Ensias­ke­leet para­ne­mi­sen polul­la

Syö­mis­häi­riöis­tä para­ne­mi­nen alkaa, kun sai­ras­tu­nut löy­tää roh­keu­den muut­taa sai­rau­den aika­na omak­su­mi­aan tapo­ja ja toi­min­ta­mal­le­ja. Sen lisäk­si oirei­ta aiheut­ta­vis­ta aja­tuk­sis­ta on tul­ta­va tie­toi­sek­si sekä ope­tel­ta­va saa­maan nii­hin etäi­syyt­tä ja har­joi­tel­ta­va ole­maan tot­te­le­mat­ta nii­tä. Muu­tos tapah­tuu siis kah­del­la tasol­la: mie­les­sä ja käy­tän­nös­sä.

Vaik­ka usein käy­tän­nön toi­mien muut­ta­mi­nen tun­tuu sel­keim­mäl­tä, tar­vi­taan molem­mil­la tasoil­la työs­ken­te­lyä rin­nak­kain. Psyyk­ki­nen työs­ken­te­ly tukee käyt­täy­ty­mi­soi­reis­ta luo­pu­mis­ta ja käyt­täy­ty­mi­sen muut­ta­mi­nen haas­taa pel­ko­ja ja pakot­taa ajat­te­le­maan uudel­la taval­la. Tämän vuok­si para­ne­mi­ses­sa on tär­ke­ää työs­ken­nel­lä sekä käyt­täy­ty­mi­ses­sä näky­vien että psyyk­kis­ten oirei­den kans­sa rin­nak­kain.

Kun roh­keus – vaik­ka hen­toi­nen­kin — para­ne­mi­sen aloit­ta­mi­seen on löy­ty­nyt, läh­tee tilan­ne kor­jaan­tu­maan nopeim­min, jos sai­ras­tu­nut uskal­taa ottaa vas­taan asian­tun­te­vaa ammat­tia­pua. Se voi käsit­tää hoi­toa tar­joa­van ammat­ti­hen­ki­lön tapaa­mi­sen, itse­hoi­to-oppai­siin tutus­tu­mi­sen tai yhdis­tel­män molem­pia. Yksin ongel­man kans­sa ei kan­na­ta jää­dä, sil­lä siten tilan­ne hel­pos­ti pit­kit­tyy.

Usein hel­poin tapa hakeu­tua avun pii­riin on ottaa yhteys lähim­pään ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lai­seen. Tämä voi olla kou­lu­ter­vey­den­hoi­ta­ja tai ‑lää­kä­ri, työ­ter­veys­huol­to, lähin ter­veys­kes­kus (ihan­ne­ti­lan­tees­sa siel­lä oma tut­tu lää­kä­ri tai hoi­ta­ja), tut­tu yksi­tyi­nen lää­kä­ri tai vas­taa­va hel­pos­ti lähes­tyt­tä­vä tut­tu hoi­to­paik­ka. Ammat­ti­lai­sen teh­tä­vä­nä on arvioi­da tilan­ne ja joko aloit­taa hoi­ta­mi­nen itse tai lähet­tää eteen­päin eri­kois­tu­nee­seen hoi­to­paik­kaan.

Mones­ti juu­ri alka­neet ja luon­teel­taan lie­vem­mät syö­mis­häi­riöt hoi­tu­vat muu­ta­man kuu­kau­den seu­ran­nas­sa, joka toteu­te­taan kysei­ses­sä hoi­to­pai­kas­sa. Siel­lä anne­taan syö­mi­seen liit­ty­vää ohjaus­ta ja psy­koe­du­kaa­tio­ta, seu­ra­taan pai­non­ke­hi­tys­tä ja tue­taan oirei­lun lopet­ta­mi­seen. Monil­le riit­tää täl­lai­nen suh­teel­li­sen kevyt puut­tu­mi­nen tilan­tee­seen var­hai­ses­sa vai­hees­sa.

Usein tilan­ne on kui­ten­kin sen ver­ran vaka­va, että ensim­mäi­ses­sä hoi­to­pai­kas­sa sitä ei saa­da muut­tu­maan. Jos muu­tos­ta ei ole tapah­tu­nut 2–3 kuu­kau­den aika­na, on hyvä jat­kaa hoi­toa syö­mis­häi­riöi­den hoi­toon eri­kois­tu­nees­sa hoi­to­pai­kas­sa. Jul­ki­sen puo­len yksi­köi­hin tar­vi­taan yleen­sä lähe­te, jon­ka hoi­ta­va lää­kä­ri kir­joit­taa. Yksi­tyi­siin hoi­to­paik­koi­hin tar­vi­taan mak­susi­tou­mus, jon­ka kir­joit­taa hoi­ta­van lää­kä­rin suo­si­tuk­ses­ta har­kin­tan­sa mukaan oman alu­een psy­kiat­rian yli­lää­kä­ri, tulos­yk­si­kön joh­ta­ja tai vas­taa­va vas­tuu­hen­ki­lö. Yksi­tyi­siin hoi­to­paik­koi­hin on yleen­sä mah­dol­li­suus pääs­tä myös itse­mak­sa­va­na ilman kum­mem­pia lähet­tei­tä tai mak­susi­tou­muk­sia.

Usein syömis‑, lii­kun­ta- ja pak­ko-oirei­den olles­sa voi­mak­kai­ta, hoi­to kes­kit­tyy suu­rel­ta osin nii­den hel­pot­ta­mi­seen ja kehon tasa­pai­non löy­tä­mi­seen. Näi­den oirei­den hoi­ta­mi­sen ohes­sa on kui­ten­kin hyvä käsi­tel­lä myös psyyk­ki­siä oirei­ta, sil­lä ne toi­mi­vat näky­vien oirei­den taus­tal­la yllä­pi­tä­vi­nä voi­mi­na. Kun näky­vät oireet on saa­tu sel­lai­seen vai­hee­seen, että mie­li pys­tyy väl­jem­pään ja abstrak­tim­paan ajat­te­luun, on psy­ko­te­ra­pia hyvä ottaa hoi­don osak­si. Tätä tar­jo­taan taval­li­ses­ti yksi­tyis­ten psy­ko­te­ra­peut­tien vas­taa­no­toil­la ja psy­ko­te­ra­piakli­ni­koil­la.

Myös Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­ses­sa tar­jo­taan syö­mis­häi­riöi­hin eri­kois­tu­nut­ta kes­kus­te­lu­te­ra­pi­aa sekä KELAn kor­vaa­maa psy­ko­te­ra­pi­aa. Psy­ko­te­ra­pi­aan pää­se­mi­sek­si tar­vi­taan psy­kiat­rin B‑lausunto, joka lähe­te­tään KELAan. Siel­lä teh­dään pää­tös psy­ko­te­ra­pian myön­tä­mi­ses­tä. Ennen yhtey­den­ot­toa KELAan on hyvä olla tie­dos­sa kenen vas­taa­no­tol­la psy­ko­te­ra­pia alkaa, sil­lä KELA myön­tää psy­ko­te­ra­pian tera­peut­ti­koh­tai­ses­ti.

Jat­kui­pa hoi­to mis­sä tahan­sa yksi­kös­sä, paras hoi­to­tu­los tulee sil­loin, kun sai­ras­tu­nut itse aktii­vi­ses­ti osal­lis­tuu hoi­don suun­nit­te­luun ja toteu­tuk­seen. Mitä avoi­mem­min hän uskal­taa ker­toa asiois­taan ja mitä parem­man kuvan tilan­tees­taan hän pys­tyy anta­maan hoi­ta­vil­le hen­ki­löil­le, sitä parem­min he pys­ty­vät arvioi­maan mil­lais­ta hoi­toa tar­vi­taan. Myös palau­te hyvin ja huo­nos­ti toi­mi­neis­ta hoi­to­me­ne­tel­mis­tä aut­taa valit­se­maan mie­lek­käi­tä hoi­to­muo­to­ja. Yhteis­työs­sä yksi­löl­lis­tä lähes­ty­mis­ta­paa suun­ni­tel­len asia­kas ja hoi­ta­va hen­ki­lö löy­tä­vät kul­le­kin sopi­vim­mat toi­min­ta­mal­lit.

Hoi­to­ti­lan­teis­sa vai­kut­ta­vat monen­lai­set voi­mat. Sii­nä pun­ni­taan hen­ki­lö­ke­mioi­ta, hoi­ta­vien hen­ki­löi­den osaa­mis­ta, yhteis­työn ja luot­ta­muk­sen syn­ty­mis­tä asiak­kaan ja aut­ta­jan välil­lä sekä asiak­kaan omaa roh­keut­ta toteut­taa yhdes­sä sovit­tu­ja teh­tä­viä oireis­ta eroon pää­se­mi­sek­si.

Syö­mis­häi­riö­oi­reet eivät ole pel­käs­tään hai­tal­li­sia käyt­täy­ty­mis­muo­to­ja ja ‑tapo­ja, vaan ne ovat sel­viy­ty­mis­kei­no han­ka­lis­ta tun­teis­ta. Oireet usein pitä­vät kivu­liai­ta ja mie­les­tä pois tor­jut­tu­ja aja­tuk­sia sekä tun­tei­ta loi­tom­mal­la ja hel­pot­ta­vat nii­den aiheut­ta­maa tus­kaa niin, että sitä on hel­pom­paa sie­tää. Vas­taa­vas­ti oireis­ta luo­pu­mi­nen nos­tat­taa näi­tä han­ka­lia olo­ja pin­taan. Tämän vuok­si sai­ras­tu­nut jou­tuu jat­ku­vas­ti teke­mään asioi­ta, jot­ka tun­tu­vat pelot­ta­vil­ta, ikä­vil­tä ja han­ka­lil­ta. Para­ne­mi­nen vaa­tii tämän epä­mu­ka­vuu­den sie­tä­mis­tä ja tus­kan läpi mene­mis­tä. Syö­mis­häi­riön val­las­sa ole­va mie­li läh­tee hel­pos­ti pake­ne­maan ja tor­ju­maan han­ka­luuk­sia, joten sitä täy­tyy uudel­leen kou­lut­taa teke­mään täys­kään­nös ja koh­taa­maan pelät­ty asia.

Samal­la, kun sai­ras­tu­neel­ta vaa­di­taan pal­jon roh­keut­ta tus­kan koh­taa­mi­seen, kär­si­väl­li­syyt­tä pro­ses­sin mut­kik­kuu­teen ja sin­nik­kyyt­tä para­ne­mi­sen lop­puun saat­ta­mi­seen, hoi­ta­val­ta hen­ki­löl­tä vaa­di­taan myös pal­jon. Hänen täy­tyy ymmär­tää poti­laan pro­ses­sin vaa­ti­vuut­ta ja moni­ta­hoi­suut­ta, para­ne­mi­sen herk­kää luon­net­ta sekä luot­ta­muk­sen ja kan­nus­ta­mi­sen vält­tä­mät­tö­myyt­tä. Hänen täy­tyy osa­ta luo­da niin tur­val­li­nen para­ne­mi­sym­pä­ris­tö, että oireis­ta luo­pu­mi­nen tulee sai­ras­tu­neel­le mah­dol­li­sek­si.

Hoi­to ja para­ne­mi­nen vaa­ti­vat siis herk­kä­vi­reis­tä yhteis­työ­tä, jos­sa molem­mil­la osa­puo­lil­la on oma tär­keä roo­lin­sa. Kum­pi­kaan ei voi hoi­taa omaa osuut­taan par­haal­la taval­la ilman tois­ta. Täs­sä molem­min puo­li­nen avoin kom­mu­ni­kaa­tio, jos­sa kuun­nel­laan ja puhu­taan toi­nen tois­ta kun­nioit­taen ja yhtei­seen pää­mää­rään pyr­kien, aut­taa tär­keäl­lä taval­la kul­ke­maan mut­kit­te­le­van para­ne­mi­sen polun lop­puun saak­ka.

Para­ne­mi­sen vaa­ti­ma aika on jokai­sel­le yksi­löl­li­nen, eikä sitä usein­kaan voi hoput­taa. Tapah­tu­vat muu­tok­set ovat luon­teel­taan syväl­li­siä ja saa­vat usein aikaan tär­kei­tä hen­ki­siä kas­vu­pro­ses­se­ja. Ihmi­sen psyy­ken sys­tee­mi raken­tuu yksi­löl­lis­ten vai­hei­den mukaan eikä se voi hypä­tä yli tai jät­tää läpi­käy­mät­tä tiet­ty­jä vai­hei­ta, vaan sen on sal­lit­ta­va toteut­taa muu­tok­sen­sa omal­la taval­laan. Toi­sil­la tähän menee pari vuot­ta, toi­sil­la kym­me­nen tai enem­män­kin.

Tär­kein­tä on yhdes­sä kes­kit­tyä voit­ta­maan sai­raus ja teh­dä sin­nik­kääs­ti ja pää­mää­rä­tie­toi­ses­ti kaik­ki tar­vit­ta­va tavoit­teen saa­vut­ta­mi­sek­si.

Kesäi­sin ter­vei­sin, Pia Char­pen­tier