Mitä syö­mis­häi­riöi­den hoi­dos­sa teh­dään?

Syö­mis­häi­riöi­den hoi­to­ta­vat ja ‑käy­tän­nöt vaih­te­le­vat jon­kin ver­ran eri puo­lel­la Suo­mea ja eri yksi­köis­sä. Hoi­don yksi­tyis­koh­dat ja kes­to riip­pu­vat hoi­ta­vas­ta hen­ki­lös­tä, hoi­to­pai­kan toi­min­ta­pe­ri­aat­teis­ta, eri­kois­osaa­mi­sen tasos­ta sekä poti­laan roh­keu­des­ta ja val­miu­des­ta ottaa hoi­toa vas­taan. On kui­ten­kin muu­ta­mia perus­asioi­ta, jot­ka hyväs­sä hoi­dos­sa yleen­sä toteu­tu­vat näis­tä sei­kois­ta riip­pu­mat­ta.

Hoi­toon hakeu­tu­mi­nen

Syö­mis­häi­riöi­den hoi­toon tul­laan sekä omas­ta vapaas­ta tah­dos­ta että jos­kus mui­den vah­vas­ti moti­voi­ma­na, ellei jopa pakot­ta­ma­na. Sai­rau­den alka­mi­sen ja hoi­don alka­mi­sen välil­lä saat­taa jos­kus kulua pal­jon­kin aikaa, mut­ta ihan­ne­ti­lan­tees­sa hoi­toon hakeu­du­taan mah­dol­li­sim­man nopeas­ti sai­rau­den alet­tua.

Usein ensim­mäi­nen hoi­to­paik­ka on lähin ter­vey­son­gel­miin apua tar­joa­va taho, joka voi olla esi­mer­kik­si kou­lu- tai työ­ter­veys­huol­to, ter­veys­kes­kus tai oma yksi­tyis­lää­kä­ri. On taval­lis­ta, että siel­lä ei ole syö­mis­häi­riöi­den eri­kois­osaa­mis­ta, mut­ta lie­vis­sä tapauk­sis­sa siel­lä­kin osa­taan usein aut­taa pai­non seu­raa­mi­ses­sa, ruo­ka­va­lio­muu­tok­sis­sa sekä ensim­mäi­sis­sä yri­tyk­sis­sä har­joi­tel­la oireis­ta luo­pu­mis­ta. Jos näyt­tää, että tilan­ne ei läh­de kor­jaan­tu­maan 2–3 kuu­kau­des­sa, on syy­tä pyy­tää lähe­te syö­mis­häi­riöi­den hoi­toon eri­kois­tu­nee­seen yksik­köön. Paik­ka­kun­nas­ta riip­puen tämä voi olla psy­kiat­rian polikli­ni­kal­la toi­mi­va syö­mis­häi­riö­tii­mi tai eril­li­nen syö­mis­häi­riökli­nik­ka tai ‑yksik­kö.

Hoi­toon on mah­dol­lis­ta pääs­tä myös ilman lähe­tet­tä yksi­tyi­sel­le puo­lel­le, esi­mer­kik­si meil­le Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­seen, jos on mah­dol­li­suus mak­saa hoi­to itse. Kun­nan tai kes­kus­sai­raa­lan mak­susi­tou­mus­ta toi­vo­vat asiak­kaat tar­vit­se­vat kui­ten­kin lähet­teen myös tän­ne Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­seen. Tilan­teen olles­sa vaka­va, on poliklii­ni­sen hoi­don vaih­toeh­to­na myös osas­to­hoi­to tai päi­vä­osas­to­hoi­to, joi­den tar­jon­ta vaih­te­lee paik­ka­kun­nit­tain.

Hoi­don alka­mi­nen

Hoi­don alus­sa hoi­ta­van hen­ki­lön on tär­ke­ää saa­da mah­dol­li­sim­man hyvä kuva tilan­tees­ta, jot­ta hän on osaa suun­ni­tel­la hoi­toa juu­ri poti­laan tar­pei­siin sopi­vak­si. Onkin suu­rek­si avuk­si, jos sai­ras­tu­nut pys­tyy ker­to­maan ongel­mis­taan mah­dol­li­sim­man avoi­mes­ti ja totuu­den­mu­kai­ses­ti. Syö­mis­häi­riöi­hin liit­tyy usein pal­jon häpe­ää ja sai­ras­tu­nut saat­taa huo­ma­ta, että oireis­ta ker­to­mi­nen voi tun­tua vai­keal­ta. Hoi­ta­vat hen­ki­löt taval­li­ses­ti tie­tä­vät tämän ja osaa­vat usein lähes­tyä hie­no­tun­tei­ses­ti näi­tä asioi­ta. Jos­kus saat­taa kulua useam­pi­kin tapaa­mi­nen ennen kuin sai­ras­tu­nut uskal­taa rehel­li­ses­ti ker­toa, mil­lai­sia oirei­ta hänel­lä on ja mil­lai­sia käyt­täy­ty­mis­mal­le­ja oirei­den ympä­ril­le on kehit­ty­nyt. Ihan­ne oli­si, että puhu­mi­sen vai­keus­kin sanoi­tet­tai­siin, jot­ta hoi­ta­va hen­ki­lö osaa antaa sai­ras­tu­neen tar­vit­se­maa tilaa ja aikaa asioi­den sel­vit­te­lyl­le.

Hoi­don alus­sa on hyvä miet­tiä, tar­vit­se­vat­ko tukea itsel­leen myös sai­ras­tu­neen lähei­set, kuten van­hem­mat, sisa­ruk­set tai puo­li­so. Lähei­set voi­vat usein osal­lis­tua hoi­toon esi­mer­kik­si per­he­ta­paa­mis­ten muo­dos­sa, tai heil­le voi­daan osoit­taa oma työn­te­ki­jä, joka aut­taa hei­tä käsit­te­le­mään lähei­sen syö­mis­häi­riön aiheut­ta­mia haas­tei­ta. Kos­ka syö­mis­häi­riö kos­ket­taa koko per­het­tä, on tär­ke­ää, että myös per­he saa tukea.

Hoi­to­suh­teen luo­mi­nen

On taval­lis­ta, että hoi­don alus­sa muu­ta­ma tapaa­mi­nen kuluu sii­hen, että hoi­ta­va hen­ki­lö ja poti­las tutus­tu­vat toi­siin­sa sekä kehit­te­le­vät välil­leen luot­ta­mus­ta ja tur­val­lis­ta hoi­to­suh­det­ta. Toi­set poti­laat halua­vat jo heti ensim­mäi­ses­tä käyn­nis­tä alkaen napak­kaa tart­tu­mis­ta tilan­tee­seen ja toi­set tar­vit­se­vat pit­kää­kin läm­mit­te­lyä ennen kuin uskal­ta­vat alkaa kes­kus­tel­la oireis­ta luo­pu­mi­ses­ta ja sai­raut­ta yllä­pi­tä­vien aja­tus­ten muut­ta­mi­ses­ta.

Omat toi­veet ja odo­tuk­set on hyvä tuo­da roh­keas­ti esil­le kes­kus­te­lus­sa, jot­ta hoi­ta­va hen­ki­lö tie­tää, mil­lai­sel­la otteel­la tilan­net­ta läh­de­tään sel­vit­tä­mään. Itse olen huo­man­nut, että mie­li saat­taa myös muut­tua. Hoi­don alus­sa on moti­vaa­tio kor­keal­la ja halu­taan tulok­sia heti. Kun sit­ten sel­vi­ää, mitä kaik­kea on teh­tä­vä tulos­ten aikaan­saa­mi­sek­si, voi­vat pelot nous­ta pin­taan ja huo­ma­taan, että hitaam­mat muu­tok­set onnis­tu­vat­kin parem­min. Ei siis ole vää­rin muut­taa miel­tään. Tär­kein­tä on tuo­da mie­len­muu­tok­set esil­le ja yhdes­sä hoi­ta­van hen­ki­lön kans­sa sää­tää hoi­don suun­taa parem­min tar­pei­siin sopi­vak­si.

Käyt­täy­ty­mi­ses­sä näky­vien oirei­den kans­sa työs­ken­te­le­mi­nen

Heti kun mah­dol­lis­ta, on hyvä aloit­taa oireis­ta ja nii­hin liit­ty­vis­tä tun­teis­ta ja pelois­ta kes­kus­te­le­mi­nen. Ruo­ka­päi­vä­kir­jan avul­la hoi­ta­va hen­ki­lö saa hyvän kuvan syö­mi­sen suju­mi­ses­ta. Eri­tyi­sen hyö­dyl­lis­tä on, jos päi­vä­kir­jaan mer­ki­tään myös ruo­kai­luun liit­ty­neet aja­tuk­set, pelot, ahdis­tuk­set ja muut tun­teet. Hedel­mäl­li­sin­tä on, jos hoi­ta­va hen­ki­lö ja poti­las yhdes­sä miet­ti­vät, mis­sä tah­dis­sa käyt­täy­ty­mi­ses­sä näky­vis­tä oireis­ta luo­vu­taan. Oireis­ta luo­pu­mi­nen tar­koit­taa esi­mer­kik­si ruo­ka­mää­rän lisää­mis­tä, ruo­ka­va­lion laa­jen­ta­mis­ta, pak­ko-oireis­ta eroon har­joit­te­le­mis­ta, ahmi­mi­ses­ta ja oksen­ta­mi­ses­ta luo­pu­mis­ta vähi­tel­len ja niin edel­leen.

Taval­li­ses­ti näis­tä oireis­ta har­joi­tel­laan eroon asteit­tain, sil­lä yhtäk­ki­nen kai­kis­ta oireis­ta luo­pu­mi­nen on usein lii­an vai­ke­aa ja jopa mah­do­ton­ta. Hoi­ta­van hen­ki­lön kans­sa sovi­taan esi­mer­kik­si vii­koit­tain eri­lai­sia haas­tei­ta, työs­tö­jä ja har­joi­tuk­sia, joi­den avul­la altis­tu­taan pelot­ta­vil­le asioil­le ja opi­taan koh­taa­maan ne ilman oirei­lua. Toi­sis­ta oireis­ta luo­pu­mi­nen osoit­tau­tuu usein vai­keam­mak­si kuin toi­sis­ta. Onkin hyvä vaih­del­la haas­teen vai­keut­ta, jot­ta ete­ne­mi­nen ei tun­nu lii­an vai­keal­ta. Toi­si­naan vii­koit­tai­set haas­teet voi­vat tun­tua lii­al­li­sil­ta, jol­loin tah­tia voi hil­jen­tää. Oleel­lis­ta ei ole vauh­ti vaan se, että ede­tään oike­aan suun­taan.

Psyyk­kis­ten oirei­den kans­sa työs­ken­te­le­mi­nen

Käyt­täy­ty­mi­ses­sä näky­vien oirei­den hoi­ta­mi­sen ohel­la on tär­ke­ää käsi­tel­lä myös oirei­siin liit­ty­vää ja nii­tä yllä­pi­tä­vää psyyk­kis­tä oirei­lua. Syö­mis­häi­riöi­den taus­tal­la voi olla esi­mer­kik­si vaka­vaa ahdis­tu­nei­suut­ta, masen­nus­ta, syvää itsein­hoa, vai­keut­ta luot­taa itseen­sä, voi­ma­kas­ta ulko­puo­li­suu­den ja yksi­näi­syy­den koke­mus­ta, tun­net­ta sii­tä, ettei kukaan todel­la ymmär­rä, per­heen vai­keuk­sia, trau­mo­ja ja niin edel­leen. On taval­lis­ta, että niin kau­an kuin nämä tun­teet, aja­tuk­set ja huo­let hal­lit­se­vat miel­tä, on vai­ke­aa ede­tä para­ne­mi­ses­sa. Usein mie­li on juu­ri syö­mis­häi­riö­oi­rei­den avul­la pyr­ki­nyt hel­pot­ta­maan vai­keis­ta aja­tuk­sis­ta ja koke­muk­sis­ta aiheu­tu­nut­ta kär­si­mys­tä. Tämän vuok­si oireis­ta luo­pu­mi­sen yri­tyk­set voi­vat aiheut­taa tus­kan voi­mis­tu­mi­sen, mikä puo­les­taan han­ka­loit­taa oireis­ta luo­pu­mi­ses­sa ete­ne­mis­tä.

Vai­kei­den tun­tei­den käsit­te­le­mi­ses­sä pääs­tään eteen­päin har­joit­te­le­mal­la uusia, ter­veh­ty­mis­tä tuke­via ahdis­tuk­sen­hal­lin­ta­kei­no­ja, joi­ta on kek­sit­ty var­mas­ti tuhan­sia. Nii­den jou­kos­ta jokai­nen löy­tää itsel­leen jotain sopi­vaa. Uudet sää­te­ly­kei­not on hyvä näh­dä tai­toi­na, jot­ka vaa­ti­vat run­sas­ta har­joit­te­lua sisäis­tyäk­seen ja lopul­ta auto­ma­ti­soi­tuak­seen. Usein iso osa hoi­toa koos­tuu uusien kei­no­jen opet­te­lus­ta sekä uuden suh­teen luo­mi­ses­ta pelot­ta­vi­na koet­tui­hin asioi­hin.

Psyyk­ki­ses­sä muu­tok­ses­sa tär­kein­tä on raken­taa itsel­leen roh­keus koh­da­ta mie­len möröt. Syö­mis­häi­riö on usein kehit­ty­nyt, jot­ta voi­tai­siin parem­min pae­ta tus­kal­lis­ta oloa. Tär­keä­nä hoi­don tavoit­tee­na onkin lopet­taa tämä pake­ne­mi­nen sekä uskal­taa aidos­ti kat­soa itseä ja omaa elä­mää. Usein möröt tun­tu­vat pelot­ta­vil­ta sik­si, että ei olla kos­kaan uskal­let­tu todel­la sel­vit­tää, mitä ne ovat. Möröt koh­dat­taes­sa tulee tilai­suus huo­ma­ta, että ne eivät ole­kaan kama­lia, vaan ymmär­ret­tä­viä ja jos­kus jopa hel­lyt­tä­viä.

Itsen sisäl­le on tär­ke­ää myös raken­taa ”paras ystä­vä”, joka tun­tee myö­tä­tun­toa, osaa suh­tau­tua armol­li­suu­del­la han­ka­liin tilan­tei­siin, ei tuo­mit­se eikä hal­vek­su. Jos voi­ma­kas kriit­ti­syys, vähät­te­ly ja ran­kai­se­vuus säi­ly­vät oma­na tapa­na suh­tau­tua itseen para­ne­mi­sen jäl­keen­kin, psyyk­ki­nen voin­ti heik­ke­nee nopeas­ti ja uudel­leen sai­ras­tu­mi­nen tai muun­lai­nen psyy­ken voin­nin heik­ke­ne­mi­nen on toden­nä­köi­nen.

Hoi­don lopet­ta­mi­nen

Hoi­to on paras­ta lopet­taa aikai­sin­taan sii­nä vai­hees­sa, kun oireet ovat hal­lin­nas­sa ja pää­asias­sa ter­ve ajat­te­lu ohjaa toi­min­taa. Näin para­ne­mi­nen voi jat­kua poti­laan omas­sa varas­sa hoi­don pää­tyt­tyä. Niin kau­an, kun sai­raut­ta tuke­va ajat­te­lu ohjaa toi­min­taa, on hoi­toa syy­tä jat­kaa. Omas­sa varas­sa oirei­lun hou­ku­tus­ta on täs­sä vai­hees­sa usein mah­do­ton­ta vas­tus­taa. Täy­del­li­seen para­ne­mi­seen hoi­don aika­na ei siis tar­vit­se vält­tä­mät­tä pyr­kiä. Riit­tää, että oirei­lun pak­ko on väis­ty­nyt sekä kyky sää­del­lä tun­tei­ta ja olo­ti­lo­ja uusil­la kei­noil­la on vah­vis­tu­nut.

Par­haim­mil­laan hoi­to avaa ovet uuden­lai­seen tasa­pai­noi­seen elä­mään, jos­sa ei tar­vit­se pae­ta, kär­siä ja kamp­pail­la pahan olon kans­sa. Mat­kal­la pitää koh­da­ta mör­kö­jä ja kes­tää kipua ja epä­mu­ka­vuut­ta. Mitään muu­ta tie­tä ei ole. Voi­si jopa sanoa, että mitä kel­jum­pia asioi­ta hoi­dos­sa käsi­tel­lään, sitä tär­keäm­pien asioi­den äärel­lä ollaan ja sitä tär­keäm­piä tulok­sia nii­den käsit­te­le­mi­nen tuo. Han­ka­luuk­siin kan­nat­taa suh­tau­tua ute­liai­suu­del­la ja roh­keu­del­la. Kun kaik­ki se ener­gia, joka menee sai­rau­den sie­tä­mi­seen, koh­den­ne­taan­kin para­ne­mi­seen pääs­tään sai­rau­des­ta eroon mah­dol­li­sim­man suju­vas­ti ja pysy­väs­ti.

Kesäi­sin ter­vei­sin,
Pia Char­pen­tier