Hyvä, parem­pi, täy­del­li­nen

Työs­sä­ni syö­mis­häi­riöi­tä sai­ras­ta­vien paris­sa olen tör­män­nyt usein itsel­le­ni­kin osit­tain tut­tuun täy­del­li­syy­den tavoit­te­luun, per­fek­tio­nis­miin. Olen tavan­nut ihmi­siä, joi­den tavoit­teet ovat niin kor­keal­la, että har­va jos kukaan nii­hin ylet­täi­si. Syö­mis­häi­riöi­tä sai­ras­ta­vien per­fek­tio­nis­mi saat­taa­kin saa­da koh­tuut­to­mia mit­ta­suh­tei­ta ja sai­raut­ta yllä­pi­tä­viä piir­tei­tä. Pahim­mil­laan sai­ras­tu­neet ruos­ki­vat itsen­sä veres­li­hal­le vaa­ti­muk­sis­saan ja tavoit­teis­saan. Pak­ko-oirei­sel­ta­kin täy­del­li­syy­den tavoit­te­lu välil­lä vai­kut­taa.
Per­fek­tio­nis­mil­la on mie­les­tä­ni usein vah­va nega­tii­vi­nen sävy, joten­kin sel­lai­nen ihmi­ses­tä ja inhi­mil­li­syy­des­tä etään­nyt­tä­vä luon­ne. Mut­ta voi­si­ko täy­del­li­syy­den tavoit­te­lun näh­dä myös voi­ma­va­ra­na? Haluan­kin tar­kas­tel­la mikä tekee per­fek­tio­nis­mis­ta hai­tal­lis­ta sekä miten hoi­don aika­na  syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van per­fek­tio­nis­miin tuli­si rea­goi­da, jot­ta per­fek­tio­nis­min sai­si­kin val­jas­tet­tua elä­mää eteen­päin vie­väk­si voi­ma­va­rak­si. Itseä­ni­kin täs­sä jou­dun pis­tä­mään hie­man likoon, kos­ka aihe osuu niin lähel­le itseä­ni.
Per­fek­tio­nis­mil­la on usein nega­tii­vi­nen sävy
Etsies­sä­ni vas­taus­ta sii­hen, mikä tekee syö­mis­häi­riöi­tä sai­ras­ta­vien (toki var­maan monien mui­den­kin) per­fek­tio­nis­mis­ta hai­tal­lis­ta, tör­mä­sin häpeän ja itse­kriit­ti­syy­den näkö­kul­miin. Ne ohjaa­vat iva­ten täy­del­li­syy­den tavoit­te­luun. Moni kokee epä­täy­del­li­syy­den häpeäl­li­sek­si, kos­ka epä­täy­del­li­syys ehkä joten­kin omas­sa kriit­ti­ses­sä mie­les­sä osoit­taa lais­kuut­ta, omaa pahuut­ta ja huo­nom­muut­ta. Oma syö­mi­nen, keho ja käyt­täy­ty­mi­nen ovat syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neen mie­les­tä häpeäl­li­siä sil­loin­kin kun ne eivät saman­lai­si­na oli­si mui­den koh­dal­la ollen­kaan häpeäl­li­siä.
Hesa­rin kuu­kausi­liit­tees­sä 5.12.2015 kir­joit­ta­nut Tel­ler­vo Rii­ko­nen kiteyt­tää mie­les­tä­ni häpeän voi­man hyvin: ”Häpeä on kaik­ki­voi­pai­nen ja äärim­mäi­sen lamaan­nut­ta­va elä­män­kump­pa­ni, kos­ka se sie­tää vain omaa seu­raan­sa. Häpeä ei kadeh­di, ei toi­vo, ei usko, ei luo­ta eikä var­sin­kaan etsi kal­tais­taan. Se vain on omas­sa elä­män kiel­tä­väs­sä maa­il­mas­saan.” Häpe­ään­sä hel­pot­taak­seen syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nut pyr­kii­kin yhä rajum­piin ja kama­lam­piin itse­ään orjuut­ta­viin tekoi­hin. Pyr­ki­myk­ses­sä muut­taa itse­ään ja olo­aan per­fek­tio­nis­min opet­ta­ma sin­nik­kyys toi­mii kata­la­na työ­ka­lu­na.
Syömishäiriöt ja perfektionismi
Häpeän voi­ma on usein muser­ta­va.
Toi­nen kes­kei­nen per­fek­tio­nis­mis­ta hai­tal­li­sen teke­vä teki­jä voi­si olla syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van koke­mus sii­tä, että muut aset­ta­vat hänel­le epä­rea­lis­ti­sia ja kovia vaa­ti­muk­sia. Jos­kus muut toki ovat­kin aset­ta­neet koh­tuut­to­mia vaa­ti­muk­sia, mut­ta usein kyse on kui­ten­kin sisäi­sis­tä aja­tuk­sis­ta ja tul­kin­nas­ta, kri­tii­kin pelos­ta. Pel­ko kri­tii­kis­tä ja pahek­sun­nas­ta saa sai­ras­tu­neen pyr­ki­mään täy­del­li­syy­teen. Koke­mus, että voi olla hyväk­syt­ty vain täy­del­li­se­nä, on uuvut­ta­va ja jul­ma, kos­ka kukaan ei pys­ty ole­maan täy­del­li­nen.
Hoi­don aika­na syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van per­fek­tio­nis­ti­siin tai­pu­muk­siin usein rea­goi­daan. Sai­ras­tu­nut saat­taa kokea, että osa hänen per­soo­nal­li­suut­taan yri­te­tään kit­keä pois. Näin oli­si­kin sil­loin, jos per­fek­tio­nis­mi yri­tet­täi­siin kit­keä koko­naan pois ja unoh­det­tai­siin posi­tii­vi­sen per­fek­tio­nis­min ole­mas­sao­lo ja joil­le­kin ihmi­sil­le omi­nai­nen tai­pu­mus per­fek­tio­nis­miin. Per­fek­tio­nis­min kit­ke­mi­sen sijaan onkin hyvä huo­mioi­da, että per­fek­tio­nis­mia tulee lähes­tyä eri­lai­sin tulo­kul­min hoi­don ja kun­tou­tuk­sen eri vai­heis­sa.
Hoi­don alku­vai­heis­sa hoi­to­hen­ki­lö­kun­ta jou­tuu estä­mään syö­mis­häi­riö­tä hyö­dyn­tä­mäs­tä per­fek­tio­nis­mia sai­ras­tu­nut­ta tuhoa­viin,  alis­ta­viin ja kiusaa­viin tar­koi­tus­pe­riin­sä.
Hoi­to­ta­ho ottaa kont­rol­lin syö­mi­ses­tä, liik­ku­mi­ses­ta ja sitä kaut­ta kehon muut­tu­mi­ses­ta. Toi­saal­ta kes­kei­sek­si nousee voi­ma­va­ro­jen tur­vaa­mi­nen toi­pu­mi­seen. Esi­mer­kik­si opis­ke­luun kai­ken kyvyk­kyy­ten­sä, ener­gian­sa ja aikan­sa suun­taa­va toi­pu­ja voi kuor­mit­tua opis­ke­lu­vaa­ti­muk­sis­taan niin, että kaik­ki muu alkaa tun­tua taa­kal­ta. Täs­tä syys­tä opis­ke­lu­ja voi­daan jou­tua rajaa­maan hoi­don alus­sa. Toi­pu­mi­sel­le on annet­ta­va sijaa. Tämä hoi­don vai­he on sai­ras­tu­neel­le var­mas­ti erit­täin pelot­ta­vaa, ja hän tar­vit­see­kin pal­jon empaat­tis­ta, mut­ta mää­rä­tie­tois­ta tur­vaa hoi­to­ta­hol­taan ja lähei­sil­tään.
Hoi­don ede­tes­sä yhä enem­män kun­tou­tuk­sen suun­taan, kes­kei­sek­si nousee itse­kriit­ti­syy­den ja häpeän tar­kas­te­lu. Toi­pu­vaa tue­taan armol­li­suu­teen ja itsen­sä hyväk­sy­mi­seen. Oma keho, luon­ne ja käyt­täy­ty­mi­nen voi­vat olla hyvää ja arvo­kas­ta myös vir­hei­neen, jopa vir­heis­tä joh­tuen. Epä­täy­del­li­syys on kau­nis­ta. Tämän ajat­te­lu­ta­van muu­tos on yksi oleel­li­sim­mis­ta muu­tok­sis­ta syö­mis­häi­riös­tä toi­pu­mi­ses­sa.
Elä­mään­sä eteen­päin suun­taa­va toi­pu­ja puo­les­taan tar­vit­see tukea huo­ma­tak­seen omien ja tois­ten vaa­ti­mus­ten eron ja sen, miten pal­jon tois­ten vaa­ti­muk­sia tar­vit­see kuun­nel­la elä­män­va­lin­toi­hin liit­tyen. Moni esi­mer­kik­si pänt­tää kou­lu­kir­jo­ja sil­mät luke­mi­ses­ta sumea­na, kos­ka kokee van­hem­pien­sa tai opet­ta­jien­sa odot­ta­van täy­del­li­syyt­tä. Näin toki jos­kus onkin, mut­ta mel­ko usein mui­den vaa­ti­vuus on edel­lä kuvat­tua kri­tii­kin pelon muo­dos­ta­maa tul­kin­taa. Toi­pu­ja voi tar­vi­ta tukea, jot­ta hän voi­si oppia opis­ke­le­maan omis­ta mie­len­kiin­nois­taan ja läh­tö­koh­dis­taan käsin, ei mui­den vaa­ti­mus­ten, koet­tu­jen vaa­ti­mus­ten tai häpeäl­lä höys­te­tyn itse­kriit­ti­syy­den vuok­si. Opit­tu­aan tämän hän voi pän­tä­tä posi­tii­vi­sen per­fek­tio­nis­min sii­vit­tä­mä­nä ja löy­tää voi­ma­va­ro­ja opis­ke­luun­sa oppi­mi­sen innos­taan. Jos­kus joku voi myös havai­ta, että ”kes­kin­ker­tai­suus­kin” riit­tää tai elä­mä aka­tee­mi­sen maa­il­man hui­pul­la ei ole ollen­kaan sitä mitä halu­aa. Toi­pu­jan lähel­lä ole­vien tulee­kin täs­sä koh­din olla sen­si­tii­vi­siä ja kan­nus­ta­via toi­pu­jan itse teke­mil­le elä­män­va­lin­noil­le, vaik­ka ne soti­si­vat totut­tua vas­taan. Häpe­ää ei pidä syn­nyt­tää toi­sen­lai­ses­ta ja uudes­ta elä­män suun­nas­ta.
Itses­tä­ni per­fek­tio­nis­mi tun­tuu pahim­mil­laan taa­kal­ta, uuvut­ta­val­ta ener­gia­syö­pöl­tä. Voi­si­han sitä hie­man hel­pom­mal­la­kin itsen­sä jos­kus pääs­tää. Uskoi­sin, että per­fek­tio­nis­min avul­la voi kui­ten­kin saa­vut­taa asioi­ta, joi­ta ilman per­fek­tio­nis­mia ei vält­tä­mät­tä saa­vut­tai­si. Hyvis­tä suo­ri­tuk­sis­ta voi kokea sisäis­tä tyy­ty­väi­syy­den hyri­nää, vaik­ka kysei­sil­lä suo­ri­tuk­sil­la ei myö­hem­min elä­mäs­sä mitään mer­ki­tys­tä oli­si­kaan. Itse­ni koh­dal­la hyri­nä vain käy, kun onnis­tun jos­sain todel­la hyvin. Jo tie­to hyväs­tä olos­ta voi pitää mie­len­kiin­to­ni yllä uuden asian äärel­lä ja saa minut kul­ke­maan mää­rä­tie­toi­ses­ti koh­ti tär­keik­si näke­miä­ni pää­mää­riä. Pää­mää­rät onkin siis vii­lat­ta­va koh­dil­leen ja omat arvot tun­nis­tet­ta­va, jot­ta per­fek­tio­nis­mi ei vie elä­mää hai­tal­li­seen suun­taan.
Oman vaa­ti­vuu­den äärel­lä hel­po­tuk­set voi­vat muo­dos­tua oival­luk­sis­ta. Näin aina­kin itse­ni koh­dal­la. Oival­sin taan­noin, että jos­kus kai­kis­ta par­hai­ten oppii ja kehit­tyy teke­mäl­lä vir­hei­tä ja saa­mal­la niis­tä raken­ta­vaa ja kehit­tä­vää palau­tet­ta. Näin vir­heet voi val­jas­taa per­fek­tio­nis­ti­siin­kin pää­mää­riin posi­tii­vi­ses­ti kan­nus­ta­vik­si ilman lii­al­lis­ta itse­kriit­ti­syyt­tä. En oli­si vie­lä kym­me­nen vuot­ta sit­ten usko­nut, että sanon jos­kus vir­hei­tä kan­nat­ta­vik­si. Nyt siis sekin päi­vä on koit­ta­nut.
Toi­sen kes­kei­sen oival­luk­sen sain vii­mei­sim­pien opin­to­je­ni aika­na. Eräs leh­to­ri kysyi minul­ta yhden kou­lu­teh­tä­vän yhtey­des­sä, että olen­ko kos­kaan aja­tel­lut teh­dä asioi­ta ”vasem­mal­la kädel­lä” ja jak­san­ko kun teen kai­ken niin hyvin. Mie­les­tä­ni juu­ri tuon teh­tä­vän oli teh­nyt voi­ma­va­ro­ja­ni ja aikaa sääs­tel­len, epä­var­ma­na,  hapa­roi­den ja hutais­ten. Oiva­li­sin­kin sii­nä het­kes­sä, että toi­si­naan oman epä­var­muu­den saat­taa näh­dä vir­heel­li­ses­ti huo­nou­te­na ja epä­täy­del­li­syyt­tä ja vir­hei­tä näh­dä itse siel­lä, mis­sä muut näke­vät onnis­tu­mi­sia ja erin­omai­suut­ta. Kyse on siis sii­tä, mil­lai­ses­sa valos­sa itse asioi­ta tar­kas­te­lee, mihin sen riman oikein aset­taa. Oma sisäi­nen epä­var­muus ei lähes­kään aina näy ulos­päin. Sisäi­nen epä­var­muus on kuin käsien ris­ti­mi­nen:   ”Kum­pi peu­ka­lo on pääl­lä? Toi­sin päin tun­tuu itses­tä nor­maa­lil­ta ja toi­sin päin oudol­ta, mut­ta ulos­päin muil­le näyt­tää ihan samal­ta.” Ja lopul­ta on myös hyvä kysyä itsel­tään, että pilaa­vat­ko yksit­täi­set pie­net vir­heet hyvän koko­nai­suu­den.
Syömishäiriöt ja perfektionismi
Pää­dyt­kö usein tuhoa­maan hyvän koko­nai­suu­den pie­nen vir­heen takia?

Kol­man­nen oival­luk­sen löy­sin uusim­man har­ras­tuk­se­ni yhtey­des­sä. Olen har­ras­tuk­ses­sa­ni usein epä­mu­ka­vuusa­lu­eel­la. En todel­la­kaan ole hyvä sii­nä mitä teen ja tun­tuu, että opin­kin mui­ta hitaam­min. Olo on var­sin köm­pe­lö. Epä­mu­ka­vuusa­lu­eel­la toi­mies­sa­ni olen kui­ten­kin ymmär­tä­nyt itses­tä­ni jotain uut­ta. Pys­tyn sel­lai­seen­kin, mis­sä en ole hyvä ja sil­ti nau­tin sii­tä. Nau­tin! Täl­lä het­kel­lä jopa ehkä eni­ten elä­mäs­sä­ni. On yllät­täen haus­kaa olla töp­päi­le­vä tuna­ri. Hiih­to­tun­nil­la kou­lus­sa kaa­tu­nut, häpeäs­tä punai­se­na helot­ta­va tyyp­pi, on muut­tu­nut har­ras­tuk­sen paris­sa itsel­leen oikeis­sa het­kis­sä aidos­ti nau­ra­vak­si (ei siis nau­rua häpeän pii­lot­ta­mi­sek­si) ja epä­mu­ka­vuusa­lu­eel­le hakeu­tu­vak­si. Enpä oli­si tätä­kään vie­lä joku aika sit­ten usko­nut.

Omat oival­luk­se­ni voi­vat kuu­los­taa päi­vän­sel­vil­tä, yksin­ker­tai­sil­ta ja jopa naii­veil­ta heis­tä, joil­la ei per­fek­tio­nis­ti­sia tai­pu­muk­sia ole, mut­ta per­fek­tio­nis­teil­le ne eivät toden­nä­köi­ses­ti ole lähel­lä­kään itses­tään­sel­vyyk­siä. Toin oman koke­muk­se­ni per­fek­tio­nis­mis­ta ja oival­luk­sis­ta esil­le täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa, kos­ka ajat­te­len, että hoi­don ja kun­tou­tuk­sen aika­na on tuet­ta­va syö­mis­häi­riöis­tä toi­pu­via löy­tä­mään omat oival­luk­sen­sa aiheen tii­moil­ta. Jokai­sen oival­luk­set ovat var­mas­ti eri­lai­sia, mut­ta syö­mis­häi­riöi­den yhtey­des­sä uskoi­sin, että oival­luk­set usein kyt­key­ty­vät omien voi­ma­va­ro­jen ja arvo­jen, itse­kriit­ti­syy­den, häpeän ja koet­tu­jen vaa­ti­mus­ten alueil­le.
On hyvä muis­taa, että osa syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van per­fek­tio­nis­mis­ta voi säi­lyä para­ne­mi­sen jäl­keen­kin. Per­fek­tio­nis­min koh­taa­mi­nen, sen eri muo­to­jen tun­nis­ta­mi­nen ja käsit­te­le­mi­nen hoi­don ja kun­tou­tuk­sen aika­na on siten rat­kai­se­vas­sa osas­sa sii­nä muo­dos­tuu­ko per­fek­tio­nis­mis­ta enem­män elä­mää eteen­päin vie­vä voi­ma­va­ra vai myö­tä­tunn­o­ton ja armo­ton kri­tii­kin ääni ihmi­sen mie­les­sä. Uskon, että jäl­kim­mäi­sen kans­sa ris­ki sai­ras­tua uudel­leen on suu­ri. Ensim­mäi­nen puo­les­taan selit­tä­nee toi­pu­mi­sen kovan oppi­kou­lun kans­sa yhdes­sä sitä, miten ja mik­si syö­mis­häi­riös­tä toi­pu­neet saa­vat mones­ti aikai­sek­si upei­ta asioi­ta siel­lä mis­sä kul­ke­vat ja koh­taa­vat ihmi­siä.
Positiivinen perfektionismi
Posi­tii­vi­sen per­fek­tio­nis­min avul­la voi saa­vut­taa tär­kei­tä pää­mää­riä, vaik­ka pää­mää­riin pää­se­mi­nen vaa­ti­si suu­rien­kin haas­tei­den voit­ta­mis­ta.
 
Mil­lai­sia koke­muk­sia sinul­la on per­fek­tio­nis­mis­ta? Entä olet­ko saa­nut oival­luk­sia, joi­den avul­la olet saa­nut kään­net­tyä per­fek­tio­nis­min voi­ma­va­rak­si?
Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen
Läh­de:

Rii­ko­nen, Tel­ler­vo 2015. Näin mene­tin kai­ken ja vajo­sin vuo­si­kausik­si häpe­ään. Hel­sin­gin Sano­mat. Kuu­kausi­lii­te. Verk­ko­do­ku­ment­ti. Päi­vi­tet­ty 5.12.2015. <http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1449206319448>. Luet­tu 9.12.2015.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *