Uusia tuu­lia tut­ki­mus­ken­täl­tä

Pos­ti­laa­tik­koo­ni kolah­ti pari päi­vää sit­ten uusin Inter­na­tio­nal Jour­nal of Eating Disor­ders. Se on yksi syö­mis­häi­riö­ken­tän tär­keim­mis­tä tut­ki­mus­jul­kai­suis­ta, jota tyk­kään seu­ra­ta pysyäk­se­ni ajan her­mol­la alan uusis­ta kehi­tys­suun­tauk­sis­ta.

Kuten mel­kein aina, leh­ti on pul­lol­laan mie­len­kiin­toi­sia aja­tuk­sia ja tut­ki­mus­tu­lok­sia. Kos­ka olen itse niis­tä innois­sa­ni, ajat­te­lin jakaa täs­sä blo­gi­kir­joi­tuk­ses­sa muu­ta­man mie­les­tä­ni kiin­toi­sim­man artik­ke­lin aja­tuk­sia, jot­ta muut­kin saa­vat naut­tia tämän upean leh­den annis­ta.

Hoi­to­suh­de ja hoi­don tulos

Ensim­mäi­se­nä sil­mää­ni sat­tui Gra­ve­sin ja kump­pa­nei­den teke­mä tut­ki­mus hoi­to­suh­teen laa­dun ja hoi­to­tu­lok­sen väli­ses­tä yhtey­des­tä toi­siin­sa. He kävi­vät läpi 20 tut­ki­mus­ta, jois­sa asi­aa oli käsi­tel­ty ja havait­si­vat, että mitä parem­pi yhteis­työ­suh­de hoi­ta­van hen­ki­lön ja poti­laan välil­lä on, sitä parem­pi on hoi­to­tu­los. Näi­den teki­jöi­den vai­ku­tus­ta näyt­täi­si hei­dän mukaan­sa tehos­ta­van vie­lä se, että oireet saa­daan vähe­ne­mään mah­dol­li­sim­man var­hai­ses­sa vai­hees­sa hoi­don alus­sa. Eli jos hoi­to­suh­de on hyvä ja oireet alka­vat pois­tua hoi­don alku­met­reil­lä, on hoi­don tulos hyvä.

No tämä­hän on erit­täin jär­keen­käy­pää eikä var­mas­ti mikään yllä­tys kovin monel­le. Minun mie­lee­ni nousee kui­ten­kin aina pie­ni huo­li, kun luen tut­ki­mus­tu­lok­sia, joi­den mukaan oireet pitäi­si saa­da heti pois kun hoi­to alkaa. Ensin­nä­kin usein tun­tuu jää­vän pimen­toon se seik­ka, että sel­lai­set sai­ras­tu­neet, jot­ka pys­ty­vät luo­pu­maan oireis­taan heti hoi­don alus­sa, ovat (niin ikään tut­ki­mus­ten mukaan) parem­pi­kun­toi­sia ja lie­vem­min sai­rai­ta kuin ne, joil­le oireis­ta luo­pu­mi­nen vie pidem­män ajan. Eli sai­rau­den vaka­vuus mää­rit­tää sai­ras­tu­neen mah­dol­li­suu­den pys­tyä luo­pu­maan oireis­taan heti kät­te­lys­sä. Näin ollen kaik­ki eivät voi olla samal­la vii­val­la val­miu­des­saan luo­pua oireis­taan. Tämä oli­si mie­les­tä­ni hoi­ta­vien hen­ki­löi­den tär­ke­ää muis­taa, jot­ta he eivät vahin­gos­sa lait­tai­si lii­kaa pai­noar­voa vain suo­ra­vii­vai­seen oireen­pois­to­hoi­toon. Luu­len, että kai­kil­le, jot­ka ovat hie­man enem­män hoi­ta­neet syö­mis­häi­riöi­siä, tämä seik­ka on hyvin­kin tut­tu.

Toi­nen huo­le­nai­hee­ni on, että täl­lai­nen tie­to innos­taa hoi­ta­via hen­ki­löi­tä pus­ke­maan muu­tos­ta niin nopeas­ti, että hoi­to­suh­tees­sa ei ole vie­lä ehti­nyt syn­tyä luot­ta­mus­ta. Täl­löin sai­ras­tu­nut saat­taa kokea, että hän­tä ei oikein osa­ta koh­da­ta ihmi­se­nä, vaan hoi­ta­vaa hen­ki­löä kiin­nos­taa vain oirei­den kor­jaa­mi­sen ”suo­ri­tus”. Kun erit­täin monil­le oireis­ta luo­pu­mi­nen heti hoi­don alus­sa on kovin haas­ta­va jut­tu, saat­taa täs­sä epä­on­nis­tu­mi­nen aiheut­taa kel­paa­mat­to­muu­den ja huo­nom­muu­den tun­tei­ta sai­ras­tu­nees­sa ja tur­hau­tu­mi­sen tun­tei­ta hoi­ta­vas­sa hen­ki­lös­sä. Minus­ta oli­si­kin tär­ke­ää muis­taa, että hoi­to­suh­tees­sa ensin oli­si hyvä kes­kit­tyä luot­ta­muk­sel­li­sen suh­teen luo­mi­seen ja sen jäl­keen rau­has­sa ja yhteis­työs­sä kat­soa mihin kaik­keen sai­ras­tu­nut pys­tyy tun­ties­saan olon­sa riit­tä­vän tur­val­li­sek­si.

Sanot­ta­koon nyt vie­lä sel­vyy­den vuok­si, että en mis­sään nimes­sä vas­tus­ta nope­aa oireis­ta luo­pu­mis­ta heti hoi­don alus­sa, jos sai­ras­tu­nut aidos­ti pys­tyy sii­hen. Minus­ta on tär­ke­ää ede­tä sil­lä vauh­dil­la, johon sai­ras­tu­nut on val­mis, oli se nope­aa tai hidas­ta.

Sai­ras­tu­nei­den oma-aloit­tei­den sai­raa­laan meno – koke­muk­sia ruot­sa­lai­ses­ta kokei­lus­ta

Stock­holm Cent­re for Eating Disor­ders aloit­ti vuon­na 2014 kokei­lun, jos­sa he antoi­vat tie­tyil­le poti­lail­le mah­dol­li­suu­den tul­la sisään osas­tol­le aina niin halu­tes­saan. Kysy­myk­siä ei kysel­ty eikä vaa­ti­muk­sia esi­tet­ty hoi­to­jak­son suh­teen. Aikuis­ten psy­kiat­ri­sel­ta osas­tol­ta oli tähän tar­koi­tuk­seen varat­tu kak­si vuo­de­paik­kaa, joi­hin sai tul­la omal­la ilmoi­tuk­sel­la enin­tään seit­se­mäk­si päi­väk­si ker­ral­laan. Jos pai­kat sat­tui­vat ole­maan täyn­nä jon­kun halu­tes­sa osas­tol­le, muo­dos­tet­tiin jono­tus­lis­ta. Pääs­täk­seen tähän ohjel­maan mukaan poti­laan täy­tyi olla hoi­to­suh­tees­sa polikli­nik­kaan tai päi­vä­osas­toon. Hänel­lä oli täy­ty­nyt olla vähin­tään yksi hoi­to­jak­so osas­tol­la vii­meis­ten 3 vuo­den aika­na, jot­ta osas­ton hoi­to­mal­li ja rutii­nit oli­vat hänel­le tut­tu­ja ja nopea osas­tol­le sopeu­tu­mi­nen mah­dol­lis­ta. Jos poti­las oli kovin itse­tu­hoi­nen, itse­mur­ha-altis tai vää­rin­käyt­ti päih­tei­tä, hän­tä ei voi­tu ottaa ohjel­maan mukaan.

Hoi­to­mal­li oli suun­ni­tel­tu mah­dol­li­sim­man jous­ta­vak­si, joten poti­laat pys­tyi­vät jak­son­sa aika­na halu­tes­saan käy­mään työs­sä tai kou­lus­sa, tai esi­mer­kik­si käy­dä osas­tol­la vain syö­mäs­sä. He sai­vat täy­sin itse mää­ri­tel­lä mil­lais­ta tukea tar­vit­si­vat. Ohjel­mas­sa oltiin muka­na aina vuo­den ker­ral­laan ja osal­lis­tu­mi­sen pys­tyi uusi­maan vuo­sit­tain.

Tut­ki­jat kar­toit­ti­vat kuin­ka poti­laat ja hei­dän omai­sen­sa oli­vat koke­neet tämän pal­ve­lun. He sai­vat sel­vil­le, että poti­laat käyt­ti­vät pal­ve­lua vah­vis­taak­seen ter­veyt­tä tuke­vaa käyt­täy­ty­mis­tään, estääk­seen tilan­teen huo­no­ne­mi­sen, vält­tääk­seen tilan­teen jos­sa pit­kä sai­raa­la­hoi­to voi­si tul­la eteen ja saa­dak­seen tauon lii­an vaa­ti­vaan tilan­tee­seen. He koki­vat, että jo tie­to sii­tä, että täl­lai­nen mah­dol­li­suus on heil­le ole­mas­sa, toi tär­ke­ää tur­val­li­suu­den­tun­net­ta riip­pu­mat­ta sii­tä käyt­ti­vät­kö he kos­kaan pal­ve­lua vai eivät. Myös sai­ras­tu­nei­den lähei­set koki­vat hel­po­tus­ta tie­täes­sään avun ole­van lähel­lä ja hel­pos­ti saa­ta­vil­la jos tilan­ne äkil­li­ses­ti heik­ke­ni­si.

Sai­ras­tu­neet koki­vat lisäk­si, että täl­lai­nen mah­dol­li­suus itse olla täy­sin vas­tuus­sa avun vas­taa­not­ta­mi­ses­ta ja sen pii­riin hakeu­tu­mi­ses­ta, lisä­si hoi­to­mo­ti­vaa­tio­ta ja voi­mis­ti tun­net­ta omas­ta mah­dol­li­suu­des­ta vai­kut­taa asioi­hin­sa. He koki­vat myös, että tämä pal­ve­lu aut­toi hei­tä tule­maan aikai­sem­paa tie­toi­sem­mak­si oman sai­rau­ten­sa kulus­ta ja otta­maan enem­män vas­tuu­ta omas­ta voin­nis­taan.  Lisäk­si se aut­toi hei­tä muut­ta­maan suh­tau­tu­mis­taan ter­vey­teen­sä siten, että se ei ollut enää krii­seis­tä sel­viä­mis­tä vaan enna­koi­vaa asioi­hin puut­tu­mis­ta hyvis­sä ajoin.

Kuu­lin täs­tä kokei­lus­ta jo vii­me syk­sy­nä, kun Suo­mes­sa jär­jes­tet­tiin Poh­jois­mai­nen syö­mis­häi­riö­kongres­si ja pidin sitä jo sil­loin mah­ta­va­na inno­vaa­tio­na. Oli todel­la mie­len­kiin­tois­ta lukea täs­tä ja kuul­la näis­tä mah­ta­vis­ta hoi­to­tu­lok­sis­ta. Ehkä jotain täl­lais­ta voi­sim­me saa­da raken­net­tua tän­ne Suo­meen­kin.

Uskon­to ja syö­mis­häi­riöt – suo­ma­lai­nen tut­ki­mus

Pak­ko­han on vie­lä vii­mei­sek­si vaan ei vähäi­sim­mäk­si mai­ni­ta suo­ma­lai­nen tut­ki­mus, joka oli pääs­syt mukaan tähän tasok­kaa­seen leh­teen. Yksi kir­joit­ta­jis­ta oli Syö­mis­häi­riö­kes­kuk­sel­le lähei­ses­ti tut­tu, Suo­mes­sa ja kan­sain­vä­li­ses­ti ansioi­tu­nut pro­fes­so­ri Anna Kes­ki-Rah­ko­nen.

Tut­ki­muk­ses­sa sel­vi­tet­tiin, onko uskon­nol­li­suu­del­la ja syö­mis­häi­riöl­lä yhteyt­tä toi­siin­sa. Eri­tyi­ses­ti ano­rek­sian yhtey­des­sä puhu­taan usein ns. ”pyhäs­tä ano­rek­sias­ta”, jos­sa aja­tel­laan oireen taus­tal­la ole­van pyr­ki­mys pyhyy­teen ja etee­ri­syy­teen. He tut­ki­vat 91 lai­huus­häi­riö­tä sai­ras­ta­vaa nais­ta ja havait­si­vat, että sai­ras­tu­neen omal­la uskon­nol­li­suu­del­la eikä myös­kään van­hem­pien uskon­nol­li­suu­del­la näyt­tä­nyt ole­van mitään vai­ku­tus­ta syö­mis­häi­riön syn­tyyn. Pie­ni mah­dol­li­suus voi­si olla, että uskon­nol­li­suus voi­si tukea tyy­ty­väi­syyt­tä omaan kehoon. Eli vai­kut­tai­si sil­tä, että voim­me tur­val­li­sin mie­lin hau­da­ta tämän teo­rian aina­kin ylei­se­nä lai­huus­häi­riön taus­ta­te­ki­jä­nä.

Läh­dear­tik­ke­lit:

Gra­ves, Tabri, Thomps­son-Bren­ner yms. ”A meta-ana­ly­sis of the rela­tion between the­ra­peu­tic alliance and treat­ment outco­me in eating disor­ders”. Inter­na­tio­nal Jour­nal of Eating Disor­ders 2017; 50:323–340.

Strand, Bulik, Hausswolff-Juh­lin, Gus­tafs­son. ”Self-admis­sion to inpa­tient treat­ment for patients with ano­rexia ner­vo­sa: The patient’s pers­pec­ti­ve”. Inter­na­tio­nal Jour­nal of Eating Disor­ders 2017; 50:308–405.

Sipi­lä, Har­ra­so­va, Mus­te­lin, Rose, Kaprio ja Keski-Rahkonen.”Holy ano­rexia – rele­vant or relic? Reli­gio­si­ty and ano­rexia among Fin­nish women”. Inter­na­tio­nal Jour­nal of Eating Disor­ders 2017; 50:406–414.