Vaik­ka syö­mi­nen oli­si­kin jo näen­näi­ses­ti kun­nos­sa ja monis­ta oireis­ta oli­si­kin pys­ty­nyt jo pääs­tä­mään irti, saat­taa toi­pu­val­la vie­lä olla kont­rol­loi­via aja­tuk­sia syö­mi­seen, pai­noon ja kehon muo­toon liit­tyen. Syö­mi­nen ei vie­lä ole täy­sin ren­toa. Yksi etap­pi toi­pu­mi­ses­sa onkin ymmär­tää kont­rol­loin­nin nega­tii­vi­set seu­rauk­set. Ymmär­rys tuot­taa usein surua, kos­ka kont­rol­lis­ta luo­pu­mi­nen voi edel­leen tun­tua pelot­ta­val­ta ja muser­ta­val­ta, mut­ta samal­la huo­maa, että se syr­jäyt­tää edel­leen elä­mäs­tä monia mui­ta tär­keäm­piä asioi­ta ja mah­dol­li­suuk­sia. Olo voi olla kuin puun ja kuo­ren välis­sä. Toi­pu­van onkin läh­det­tä­vä etsi­mään itsel­leen vaih­toeh­toi­sia stra­te­gioi­ta syö­mis­häi­riö­oi­rei­lun  ja kont­rol­lin tilal­le, jot­ta tilan­tees­ta voi pääs­tä eteen­päin.

Vaih­toeh­toi­sia stra­te­gioi­ta har­joi­tel­lak­seen, toi­pu­van on läh­det­tä­vä etsi­mään itsel­leen nor­maa­liut­ta ja iden­ti­teet­tiä ilman syö­mis­häi­riö­tä. On kokeil­ta­va avoi­min mie­lin mil­lä muil­la kei­noil­la elä­mäs­sä sel­vi­ää kuin syö­mis­häi­riön kei­noin. Täs­sä saat­ta­vat nous­ta esil­le myös van­hat kipu­koh­dat, jot­ka jäi­vät käsit­te­le­mät­tä syö­mis­häi­riön aika­naan tul­les­sa kuvaa mukaan hel­pot­ta­maan hen­kis­tä pahaa oloa. Nii­den käsit­te­lyyn toi­pu­va tar­vit­see yleen­sä ammat­ti­lai­sen apua. Haas­tee­na saat­taa olla myös sisäl­lä usein kal­va­va tyh­jyy­den tun­ne, joka syn­tyy sii­tä, että syö­mis­häi­riön tilal­le elä­mään ei ole tul­lut vie­lä riit­tä­väs­ti uut­ta sisäl­töä eikä yhteys omaan sisäi­seen, ter­vee­seen maa­il­maan ole vie­lä täy­sin muo­dos­tu­nut. Toi­pu­va jou­tuu­kin sen vuok­si haas­ta­maan itse­ään yhtä­ai­kai­ses­ti kah­des­ta suun­nas­ta. Elä­mään on löy­det­tä­vä uusia mer­ki­tyk­siä, jot­ta sii­hen halu­aa osal­lis­tua, samal­la kun eri­lai­siin elä­män tilan­tei­siin on osal­lis­tut­ta­va, vaik­ka elä­mä tun­tuu tyh­jäl­tä.

Tyh­jyy­den tun­teen voit­ta­mi­sen yhtey­des­sä uuden­lai­sen pers­pek­tii­vin löy­tä­mi­nen sekä itseen koh­dis­tu­van armol­li­suu­den ja kes­ke­ne­räi­syy­den hyväk­sy­mi­nen on myös oleel­lis­ta. Ne kuvas­ta­ne­vat jon­ki­nas­teis­ta luo­pu­mis­ta per­fek­tio­nis­mis­ta, syö­mis­häi­ri­öön liit­ty­väs­tä kiel­tei­ses­tä mie­les­tä ja häpeäs­tä. Uuteen, mah­dol­li­suuk­sia täyn­nä ole­vaan elä­mään uskal­taa parem­min osal­lis­tua, kun lii­al­li­ses­ta itse­kriit­ti­syy­des­tä uskal­taa pääs­tää irti.

Uuden­lai­sen elä­män raken­ta­mi­nen yksi­nään ei kui­ten­kaan rii­tä. Toi­pu­mi­sen vii­mei­siin vai­hei­siin liit­tyy usein men­nei­syy­den kans­sa sovin­non teke­mi­nen. On hyväk­syt­tä­vä se, että syö­mis­häi­riö on vai­kut­ta­nut mah­dol­li­ses­ti pit­kän­kin ajan elä­mään ja jot­kin vai­heet elä­mäs­sä ovat siten olleet var­sin eri­lai­sia kuin muil­la oman ikäi­sil­lä – jot­kin asiat ovat voi­neet jää­dä koke­mat­ta koko­naan. Nuo­ruus on voi­nut men­nä sai­ras­taes­sa tai aikui­suut­ta voi var­jos­taa esi­mer­kik­si koke­mat­to­muus pari­suh­teis­sa tai pahim­mil­laan jopa lap­set­to­muus. Tämä vai­he on mones­ti var­sin kivu­lias krii­si. Täs­sä vai­hees­sa moni rat­kai­see krii­sin näke­mäl­lä syö­mis­häi­riö­his­to­rian­sa voi­ma­va­ra­na elä­mäs­sään: ”Kos­ka sai­ras­tin, ymmär­rän nyt itses­tä­ni ja elä­mäs­tä tämän…”, ”Nyt ymmär­rän, että haluan muut­taa elä­män suun­ni­tel­mia­ni ja opiskella/tehdä töi­tä aivan eri alal­la kuin aiem­min ajat­te­lin.” Kes­keis­tä on siis, että sai­ras­ta­mis­his­to­rial­leen löy­tää jon­kin­lai­sen posi­tii­vi­sen mer­ki­tyk­sen, jota pys­tyy elä­mäs­sään hyö­dyn­tä­mään.

Näi­den toi­pu­mi­sen vai­hei­den kans­sa on taval­lis­ta, että syö­mis­häi­riö oirei­neen saat­taa yrit­tää uudel­leen tar­jou­tua rat­kai­suk­si ja loh­duk­si ahdin­gos­sa. Tätä ei kui­ten­kaan kan­na­ta lii­kaa säi­käh­tää. Oli­si yllät­tä­vää, jos näi­hin jopa eksis­ten­ti­aa­li­siin, ole­mas­sa olon poh­din­toi­hin, ei sisäl­tyi­si kipui­lua, ja jois­ta sel­vi­täk­seen on hyö­dyn­net­tä­vä hoi­dos­sa opit­tu­ja uusia kei­no­ja sel­viy­tyä. Toi­pu­va tar­vit­see­kin usein näis­sä vai­heis­sa tukea ammat­ti­lai­sel­ta, kuten psy­ko­te­ra­peu­til­ta.

Hyvin suun­ni­tel­lus­sa hoi­dos­sa ja kun­tou­tuk­ses­sa nämä vai­heet huo­mioi­daan­kin ja sisäl­ly­te­tään hoi­to- tai kun­tou­tus­suun­ni­tel­maan. Vaik­ka ne ovat­kin toi­pu­mi­sen lop­pu­vai­hei­siin sijoit­tu­via aske­lei­ta, on nii­tä hyvä raot­taa jo aiem­mas­sa vai­hees­sa vähi­tel­len. Näi­den aske­lei­den näke­mi­nen osa­na toi­pu­mis­ta vähen­tää arvio­ni mukaan ris­kiä sil­le, että ne tule­vat eteen lii­an muser­ta­vi­na. Sik­si koen­kin, että syö­mis­häi­riöi­den hoi­don ja kun­tou­tuk­sen on hyvä jat­kua vie­lä pit­kään sen jäl­keen­kin, kun syö­mi­nen on pää­piir­teis­sään nor­ma­li­soi­tu­nut ja pai­no­kin kor­jaan­tu­nut (aina­kin ali­pai­noon joh­ta­neis­sa syö­mis­häi­riöis­sä). Lop­pu­vai­hei­den työs­ken­te­lys­sä on myös hyvä sopia kont­rol­li­käyn­te­jä, joil­la yhdes­sä toi­pu­van kans­sa var­mis­te­taan, että toi­pu­mi­nen saa ede­tä ilman, että syö­mis­häi­riö ottaa lii­kaa val­taa uudel­leen.

Lähei­sil­tään toi­pu­va kai­paa toi­pu­mi­sen lop­pu­vai­heis­sa usein aitoa välit­tä­mis­tä ja uskoa hänen omaan vah­vuu­teen­sa oppia jos­kus yri­tyk­sen ja ereh­dyk­sen­kin kaut­ta.  Tuke­na ja var­muus­köy­te­nä saa olla, mut­ta täs­sä vai­hees­sa epä­luot­ta­mus toi­pu­jaan voi syö­dä toi­pu­van kykyä näh­dä itsen­sä uute­na, syö­mis­häi­riös­tä vapaa­na ihmi­se­nä. Ilman tuo­ta näkö­kul­maa syö­mis­häi­riös­tä voi olla mah­do­ton­ta luo­pua lopul­li­ses­ti. Lopul­li­nen toi­pu­mi­nen onkin siis usein erään­lai­nen uskon loik­ka niin toi­pu­val­le kuin hänen lähei­sil­leen­kin. Epä­luot­ta­muk­sen sijaan on parem­pi pysäh­tyä yhdes­sä miet­ti­mään, mis­sä men­nään ja mil­lais­ta tukea toi­pu­va polul­laan tar­vit­see. Toi­pu­van tulee­kin siten pyr­kiä avoi­muu­teen ja roh­ke­aan oma-aloit­tei­seen puheek­si ottoon, jos hän huo­maa, että syö­mis­häi­riö mei­naa ottaa val­lan. Lähei­sil­tä näis­sä het­kis­sä vaa­di­taan moit­tei­den ja pet­ty­myk­sen ilmai­se­mi­sen sijaan kykyä roh­kais­ta toi­pu­vaa takai­sin oikeal­le polul­le.

Toi­pu­mi­sen kaik­kien vai­hei­den onnis­tu­nut läpi­käy­mi­nen ei joh­da ainoas­taan toi­pu­mi­seen. Ne aut­ta­vat osal­taan myös saa­vu­te­tun muu­tok­sen yllä­pi­tä­mi­ses­sä. Uusi, vah­vem­pi minä ei siten enää vajoa syö­mis­häi­ri­öön uusia elä­män krii­se­jä tai kipu­koh­tia koh­da­tes­saan ja voi siten kokea toi­pu­neen­sa syö­mis­häi­riös­tä koko­naan. Jos­kus itses­tä löy­tyy kau­pan pääl­le vie­lä sel­lai­nen vah­vuus­kin itse­tun­te­muk­sen muo­dos­sa, jota ilman sai­ras­tet­tua syö­mis­häi­riö­tä ei vält­tä­mät­tä kos­kaan löy­täi­si.

Olet­ko sinä koke­nut toi­pu­mi­sen lop­pu­vai­heis­sa kipui­lua? Miten olet sii­tä sel­vin­nyt? Mil­lais­ta apua tar­vit­sit? Mil­lai­sia mui­ta vai­hei­ta olet havain­nut toi­pu­mi­sen lop­pu­met­reil­lä?

Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen

Läh­tei­tä ja kir­jal­li­suut­ta

Ero­nen, Ven­la 2015. Syö­mis­häi­riö­kun­tou­tu­jan elä­män tilan­tei­siin osal­lis­tu­mis­ta edis­tä­vät toi­min­ta­ky­ky­te­ki­jät ICF-luo­ki­tuk­sen avul­la kuvat­tu­na. Opin­näy­te­työ. Met­ro­po­lia Ammat­ti­kor­kea­kou­lu. Kun­tou­tuk­sen tut­kin­to-ohjel­ma.

Pet­ter­sen, Gunn – Thu­ne-Lar­sen, Kari-Brith – Wynn, Rolf – Rosen­vin­ge, Jan H. 2012. Eating disor­ders: chal­len­ges in the later pha­ses of the reco­ve­ry process. Scan­di­na­vian Jour­nal of Caring Sciences 27. 92–98.

Rørt­veit, K – Vevat­ne, K – Seve­rins­son, E 2009. Balancing between men­tal vul­ne­ra­bi­li­ty and strenght in dai­ly life when suf­fe­ring from eating dif­ficul­ties. Jour­nal of Psyc­hiat­ric and men­tal Health Nur­sing 16 (4). 317–325.