Syömishäiriöiden hoitaminen on oma maailmansa ja siihen perehtyminen vie hetken. Uutta tulee eteen jatkuvasti. Mitä syömishäiriöistä ja niiden hoidosta tulisi ainakin ymmärtää, kun kohtaa ensimmäisiä kertoja syömishäiriötä sairastavan potilaan? Kokosin Omenatupaan muistilistan, jota voivat hyödyntää kaikki syömishäiriöitä sairastavia kohtaavat ammattilaiset, mutta on siitä apua läheisillekin.
1. Syömishäiriöitä on erilaisia ja jokainen sairastunut on yksilöllinen
Syömishäiriöitä on monenlaisia, diagnosoituja ja diagnosoimattomia, ja niiden kanssa voi ilmetä myös muita sairauksia. Onkin hyvä ymmärtää, että jokainen sairastunut on oma yksilönsä ja syömishäiriön oireetkin vaihtelevia. Yleispätevää kuvausta syömishäiriöistä on mahdotonta löytää, vaikka monia yhteisiä piirteitä ilmeneekin. Siten myös tämän kirjoituksen listaa lukiessa on hyvä muistaa, että kaikki kohdat eivät päde kaikkiin sairastuneisiin.
2. Syömishäiriöt ovat elämään kokonaisvaltaisesti vaikuttavia sairauksia
Tämä on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää. Syömishäiriö ei koske vain ulkonäköä ja ruokaa, vaan se ulottaa lonkeronsa helposti kaikille tai useille elämän osa-alueille itsestä huolehtimisesta sosiaalisiin suhteisiin, vapaa-aikaan ja työelämään tai opiskeluun. Se vaikuttaa laaja-alaisesti psyykkiseen ja fyysiseen vointiin. Joillakin syömishäiriö vaikuttaa myös esimerkiksi siihen, miten voi huolehtia lemmikeistä, miten kykenee valintoihin, millaiseksi maailman näkee jne. Lista on yksilöllinen, mutta monilla sairauden muodosta riippumatta laaja. Keskittymällä hoidossa vain syömiseen, painoon ja esimerkiksi kehonkuvaan, syömishäiriöstä voi olla melko vaikea parantua.
3. Puheeksi ottamista ei tulisi välttää, jos epäilee jollakin syömishäiriötä
Jotkut ammattilaiset saattavat pelätä tai vältellä syömishäiriön puheeksi ottamista, koska kokevat sen vaikeaksi. Mikäli huoli kuitenkin syntyy, olisi asia hyvä ottaa puheeksi, sillä varhainen puuttuminen voi ehkäistä syömishäiriön pitkittymistä ja joskus jopa pysäyttää alkavan syömishäiriön. Puheeksi ottaminen on välittämistä ja vaikka sairastunut kieltäisikin asian, voi jokainen puheeksi otto saada sairastuneen huomaamaan itse tilanteensa ja lisätä siten hänen rohkeuttaan ottaa apua vastaan. Puheeksi ottamisessa on varmastikin hyvä muistaa edellä mainittu asia eli se, että syömishäiriöt vaikuttavat elämään laaja-alaisesti. Näitä havaintoja elämän muilta alueilta voi hyödyntää puheeksi ottamisessa. Puheeksi ottamiseen ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, mutta vinkkejä siihen voi saada esimerkiksi täältä.
4. Sairastunutta ei tule syyllistää – Kärsivällisyys on välttämättömyys
Syömishäiriö oireineen voi olla auttavalle taholle ajoittain hermoja raastava, mutta niissä hetkissä tulee muistaa, että kyse on sairaudesta. Sairastunut ei oikuttele, aloita tappelua ruokailutilanteissa tai huijaa ihmisiä ympärillä tekemisistään pahuuttaan tai ilkeyttään. Kaikki nämä toisinaan joillakin sairastuneilla esille nousevat piirteet ovat osa syömishäiriön sairausmekanismia – osa syömishäiriön elinehtoa. Reaktiot nousevat usein esille, koska sairastunut on äärimmäisen peloissaan. Syyllistäminen näistä ei auta. Hoitavan tahon tuleekin olla kärsivällinen ja syyllistämisen sijaan sanoittaa asiaa esimerkiksi ”nyt näyttää, että syömishäiriö yrittää estää minua/meitä auttamasta sinua, mutta minä en/me emme aio luovuttaa”.
5. Syömishäiriö värittää usein sairastuneen kuulemat viestit
Jokainen syömishäiriöiden parissa paljon töitä tekevä törmää tähän varmasti jossain vaiheessa. Vaikka asettaisi sanat kuinka kauniisti tahansa tai puhuisi arkisesta asiasta täysin ilman kritiikkiä, on mahdollista, että sairastunut kuulee puheen syyttävänä tai arvostelevana. Syömishäiriöiden yhteydessä puhutaan usein kielteisestä mielestä, negatiivisesta minäkuvasta tai syömishäiriön äänestä. Olipa termi tässä mikä tahansa, kyseinen ilmiö johtaa siihen, että syömishäiriö etsii kaikkialta asioita, joilla voi sairastuneen mieltä ja minäkuvaa haavoittaa. Siksi joidenkin kohdalla jopa kehuksi tarkoitettu asia voi muuttua mielessä arvosteluksi tai pelottavaksi merkiksi siitä, että paino on noussut tai kontrolli pettänyt.
Oppimalla tuntemaan sairastuneen, oppii myös vähitellen huomaamaan millaisissa tilanteissa viesti helposti vääristyy. Toiselle voi kehua esimerkiksi hienoa uutta paitaa, toiselle ei. Toiselle voi antaa positiivista palautetta ruokailuissa etenemisessä, toiselle ei. Toki palautteen vastaanottaminen on tärkeä taito ja sitä on hyvä harjoitella jossain vaiheessa hoitoa, mutta uuden potilaan kohdalla on asiaa tunnusteltava ensin varovasti myös positiivisen palautteen osalta.
6. Oma suhde ravitsemukseen tulisi olla terve
Syömishäiriön muodosta riippumatta sairastunut tarvitsee tuekseen ihmisiä, joiden oma suhde ruokailuun on kunnossa. Jos hoitavan henkilön tai terapeutin puheessa tai näkyvässä toiminnassa vilahtelee laihduttaminen, voi sairastuneen olla äärimmäisen vaikeaa luottaa siihen, että hän voisi itse syödä riittävästi. Syömishäiriöihin sairastuneilla on usein sensorit varsin tarkat tämän suhteen, joten vaikka hoitava henkilö ei tietoisesti toisikaan esille omia laihdutusajatuksiaan, sairastunut usein aistii ne niin sanotusti rivien välistä ja havainnoimalla esimerkiksi hoitavan henkilön omaa syömistä. Samoin vahva ”terveyspuhe” ruuasta (puhe, jossa jakaa ruokia tai ruoka-aineita terveisiin ja epäterveisiin) voi heikentää sairastuneen rohkeutta lisätä rentoutta ja joustavuutta omaan ruokavalioonsa. Tämä ei tarkoita sitä, että hoitava henkilö ei saisi pyrkiä yhtään terveyttä edistäviin ruokavalintoihin, vaan sitä, että hoitava henkilö näkee terveellisen ruokavalion joustavana, sallivana ja monipuolisena sekä tuo tätä näkökulmaa esille sairastuneellekin.
7. Tunteisiin tulisi osata suhtautua rauhallisesti
Syömishäiriötä sairastavien hoitaminen koettelee kärsivällisyyttä ja siinä joutuu kohtaamaan niin potilaan vaikeat tunteet kuin itsessäkin heräävät vaikeat tunteet. Jotta sairastunutta voi auttaa tulemaan toimeen tunnemaailmansa kanssa, joka voi olla vaikea ja kaoottinen tai hiljaiseksi tukahdutettu, on myös hoitavan henkilön kestettävä nämä tunteet hänessä. Sairastuneelle voi opettaa tunteiden hyväksymistä ja vaarattomuutta vain kokemuksellisesti. Eli hyväksymällä ja rauhallisesti vastaanottamalla kaikki sairastuneessa erilaisissa tilanteissa heräävät tunteet. Tämä vaatii sen, että sairastuneen tunneilmauksia ei oteta henkilökohtaisina loukkauksina eikä niihin reagoida sokeasti oman tunteen vallassa. On tärkeää osata katsella omia tunteita pienen välimatkan päästä joutumatta niiden pyörteeseen. Rauhallisella suhtautumisellaan vaikeisiinkin tunteisiin hoitava henkilö opettaa omalla mallikäyttäytymisellään, että tunteita ei tarvitse pelätä, että niihin voi suhtautua rauhallisesti ja että ne eivät vahingoita.
8. Tarkkuus on tärkeää, mutta joustavuutta on hyvä lisätä asteittain
Monesti syömishäiriöissä maailma tuntuu kaoottiselta ja pelottavalta, jos tapahtumat ovat ennakoimattomia, asiat sinne päin, aikataulut epäselvät ja lupauksia ei pidetä. Siksi hoitavalta henkilöltä vaaditaan tarkkuutta. Jos on esimerkiksi sovittu, että ruokaa annostellaan tietyn verran, tulee niin tehdä tarkasti eikä sinne päin. Ei voi esimerkiksi ajatella, että laitanpa nyt keittoa vähän enemmän, kuin on sovittu, koska potilas on aliravittu. Aikatauluista on myös hyvä pyrkiä pitämään kiinni mahdollisuuksien mukaan. Jokainen poikkeama tai kaoottisuuden kokemusta lisäävä tapahtuma on sairastuneelle monesti vaikeaa ja voi pahimmillaan vaikeuttaa luottamuksen muodostamista hoitotahoon.
On kuitenkin hyvä huomata, että hoidossa tulisi huomioida myös elämän ennakoimattomuuden realiteetti ja edistää joustavuuden vahvistumista. Tämä on tavoite, josta on hyvä sopia potilaan kanssa yhdessä, mutta joka usein ei sovi ainakaan osastohoidon alkuvaiheisiin.
9. Kysymys ”haluatko keskustella” ei useinkaan ole riittävä
Monet syömishäiriöön sairastuneet kokevat, että eivät ansaitse tai tarvitse hoitoa tai, että heidän pitäisi selvitä syömishäiriöstä yksin. Tämän vuoksi syömishäiriöön sairastunut ei aina tartu tarjottuun keskustelutukeen, vaikka mielessä myllertäisi ajatuksia, joiden kanssa on vaikea selvitä. Siksi hoitavan tahon tulisi osata tarjota tukea laajemmin, kuin kysymällä onko keskustelulle tarvetta. Hoitava henkilö voi esimerkiksi toistaa kysymyksen parissa eri tilanteessa eri tavoin ja tuoda esille sairastuneelle, että tulee ainakin jossain vaiheessa kysymään kuulumisia tai sopia tarkan keskusteluajan kuulumisten kysymiseen. Jo hoitajan osoittaman kiinnostus sairastuneen ajatuksiin ja kuulumisiin on tärkeä viesti siitä, että sairastunut on tärkeä, kiinnostava ja arvokas. Joskus keskustelun sijaan on löydettävä muu keino, jolla sairastunut voi ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan.
Kaikki sairastuneet eivät toki ole samanlaisia ja vain oppimalla tuntemaan potilaan, voi havaita, milloin kielteinen vastaus tarjottuun keskustelutukeen tarkoittaa todella sitä, että sairastunut ei kaipaa keskustelua hoitavan henkilön kanssa. On myös hyvä muistaa, että mikäli sairastuneella on vahva ajatus siitä, että ei ansaitse apua, on tätä asiaa hyvä lähteä työstämään ja asteittain harjoitella avun tarpeen ilmaisemista sekä tarjotun avun vastaanottamista.
10. Luottamuksen rakentaminen puolin ja toisin voi ottaa oman aikansa
Syömishäiriöiden hoidossa tiivis luottamuksellinen hoitosuhde ei välttämättä muodostu hetkessä. Luottamuksen rakentuminen hoitavaan henkilöön voi viedä joskus vuosiakin. Siksi on tärkeää, että hoitava henkilö pyrkii osoittamaan, että haluaa aidosti kuunnella sairastunutta eikä tule tuomitsemaan häntä tämän uskaltautuessa kertomaan vaikeuksistaan. Sairastunut kamppailee usein häpeän kanssa, joten sairastuneelle on hyvä tuoda esille, että syömishäiriö kaikkine oireineen ei tee sairastuneesta hävettävää ja hoitava henkilö ei oireista säikähdä. Mitä paremmin hoidon tavoitteet ja keinot saadaan sovittua yhteistyössä potilaslähtöisesti, sitä paremmat mahdollisuudet luottamuksen rakentumiselle on. Hoitosuhteessa henkilökemioillakin on toki merkitystä. On tärkeää, että hoitava henkilö ei loukkaannu siitä, jos sairastunut ei luota häneen heti.
Hoitavan henkilön on myös hyvä muistaa, että syömishäiriöön sairastuneen voi olla erittäin vaikeaa ja pelottavaa kertoa ongelmistaan, ja joskus tämä johtaa siihen, että sairastunut saattaa peitellä sairauttaan tai valehdella hoitavalle taholle esimerkiksi syömisistään. Sairastunut ei tee sitä ilkeyttään, vaan se on osa syömishäiriön mekanismia. Siksi hoitavan henkilönkin on oltava tuntosarvet valppaana ja tuoda tarvittaessa havaintojaan näkyväksi syyttelyä kuitenkin välttäen. Mahdollisen vilpin muistaminen on tärkeää erityisesti avopuolen hoitokontakteissa, kun mietitään, millaisia palveluja sairastunut tarvitsee. Se, että sairastunut sanoo esimerkiksi syövänsä monipuolisesti tai lopettaneensa oksentamisen, ei aina pidä paikkaansa ja pelkästään tuohon kommenttiin nojautuvat hoitopäätökset ovat yleensä kyseenalaisia. On hyvä katsoa, että kaikki saatavilla oleva informaatio sopii loogisesti keskenään yhteen. Jos esimerkiksi sairastunut kertoo syövänsä suuria määriä, mutta paino laskee jatkuvasti, ei yhtälö toimi, vaan sairastuneen on vaikeaa kertoa miten asiat oikeasti ovat.
Vilpin määrä vähenee yleensä sitä mukaan, kun sairastunut alkaa luottaa hoitavaan tahoon. Toisaalta, jos hoitava taho ei missään kohdassa luota sairastuneeseen, ei sairastunutkaan ala luottaa hoitavaan tahoon ja huijaaminen tai puhumattomuus jatkuu. Siksi luottamusta on rakennettava yhdessä ja annettava sairastuneelle myös mahdollisuuksia osoittaa edistymisensä vastuunkannossa. Huijaaminen on hyödyllistä nähdä yhtenä syömishäiriön oireena ja suhtautua siihen mahdollisimman neutraalisti.
11. Tiimityössä johdonmukaisuus ja yhdenmukaisuus luo turvaa ja vähentää hoitoa haittaavaa ”splittiä”
Syömishäiriöiden hoidossa on tärkeää, että kaikki puhaltavat samaan hiileen. On sovittava yhteisistä linjoista ja toimittava niiden mukaisesti. Jos joku hoitava henkilö tekee täysin päin vastaisesti kuin muut, on tämä usein sairastuneelle hyvin hämmentävää. Toisaalta syömishäiriö alkaa helposti käyttää edukseen tilanteita, joissa joku hoitava henkilö ei noudata yhteistä linjaa ja voimistaa otettaan sairastuneesta. Useimmille potilaille on myös äärimmäisen pelottavaa, jos hoitava henkilö toimii arvaamattomasti ja epäjohdonmukaisesti muuttaen toimintatapojaan mielialansa mukaan.
Haastavimmillaan eri linjat johtavat siihen, että sairastunut jakaa hoitavat henkilöt mielessään mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin. Tällöin hyvän hoitosuhteen rakentaminen hoitaviin henkilöihin hankaloituu ja sairastuneen mielessä vain hyville hoitaville henkilöille voi puhua ja pahoille ei. Vaihtoehtoisesti hyvä hoitava henkilö voi olla sairastuneen mielessä sellainen, joka ei rajoita oireilua ja huono hoitava henkilö sellainen, joka rajoittaa. Tällöin syömishäiriö pääsee manipuloimaan hoitosuhteita. Mustavalkoinen, hoitoa haittaava jako eli ”split” on useimmiten minimoitavissa yhdenmukaisella ja johdonmukaisella yhteistyöllä.
12. Oma persoona saa näkyä
Lopuksi on hyvä muistaa, että jokainen hoitava henkilö on oma persoonansa ammattilaisen saappaissa. Oma persoona saa näkyä, kunhan ammatillisuus säilyy. Jos hoitava henkilö ei yhtään anna omien tunteidensa näkyä, kerro koskaan mitään itsestään tai anna edes omien mieltymysten tulla esille missään tilanteessa, voi sairastuneen olla vaikea muodostaa häneen luottamuksellista suhdetta tai tuntea, että hänestä välitettäisiin aidosti. Sairastuneen voi olla helpompi ymmärtää omia tunteitaan ja mieltymyksiään, jos hän saa välillä hoitavasta henkilöstä peilin omille kokemuksilleen. Rajat toki on oltava, mutta epäaitous on yleensä helposti havaittavissa ja syö pohjaa hyvän hoitosuhteen rakentumiselta.
Listaa voisi varmasti jatkaa monilla asioilla. Millaisia muita asioita ammattilaisen olisi hyvä muistaa aloittaessaan työskentelyä syömishäiriötä sairastavien parissa?
Terveisin,
Venla Eronen
Vastaa