Aja­tuk­sia syö­mis­häi­riö­tä sai­ras­ta­van huip­pu-urhei­li­jan iden­ti­tee­tis­tä

Koh­taan usein työs­sä­ni syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­nei­ta, joil­la koko iden­ti­teet­ti on ikään kuin raken­tu­nut yhden asian varaan. Ennen sai­ras­tu­mis­taan kil­paur­hei­lu on esi­mer­kik­si ollut hen­ki ja elä­mä, kaik­ki kai­kes­sa. On ehkä täh­dät­ty hui­pul­le, pär­jät­ty ja teh­ty kovas­ti töi­tä oman menes­tyk­sen eteen. Ihmi­nen on oppi­nut mää­rit­te­le­mään itsen­sä ensi­si­jai­ses­ti kil­pa-urhei­li­jak­si tai huip­pu-urhei­li­jak­si nyt tai tule­vai­suu­des­sa. Kenen­kään iden­ti­tee­tin ei oli­si kui­ten­kaan hyvä raken­tua yhden asian varaan. Blo­gis­sa Urhei­lu­joh­ta­mi­sen seka­työ­mies: Blo­gi Urhei­lus­ta, Bis­nek­ses­tä ja Urhei­lu­bis­nek­ses­tä Arto Kuu­lu­vai­nen kir­joit­taa asias­ta osu­vas­ti:

Nuo­res­ta asti urhei­li­jan tuki­ver­kos­ton (van­hem­mat, val­men­ta­jat, seu­rat jne.) tuli­si kiin­nit­tää tar­kas­ti huo­mio­ta sii­hen, että elä­män eri osa-alu­eet pysy­vät balans­sis­sa. Tär­kei­tä osa-aluei­ta täs­sä kuvios­sa ovat lajiin liit­ty­vien teki­jöi­den lisäk­si aina­kin kou­lu­tus sekä muut oman iden­ti­tee­tin raken­tu­mi­sen kan­nal­ta tär­keät ”raa­ka-aineet”. Urhei­li­jat pitäi­si nuo­res­ta asti opet­taa otta­maan vas­tuu­ta elä­mäs­tään ja ajat­te­le­maan itse­näi­ses­ti. Tätä kaut­ta iden­ti­teet­ti ei raken­tui­si vain ja ainoas­taan urhei­lusaa­vu­tus­ten ympä­ril­le. On tär­ke­ää, että urhei­li­ja ymmär­tää, ettei hän ole sen huo­nom­pi ihmi­nen, vaik­ka pelit tai kil­pai­lut meni­si­vät­kin pahas­ti pen­kin alle… 

Kui­va­lai­nen kuvaa myös kuin­ka aiem­min var­sin­kin urhei­li­joi­ta on kan­nus­tet­tu kes­kit­ty­mään urhei­luun ja jät­tä­mään esi­mer­kik­si opin­not myö­hem­pään elä­män vai­hee­seen. Hän kir­joit­taa:

Täl­lai­nen ideo­lo­gia on omi­aan ruok­ki­maan kehi­tys­tä, jos­sa urhei­li­ja näh­dään vain urhei­li­ja­na. Ei ihmi­se­nä, jon­ka elä­mään täy­tyy kuu­lua pal­jon muu­ta­kin. Pahin­ta on, että myös urhei­li­ja itse alkaa vetää” yhtä­suu­ruus­merk­ke­jä ”urhei­li­ja­mi­nän” ja ”ihmi­nen­mi­nän” välil­le. Tämä joh­taa pahim­mil­laan sii­hen, että epä­on­nis­tu­neen urhei­lusuo­ri­tuk­sen jäl­keen urhei­li­ja kokee ole­van­sa huo­no ihmi­nen…

Mitä käy kun tähän kuvioon lisä­tään syö­mis­häi­riö? Kuten var­maan arva­ta saat­taa, syö­mis­häi­riö sot­kee kai­ken. Yhden asian varaan raken­tu­nut iden­ti­teet­ti on sil­loin hyvin haa­voit­tu­vai­nen. Voin­nin hei­ken­tyes­sä mah­dol­li­suus har­joi­tel­la omaa lajia vähe­nee tai jopa estyy. Moni kui­ten­kin yrit­tää jat­kaa sit­keäs­ti edes jotain, mikä muis­tut­taa urhei­li­jan elä­mäs­tä, vaik­ka tulok­set heik­ke­ne­vät, voi­mat eivät oikeas­ti enää riit­täi­si edes sän­gys­tä ylös nouse­mi­seen ja romah­dus on vain kul­man taka­na. Kipu ja suru muser­ta­vat, kun tuo romah­dus tulee ja ihmi­nen menet­tää sen, mikä on aina ollut elä­män kes­kiös­sä ja iso osa itseä. Jäl­jel­le jää­vä iden­ti­tee­tin tyh­jiö on sil­loin usein val­ta­va.

Syö­mis­häi­riö voi täyt­tää tuo­ta tyh­jiö­tä, kun oirei­den avul­la voi täyt­tää päi­vän ja seu­ra­ta jotain muu­ta kuin har­joi­tus­oh­jel­maa. Syö­mis­häi­riö ikään kuin paik­kaa mene­tet­tyä iden­ti­teet­tiä ja tuo syö­mis­häi­ri­öön sai­ras­tu­neel­le uuden rutii­nin jota nou­dat­taa ja jon­ka mukai­sia tavoit­tei­ta tavoi­tel­la. Lopul­ta sai­ras­tu­neen voi olla vai­kea erot­taa syö­mis­häi­riö­tä enää itses­tään. ”Täl­lai­nen minä olen. Olen kai­kin puo­lin kel­vo­ton. En kel­van­nut urhei­li­jak­si, kos­ka olen lais­ka ja huo­no. Minus­ta ei ole mihin­kään.”

Täs­tä uudes­ta syö­mis­häi­riön vää­ris­tä­mäs­tä iden­ti­tee­tis­tä kiin­ni pitä­mi­nen voi olla hel­pom­paa, kuin läh­te­mi­nen uuden iden­ti­tee­tin raken­ta­mi­sen tut­ki­mus­mat­kal­le. Ihmi­nen tie­tää aina­kin ole­van­sa jotain. Ilman huip­pu-urhei­lua tai syö­mis­häi­riö­tä iden­ti­teet­ti voi tun­tua ole­mat­to­mal­ta ja tule­van iden­ti­tee­tin enna­koi­mat­to­muus pelot­ta­val­ta.

Mikä­li hen­ki­lö on ollut nuo­ri sai­ras­tues­saan, voi eri­tyi­ses­ti huip­pu-urhei­li­jai­den­ti­tee­tin mene­tys olla pysy­vä vält­tä­mät­tö­myys. Sai­ras­ta­mi­sen vie­mät vuo­det voi­vat olla kriit­ti­siä hui­pul­le täh­tää­mi­sen näkö­kul­mas­ta. Ja vaik­ka hui­pul­le pää­si­si­kin vie­lä toi­pu­mi­sen jäl­keen, on huip­pu-urhei­li­ja väis­tä­mät­tö­mäs­ti jos­kus sen edes­sä, että ura urhei­li­ja­na päät­tyy jonain päi­vä­nä. Uuden, moni­puo­li­sem­man iden­ti­tee­tin löy­tä­mi­nen onkin tär­ke­ää, jot­ta syö­mis­häi­riös­tä voi toi­pua ja myö­hem­mis­tä elä­män­muu­tok­sis­ta sel­vi­tä.

Onnek­si nyky­ään kui­ten­kin tie­de­tään, että iden­ti­teet­ti raken­tuu vie­lä pit­kään aikui­suu­des­sa­kin (mm. Fad­ju­koff 2007). Niin­pä toi­pu­val­la on mah­dol­li­suus löy­tää itsen­sä uudel­leen ja näh­dä se moni­nai­suus mikä hänes­sä on. Iden­ti­tee­tin löy­tä­mi­nen edis­tää ihmi­sen elä­män­hal­lin­nan­tun­net­ta, kykyä huo­leh­tia toi­sis­ta ihmi­sis­tä, tuot­te­liai­suut­ta ja psy­ko­so­si­aa­lis­ta hyvin­voin­tia (Fad­ju­koff 2007). Tämän vuok­si tuol­le tut­ki­mus­mat­kal­le kan­nat­taa uskal­taa läh­teä. Lopul­ta tut­ki­mus­mat­kan var­rel­la voi myös huo­ma­ta, että huip­pu-urhei­li­jai­den­ti­teet­ti­kin jäsen­tyy joten­kin osak­si omaan uuteen elä­män­ta­ri­naan ja pala­set lok­sah­ta­vat pai­kal­leen.

Miten sinä olet sel­vin­nyt vas­taa­vis­ta iden­ti­tee­tin tut­ki­mus­mat­kois­ta?

Ter­vei­sin,
Ven­la Ero­nen

Läh­teet:

Fad­ju­koff, Päi­vi 2007. Iden­ti­ty for­ma­tion in adult­hood. Jyväs­ky­lä Stu­dies in Educa­tion, Psyc­ho­lo­gy and Social Research 319. Uni­ver­si­ty of Jyväs­ky­lä.

Kuu­lu­va­lai­nen, Arto 2014: Urhei­li­jan iden­ti­teet­ti voi olla hau­ras. Urhei­lu­joh­ta­mi­sen seka­työ­mies: Blo­gi Urhei­lus­ta, Bis­nek­ses­tä ja Urhei­lu­bis­nek­ses­tä. Verk­ko­do­ku­ment­ti. Päi­vi­tet­ty 15.8.2014. <http://kuuluvainen.blogspot.fi/2014/08/urheilijan-identiteetti-voi-olla-hauras.html>. Luet­tu 28.4.2017.