Para­ne­mi­nen ilman lähei­siä – onnis­tuu­ko se?

Syö­mis­häi­riöi­den tun­nis­ta­mis­ta ja niis­tä para­ne­mis­ta poh­dit­taes­sa lai­te­taan usein pal­jon pai­noa läheis­ten roo­lil­le. Hei­dät näh­dään aut­ta­mas­sa sai­ras­tu­nut­ta havah­tu­maan oirei­lun hai­tal­li­suu­teen, tuke­mas­sa avun hake­mi­ses­sa ja hel­pot­ta­mas­sa syö­mi­seen liit­ty­viä vai­keuk­sia. Kuin­ka tämä kaik­ki sit­ten onnis­tuu sel­lai­sel­la sai­ras­tu­neel­la, jol­la ei ole lähei­siä ihmi­siä aut­ta­mas­sa?

Tämä teks­ti on saa­nut alkun­sa luki­ja­toi­vees­ta. Meil­tä toi­vot­tiin poh­din­taa sel­lai­sen hen­ki­lön sai­ras­tu­mi­ses­ta, jol­la ei ole lähei­siä, jot­ka huo­les­tui­si­vat ja huo­mai­si­vat sai­ras­tu­neen käy­tök­sen muu­tok­sen.

Läheis­ten puut­tu­mi­nen saat­taa joh­tua olo­suh­tei­den pakos­ta tai sai­ras­tu­nut voi olla valin­nut etäi­syy­den pitä­mi­sen lähei­siin esi­mer­kik­si sen vuok­si, että hei­dän reak­tion­sa sai­rau­teen kuor­mit­ta­vat hän­tä lii­kaa. Joh­tui yksi­näi­syys sit­ten mis­tä syys­tä tahan­sa, mer­kit­see se, että para­ne­mi­sen tai­val kul­je­taan pit­käl­ti omas­sa varas­sa tai hoi­ta­vien hen­ki­löi­den tuel­la.

Eri­tyi­sen haa­voit­tu­vai­nen yksi­näi­sen tilan­ne on sai­rau­den alus­sa, jol­loin oirei­lun ole­mas­sao­loon pitäi­si havah­tua ja löy­tää roh­keus hakea itsel­leen apua. Jos
syö­mi­nen muo­dos­tuu oirei­lun vuok­si hyvin eri­lai­sek­si kuin muil­la, esi­mer­kik­si työs­sä tai kou­lus­sa, voi sai­ras­tu­nut havah­tua poh­ti­maan oman toi­min­tan­sa
poik­kea­vuut­ta mui­hin ver­rat­tu­na. Tämä saat­taa herät­tää mie­leen tär­kei­tä kysy­myk­siä sii­tä, onko omas­sa tilan­tees­sa kaik­ki hyvin ja nos­taa pin­taan
ute­liai­suu­den sel­vit­tää asi­aa tar­kem­min.

Jos sai­ras­tu­nut kui­ten­kin elää hyvin eris­täy­ty­nyt­tä elä­mää eikä esi­mer­kik­si käy työs­sä tai kou­lus­sa, voi oirei­lu jää­dä huo­maa­mat­ta pit­käk­si aikaa, kun­nes se alkaa aiheut­taa han­ka­luuk­sia kehos­sa. Ongel­mat voi­vat olla esi­mer­kik­si vat­sa­ki­pua, outoa väsy­mys­tä, heik­koa oloa, sydä­men ryt­mi­häi­riöi­tä tai kes­kit­ty­mi­sen sekä nuk­ku­mi­sen vai­keuk­sia. Nämä oireet voi­vat herät­tää huo­len ja aut­taa ylit­tä­mään avun hake­mi­sen kyn­nyk­sen.

Yksi­näi­sen para­ne­mi­ses­sa hyvä ja luot­ta­muk­sel­li­nen hoi­to­suh­de näyt­te­lee­kin tär­ke­ää roo­lia monel­la taval­la. Ter­vey­den­hoi­toa­lan ammat­ti­lai­nen tuo para­ne­mis­pro­ses­siin mukaan olen­nai­sia ele­ment­te­jä, kuten tie­toa syö­mis­häi­riöis­tä, nii­den vai­ku­tuk­ses­ta ja sii­tä, miten para­ne­mi­nen saa­daan par­hai­ten käyn­tiin. Asian­tun­te­van ammat­ti­lai­sen kans­sa kes­kus­te­le­mi­nen aut­taa myös tut­ki­maan omaa ajat­te­lua ja käyt­täy­ty­mis­tä tuo­mal­la poh­din­toi­hin mukaan laa­jem­paa näkö­kul­maa, tie­toa ja ymmär­rys­tä.

Löy­dät täs­tä teks­tis­tä tie­toa sii­tä, mitä syö­mis­häi­riöi­den hoi­dos­sa teh­dään. Ilman tuki­ver­kos­toa sai­ras­tu­nut jou­tuu – tai saa tilai­suu­den – ottaa pal­jon vas­tuu­ta oman para­ne­mi­sen­sa ete­ne­mi­ses­tä. Tämä voi olla hyvä asia sil­loin, kun sai­ras­tu­nut pys­tyy löy­tä­mään itses­tään voi­man alkaa teh­dä muu­tok­sia
syö­mis­käyt­täy­ty­mi­ses­sään ja muis­sa käyt­täy­ty­mis­mal­leis­sa, jot­ka yllä­pi­tä­vät syö­mis­häi­riö­tä. Sai­ras­tu­nees­ta itses­tään läh­te­vät ideat haas­taa oireit­ten­sa
pakot­ta­vuut­ta ovat taval­li­ses­ti erit­täin hyviä ja kan­ta­vat pit­käl­le, sil­lä oma ute­liai­suus ja roh­keus käy­dä syö­mis­häi­riön kimp­puun on paras ase sitä vas­taan.
Oma innos­tus oirei­den työs­tä­mi­seen on arvo­kas­ta myös hoi­to­suh­tees­sa, sil­lä se nopeut­taa para­ne­mi­sen ete­ne­mis­tä. Hoi­ta­va hen­ki­lö osal­lis­tuu mie­lel­lään
poh­din­toi­hin sii­tä, miten par­hai­ten har­joi­tel­la eroon oireis­ta sekä tukee innos­tus­ta ja moti­voi­tu­nei­suut­ta.

Yksin para­ne­mis­tais­toon käy­vän onkin tär­ke­ää sitou­tua hoi­to­suh­tee­seen ja ottaa vas­taan tar­jot­tua apua. Jos tun­tuu, että hen­ki­lö­ke­miat hoi­ta­van hen­ki­lön kans­sa eivät koh­taa, kan­nat­taa roh­keas­ti etsiä sel­lai­nen ammat­ti­lai­nen, jon­ka kans­sa luot­ta­muk­sel­li­sen hoi­to­suh­teen luo­mi­nen on mah­dol­lis­ta. Tämä vaih­toeh­to koros­tuu eri­tyi­ses­ti pit­kään psy­ko­te­ra­pi­aan hakeu­dut­taes­sa.

Hoi­don tapah­tues­sa psy­kiat­rian polikli­ni­kal­la, saat­taa toki esi­mer­kik­si pie­nil­lä paik­ka­kun­nil­la olla niuk­ka vali­koi­ma syö­mis­häi­riö­osaa­jia, jol­loin täy­tyy sopeu­tua saa­ta­vil­la ole­vien ammat­ti­lais­ten tar­joa­maan apuun. Jos vai­kut­taa sil­tä, että ammat­ti­lai­nen ei aivan täy­tä ihan­tei­ta, kan­nat­taa kes­kit­tyä vas­taa­not­ta­maan hänel­tä se, mitä hän pys­tyy tar­joa­maan. Ammat­ti­lai­sen kykyä tar­jo­ta sopi­van­lais­ta apua voi yrit­tää tehos­taa sil­lä, että käy hänen kans­saan raken­ta­vas­sa hen­ges­sä avoi­men kes­kus­te­lun sii­tä, mitä tar­vit­see hoi­dol­ta ja hoi­ta­val­ta hen­ki­löl­tä. On hyvä yhdes­sä tut­kia oli­si­ko hoi­toa mah­dol­lis­ta muo­ka­ta sel­lai­seen suun­taan, joka tehos­tai­si para­ne­mis­ta mah­dol­li­sim­man hyvin.

Yksin syö­mis­häi­riön kimp­puun käy­mi­nen voi olla suu­ri haas­te, mut­ta mah­do­ton­ta se ei ole. Hyvään hoi­to­suh­tee­seen panos­taen ja ute­liai­suu­del­la sekä roh­keu­del­la haas­tee­seen tart­tuen syö­mis­häi­riö on mah­dol­lis­ta selät­tää menes­tyk­sek­kääs­ti sil­loin­kin, kun sosi­aa­lis­ta tur­va­verk­koa ei ole saa­ta­vil­la.

Voi­mia, roh­keut­ta ja innos­tus­ta haas­tee­seen toi­vot­taa
Pia Char­pen­tier