Urhei­lu­val­men­ta­jil­le

---

Urhei­li­jan häi­riin­ty­nyt syö­mi­nen

Kir­joit­ta­jat:
Maria Heik­ki­lä, elin­tar­vi­ke­tie­tei­den toh­to­ri
Pia Char­pen­tier, Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sen toi­min­nan­joh­ta­ja

Urhei­luun liit­tyy lukui­sia ter­veyt­tä ja hyvin­voin­tia edis­tä­viä omi­nai­suuk­sia. Urhei­lu­har­ras­tuk­sen kaut­ta saa­daan sosi­aa­li­sia kon­tak­te­ja, jot­ka voi­vat kes­tää läpi elä­män. Urhei­lu opet­taa tär­kei­tä tai­to­ja esi­mer­kik­si ajan­käyt­töön, ravin­toon ja mui­hin ter­veel­li­siin elin­ta­poi­hin liit­tyen. Fyy­si­nen aktii­vi­suus jo itses­sään edis­tää ter­veyt­tä, min­kä vuok­si sään­nöl­li­sen lii­kun­nan tär­keyt­tä ei voi olla koros­ta­mat­ta lii­kaa. Tut­ki­muk­sis­sa on todet­tu, että lap­suus- ja nuo­ruusa­jan kil­paur­hei­lul­la on lukui­sia posi­tii­vi­sia vai­ku­tuk­sia myös myö­hem­mäs­sä elä­mäs­sä.

Lii­kun­taan ja urhei­luun, kuten mihin tahan­sa har­ras­tuk­seen kuu­luu ilo­ja ja pet­ty­myk­siä. Har­ras­tuk­sen paris­sa koe­tut onnis­tu­mi­set sekä raken­ta­vas­ti käsi­tel­lyt pet­ty­myk­set tuke­vat lap­sen ja nuo­ren itse­tun­non kehit­ty­mis­tä ja ter­veen urhei­li­jai­den­ti­tee­tin raken­tu­mis­ta. Heik­ko itse­tun­to ja vää­ris­ty­nyt urhei­li­jai­den­ti­teet­ti ovat omi­aan altis­ta­maan urhei­li­jaa esi­mer­kik­si häi­riin­ty­neel­le syö­mis­käyt­täy­ty­mi­sel­le.

Häi­riin­ty­nyt syö­mi­nen on yksi mah­dol­li­nen run­saa­seen lii­kun­taan ja kil­paur­hei­luun liit­ty­vä ris­ki­te­ki­jä. Lii­kun­nan lukui­sat ter­veyt­tä ja hyvin­voin­tia edis­tä­vät omi­nai­suu­det voi­vat suo­ja­ta urhei­li­jaa myös häi­riin­ty­neel­tä syö­mis­käyt­täy­ty­mi­sel­tä. Val­tao­sal­le ihmi­sis­tä urhei­lu­har­ras­tus onkin ensi­si­jai­ses­ti posi­tii­vi­nen asia, ja sel­lai­se­na se tuli­si näh­dä­kin sen mah­dol­li­sis­ta ris­keis­tä huo­li­mat­ta. Ris­kit on kui­ten­kin tär­keä osa­ta havai­ta, jot­ta nii­hin voi rea­goi­da oikein.

Mitä ja mik­si?

Mitä häi­riin­ty­nyt syö­mis­käyt­täy­ty­mi­nen ja syö­mis­häi­riöt tar­koit­ta­vat?

Syö­mis­häi­riöt ovat mie­len­ter­vey­den häi­riöi­tä, joi­hin liit­tyy poik­kea­vaa syö­mis­käyt­täy­ty­mis­tä, sekä psyyk­ki­sen, fyy­si­sen tai sosi­aa­li­sen toi­min­ta­ky­vyn häi­riin­ty­mis­tä. Syö­mis­häi­riöt ovat ylei­siä mie­len­ter­vey­den häi­riöi­tä nuo­ril­la ja nuo­ril­la aikui­sil­la nai­sil­la, mut­ta nii­tä esiin­tyy kui­ten­kin kai­kis­sa suku­puo­li- ja ikä­ryh­mis­sä. 

Syö­mis­häi­riöi­hin voi liit­tyä vuo­sien mit­tais­ta kär­si­mys­tä, joka vai­kut­taa väis­tä­mät­tä oireis­ta kär­si­vän, sekä hänen läheis­ten­sä elä­män­laa­tuun. Pahim­mil­laan syö­mis­häi­riöt voi­vat joh­taa jopa kuo­le­maan, ja syö­mis­häi­riöi­hin, eten­kin lai­huus­häi­ri­öön, liit­tyy­kin sel­keäs­ti kohon­nut kuol­lei­suus­ris­ki.

Syö­mis­häi­riö­oi­rei­lun taus­tal­la voi olla psyyk­kis­tä pahoin­voin­tia, joka ilme­nee häi­riin­ty­nee­nä syö­mis­käyt­täy­ty­mi­se­nä. Osa voi oirei­lul­la jopa aiheut­taa itsel­leen tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti fyy­sis­tä pahaa oloa, kun psyyk­ki­sen pahan olon käsit­te­le­mi­sek­si ei ole riit­tä­viä kei­no­ja. ”Tut­tua ja tur­val­lis­ta” fyy­sis­tä pahaa oloa on pal­jon hel­pom­pi kes­tää kuin psyyk­kis­tä pahoin­voin­tia. Syö­mis­häi­riö on siis kau­ka­na vain lai­huu­den tai tie­tyn­lai­sen ulko­näön tavoit­te­lus­ta, vaik­ka se ulos­päin sel­lai­sel­ta saat­taa näyt­tää­kin.

Eri­lai­sia syö­mis­häi­riöi­tä	Oireita/tyypillistä täl­le syö­mis­häi­riöl­le
Laihuushäiriö/Anoreksia (ano­rexia ner­vo­sa)	Syö­mi­sen ja ruo­an vält­te­ly ja sään­nös­te­ly Pak­ko­liik­ku­mi­nen Häi­riin­ty­nyt kehon­ku­va, pel­ko pai­non­nousus­ta
Ahmimishäiriö/Bulimia (buli­mia ner­vo­sa)	Tar­ve tyh­jen­tyä ahmi­tus­ta ruo­as­ta oksen­ta­mal­la tai ulos­tus­lääk­keil­lä Häi­riin­ty­nyt kehon­ku­va, pel­ko pai­non­nousus­ta Myös paas­toa­mis­ta ja pak­ko­lii­kun­taa
Ahmintahäiriö/BED (Bin­ge Eating Disor­der)	Ahmin­ta­häi­riö, johon ei lii­ty tar­vet­ta kom­pen­soi­da syö­ty­jä ruo­ka­mää­riä esim. oksen­ta­mal­la tai pak­ko­liik­ku­mi­sel­la.  Syö­ty ruo­ka kui­ten­kin usein lisää ahdis­tus­ta ja itsein­hoa Ajan kulues­sa pai­no yleen­sä nousee
Epä­tyy­pil­li­nen syö­mis­häi­riö	Ylei­sim­piä syö­mis­häi­riöi­tä Samat oireet kuin ano­rek­sias­sa tai ahmi­mis­häi­riös­sä, mut­ta jokin kes­kei­nen oire puut­tuu tai on lie­vem­pä­nä Suun­nil­leen puo­let syö­mis­häi­riöis­tä epä­tyy­pil­li­siä
Orto­rek­sia	Ter­veel­li­sen ruo­an pak­ko­miel­le Ei kui­ten­kaan viral­li­nen syö­mis­häi­riö­diag­noo­si, vaik­ka häi­riin­ty­neel­le syö­mis­käyt­täy­ty­mi­sel­le tyy­pil­li­siä piir­tei­tä osit­tain on

Syö­mis­häi­riöil­le altis­ta­via ja lau­kai­se­via teki­jöi­tä on lukui­sia, esi­mer­kik­si bio­lo­gi­sia (mm. geneet­ti­nen alt­tius), psy­ko­lo­gi­sia (mm. stres­si­te­ki­jät, tun­ne-elä­män vai­keu­det ja itse­tun­to-ongel­mat) sekä kult­tuu­ri­si­don­nai­sia (mm. lai­huut­ta ihan­noi­va ympä­ris­tö). Ulko­nä­kö­pai­nei­den lisäk­si altis­ta­via ja lau­kai­se­via teki­jöi­tä on suku­puo­les­ta riip­pu­mat­ta kai­kil­la.

Mies­ten syö­mis- ja kehon­ku­va­häi­riöt tun­nis­te­taan vali­tet­ta­vas­ti nai­sia huo­nom­min ter­vey­den­huol­los­sa ja niis­tä myös puhu­taan vähem­män. Molem­mil­la suku­puo­lil­la kehoi­han­tee­na on usein var­ta­lo, jon­ka ras­va­pi­toi­suus on pie­ni. Sekä mie­his­sä että nai­sis­sa on nii­tä, jot­ka tavoit­te­le­vat mah­dol­li­sim­man kevyt­tä var­ta­loa, jos­sa on mah­dol­li­sim­man vähän ras­va- ja lihas­mas­saa. Mie­het kui­ten­kin tavoit­te­le­vat huo­mat­ta­vas­ti nai­sia useam­min mer­kit­tä­vää lihas­mas­saa ja arvos­ta­vat lihak­sik­kuut­ta. Kehos­ta pyri­tään muok­kaa­maan mah­dol­li­sim­man lihak­si­kas, sekä samaan aikaan mah­dol­li­sim­man ras­va­ton. 

Tyy­ty­mät­tö­myys lihak­sis­toon on mies­ten kes­kuu­des­sa väes­tö­ta­sol­la hyvin yleis­tä. Kehon­ku­va­häi­riöi­tä ja syö­mis­häi­riöi­tä yhdis­tä­vät monet saman­ta­pai­set piir­teet, jot­ka liit­ty­vät per­soo­nal­li­suu­teen ja häi­riö­käyt­täy­ty­mi­seen. Näin ollen mies­ten­kin ulko­nä­kö­pai­neet joh­ta­vat hel­pos­ti syö­mi­sen häi­riin­ty­mi­seen.

Urhei­li­jan arkeen kuu­luu asioi­ta, jot­ka voi­vat altis­taa syö­mis­häi­riöil­le. Ulko­puo­li­sel­le, ja jos­kus myös urhei­li­jal­le itsel­leen raja urhei­li­jal­le tyy­pil­lis­ten käy­tös­mal­lien ja häi­riin­ty­neen syö­mis­käyt­täy­ty­mi­sen välil­lä voi olla häi­ly­vä. Tär­ke­ää oli­si tun­nis­taa, tuke­vat­ko vai häi­rit­se­vät­kö nämä käy­tös­mal­lit urhei­li­jan elä­mää. Jos ne hei­ken­tä­vät suo­ri­tus­ky­kyä ja hait­taa­vat elä­mää, on nii­hin vii­meis­tään puu­tut­ta­va.

Kil­paur­hei­lus­sa koros­tu­vat kuri­na­lai­suus, suo­ri­tus­kes­kei­syys ja par­hai­den mah­dol­lis­ten tulos­ten tavoit­te­lu, jot­ka voi­vat näyt­täy­tyä vahin­gol­li­sel­la taval­la myös lii­an kont­rol­loi­tu­na syö­mi­se­nä. Moni­puo­li­nen ruo­ka­va­lio vai­kut­taa ter­vee­nä pysy­mi­sen ohel­la urhei­li­jan kehit­ty­mi­seen, suo­ri­tus­ky­kyyn ja palau­tu­mi­seen. Näi­den vuok­si ruo­kaan liit­ty­vät asiat voi­vat alkaa hel­pos­ti hal­li­ta urhei­li­jan elä­mää ja ajat­te­lua. Vaa­tii tai­toa tasa­pai­noil­la tar­kan ter­veel­li­sen ruo­ka­va­lion ja syö­mi­sen häi­riin­ty­mi­sen välil­lä. 

Urhei­li­jat voi­vat toi­saal­ta vas­ta­ta omiin ja ulko­puo­lel­ta tule­viin menes­tys­pai­nei­siin ja jopa urhei­lun aiheut­ta­maan ahdis­tuk­seen syö­mis­käyt­täy­ty­mi­sen­sä kaut­ta. Häi­riin­ty­nyt syö­mi­nen voi toi­mia suo­ri­tus­pai­nei­den hal­lin­nan kei­no­na, jos urhei­li­ja kokee, että hänel­lä ei ole mui­ta, parem­pia kei­no­ja tähän.

Urhei­li­jan syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­mi­sen ris­kiä voi­vat lisä­tä tie­tyt lajio­mi­nai­set piir­teet (esim. pai­noon vai­kut­ta­mi­nen pai­no­luok­ka­la­jeis­sa). Toi­sis­sa jouk­kueis­sa on myös toi­sia enem­män keho­kes­kei­nen ilma­pii­ri. Tämä voi näkyä esi­mer­kik­si sii­nä, mil­lai­sen roo­lin pai­no ja ulko­nä­kö saa­vat puku­huo­ne­kes­kus­te­luis­sa. Urhei­li­joi­den avoin tai salaa mie­les­sä teh­ty keho­jen ver­tai­lu voi muo­dos­tua jopa kes­ki­näi­sek­si kil­pai­luk­si ja yllyt­tää lii­al­li­seen lai­huu­teen. 

Media on nos­ta­nut esil­le myös lukui­sia urhei­li­joi­ta, joil­la syö­mis­häi­riö on saa­nut alkun­sa val­men­ta­jan keho­tuk­ses­ta pudot­taa pai­noa pari kiloa. Myös muu urhei­li­jan lähi­pii­ri voi tahat­to­mil­la­kin sano­mi­sil­laan aiheut­taa ja yllä­pi­tää urhei­li­jan ahdis­tus­ta kehos­taan sel­lai­se­na kuin se on.

Mik­si häi­riin­ty­nees­tä syö­mi­ses­tä tai syö­mis­häi­riöis­tä on hait­taa urhei­li­jal­le?

Syö­mis­häi­riöt alka­vat urhei­li­joil­la taval­li­ses­ti pyr­ki­myk­ses­tä syö­dä ter­veel­li­ses­ti tai laih­dut­taa, jot­ta urhei­lusuo­ri­tuk­set para­ni­si­vat. Usein alku­vai­hees­sa näin tapah­tuu­kin. Häi­riin­ty­neen syö­mi­sen (ali- tai yli­syö­mi­sen ja sii­hen liit­ty­vien kom­pen­saa­tio­kei­no­jen käy­tön) jat­kut­tua jon­kin aikaa, suo­ri­tus­ky­ky alkaa kui­ten­kin väis­tä­mät­tä hei­ken­tyä.

Syö­mis­häi­riöt aiheut­ta­vat kehol­le monen­lai­sia vau­rioi­ta, jois­ta osa näkyy pian sai­ras­tu­mi­sen alet­tua ja osa tulee esiin vas­ta sai­rau­den jat­kut­tua pidem­pään. Suu­rin osa kehon vau­riois­ta onnek­si kor­jaan­tuu syö­mis­häi­riön paran­nut­tua. Häi­riin­ty­nyt syö­mis­käyt­täy­ty­mi­nen on aina ris­ki­te­ki­jä var­si­nai­sen syö­mis­häi­riön kehit­ty­mi­seen. Sik­si jo vähäi­seen­kin syö­mis­häi­riö­oi­rei­luun tulee rea­goi­da nopeas­ti. Syö­mis­häi­riö­oi­rei­lu itses­sään voi myös olla ter­vey­del­le hyvin hai­tal­lis­ta.

Häi­riin­ty­nyt syö­mis­käyt­täy­ty­mi­nen joh­taa usein ravin­toai­ne- ja ener­gia­puu­tok­siin, jot­ka voi­vat nopeas­ti vai­kut­taa urhei­li­jan ter­vey­teen, suo­ri­tus­ky­kyyn ja palau­tu­mi­seen. Lii­an vähäi­nen syö­mi­nen aiheut­taa urhei­li­jal­le ener­gia­va­jeen, jol­la on lukui­sia vai­ku­tuk­sia ter­vey­teen. Ener­gia­va­je vai­kut­taa molem­mil­la suku­puo­lil­la esi­mer­kik­si hor­mo­ni­toi­min­taan, lui­den ter­vey­teen, aineen­vaih­dun­taan, immu­no­lo­gi­seen jär­jes­tel­mään, kas­vuun ja kehi­tyk­seen, ruo­an­su­la­tus­ka­na­van toi­min­taan sekä psyyk­ki­seen ter­vey­teen.

Ener­gia­va­jeen seu­rauk­se­na kuu­kau­ti­set jää­vät nai­sur­hei­li­jal­ta taval­li­ses­ti pois. Tämä hei­ken­tää luus­ton kun­toa, mikä altis­taa urhei­li­jan esi­mer­kik­si rasi­tus­mur­tu­mil­le ja myö­hem­min elä­män aika­na osteo­po­roo­sil­le. Jos ener­gia­va­jees­ta kär­sii nuo­re­na, eli sil­loin, kun luus­ton kehit­ty­mi­nen on voi­mak­kain­ta, on tämä eri­tyi­sen hai­tal­lis­ta luus­ton ter­vey­den kan­nal­ta.

Urhei­lusuo­ri­tus­ta ener­gia­va­je hei­ken­tää lukui­sil­la tavoil­la. Esi­mer­kik­si kes­tä­vyys­ky­ky ja lihas­voi­ma heik­ke­ne­vät, samoin kuin koor­di­naa­tio ja kes­kit­ty­mis­ky­ky, jol­loin louk­kaan­tu­mis­ris­ki kas­vaa. Urhei­li­ja myös ärtyy ja masen­tuu her­kem­min, ja hänen har­joi­tus­vas­teen­sa on hei­ken­ty­nyt.

Lisä­tie­toa ener­gia­va­jeen hai­tois­ta löy­dät tääl­tä.

Miten häi­riin­ty­nyt syö­mi­nen ilme­nee?

Alla ole­vas­sa lis­tas­sa on esi­tet­ty tyy­pil­li­siä häi­riin­ty­neen syö­mi­sen varoi­tus­merk­ke­jä (syö­mis­häi­riöi­den Käy­pä hoi­to ‑suo­si­tuk­sis­ta). Nämä varoi­tus­mer­kit päte­vät lii­kun­ta­mää­ris­tä riip­pu­mat­ta kaik­kiin ihmi­siin.

Eri­tyi­ses­ti urhei­li­jal­le tyy­pil­li­siä häi­riin­ty­neen syö­mi­sen merk­ke­jä puo­les­taan on esi­tel­ty alla:

Jat­ku­va, pakon­omai­nen ruo­an, ener­gian­saan­nin ja pai­non tark­kai­le­mi­nen: Syö­mi­sen ja pai­non tark­kai­lu saa­vat usein lii­al­li­set mit­ta­suh­teet, kun syö­mi­nen häi­riin­tyy. Syö­mi­sen suun­nit­te­luun, ruo­kien ostoon ja val­mis­tuk­seen kuluu pal­jon aikaa. Pun­ni­tuk­sia saa­te­taan teh­dä usei­ta ker­to­ja päi­väs­sä. Näl­kä ja tyh­jä olo vat­sas­sa tule­vat nor­maa­leik­si tun­teik­si, mikä vai­keut­taa kyl­läi­sen olon sie­tä­mis­tä ja ruo­ka­mää­rien kas­vat­ta­mis­ta. Pie­ni­kin pai­non­nousu tai epä­on­nis­tu­mi­nen ruo­ka­va­lio­suun­ni­tel­man nou­dat­ta­mi­ses­sa voi aiheut­taa syyl­li­syyt­tä ja itsein­hoa.

Ener­gian­saan­nin lii­al­li­nen rajoit­ta­mi­nen aiheut­taa ylen­syön­nin tar­peen, kos­ka keho pyr­kii kor­jaa­maan syn­ty­neen ener­gia­va­jeen. Voi­ma­kas syö­mi­sen tar­ve voi aiheut­taa pelon lopul­li­ses­ta syö­mi­sen hal­lin­nan menet­tä­mi­ses­tä. Jos sai­ras­tu­nut kokee, ettei pys­ty hil­lit­se­mään syö­mis­tään, hän saat­taa alkaa oksen­taa syö­män­sä ruo­an säi­lyt­tääk­seen mie­li­ku­van riit­tä­vän alhai­ses­ta ener­gian saan­nis­ta.

Vaka­vas­ti ali­pai­noi­sel­la urhei­li­jal­la pai­noa nos­ta­va ener­gia­mää­rä voi ali­pai­non pit­kään jat­kues­sa las­kea, kos­ka hänen aineen­vaih­dun­tan­sa hidas­tuu (ns. sääs­tö­liek­ki). Täl­löin taval­lis­ta pie­nem­pi ener­gia­mää­rä voi nos­taa pai­noa, mikä joh­taa epä­rea­lis­ti­seen käsi­tyk­seen sii­tä, mil­lai­nen ruo­ka­mää­rä aut­taa pysy­mään hoik­ka­na. Kun yhä pie­nem­mät ruo­ka­mää­rät voi­vat nos­taa pai­noa, pudot­taa urhei­li­ja hel­pos­ti syö­mään­sä ruo­ka­mää­rää edel­leen.

Pai­non voi­ma­kas vai­ku­tus itse­tun­toon: Syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nut kokee, että hänen arvon­sa ihmi­se­nä riip­puu hänen pai­nos­taan, ja pet­tyy hel­pos­ti pie­nes­tä­kin pai­non­nousus­ta. Pai­non­las­ku taas koe­taan usein hel­pot­ta­va­na ja pal­kit­se­va­na. Kos­ka pai­no nor­maa­lis­ti heit­te­lee pari kiloa­kin vuo­ro­kau­des­sa, ei pie­niä muu­tok­sia voi todel­li­suu­des­sa pitää liho­mi­se­na tai laih­tu­mi­se­na.

Syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­va uskoo muut­tu­van­sa ihmi­se­nä huo­nom­mak­si ja epä­on­nis­tu­neek­si pai­non­nousun myö­tä. Tämä voi näkyä käyt­täy­ty­mi­ses­sä esi­mer­kik­si kiel­täy­ty­mi­se­nä pun­ni­tuk­sis­ta, pak­ko­miel­tei­se­nä suh­tau­tu­mi­se­na ruo­kaan, tai sai­raal­loi­se­na pai­non­nousun pel­ko­na. Pai­non­nousun pelon voi­mak­kuus ei rii­pu sai­ras­tu­neen kehon pai­nos­ta, vaan sitä esiin­tyy sekä yli- että ali­pai­noi­sil­la. 

Urhei­li­jal­la, jol­la syö­mis­käyt­täy­ty­mi­nen on vas­ta lie­väs­ti häi­riin­ty­nyt, voi näkyä saman­lai­sia reak­tioi­ta esi­mer­kik­si pun­ni­tuk­seen ja pai­non­nousuun liit­tyen, mut­ta toden­nä­köi­ses­ti lie­vem­pä­nä kuin edel­lä kuva­tuis­sa esi­mer­keis­sä. 

Jo lie­vät­kin reak­tiot on hyvä huo­mioi­da ja pyr­kiä ajois­sa puut­tu­maan nii­hin, jot­ta sai­ras­tu­mi­sel­ta vaka­vam­paan syö­mis­häi­ri­öön voi­tai­siin vält­tyä.

Yri­tys kont­rol­loi­da pai­noa ter­veyt­tä vaa­ran­ta­vil­la kei­noil­la: Hai­tal­li­sia pai­non­hal­lin­ta- tai laih­du­tus­kei­no­ja ovat esi­mer­kik­si oksen­ta­mi­nen, ulos­tus­lääk­kei­den ja nes­teen­pois­to­lääk­kei­den käyt­tö, sekä ener­gian kulut­ta­mi­nen pakon­omai­sel­la yli­har­joit­te­lul­la.

Syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neen tyy­pil­li­nen usko­mus on, että oksen­ta­mal­la saa pois­tet­tua kehos­ta kai­ken syö­män­sä ruo­an. Todel­li­suu­des­sa kui­ten­kin iso osa ravin­toai­neis­ta ehtii imey­tyä, vaik­ka hen­ki­lö oksen­tai­si heti syö­mi­sen jäl­keen. Tämän vuok­si ne, jot­ka ahmi­vat suu­ren mää­rän ruo­kaa ennen oksen­ta­mis­ta, eivät laih­du. Myös ulos­tus- ja nes­teen­pois­to­lääk­keet ovat laih­tu­mi­sen kan­nal­ta hyö­dyt­tö­miä. Ulos­tus­lääk­keet tyh­jen­tä­vät pak­susuo­len sisäl­lön, mut­ta sin­ne saak­ka ehdit­ty­ään ruo­an kaik­ki ener­gia on jo ehti­nyt imey­tyä. Nes­teen­pois­to­lääk­keet puo­les­taan pois­ta­vat vain nes­tet­tä, joten niil­lä aikaan­saa­tu pai­non ale­ne­mi­nen on tila­päis­tä. 

Oksen­ta­mi­sel­la, sekä ulos­tus- ja nes­teen­pois­to­lääk­kei­den vää­rin­käy­töl­lä voi olla ikä­viä seu­rauk­sia. Ne vie­vät kehos­ta elin­tär­kei­tä suo­lo­ja, joi­den vähyy­des­tä voi seu­ra­ta vaka­vim­mil­laan sydä­men ryt­mi­häi­riöi­tä. Oksen­ta­mi­nen tuo suu­hun vat­sa­hap­poa, joka syö­vyt­tää ham­pai­ta. Ulos­tus­lääk­kei­den vää­rin­käyt­tö voi lais­kis­taa pak­susuo­len, min­kä vuok­si lääk­kei­den lopet­ta­mis­ta voi seu­ra­ta pit­kä­ai­kai­nen umme­tus.

Har­joi­tus­oh­jel­man ja ruo­ka­va­lion pakon­omai­nen nou­dat­ta­mi­nen: Urhei­li­jan häi­riin­ty­neen syö­mi­sen alku­vai­het­ta voi olla vai­kea havai­ta, sil­lä sopi­van ja lii­an tiu­kan ruo­ka­va­lion, sekä har­joi­tus­oh­jel­man jär­ke­vän ja pakon­omai­sen nou­dat­ta­mi­sen välil­lä on usein vain hiuk­sen­hie­no raja.

Kes­tä­mät­tö­mäl­le poh­jal­le siir­ry­tään, kun urhei­li­ja kes­kit­tyy pää­asias­sa pai­noon­sa ja ulko­nä­köön­sä suun­ni­tel­les­saan ruo­ka­va­lio­taan ja har­joi­tuk­si­aan, vaik­ka laih­dut­ta­van ener­gia­mää­rän naut­ti­mi­nen on ris­ti­rii­das­sa suo­ri­tus­ky­vyn para­ne­mi­sen kans­sa. Hän saat­taa saman­ai­kai­ses­ti tavoi­tel­la sekä alem­paa pai­noa, että parem­paa suo­ri­tus­ky­kyä, mikä ei pidem­män pääl­le ole jär­ke­vää.

Tyy­pil­li­nen piir­re häi­riin­ty­neel­le syö­mis­käyt­täy­ty­mi­sel­le on se, että ruo­kaa pyri­tään syö­mään yhä vähem­män. Lisäk­si urhei­li­ja saat­taa kaven­taa ruo­ka­va­lio­taan luo­puen jat­ku­vas­ti uusis­ta ruo­ka-aineis­ta. Tämän vuok­si hänen laih­tu­mi­sen­sa ei pysäh­dy, vaan hänes­tä tulee vähi­tel­len vaa­ral­li­sen lai­ha. Laih­tu­mi­sen alku­vai­hees­sa urhei­li­jan olo ja usein myös urhei­lusuo­ri­tuk­set para­ne­vat het­kek­si, kun­nes lii­an vähäi­nen ener­gian­saan­ti alkaa vaa­tia veron­sa. Suo­ri­tuk­set alka­vat hei­ken­tyä, vaik­ka urhei­li­ja lisää har­joit­te­luun käyt­tä­mään­sä aikaa.

Lii­al­li­nen har­joit­te­le­mi­nen voi liit­tyä myös pakon­omai­seen tar­pee­seen kulut­taa tiet­ty mää­rä ener­gi­aa liik­ku­mal­la. Taus­tal­la on pel­ko pai­non nouse­mi­ses­ta, jos lii­kun­ta jää vähäi­sem­mäk­si kuin urhei­li­ja itsel­tään vaa­tii.

Suh­tee­ton ahdis­tu­mi­nen suo­ri­tus­ten epä­on­nis­tu­mi­ses­ta: Syö­mis­häi­riö­oi­rei­le­van urhei­lusuo­ri­tuk­set alka­vat yleen­sä hei­ke­tä ennem­min tai myö­hem­min. Tämä on urhei­li­jal­le ahdis­ta­vaa ja itse­tun­toa koet­te­le­vaa. Kos­ka syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neen mie­li on virit­ty­nyt näke­mään taval­li­set­kin elä­män vas­toin­käy­mi­set vaka­vi­na epä­on­nis­tu­mi­si­na, mer­kit­see urhei­lusuo­ri­tus­ten heik­ke­ne­mi­nen lähes kata­stro­fia. Tämä näkyy usein sel­väs­ti ulos­päin huo­no­tuu­li­suu­te­na, kiuk­kui­suu­te­na, itkui­suu­te­na tai toi­saal­ta hil­jai­suu­teen vetäy­ty­mi­se­nä.

Taval­li­ses­ta pet­ty­myk­ses­tä syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neen reak­tio usein poik­ke­aa sii­nä, että pet­ty­myk­ses­tä toi­pu­mi­nen kes­tää epä­ta­val­li­sen kau­an. Tämä joh­tuu sii­tä, että epä­on­nis­tu­mi­nen suo­ri­tuk­ses­sa mer­kit­see syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neel­le epä­on­nis­tu­mis­ta ihmi­se­nä. Hän saat­taa pelä­tä, ettei kukaan enää voi kun­nioit­taa hän­tä tämän jäl­keen, ettei hänel­le ehkä anne­ta uut­ta mah­dol­li­suut­ta, tai että hän on menet­tä­nyt tai­ton­sa lopul­li­ses­ti. 

Pel­ko pet­ty­myk­sen tuot­ta­mi­ses­ta val­men­ta­jal­le ja van­hem­mil­le hidas­taa epä­on­nis­tu­mi­ses­ta toi­pu­mis­ta. Urhei­li­jan kyky aset­taa yksit­täi­nen epä­on­nis­tu­mi­nen laa­jem­paan pers­pek­tii­viin on hei­ken­ty­nyt, min­kä vuok­si hän näkee sen koko ihmi­sar­von­sa mää­rit­tä­jä­nä.

Sai­rau­den havait­se­mi­sen haas­tei­ta

Urhei­li­jan lähi­pii­rin on usein yllät­tä­vän vai­ke­aa havai­ta urhei­li­jan syö­mi­sen häi­riin­ty­mis­tä. Syy­nä voi olla urhei­li­jan aktii­vi­nen pyr­ki­mys pitää oireet salas­sa. Hän voi aja­tel­la, ettei hänes­sä ole mitään vikaa, joten mui­den huo­les­tu­neet kom­men­tit ärsyt­tä­vät hän­tä ja saa­vat salaa­maan oireet. Toi­saal­ta urhei­li­ja voi häve­tä oirei­taan ja aja­tel­la mui­den pitä­vän hän­tä heik­ko­na tai hul­lu­na, jos sai­si­vat tie­tää hänen syö­mis­häi­riös­tään. Hän saat­taa myös aja­tel­la, ettei asia kuu­lu muil­le ja että hän huo­leh­tii omis­ta asiois­taan itse.

Urhei­li­jan syö­mis­häi­riö­oi­reet voi­vat pysyä salas­sa pit­kään. Sai­raus tulee esil­le usein sii­nä vai­hees­sa, kun oireh­din­ta muut­tuu niin tiheäk­si, että urhei­li­ja on jat­ku­vas­ti väsy­nyt, jak­sa­ma­ton, halu­ton ja masen­tu­nut. Täl­löin myös urhei­lusuo­ri­tuk­set heik­ke­ne­vät ja urhei­li­ja saat­taa jää­dä yhä useam­min pois har­joi­tuk­sis­ta. Täs­tä huo­li­mat­ta urhei­li­ja voi vähä­tel­lä oirei­taan.

Mitä val­men­ta­ja voi teh­dä, jos havait­see?

Kun huo­li urhei­li­jan mah­dol­li­ses­ta syö­mis­häi­riö­oi­rei­lus­ta herää, tulee tähän tart­tua nopeas­ti, eikä jää­dä seu­raa­maan tilan­net­ta pidem­mäk­si aikaa.

Jos val­men­ta­ja huo­maa tai epäi­lee nuo­ren urhei­li­jan syö­mi­sen häi­riin­ty­neen, on hyvä olla pikai­ses­ti yhtey­des­sä hänen van­hem­piin­sa ja ker­toa havain­nois­taan. Val­men­ta­jan ja van­hem­pien yhteis­työ aut­taa jaka­maan vas­tuu­ta nuo­ren tilan­tees­ta. Jos urhei­li­ja on täy­si-ikäi­nen, kan­nat­taa moti­voi­da hän­tä itse ker­to­maan asias­ta jol­le­kin – esi­mer­kik­si van­hem­mil­le, tai suo­raan alan asian­tun­ti­jal­le.

Jos urhei­li­ja ehdot­to­mas­ti kiel­tää val­men­ta­jaa ole­mas­ta yhtey­des­sä van­hem­piin, on hyvä siir­tää yhtey­de­not­ta­mi­nen ajan­koh­taan, jol­loin urhei­li­ja on sii­hen val­mis. Jos tilan­ne on jo kui­ten­kin vaka­va (esi­mer­kik­si mer­kit­tä­vä laih­tu­mi­nen ja/tai muut sel­keät ja vaka­vat oireet), ei yhtey­den­ot­toa voi lykä­tä. Täl­löin on tär­ke­ää, että se pyri­tään teke­mään niin hyväs­sä yhteis­työs­sä nuo­ren kans­sa kuin mah­dol­lis­ta. Täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa aikui­sen on otet­ta­va vas­tuu ja toi­mit­ta­va tilan­teen edel­lyt­tä­mäl­lä taval­la, vaik­ka se saat­tai­si­kin saa­da nuo­ren suut­tu­maan val­men­ta­jal­le. 

Kun akuut­ti tilan­ne on ohi, sai­ras­tu­neet ovat lähes poik­keuk­set­ta kii­tol­li­sia anka­ras­ta­kin puut­tu­mi­ses­ta, kos­ka ymmär­tä­vät, että hei­dän oli­si käy­nyt huo­nos­ti ilman sitä. Vaik­ka tilan­ne ei oli­si näin akuut­ti, on hyvä muis­taa, että mitä pikem­min urhei­li­jan oirei­luun puu­tu­taan, sitä parem­min ja nopeam­min hän yleen­sä toi­puu.

Jos on herän­nyt huo­li urhei­li­jan syö­mis­häi­riö­oi­rei­lus­ta, eivät­kä oireet ala hel­pot­tua muu­ta­mas­sa vii­kos­sa, on tär­ke­ää ohja­ta hänet hoi­toon ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lais­ten pii­riin. Van­hem­pien, val­men­ta­jien, val­men­nus­tii­min jäsen­ten, opet­ta­jien ja muun urhei­li­jan lähi­pii­rin kan­nat­taa roh­keas­ti ja mää­rä­tie­toi­ses­ti kan­nus­taa urhei­li­jaa hakeu­tu­maan hoi­toon. He voi­vat myös itse ottaa yhteyt­tä hoi­ta­viin tahoi­hin, jol­loin urhei­li­jan kyn­nys avun pii­riin hakeu­tu­mi­ses­ta saat­taa hel­pot­tua.

Eri paik­ka­kun­nil­la on usein kes­kus­sai­raa­lan yhtey­des­sä joko syö­mis­häi­riöi­den hoi­toon eri­kois­tu­nut yksik­kö tai tii­mi, jos­ta saa tie­toa otta­mal­la yhteyt­tä kysei­seen hoi­to­paik­kaan. Kysei­siin yksi­köi­hin tar­vi­taan yleen­sä lää­kä­rin lähe­te. Näis­tä poti­laat ohjau­tu­vat jat­ko­hoi­toon KELA:n kus­tan­ta­miin yksi­tyi­sen tera­peu­tin anta­miin psy­ko­te­ra­pioi­hin, psy­kiat­rian polikli­ni­koil­le tai jul­ki­sen sek­to­rin syö­mis­häi­riöyk­sik­köön, joi­ta on Suo­mes­sa muu­ta­mia. Oma­kus­tan­tei­seen tera­pi­aan voi hakeu­tua myös ilman lähe­tet­tä.

Miten val­men­ta­ja voi ennal­taeh­käis­tä?

Kos­ka val­men­ta­ja on tär­keäs­sä ase­mas­sa urhei­li­jan elä­mäs­sä, hänen sanoil­laan on suu­ri pai­noar­vo. Tämän vuok­si on tär­ke­ää, että val­men­ta­ja har­kit­see tar­kas­ti, mil­lä taval­la puhuu urhei­li­jan kehos­ta ja esi­mer­kik­si pai­non­pu­do­tuk­sen tar­pees­ta. Hal­ven­ta­via ja kri­ti­soi­via ilmauk­sia tulee vält­tää kai­kis­sa tilan­teis­sa. Palau­te anne­taan koh­te­li­aas­sa, ystä­väl­li­ses­sä ja hie­no­tun­tei­ses­sa muo­dos­sa, sekä aina kah­den kes­ken. Her­käs­sä iäs­sä ole­vaa nuor­ta hänen kehoon­sa koh­dis­tu­va kri­tiik­ki haa­voit­taa hel­pos­ti, mikä aiheut­taa hel­pos­ti myös syö­mis­käyt­täy­ty­mi­sen häi­riin­ty­mis­tä.

Kai­kes­sa val­men­nuk­ses­sa on tär­ke­ää, että urhei­li­jaa val­men­net­tai­siin koko­nais­val­tai­ses­ti. Täl­löin toi­min­nan kes­kiös­sä näh­täi­siin täy­si­pai­noi­ses­ti ihmi­nen, eikä ainoas­taan urhei­li­ja. Jokai­sel­la meis­tä on omat taus­tam­me ja elä­män­ti­lan­teem­me, jot­ka väis­tä­mät­tä vai­kut­ta­vat sii­hen, mik­si ja miten urhei­lem­me. Sik­si oli­si tär­ke­ää val­men­nuk­ses­sa­kin huo­mioi­da ihmi­sen bio­lo­gi­set, psyyk­ki­set ja sosi­aa­li­set puo­let fyy­sis­ten omi­nai­suuk­sien ohel­la. Tämä lin­kit­tyy myös urhei­li­jan häi­riin­ty­neen syö­mi­sen ennal­taeh­käi­syyn.

Koko­nais­val­tai­ses­ti val­men­ta­va val­men­ta­ja ymmär­tää, ettei urhei­li­jan nis­kaan kan­na­ta kaa­taa val­ta­via menes­tys­pai­nei­ta, jos halu­aa tämän suo­riu­tu­van mah­dol­li­sim­man hyvin. Val­men­ta­jan tuli­si aut­taa urhei­li­jaa rea­lis­tis­ten tavoit­tei­den aset­ta­mi­ses­sa, eikä itse myös luo­da ulko­puo­lel­ta lii­an kovia pai­nei­ta. On tär­ke­ää myös tar­kas­tel­la sitä, miten urhei­li­ja rea­goi pai­nee­seen. Häi­riin­ty­nyt syö­mi­nen voi toi­mia suo­ri­tus­pai­nei­den hal­lin­nan kei­no­na, jos urhei­li­ja kokee, että hänel­lä ei ole mui­ta, parem­pia kei­no­ja tähän.

Ylei­nen suo­si­tus on, että val­men­ta­ja ei puhu urhei­li­jal­le laih­dut­ta­mi­ses­ta. Val­men­ta­jan on tär­ke­ää ymmär­tää, että urhei­li­jan pai­non­hal­lin­ta ja hyvä kehon koos­tu­mus muo­dos­tuu vuo­sien aika­na ter­veel­li­sen ruo­ka­va­lion ja har­joit­te­lun yhteis­vai­ku­tuk­se­na. Nopea laih­du­tus hei­ken­tää suo­ri­tus­ky­kyä, kos­ka sen aiheut­taa suu­ri ener­gia­va­je. Tämä joh­taa väis­tä­mät­tä lihas­mas­san mene­tyk­seen, eikä sii­hen lii­ty pysy­viä, mata­lam­man pai­non yllä­pi­toon tar­vit­ta­via muu­tok­sia. 

Jos val­men­ta­ja päät­tää kui­ten­kin kehot­taa urhei­li­jaa tark­kai­le­maan pai­no­aan, on tär­ke­ää yhdis­tää sii­hen yksi­tyis­koh­tai­set ohjeet sii­tä, miten urhei­li­ja voi sen teh­dä. Täs­sä tulee kon­sul­toi­da ravit­se­mus­asian­tun­ti­jaa, joka käy tilan­teen läpi urhei­li­jan kans­sa ja tar­vit­taes­sa laa­tii urhei­li­jal­le esi­merk­ki­ruo­ka­va­lion.

Jos urhei­li­jaa keho­te­taan pudot­ta­maan pai­no­aan ilman sel­kei­tä ohjei­ta, saat­taa hän teh­dä sen taval­la, joka vaa­ran­taa hänen hyvin­voin­tin­sa. Tämän vuok­si on tär­ke­ää var­mis­taa, että ohjeet ovat sel­keät ja urhei­li­ja on var­mas­ti ymmär­tä­nyt ne. Jos urhei­li­jal­le anne­taan vain yli­mal­kai­sia laih­du­tus­ke­ho­tuk­sia, on hän inter­ne­tis­tä ja nais­ten­leh­dis­tä saa­ta­van, usein kysee­na­lai­sen infor­maa­tion varas­sa ja täten ris­kis­sä omak­sua syö­mis­häi­riöil­le altis­ta­via syö­mi­sen mal­le­ja.

Ylei­ses­ti laih­du­tus­ke­ho­tuk­sia tulee käyt­tää sääs­te­li­ääs­ti ja aina perus­tel­len. Ohi­men­nen annet­tu­ja heit­to­ja tulee vält­tää, sil­lä pie­net­kin har­kit­se­mat­to­muu­det voi­vat jää­dä urhei­li­jan mie­leen kai­her­ta­maan aiheut­taen suu­ria tuho­ja. Val­men­ta­jan on tär­ke­ää muis­taa, että pai­non­pu­do­tus ei paran­na urhei­li­jan suo­ri­tus­ky­kyä, ellei kyse ole mer­kit­tä­väs­tä yli­pai­nos­ta. Parin–kolmen kilon vii­laa­mi­sel­la ei ole olen­nais­ta mer­ki­tys­tä urhei­li­jan suo­ri­tuk­sen kan­nal­ta. Päin­vas­toin, jat­ku­va pyr­ki­mys pudot­taa muu­ta­ma kilo voi vää­ris­tää urhei­li­jan ruo­ka­va­lion koh­ta­lok­kaal­la taval­la ja hei­ken­tää urhei­li­jan suo­ri­tus­ky­kyä dra­maat­ti­ses­ti tai lopet­taa urhei­lu-uran. 

Ras­va­pro­sen­tin tar­pee­ton­ta mit­taa­mis­ta tulee vält­tää. Val­men­ta­jien tuli­si poh­tia mikä on se lisä­hyö­ty, joka ras­va­pro­sen­tin mit­taa­mi­ses­ta saa­daan. Kos­ka ras­va­pro­sent­tia voi­daan pie­nen­tää myös syö­mäl­lä lii­an vähän, se ei kuvaa kun­toa, har­joit­te­lua tai näi­den kehi­tys­tä. Se kuvas­taa vain kehon koos­tu­mus­ta oman vir­he­mar­gi­naa­lin­sa rajois­sa, joten tämän havain­non infor­maa­tio­ar­voa tuli­si miet­tiä. Jos mene­tel­mää halu­taan käyt­tää, on tär­ke­ää, että mit­taa­mi­sen suo­rit­taa aina sama, sii­hen kou­lu­tet­tu mit­tauk­sen satun­nais­vir­heen ymmär­tä­vä ammat­ti­hen­ki­lö. Lisäk­si mit­tauk­set tulee aina teh­dä samas­sa pai­kas­sa ja muu­ten­kin mah­dol­li­sim­man vakioi­duis­sa olo­suh­teis­sa (kel­lon­ai­ka, edel­tä­vä syö­mi­nen ja har­joit­te­lu jne.). Tulos­ten tul­kin­nas­sa on hyvä olla muka­na ravit­se­muk­sen ammat­ti­lai­nen, joka osaa tar­vit­taes­sa vas­ta­ta urhei­li­jaa mie­ti­tyt­tä­viin kysy­myk­siin.

Val­men­ta­jan esi­merk­ki ja asen­teet syö­mi­seen ja kehon­ku­vaan liit­ty­vis­sä asiois­sa ovat urhei­li­jal­le tär­kei­tä. Val­men­ta­jan esi­merk­ki koros­tuu nyky­ään myös sosi­aa­li­ses­sa medias­sa. Ole joh­don­mu­kai­nen ja esi­mer­kil­li­nen toi­mis­sa­si niin sosi­aa­li­ses­sa medias­sa kuin kas­vo­tus­ten tapah­tu­vis­sa vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­sa – samat peri­aat­teet päte­vät molem­piin. Mie­ti, mil­lais­ta sisäl­töä sosi­aa­li­ses­sa medias­sa jaat ja miten rea­goit urhei­li­joi­den kuviin ja toi­min­toi­hin. Muis­ta, että jaka­ma­si sisäl­tö ja kom­men­tit voi­vat pää­tyä kenen tahan­sa näh­tä­vil­le.

Val­men­ta­jan tie­to­pa­ket­ti urhei­li­jan häi­riin­ty­nees­tä syö­mi­ses­tä

Val­men­ta­jien roo­li häi­riin­ty­neen syö­mis­käyt­täy­ty­mi­sen ehkäi­se­mi­ses­sä ja tun­nis­ta­mi­ses­sa on suu­ri. Teh­tä­vä ei kui­ten­kaan ole help­po, sil­lä syö­mi­sen ongel­mia usein pii­lo­tel­laan ja kiel­le­tään vii­mei­seen saak­ka. Val­men­ta­ja koh­taa urhei­li­jan sään­nöl­li­ses­ti, ja usein urhei­li­jan luot­to val­men­ta­jaa koh­taan on suu­ri. Sik­si on tär­ke­ää, mil­lais­ta esi­merk­kiä val­men­ta­ja näyt­tää, tun­tee­ko hän val­men­net­ta­van­sa myös ihmi­se­nä ja miten hän käsit­te­lee esi­mer­kik­si pai­noon ja ulko­nä­köön liit­ty­viä asioi­ta. Mitä pikem­min mah­dol­li­siin syö­mi­sen häi­riöi­hin puu­tu­taan, sitä nopeam­min niis­tä yleen­sä toi­vu­taan ja sitä hel­pom­paa nii­den hoi­ta­mi­nen on.

---

Tämän osion läh­teet:

• Appel­qvist K, Vaa­ra J, Vasan­ka­ri T, Häk­ki­nen A, Män­ty­saa­ri M, Kyrö­läi­nen H. LAPSUUDESSAAN OHJATTUUN LIIKUNTAHARRASTUKSEEN OSALLISTUNEET VOIVAT AIKUISENA PSYYKKISESTI PAREMMIN. THL – Tut­ki­muk­ses­ta Tii­vis­te­tys­ti. 39/2017:3.
• Tai­me­la S. Lii­kun­ta nuo­re­na hyö­dyt­tä­nee vie­lä van­ha­na. Duo­decim. https://www.duodecimlehti.fi/duo50054
• Syö­mis­häi­riöt. Käy­pä hoi­to ‑suo­si­tus. https://www.kaypahoito.fi/hoi50101
• Syö­mis­häi­riöt. Mie­len­ter­vey­den kes­kus­liit­to. https://www.mtkl.fi/mika-askarruttaa/yleisia-mielenterveyden-hairioita/syomishairio/
• Mies­ten syö­mis­häi­riöt ja tyy­ty­mät­tö­myys lihak­sis­toon­sa. https://www.duodecimlehti.fi/duo96584
• Brat­land-San­da S, Sund­got-Bor­gen J. Eating disor­ders in ath­le­tes: Over­view of pre­va­lence, risk fac­tors and recom­men­da­tions for pre­ven­tion and treat­ment. Eur J Sport Sci. 2013;13(5):499–508.
• Poik­ki­mä­ki T, Ran­ta­la E, Nurk­ka­la M, Kei­sa­la J, Kor­pe­lai­nen R, Van­ha­la M. ERI-IKÄISTEN URHEILIJOIDEN SYÖMISHÄIRIÖKÄYTTÄYTYMINEN LAJITYYPEITTÄIN. KIRJALLISUUSKATSAUS. Liik Tie­de. 2017;54(2–3):113–120.
• Mount­joy M, Sund­got-Bor­gen J, Bur­ke L, et al. The IOC con­sen­sus sta­te­ment: bey­ond the Fema­le Ath­le­te Triad–Relative Ener­gy Deficiency in Sport (RED‑S). Br J Sports Med. 2014;48(7):491–497.